perjantai 30. joulukuuta 2011

Wertheim Outlet Village


Siinä se on! Täydellisin outlet-kylä, missä olen vieraillut. Ja matkaa meiltä sinne on vain 65 kilometriä - linnuntietä. Dynaamisin reitti auton navigaattorin mukaan on 150 kilometriä. Ja tätä emme tienneet, kun olimme katsastaneet kartasta paikan sijainnin, ja istuimme jo autossa osoitetta näpytellen. Yritimme lyhintä reittiä, ja sekin oli 110 kilometriä, ja matka-aika oli 40 minuttia pidempi kuin dynaamisimmalla reitillä. Pahuksen Odenwaldin kumpu! Ei auttanut kuin kiihdyttää itsemme moottoritielle.

Matkalla perheen pää sanoi, ettei olisi lähtenyt ollenkaan, jos olisi tiennyt, että perille oli niin pitkä matka. Onneksi ei tiedetty, sillä perillä meitä odotti valtava kylä upeita liikkeitä. Kaikissa olivat outlet-hinnat 35-40 prosenttia tuotteiden lähtöhinnoista, ja nyt joulualessa moni liike oli alentanut hintojaan niin, että outlet-hinnoista sai vielä 30-70 prosentin lisäalennuksen.


Kameraa minulla ei ollut mukana, mutta tässä yksi kuva heidän sivuiltaan. Sivustolla on myös englanninkielinen versio. Näköjään Frankfurtista järjestetään kuljetuksia suoraan kylään. Vink, vink! Odotan jo kesän jälkeisiä alennusmyyntejä. Sivuilta näkee myös mitkä merkit ovat kylässä edustettuina, mikäli jotain tiettyä valmistajaa etsiskelee.

Itselläni vierähti tunti Guessin myymälässä. Löysin pienille paljon käyttövaatetta noin 20 euron kappalehintaan. Itselleni tuli napattua uusi kassi ja lompakko. Mies ei ymmärtänyt, että tämänikäinen hankkii itselleen Guessin kassin, mutta minä lohdutin itseäni sillä, että minulla on onneksi kolme tytärtä, mikäli ostokset alkavat nolottaa. Helmille löytyi Geoxilta parit kengät. Nämä ostettiin numeroa nykyistä kokoa suurempina, niin on kengät ensi talveksi.
 
Ja heräteostoksena ostin itselleni vaaleanpunaisen unelman. Täysvillaisen B/A/S/L/E/R:in takin. Hinta oli enää kolmanneksen alkuperäisestä. Tällä mennään Annin vanhojen tansseihin. Nyt on äidin takki sävy sävyyn tyttären tanssiaisleningin kanssa!


Suosittelen paikkaa todellakin, mikäli suunnittelee ostosreissua jonnekin Euroopan suurkaupungeista. Helsingistä Frankfurtiin saa Lufthansalta lentoja edullisimmillaan 99 eurolla silloin, kun heillä on kampanja menossa. Ja niitä on kyllä suhteellisen usein. Olen kuullut myös puhuttavan, että Frankfurtin kulttuuritarjonta on monipuolista. Itse emme ole vielä ehtineet asiaan perehtyä, mutta jahka ehdimme, niin kerron siitä sitten heti.

keskiviikko 28. joulukuuta 2011

Strasbourg joulunaikaan

Oltiin jo pitkään puhuttu siitä, että Strasbourgin joulukadut täytyisi käydä katsomassa. Ajateltiin viedä isot tytöt sinne myös, mutta ainoa mahdollisuus olisi ollut joulupäivänä, jolloin kaupat olisivat olleet kiinni. Luovuttiin sitten ajatuksesta, mutta lähdimme pikapäätöksellä joulunpyhien jälkeen omalla porukalla.

Matkaa meiltä kohteeseen on 140 km hyvää moottoritietä. Lähdettiin puolilta päivin. Iso osa matkustusajasta kului siihen, että etsimme parkkipaikkaa autollemme. Kun viimein yksi paikka vapautui kohdallamme, oli se vähän lyhyt autollemme, mutta siihen vain ängettiin. Puolentoista tunnin maksimipysäköintiajalla oltiin sitten koko iltapäivä. Kuultiin tosin, että pysäköintivirhemaksu on 17 euroa, eivätkä ne usein sakota turistia. Luulen, että suomalaisilla kilvillä olisi saanut vielä enemmän anteeksi kuin saksalaisilla, mutta sellaisia ei nyt ollut tarjolla. Eivätkähän ne sitten olleet sakottaneet saksalaistakaan.

Strasbourg on tunnettu jouluvaloistaan, koristeluistaan, upeasta katedraalista sekä pienistä tunnelmallisista kujista. Liitän tähän parhaita saamiani kuvia tunnelmasta kertomaan.



Jääkarhut ja hylkeetkin käyvät joulukoristeista.


Suklaakaupassa ei ketään tarvinnut suostutella ostoksia tekemään.


Ei edes minua, joka tunnetusti saan korkeintaan palan alas yhtenä iltana. Vaikken söisi palaakaan, niin ainahan voin katsella pakkauksia!


Koristelujen kanssa oli käytetty kaikkia materiaaleja. Yksi katu oli reunustettu valkoisiksi maalatuilla koivun (tai jonkun muun lehtipuun) rungoilla. Eivätkä ne olleet ainoat koristeet sillä kadulla...



Yöpalalla minulle riitti näiden katselu, Mikko hoiteli syömäpuolen. Pienillä oli omat suklaakolikkopussinsa.

tiistai 27. joulukuuta 2011

Lähiruokaa

Täällä on helposti saatavilla tuotteita suoraan alkutuottajalta. Oli kyseessä sitten liha, kana, kala, munat, kasvikset tai viini.

Meidän tarkoitus oli syödä tänä jouluna tyypillistä saksalaista ruokaa. Mikä sitten on tyypillistä? Suomessahan se olisi selvää: lanttu-, porkkana-, peruna- ja maksalaatikkoa, rosollia ja kinkkua. Kaikki muu riippuu sitten perheestä ja sen perinteistä.

Sellaista "tyypillistä" saksalaista jouluruokaa ei sitten tuntunutkaan löytyvän. Google sanoi sen olevan täytetty hanhi, naapuri sanoi sen olevan kaniini tai kalkkuna ja kaupan pakastelataassa myytiin myös ankkoja. Toinen naapuri sanoi valmistavansa kalan.

Me kuitenkin uskottiin Googlen kykyihin. Hanhi päätettiin hankkia. Käytiin jopa katsastamassa hyviä, luonnonmukaisesti pellolla kasvatettuja, pulskia ja onnellisen näköisiä elukoita.


Seuraavana viikonloppuna päätettiin käydä hankkimassa oma hanhi ruokapöytään. Kaveri sanoi, että olimme kolme päivää myöhässä. Viimeinen hanhi myytiin kolme päivää aikaisemmin. Ja siellä ne pellolla kirmasivat edelleen! Ei auta kuin olla aiemmin liikkeellä ensi jouluna.

Kuulin joulumarkkinoilla, että suuresta Marktkaufistamme ei kannata hankkia juuri mitään. Suoraan alkutuottajilta hankittuna rahat menevät oikeaan osoitteeseensa ja tuotteet saa tuoreina ja parempina.

Huono omatunto valtasi mielen. Marktkaufista saa nimittäin aivan kaiken saman katon alta. Nyt täytyisikin ostaa liha toisaalta, kala toisaalta ja vihannekset omalta tuottajaltaan. Viinitilojahan on tietysti ympäri kylää.

En sitten ostanut lintua Marktkaufin pakastealtaasta enkä edes lihatiskistä. En ostanut lintua ensinkään. Meille oli siis tulossa joulukala. Ja vähän possun sisäfilettä. Kala päätettiin hankkia paikallisesta forellilammikosta. Reilun kilometrin päässä kotoamme on yrittäjä, joka kasvattaa forelleja altaissa ja myy niitä joko tuoreina tai savustettuina. Kalan saaminen kassiin ei ollut ihan helppoa. Yksi lauantai soittelimme ja ajelimme lammikoiden edustalla, eivätkä portit vain auenneet. Soitin ja sovin, että tulemme 23. päivä hakemaan kalan tai kaksi. Puheluihin ei vain vastattu, kun aloin varmistaa, että sopimus pitää edelleen. Ajoimme paikan päälle ja löysimme altaat täydessä jouluvalaistuksessaan. Portit olivat auki, myyjät olivat paikalla ja baari myi Glühweinia ja mitä lie ostajille. Tai kenelle tahansa. Paikalla tuntui olevan puoli kylää. Hyvä, jos saimme automme pysäköidyksi. Nimemme löytyi onneksi ostajalistalta. Isäntä lähti kanssamme lammikolle, koska halusimme tuoretta kalaa. Ensimmäinen kauhaisu ei tuottanut saalista. Toisella kauhaisulla saimme kaksi vajaan kilon painoista forellia. Kelpuutimme ne, ja parilla kalautuksella ne olivat hengiltä ja suolitta. Seuraavana päivänä toinen savustui Muurikassamme ja toinen oli jäässä pakasteessamme.


Kananmunat tulevat myös lähituottajilta 25 centin kappalehintaan, lattiakanalassa tuotettuina. Viiniä on juotu tänä jouluna myös 300 metrin päässä meiltä kasvatettuna.

maanantai 26. joulukuuta 2011

Joulu paketissa

Tässä istutaan taas vanhalla, haisevalla sohvalla, neljistään.

Tytöt vietiin juuri lentokentälle, ja he loittonevat tällä hetkellä minusta 890 kilometrin tuntinopeudella. Omat vauvani. Minä lähden käymään Suomessa vajaan kahden kuukauden kuluttua, ja Anni tulee sitten kanssani tänne talviloman viettoon. Essi ei sen sijaan näe pikkusisaruksiaan kuin ehkä vasta kesällä, ja sama toisin päin. Tänään pidetään ikävää.

Joulu vietettiin kuitenkin yhdessä ja tässä kurkistus jouluumme.


Säästettiin pala piparitaikinaa isoja tyttöjäkin varten.


Aatonaattona vietiin tytöt kiipeämään. Pienempänä he olivat toisinaan mukanamme, mutta nyt heillä oli ollut melkoisen pitkä tauko. Sen jälkeen menimme Mannheimiin syömään ja ostoksille. Kolmevuotinen koulutukseni alkaa tuottaa tulosta: molemmat syövät sushia mielellään - tai siis kaikki viisi syövät.


Veimme heidät suosikkibaariimme.


Ja kun minä keskityin aattona ruokatarjontaan, niin Anni-ihanainen otti taidekuvia.


Vihdoin alkupalat olivat pöydässä!


Joulumme teemaväreinä vuorottelivat: ruskea, kulta, hopea ja valkoinen.

Näihin kuviin!

Professional Dry Clean Only

Ostimme tyttärille vanhojentanssimekon pari vuotta sitten, kun Essillä oli sen aika. Mekko valittiin sen mukaan, että se kelpaa sitten kummallekin. Hinta oli sellainen, että minä en ole koskaan ostanut mitään yhtä kallista vaatetta itselleni. Edes Haltin Tanja Poutiainen -malliston lasketteluasu 40 prosentin alennusmyynnissä ei tullut maksamaan yhtä paljoa, ja tuossa lasketteluasussa on sentään kaksi osaa! Onneksi säästöä (?) tulee siinä, että molemmat tytöt käyttävät samaa pukua. Kun hinnan puolittaa, kustannus ei tunnu enää yhtä suurelta.


Essin tanssien jälkeen puvussa oli sekä meikkiä että ruokatahroja. Nyt kahden vuoden jälkeen oli sitten aktivoiduttava sen puhdistuksen suhteen. Anni tanssii vanhat jo nyt, lukion ensimmäisellä luokalla, koska Annin poikaystävä on toisella luokalla, ja he haluavat olla pari. Wanhojen tanssit on kuitenkin vain yksi lukion liikunnan kurssi, joten sen voi ottaa koska vain, vaikka se suositellaankin otettavaksi lukion toisella luokalla, kun heistä tulee "vanhoja" abiturienttien lähtiessä valmistautumaan kirjoituksiin.

Selvittelin pesulahintoja Suomessa, ja pitkien iltapukujen pesun hinta liikkui 80 ja 120 euron välillä. Siinä lienee syy siihen, että puku vain jäi pesettämättä aikanaan. Kun muutimme tänne, hankimme uudet kodinkoneet joka tarpeeseen. Mieheni sai päähänsä, että kaikessa valitaan se toiseksi paras vaihtoehto. Se kaikkein paras oli useimmiten meidän taloutemme ulottumattomissa. Ja se toiseksi paras oli yleensä Miele. Meidän pyykkikoneemme on todella monipuolinen ohjelmiensa suhteen. Luotin siihen niin paljon, että kokeilin pestä sillä oman, pikkujouluissa ryvettyneen, pitkän iltapukuni.

Testasin kankaan vedenkestävyyttä ensin pesemällä puvun kankaasta valmistetun huivin. Kun sille ei käynyt pesussa mitenkään, käänsin puvun nurinpäin, että paljettikirjailut jäivät sisäpuolelle, valitsin lyhimmän pesuohjelman, vähensin linkouksen kierrosnopeuden 600 kierrokseen minuutissa ja lisäsin vesimäärää. Pesun jälkeen ripustin puvun henkarissa kuivaushuoneeseen kuivumaan. Seuraavana päivänä minulla oli täydellisen puhdas ja silittämättä silinnyt iltapuku pukupussissa seuraavia pikkujouluja odottamassa (ja niitä saa varmaan odottaa...).


Tytöt lensivät tänne joulun viettoon samalla rahalla, kun mitä iltapuvun pesettäminen maksaa Suomessa, iltapuku mukanaan. Pesin taas ensin pukuun kuuluvan huivin testauksen vuoksi. Sen jälkeen tein samat temput, kuin omalle puvulleni, paitsi, että käytin myös tahranpoistoainetta rasva- ja meikkitahroihin. 20 minuutin pesuohjelma tuntui todella pitkältä niin minusta kuin Annistakin.

Sieltä puku kuitenkin tuli puhtaana ja kokonaisena. Tänään se lähtee pukupussissa takaisin Suomeen. Ja summa summarum: samalla hinnalla kuin pesettää puvun pesulassa, ostaa lentoliput Frankfurtiin ja käy viikonlopun äidin luona :) Ja kuvia puvusta näkee vasta sitten, kun tanssit ovat ohitse.

torstai 22. joulukuuta 2011

Jouluvieraat

Tyttärieni lennon oli määrä saapua keskiviikkoaamuna 8.20 Frankfurtin lentokentälle. Sen vuoksi pienten täytyi lähteä kouluun ensimmäistä kertaa ilman äitiä, kellon soittaessa. Miten tämä tuntuikaan nyt niin suurelta asialta, kun Helmi teki tätä koko viime vuoden Suomessa! Täällä lapsia vaan pidetään lapsina silloin, kun he ovat vielä lapsia. Koko ensimmäisen luokan ajan lasten kanssa kävelee aina joku vanhempi. Yleensä aikuinen, mutta joskus myös ryhmä lapsia saattaa jakaa koulumatkan, vieläpä, jos mukana on joku vähän isompi koululainen. Yksin ei kuitenkaan kulje kukaan. Ja tämä meidän koulumatka on 800 m...


Olin pedannut pedit vieraillemme, tai siis omillemme, jo maanantaina, mutta verhojen asennus vierashuoneeseen tapahtui vasta tiistaina iltapäivällä. Kyllähän minä olisin jo monet verhot vaihdellut tämän puolen täälläasumisvuoden aikana, jos minulla olisi edes jonkinlainen systeemi siihen tarkoitukseen. Meidän asuntomme remontoitiin täydellisesti ennen muuttoamme, joten missään huoneessa ei ole minkäänlaisia verhotankoja tai kiskoja. Joku viikko sitten porasin ensimmäiset verhomme ruokailuhuoneeseen, ja siitä innostuneena sain nyt aikaiseksi verhota myös vierashuoneen. Eikähän se poraaminenkaan niin iso juttu olisi, ellei nämä seinät ole kauttaaltaan kiveä. Olen tosin tullut jo ihan sinuiksi iskuporakoneemme kanssa. Jokainen taulukin on täytynyt jyryyttää seinään kiinni. Yläkerrassa, joka on rakennettu ullakosta jälkikäteen, onkin kyproc-seinät, eikähän se tunnu sekään helpolta materiaalilta. Olen nyt löytänyt yhden kiinnitysruuvin, joka tuntuu pureutuvan suhteellisen hyvin huokoiseen seinään. Niillä olen kiinnitellyt peilejä ja tauluja. Onneksi yläkertaan ei tulekaan verhoja, kun siellä on lähestulkoon ainoastaan kattoikkunoita, ja niissä on shatterit.


Essi soitti puoli neljältä keskiviikkoaamuna, ja tiedusteli josko tietäisin mistä terminaalista Lufthansan lento lähtee Helsingistä. Sen jälkeen en sitten enää nukkunutkaan. Ei niin, että olisin jännittänyt tyttöjen tuloa niin paljon, vaan niin, että jännitän Franfurtin lentokentälle ajamista niin paljon... Puolen tunnin ajan yritin nukahtaa uudelleen. Sen jälkeen nousin viikkaamaan pyykkiä, istumaan koneelle, ja vasta vähän ennen kuutta tuntui, että uni saattaisi tulla. Kun olin varma siitä, kello soikin jo. Väsyneenä nousin valmistelemaan pienten aamupalat ja kouluvaatteet. Herätin heidät ja lähdin kenttää kohti. Kymmenen minuuttia aikomaani myöhemmin, koska vellova suoli viivästytti lähtöhetkellä. Kuinka ihminen voikaan jännittää tällaista asiaa!

Ensimmäinen virhe tapahtui ihan omassa keskustassamme. Risteyksessä, josta olen ajanut monet kerrat. Osasyy on sen, että olin liikkeellä Mikon autolla, jonka navigaattorin näyttö on hiukka erilainen kuin oman autoni, ja toinen on se, että liittymässä luki vain Mannheim, kun minä olin mielestäni menossa Frankfurtiin, Darmstadtkin olisi kelvannut. Ajoin risteyksen suoraksi, ja olin siis edelleen menossa oikeaan suuntaan, mutta pienempää tietä, ja seuraava liittymä tuli vasta Hemsbachin pikkukaupungin kohdalla, noin viiden kilometrin köryyttelyn jälkeen. Taas lisääntyi matka-aika kymmenellä minuutilla.

Metsästin kadonneita minuutteja moottoritien vasemmanpuoleisella kaistalla. Vaikka mittari näytti sataaseitsemääkymppiä, ei navigaattori tuntenut armoa. Olisin kentällä noin 15-20 minuuttia koneen laskeutumisen jälkeen. Ja kun peräpeilissä huohotti kiukkuisen näköinen BMW, vaihdoin kaistaa oikeammalle (niitä oli neljä rinnakkain samaan suuntaan) ja laskin nopeutta hiukan. Lentokenttää lähestyttäessä liittymiä on ainakin 10. Yritin tähdätä T1:een. Ja P1:een tai P2:een. Tuli P5 ja P3 ja sitten olinkin jo ohi koko T1:n. Edessä oli T2 ja P8. Sinne siis! Tässä vaiheessa tärkeintä oli, että en ajanut koko lentokenttäkompleksin ohi. Takaisin pääseminen olisi ottanut varmaan yhden 15 minuuttia lisää aikaa, jota minulla ei ollut.

P8 oli kuitenkin ihan suoraan T2:n alla. Nousin vain ylös ja ylös, ja ajoin Skylinella T1:een, jossa tytötkin olivat onnekseni menneen vikaan. He olivat seuranneet väärää ihmismassaa, ja olivat tulleet tuloaulaan ilman matkatavaroitaan. Haimme ne sitten yhdessä, eikä minun myöhästymistäni huomannut kukaan.

Voi, kun ei aivan heti tulisi asiaa lentokentälle!

keskiviikko 14. joulukuuta 2011

Cheerleadingin SM 2012 -kooste

Hyvät äiti ja isä, Salli ja Martti sekä kaikki muut sukulaiset, ystävät, uudet ja vanhat tuttavuudet sekä säännölliset ja satunnaiset lukijani!

Tyttäreni Annin cheerleadingin viime viikonlopun suomenmestaruuskisojen kooste tulee televisiosta Suomen TV2:lta ensi sunnuntaina, 18.12.2011, klo 14.05 alkaen.

Annin sarja on Cheer naiset ja joukkue on HAC Elite eli voittajajoukkue.

Annin tunnistaa siitä, että hän pitää esityksen alussa kylttiä käsissään kuvassa oikealla. Siirtyy siitä sitten nopeasti oikeaan yläkulmaan tekemään kulmasta kulmaan -akrosarjaa. Annin pitkät, vaaleat hiukset ovat kääräisty ensiksi rullalle ja sitten vasta ponnarille. Erottuu hyvin, kun kaikilla muilla blondeilla on pelkkä ponnari. Ja Anni on nostaja, ei nousija.



Tämä voitto tarkoittaa, että joukkue kisaa 28-29.4.2012 maailmanmestaruudesta Floridassa ja heinäkuussa euroopanmestaruudesta Italiassa. HAC Elite on tällä hetkellä hallitseva Suomen-, Pohjoismaiden ja Euroopanmestaruusjoukkue.

lauantai 10. joulukuuta 2011

Valokuvapläjäys

Tänään tapahtui taas niin paljon kaikenlaista.

Ensiksi aamulla aloin muistelemaan aamua 19 vuotta sitten. Supistelut olivat jo tosi voimakkaita, ja sainkin epiduraalin auttamaan avautumisvaihetta. Varttia vaille puolenpäivän, syntyi ensimmäinen tyttäreni, toinen lapseni, Essi. Olin saanut ensimmäisen tyttäreni ja olin vähän hämmentynyt. Olinhan ajatellut saavani 4 poikaa. Kolme tuntia uutta tytärtäni katseltuani totesin, että en enää vaihtaisi poikaan. Lapsi oli niin soma ja niin liikuttavan pieni.

Sitten lähdimme kiireellä Bruchsaliin, noin 50 kilometrin päähän, Helmin jalkapallokisoihin. Perillä oli upea kattoikkunoilla varustettu sisähalli, ja tuomaritkin olivat asianmukaisesti pukeutuneet ja orientoituneet. Meidän pienet F-tyttömme eivät taas jotenkin olleet hereillä E-tyttöjä vastaan otellessaan. Kuvassa he odottavat pelivuoroaan lasiseinän takana.


Yksi peli voitettiin ihan vahingossa. Vastustajan maalivahdin virheestä (eivätkö ne kaikki maalit ole sellaisia) johtuen. Kerran Helmi taklattiin niin pahasti, että hän sai tilanteesta vapaapotkun. Kuva on juuri ennen tilannetta. Helmi kyllä sai katsomosta hyväksyviä huudahduksia, kun osasi kaatua kovalle sisähallin lattialle niin kevyesti. Kaksi kertaa tyttö pyörähti kokonaan selän kautta kuperkeikan pyöreällä selällä niin, että pahoja vahinkoja ei sattunut siitä huolimatta, että kaatuminen näytti hurjalta. Tyttöjen kokoero oli juuri sellainen, miltä se näyttääkin.


Samaan aikaan, kun Helmi otteli jalkapallossa, tyttäreni Anni, kisasi cheerleadingin suomenmestaruudesta Helsingin jäähallissa. Kotiin päästyäni sain tekstiviesteistä selville, että suoritus ei ollut ollut puhdas. Yksi tärkeimmistä pyramideista oli tullut alas molemmilta puoliltaan. Lopputulos oli siis täysi arvoitus. Joukkueiden suoritukset pisteytetään saatujen ansioiden ja miinustetaan epäonnistumisten mukaan. Kuinka paljon kukin joukkue sitten saa ja kuinka paljon jokaiselta joukkueelta miinustetaan, jää täysin tuomareiden päätettäväksi. Anni tekstasi, että "tilanne näyttää pahalta". Paria tuntia myöhemmin kuitenkin sain viestin, että suomenmestaruus on tullut Annin joukkueelle, HAC Elitelle. Tässä heidän kisasuorituksensa:

Cheerleadingin suomenmestarit 2012, naiset

Kävimme syömässä Schwetsingenissä, koska se sattui kotimatkan varrelle. Kotiin päästyämme (ja pienet päiväunet napattuamme) ikuistin auringonlaskun ruokailuhuoneemme ikkunasta. Meillä ei siis lumipyry haittaa liikkumista. Aurinko voi sen sijaan paistaa ikävästi silmään :D


Sain aamuliikkumisten ja raskaan ruokailun väsyttämät ihmiset kuitenkin liikkeelle, ja lähdimme katselemaan oman kylämme joulumarkkinoita. Ja ne olivat ihanat. Puisia pikkukojuja, joissa myytiin artikkeleja laidasta laitaan. Saippuasta...


...kokonaisiin possuihin.


Kotiin päästyämme laitoimme television päälle ja mikäli oikein käsitimme, Saksan Talent-kisan finaali tuli televisiosta. Viihdyttävää katseltavaa, mutta lähden silti nukkumaan ennen loppuratkaisua.

Huomenna menen myymään kakkuja lasten koulun Weihnachtsmarkt'eille. Tänään olen leiponut muutaman. Yhden itselle, kaksi myyntiin.

torstai 8. joulukuuta 2011

Helmi kolmeen osaan

Täällä eivät syntymäpäivät ole mikään läpihuutojuttu. Ne ovat tapahtuma, niitä valmistellaan ja ne kestävät. Suomessa oli vakio, että kutsut kestävät kaksi tuntia. Tämänhetkisten kokemustemme perusteella täällä juhlitaan 3-4,5 tuntia.

Yhdet ainoat syntymäpäiväkutsut on pidetty kokonaisuudessaan sankarin kotona. Muuten ideoita löytyy laidasta laitaan. Ollaan oltu metsäretkellä, kirkon kerhotiloissa, josta löytyi keilarata ja kolmesti sisähuvipuistossa. Olen kuullut, että kutsuja on järjestetty myös kiipeilyhallilla ja kelkkaradalla.

Helmillä on taas kaksi kutsua odottamassa. Toiset pidetään uimahallissa ja toiset planetaariossa. Mahtavia ideoita molemmat, mutta kun ne ovat samana päivänä ja samaan aikaan. Vieläpä samana päivänä ja osittain samaan aikaan, kun on Helmin jalkapallon tyttöjoukkueiden joulujuhlakin. Ja Helmihän haluaisi mennä kaikkiin! Minäkin haluaisin, että Helmi pääsisi vähän kaikkiin. Puhumattakaan siitä, kuinka vaikeaa on sanoa toiselle saman luokan tytölle, että Helmi ei pääse, kun menee niille toisille kutsuille...

Hienoa tietenkin on, että kutsutaan. Alussa vähän jännitti, kauanko kestää ennen kuin pääsemme piireihin ja lapset alkavat saada syntymäpäiväkutsuja. Ei mennyt onneksi kauaakaan, ja nyt niitä tulee jo päällekkäin. Ja täytyy todeta, että onneksi meillä on näitä lapsia kaksi, niin ei kaverien merkitys ollut eikä ole ihan niin suuri kuin jos meillä olisi vain yksi pieni.




Matti sai eilen puhelun, tai minä sain, mutta asia koski Mattia. Naapurin Nils tulisi mieluusti Matille leikkimään (jo toistamiseen) perjantaina. Ja sehän sopi Matille hyvin. Tänään Matin pianonsoiton opettaja toimi välittäjänä ja äänitorvena 9-vuotiaalle Noralle, joka kuulemma haluaisi mieluusti spielen mit Matti. Minä tajusin asian aivan väärin ja aloin jo sovitella yhteistä soittotuntia Matille ja Noralle, jotta voisivat soittaa nelikätisesti. Näin homma Suomessa hoitui. Opettaja tosin järjesti kaikille sopivan ajan. Onneksi opettaja rohkeni oikaista väärinkäsitykseni, vaikka ensin myöntelikin, että toki voidaan yrittää löytää sopiva aika. Kyse olikin leikkimisestä, spielen, eikä soittamisesta, spielen. Virheeni ei tosin ollut kovin nolo, koska sana on täysin sama. Kotiin päästyäni soitin Noran äidille, ja nyt Matilla on treffit sekä Noran että Noran pikkusiskon, Violan, kanssa. Viola on Matin kanssa samalla luokalla, mutta isosisko on vallan ihastunut Mattiin. Tytöt tulevat molemmat meille iltapäiväksi koulun jälkeen. Helmikin päässee osallistumaan.

Syövätköhän paikalliset lapset hernekeittoa...

torstai 1. joulukuuta 2011

Lihaa joka lähtöön

Googletettiin vähän saksalaisia perinnejouluruokia sillä ajatuksella, että meidänkin joulupöydästämme löytyisi edes jotain paikallista herkkua. Yhtä selkeää jouluruokavalikoimaa kuin Suomessa on, emme oikein löytäneet. Yksi nousi kuitenkin lähes joka lähteestä: hanhi. Kokonainen täytetty hanhi.

Hanhia voi tilata valmiiksi täytettynäkin omalta lihakauppiaaltaan (Metzger). Jokaisellahan on toki omansa! Hätähän ei meillä ole minkään näköinen, vaikka emme omalla lihakauppiaallamme olekaan vielä vierailleet. Äkkiäkös sinne pyörähtää tutustumiskäynnille. Lähin sijaitsee 900 metrin päässä.

Katselin tänään vähän eri silmällä oman markettimme lihavalikoimaa. Käyn päivittäistavarat Prisman tyylisessä ja tasoisessa hypermarketissa, Marktkaufissa. Itsepalvelulihatiskiin oli jo ilmestynyt ensimmäiset hanhet. Tai näin luulin. Kotona googletin kookkaan linnun, ja sehän olikin ankka, Ente. Noinkohan maussa on eroa...

Altaassa oli monenlaisia kokonaisia lintuja, ankoista kyyhkysiin (ja näin taas luulen). Tuntuu, kuin olisi palannut ajassa kahdeksankymmentäluvulle, kun eilen kaulitsin ja käänsin voitaikinan jääkaappiin tortunpaistoa odottamaan ja tänään ostin kokonaisen kanan ja paistoin sen. Löysin kyllä myyjättären avustuksella voitaikinarullan tuoretiskistä. Jännittää oikein molempien voitaikinoiden puolesta, sekä itsetekemäni että tämän rullan. Mikään sesonkituote tämä voitaikina ei kyllä täällä ole. Saa nähdä, kuinka paikalliset ottavat tähtitorttumme vastaan, jahka pääsen niitä maistattamaan. Vielä kauemmas ajassa on jouduttu menemään, kun emme ole löytäneet oikein hyvää ja maukasta vaaleaa leipää. Meillä leivotaan leipää tai sämpylöitä viikottain.


Minun on pakko luetella vielä joitain lihapuolen tuotteita, jotka oli pakattu valmiisiin pakkauksiin itsepalvelutiskeihin. Kaikki ovat sulia eikä pakastettuja, joten oletus kai sitten on, että näitä tuotteita ostetaan päivittäin.

Linnuista oli pakattu kanan ja kalkkunan mahaa ja sydämiä sekä kanan kauloja. Kokonaisena sai ankkoja, kanoja ja niitä pieniä lintuja, joiden arvelen olevan kyyhkysiä. Pyytkin voisivat kai täällä olla mahdollisia. Lintujen vieressä oli kokonaisia kaniineja. Sellaisen kyllä vielä joskus kokeilen. Yksi kaniini (vai olikohan niitä kaksi yhdessä paketissa) oli parinkympin luokkaa, joten siitä voisi tulla hyvä vierasruoka. Sika-nautaosastolla oli tietysti tarjolla kaikki sisäelimet, ja sen lisäksi kieliä, siansorkkia ja päitä, Schweinekopf. Kokonaisen sianpään saa alle 2 eurolla! Sikojen jaloista oli myös katkottu pätkiä, joissa olivat kaikki tallessa: luut, lihat ja nahat.


Eihän näissä tietenkään ole mitään ihmeellistä, mutta kun ajattelee, että nämä tuotteet olivat tuoretiskissä tavallisessa marketissa, eikä missään teurastajan tiskissä, niin täytyyhän niitä sitten jonkun valmistaa ruoaksikin. Olisi aika hienoa päästä paikalliseen ruokapöytään juuri silloin, kun näitä minun mielestäni vanhanaikaisia ruhonosia olisi pöydässä. Tiedä mitä herkkuja niistä saisi, kun vaan osaisi valmistaa!

tiistai 29. marraskuuta 2011

Karhunpoika sairastaa

Matti, 7 vuotta, valitteli aamupalalla, että kurkkuun sattuu, kun yskäisee. Lupasin keittää "kuumaa hunajaa". Eikä tietenkään muistettu sitä sitten aamutohinoissa. Mutta kun koulun jälkeen saatiin muki kuumaksi, ei hunaja makunsa puolesta maistunutkaan pikkuihmiselle, vaikka se olisi tehnyt kuinka hyvää. Itse asiassa, koko kurkkukipu hävisi saman tien.


Tiistai-iltapäivä on aina tiukin kaikista päivistä. Ensin on Helmin pianotunti, 45 min. Heti perään on Matin pianotunti, 30 min. Vaatteiden vaihdon jälkeen on Matin jalkapallo 1,5 h, ja samaan aikaan Helmin hip-hop -tanssi, 50 min.

Matilla oli keskittymiskyky täysin hukassa pianotunnilla. Äiti upotti useamman kerran kasvonsa tyynyyn Matin selän takana, kun Matti nojasi molemmin kyynärpäin koskettimistoon, soitti, vaikka pyydettiin lopettamaan, ei erottanut oikeaa vasemmasta ja pakeni penkiltä heti tilaisuuden tullen. Äitinä opettaja ymmärsi kuitenkin hyvin, että joskus voi olla müde. Minä laskeskelin kuitenkin mielessäni Matin edellisen yön nukuttuja tunteja ja ajattelin niitä kyllä olleen riittävästi. Heräsikin aamulla omia aikojaan.

Ajettiin kiireellä kotiin vaihtamaan pianonsoittovaatteet jalkapallon treeniasuun. Vesipullo reppuun ja treeneihin! Iskä meni hakemaan Mattia jo vähän ennen treenien loppumista ja seurasi harjoituksia vähän aikaa. Kotona hämmästeltiin, että Matti treeneissä lähinnä seurasi aktiivisesti toisten pelaamista ja hakeutui vapaaehtoisesti molkeksi (Torward).

Ainahan ei voi voittaa, eikä jaksaa. Komennettiin lapset iltapesuille ja yöasujen vaihtoon. Matti näki pöydällä minkäsenytolikaan, sen mansikka-vadelma -soppa -jutun. Sanoin sen olevan kiisseli. Hetken päästä Matti näki minun syövän iltapuuroani kiisselin kanssa. Tiedusteli tiukkaan sävyyn, missä hänen jogurttinsa oikein on! Tähän varmaan saadaan tottua. Sanat vain alkavat unohtua. Suomen kieltä kuulee vain vanhemmilta, ellemme sitten jaksa aktiivisesti lukea suomenkielistä kirjallisuutta. Ja tällä hetkellä tuntuu tärkeämmältä oppia sitä saksaa.

Iltapala onneksi maistui hyvin, ja poika käpertyi syliini kerälle. Eikä tätä tapahdu todellakaan enää edes joka viikko! Pyysin miestäni tuomaan kuumemittarin. Se näytti mittauksen jälkeen 38,3 astetta lämmintä :(

Matti jää siis sairaslomalle huomenna, äiti ei siis pysty työhönsä (jää imuroimatta, pyykkäämättä, käymättä kaupassa) ja Helmi on siis niin kateellinen. Hän olisi niin mieluusti kipeä myös. Ehkä sentään saan joulun suunnitelluksi ajatuksen tasolla: menún, lahjat, koristelut, ohjelman... Kun suunnitelmat ovat selvillä, on kuin kaikki olisi puoliksi tehty!

Ps. Tottakai soitin pianonsoiton opettajalle ja kerroin syyn Matin huonoon käyttäytymiseen soittotunnilla. Ymmärrys oli käsinkosketeltavaa. Kuka soittaisi vielä karhumaisen olemuksen omaavalle Robertille, ja kertoisi, ettei Matti oikeasti ole menettänyt kaikkea innostustaan futikseen, vaan poika vain oli kipeä. Kaikki kun vaikuttaa kaikkeen. Peliaika ja -paikat valitaan tarkasti, kun sen aika tulee.

keskiviikko 23. marraskuuta 2011

Viikonloppu buukattu

Tehdääs tällä kertaa näin, että kerron jo etukäteen, miltä tuleva viikonloppumme näyttää.


Perjantaina iltapäivällä meille tulee vihdoinkin pianonvirittäjä. Tilasin kaverin jo kuukausi sitten, mutta hänen täytyy olla todella hyvä, koska ensimmäinen vapaa aika oli todella pitkällä. Täytyyhän hyvää jaksaa odottaa! Luonnollisesti toivon hänen ottavan kantaa siihen, onko pianomme saanut jotain vaurioita muuton aikana. Tämän kaverin kotisivuilla kerrotaan hänen jopa rakentavan pianoja.

Jahka päästämme hänet sisään, lähdemme Helmin jalkapallotreeneihin. Ne siirtyivät viime viikolla sisähalliin perjantaiden osalta. Keskiviikkoisin pelataan edelleen ulkokentällä, niin kauan, kun valmentaja tarkenee. Tytöt kuulemma kyllä tarkenevat. Tänään ainakin oli hiki myssyn alla. Vien samalla leipomiani pikkuleipiä jalkapalloseuramme järjestämiin joulumyyjäisiin, jotka pidetään lauantaina, ja joihin en sattuneesta syystä pääse itse osallistumaan. Kahdeksi, kun on paha jakautua.

Lauantaiaamuksi varasin itselleni nimittäin kahvinkeitto- ja myyntivuoron tyttöjen jalkapallon pelipäivään 10.45 - 12.15. Näitä pelipäiviähän meillä on ollut sivu syksyn, mutta nyt ovat ensimmäiset meidän omassa kotihallissamme. Järjestävä seura myy aina pientä syötävää katsojille joukkueidemme tukemiseksi. Täytyy siis myös leipoa vielä jotain myytävää. Pullataikina nousemaan lauantaiaamuna...

Helmin vuoro pelata on klo 13 - 15. Mikko saa tulla pienten kanssa sitten hallille. Onneksi vapaudun vuorostani ja pääsen seuraamaan pelejä.

Mikko ja Matti lähtevät 13.30 seuramme parkkipaikalta Hoffenheimiin katsomaan Bundesliigan peliä Freiburg-Hoffenheim. Yleensä liput ovat kuudenkympin luokkaa, mutta saimme viikonloppuna tarjouksen seuraltamme, että aikuinen pääsee 15 eurolla ja lapsi 5 eurolla, mikäli kasaan saadaan 20 hengen porukka. Ja sehän saatiin! Mikko ja Matti lähtevät nyt matsiin liput liehuen. En tosin tiedä kumpaako kannattavat... Eikä Matti tosin tiedä vielä mitään koko pelistä. Meillä on tapana tehdä pienistäkin asioista yllätyksiä. Näin elämästä tulee vähän jännittävämpää.

Olisimmehan mekin lähteneet Helmin kanssa, mutta jahka Helmi vapautuu pelivuorostaan klo 15, pesemme hiet kasvoiltamme ja suuntaamme Helmin hyvän ystävän, Celian, syntymäpäiville. Ne alkavat klo 15. Täällä syntymäpäivät eivät ole mikään pikkujuttu. Niitä juhlitaan tuntitolkulla. Tunnen jo vanteen kiristyvän päässäni, kun ajattelen ensi helmikuuta ja Helmin syntymäpäiväjuhlia. Celian juhlat kestävät 3,5 tuntia. Eikä se ole ennätys. Matti oli viime sunnuntaina syntymäpäivillä, jotka kestivät 4,5 tuntia. Kuinka kukaan voi pistää paremmaksi?

Koska Matti oli viime viikonloppuna molempina päivinä syntymäpäiväjuhlilla, kävimme kiipeämässä ilman Mattia. Se ei ollut Matista mukavaa, vaikka synttäreillä kyllä oli kivaa. Ajateltiin sitten, että ensi viikonloppuna käydään kiipeämässä heti sunnuntaiaamuna, koska Matilla on taas syntymäpäiväjuhlat sunnuntaina klo 15 - 19. Täytyyhän pojan päästä välillä seinälle.

Meillä on lapsille toinenkin ylläri. Tällä viikolla otimme aamupäivällä omaa aikaa ja kävimme kiipeämässä ilman lapsia. Koska oli aamu ja vähän väkeä, ajattelin, että käymme myös saunassa. Sauna maksoi euron hengeltä. Saunat täällä ovat tyypillisesti sekasaunoja, eli naisten pesuhuoneesta ja miesten pesuhuoneesta oli ovi yhteiseen saunaosastoon, jossa oli viihtyisä, pieni sauna. Siellä ei sitten ollut muita kuin me kaksi. Olin siis sekasaunassa oman mieheni kanssa. Hui! Ja edellisestä saunareissusta oli kulunut 5 kuukautta. Tuntui siis kuulkaa oikeasti herkulliselta! Ajattelimme, että viemme pienet sunnuntaina yllätykseksi saunaan, oli siellä sitten minkälainen armeija hyvänsä.

Todennäköisesti menemme jonnekin ulos syömään lounaan, ellen ole lauantai-iltapäivänä saanut jonkin inspiraation, jonka sitten voisimme sunnuntaina lämmitellä. Ja sitten kiirehdimme kotiin valmistelemaan Mattia sunnuntai-iltapäivän syntymäpäiväjuhlille, jotka ovat Hop Lopin tapaisessa Fun Arenassa.

Onneksi sitten tuleekin jo maanantai, ja tavallinen arki.

tiistai 22. marraskuuta 2011

Kletterwald

Reilu viikko sitten vietettiin sunnuntai-iltapäivää Wiesbadenissa, ja siellä Nerobergin juurella olevassa Kletterwaldissa. Paikan idea on, että suuriin puihin, aina noin 15 metrin korkeuteen asti, on ripustettu lasten leikkitelineitä. Homma kuulostaa helpommalta kuin sen on. Telineet ovat verkkoja, puunrunkoja, lavoja, kettingeissä roikkuvia pölkkyjä, köysiä ja erilaisia heijareita. Niitä pitkin edetään etapilta toiselle. Ja ollaan korkealla.


Kukaan ei tietenkään kiipeä varmistamatta. Systeemi on idioottivarma, ja siihen koulutetaan ennen kuin radoille pääsee. Ratoja on kolmea vaikeusastetta: sininen, punainen ja musta. Me selvitimme kaksi sinistä ja kaksi punaista reittiä. Mustille emme voineet yrittää, koska pienet eivät pituutensa puolesta olisi pystyneet hoitamaan esimerkiksi varmistamistaan. Joissakin punaisissakin reiteissä tarvittiin ylettyminen 185 cm korkeuteen.


Meillä kaikilla oli huisin hauskaa siihen saakka, kun yhdellä reitillä saimme peräämme mieshenkilön, joka alkoi valittaa, että etenemme liian hitaasti :( Hitautemme johtui siitä, että jouduimme aina etenemään pareittain, koska pienet eivät ihan aina yltäneet itse varmistamaan itseään. Emme kuitenkaan anna sen häiritä, vaan menemme varmasti uudelleen keväällä, kun paikat taas aukeavat talven jälkeen. Pienetkin ovat silloin ehkeensä senttimetrin pidempiä.


Wiesbaden ei ollut muutenkaan hullumpi paikka. Siellä voisi piipahtaa ihan turistinakin. Googlettamalla selvisi, että kaupunki on tunnettu myös Nico Rosbergin kotikaupunkina. Kiitos Katariinalle valokuvista!

tiistai 15. marraskuuta 2011

Hausmeister

Kotimme on Dreifamilienhaus. Kolme kerrosta, joista jokainen kerros on oma huoneistonsa. Kellarikerroksessa on lisäksi varastot, pykkitupa, kuivaushuone ja pannuhuone. Puoli kerrosta tästä alaspäin on vielä autotallit. 4,5 kerrosta rinteessä.

Meidän hallinnassamme on kaksi ylintä huoneistoa. Nukumme kaikkein ylimmäisessä, joka on rakennettu ullakosta juuri ennen meidän muuttoamme, joten kaikki siellä on uutta. Mieheni muutti tähän asumaan jo, kun yläkerta oli vielä kesken.

Yläkerran patterit pitävät meteliä. Tilanne on jostain syystä huonoin aamuyöllä puoli kuuden aikaan. Ne pulputtavat ja ne vikisevät. Pulputus johtuu ilmasta, mutta myös vikinä johtuu ilmasta, kun se yrittää yht'aikaa veden kanssa kapeasta venttiilin reiästä. Kuin kolme rottaa kisaisi putkessa. Kun tuohon aikaan muutenkin unessa on kevyemmän unen vaihe, niin herätyshän siitä seuraa vääjäämättä. Ongelma ei ole ollut ajankohtainen kovin kauaa, koska patterit käännettiin päälle vasta noin kuukausi sitten, vajaa. Eilen sitten tartuin meisseliin ja rättiin ja aloin päästellä ilmoja pattereista.

Ilmaa oli paljon. Pahimmat patterit suhisivat minuuttitolkulla ennen kuin vettä alkoi suihkuta. Muutaman tunnin päästä toistin toimenpiteen, ja ilmaa tuli taas. Tänään ilmaa tuli edelleen, mutta suhina lakkasi eikä vettäkään tullut enää.

Ajattelin tiedustella vähän käytännön neuvoja alakerran naapureilta, jotka ovat sentään asuneet talossa 9 vuotta. Tai kohta 10. Rouva sanoi, että miehensä on kipeä ja nukkuu. Asiani kuultuaan, hän sanoi, että nukkuu varmaan koko päivän. Ainakin todella paljon. Huikkasi vielä töihin mennessään, ettei se osaisi muutenkaan auttaa asiassa.

Menin sitten pannuhuoneeseen itsekseni ihmettelemään. Talossamme on kaasulämmitys. Entisessä kodissamme oli öljylämmitys. Ei kai tämä paljoa kummempi voi olla. Etsin siis painemittaria, tai mielellään vielä sellaista venttiiliä, josta vettä voisi lisätä systeemiin, että saisi painetta lisää ja veden nousemaan yläkerran patterien ylimpiin osiin saakka. Näin saisi kaiken vielä jäljellä olevan ilmankin pois pattereista.

Löysin painemittarin. Tunnistin sen siitä, että sen yksiköt olivat baareissa. Asteikko oli nollasta neljään, erikseen oli merkitty alue 0,5 -3. Meillä paineet olivat ykkösessä. Aika vähän siis mielestäni, ja siitäkin päätellen, että vesikään ei tule ulos pattereista, vaikka venttiili on auki. En kuitenkaan löytänyt sellaista nappulaa tai hanaa, josta olisin huoletta päästänyt vettä systeemiin.


Kirjoitin sähköpostia vuokraisännälle. Kerroin, mitä olen jo tehnyt ja mitä olen pannuhuoneesta löytänyt. Kysyin kertooko hän, millä saan painetta lisää laitteistoon, vai haluaako hän tulla itse paikan päälle.

Naapurin rouva tuli töistä ja pistäytyi juttelemassa. Hän varoitti kovasti olemaan koskematta mihinkään, edes pattereihin ei tulisi kajota, koska ilma niissä on todennäköisesti kaasua. Hetken olin jo huolissani terveytemme puolesta. Mietin särkikö eilen illalla päätä, vaikka koskaan yleensä ei. Sain kuitenkin nopeasti itseluottamukseni takaisin ja kerroin hänelle patterista kiinnipitäen, kuinka vesikierto pattereissa toimii. Hetken hän näytti uskovan, mutta lähtiessään kuitenkin vielä painotti, etteivät he ainakaan tekisi mitään tuollaista.

Tunti sitten vuokraisäntä soitti ovikelloa Matin kouluun unohtunut kotiläksyvihko kädessään. En tietenkään hämmästynyt hänen tulostaan, olin siitä itseasiassa aivan varma :) Mutta suuni loksahti auki, kun hänellä oli Matin kotiläksy kädessään. Tilanne oli molemmista huvittava. Häntä huvitti hämmästykseni, minä taas en malttanut odottaa kuullakseni selityksen. Koulussa Matin vieruskaverina istuu Viola. Viola oli leikkinyt tänään iltapäivällä vuokranantajaperheemme tyttären kanssa ja löytänyt repustaan Matin kotitehtävävihon. Näin vihko sitten tuli ovellemme ja Matti sai läksynsä tehtyä.

Vuokraisäntä ei myöskään ollut ollenkaan vihainen tai huolestunut oma-alotteisuudestani. Hän sanoi, että nyt hänellä on kiire, mutta hän tulee aamulla yhdeksän jälkeen, ja sitten mennään ja ajetaan koko lämmitysjärjestelmä alas saadaksemme vedet tasaantumaan, kaiken lopunkin ilman nousemaan ylös, ja hoidetaan ilmaus kuntoon kertaheitolla. Hän oli kysynyt ohjeet putkimieheltä, ja huomenna sitten toimimme ohjeiden mukaan. Hän aikoo myös näyttää, kuinka vettä lisätään. Mikäli paineet menevät alle yhden, koko systeemi pysähtyy.

Lämpömittari ulkona näyttää nollaa. Toivottavasti paineet pysyvät siinä yhdessä yön yli. Ihan naapurisovunkin vuoksi.

lauantai 12. marraskuuta 2011

Ein Rundfahrt

Pienillä oli tänä aamuna syksyn viimeiset pelit. Helmillä Ladenburgissa ja Matilla Hemsbachissa, ja plaa plaa plaa... Eikä siitä sitten sen enempää, mutta sen jälkeen meillä oli pienille luvassa yllätys. Joskus yllätyksemme ovat lapsista aikas kivoja, joten tämänkertainen, Ratikalla Heidelbergiin ja Mannheimiin, ja sieltä kotiin -yllärimme, ei herättänyt riemunkiljahduksia. Kyselivät ratikan penkissä, että oikeasti, tämäkö se yllätys oli. Ja me vakuuttelimme, että meille tämä ainakin on hauska kokemus ja elämys. Ehkä pitäisi hiukan kiinnittää huomiota omaan markkinointiprosessiin, ettei mene asiakkaan odotukset yli...

OEG-ratikka/juna kulkee kahteen suuntaan ympyrää Weinheim, Heidelberg ja Mannheim kiintopisteinään. Ajattelimme hakea Heidelbergista kameraani tilaamamme zoomin, josta oli soitettu saapumisviesti Mikon puhelimeen. Sieltä tarkoitus oli jatkaa Mannheimiin ostoksille, Engelhorn Sportsiin, ja syömään vähän iltapalaa. Raiteet ovat olleet remontissa kotimme kohdalla koko sen ajan, kun olemme asuneet täällä. Viikko sitten remppa saatiin tältä kohden valmiiksi ja juna alkoi jälleen kulkea. Sen vuoksi ajattelimme, että nyt testataan tämä kolmen meille keskeisen kaupungin välinen yhteys.

Meiltä seisakkeelle on noin 900 m, ja hankaluudet alkoivat onneksi vasta siellä. Junien kyljessä lukee, että osta ensin lippu ja nouse junaan vasta sitten. Ja lippu ostetaan automaateista. Ja automaatti ei puhu samaa kieltä kanssamme. Valinnanvaraa oli runsaasti, matkavyöhykkeitä oli monta, mutta automaatti ei kertonut, minkälaisen olisimme tarvineet. Käsitimme, että koko perhe kulkee kätevästi 24Plus-lipulla. Valitsimme vyöhykkeen arvalla, teimme tarvittavat valinnat, maksoimme ostoksemme luottokortilla ja kone sylkäisi meille liplappusen, jossa näkyi hienosti hintakin. Jostain syystä meitä kuitenkin arvelutti, pääseekö lipulla sittenkään koko perhe. Ohjelmointihommissa seisakkeen vaihteessa oli pari miestä, joita lähdin jututtamaan. Ajattelin, että kun ovat henkilökuntaakin... Mutta eipähän. Tekivät vain hommaansa ja olivat muutenkin Berliinistä. Sen verran osasivat sanoa, että lippu näyttää kuitilta, jossa sanotaan, että toimenpide oli epäonnistunut. Ei veloitusta, eikä siis mitään lippuakaan. Masiina oli meille edelleen kysymysmerkki, ja juna oli tulossa minuutin päästä. Päätimme nousta junaan lippusemme kanssa silläkin uhalla, että sakkomaksu on Berliinissä 40 euroa nenua kohti. Yritetty ainakin oli.

5 kilometrin päässä juna pysähtyi seisakkeelle, ja kaikki komennettiin ulos, pihalla seisovaan bussiin. Remontti oli siis ohitse meidän kohdaltamme, mutta jatkui etelään mentäessä. Ajattelimme, että mennään sitten bussilla, kunnes sekin pysähtyi, ja meidät komennettiin ulos, pihalla odottavaan junaan. Heidelbergissa menin ensimmäiselle kioskille, jossa oli ihminen luukun takana myymässä lippuja. Rundfahrt, Familie, 2 Erwachsene und 2 Kinder. 20 euros, bitte. Danke schön. Lippu kourassa lähdettiin hakemaan kameran zoomia.

Heti asiamme hoidettuamme jatkoimme kierrostamme tyytyväisinä siihen, että nyt oli asianmukaiset luvat kunnossa. Lipuntarkastajiakin näkyi seisakkeilla ohi ajaessamme, mutta eivät kuitenkaan tulleet meidän junaamme. Ja onneksi eivät tulleet, sillä huomasimme vasta tovin jälkeen, että lippu piti leimata junassa olevassa laitteessa, niin 24 tunnin lippu kuin olikin.

Mannheimissa täydensimme urheilutarvikevarastoamme. Siltä kellarimme oikeasti alkaa jo tuntua. Ostosreissu selvitettiin yhdellä kokkamolla. Kassalla ostosten yhteissumma näytti noin neljää ja puolta sataa, kun meidän laskuoppimme mukaan ostosten olisi pitänyt tehdä noin kolmesataa. Kävi ilmi, että takki, jonka hinta telineessä oli 99,95 eur, olikin 249 eur, ja nämä "edulliset" takit oli siirretty toiseen telineeseen. Tavarat oli lyöty jo koneeseen ja korttikin oli jo sisällä, mutta peruimme silti kaupat. Kahdensadanviidenkymmenen hintainen talvitakki kasvavalle lapselle (ja näille pakkasille) oli hiukka liikaa budjetillemme. Kaupat peruttiin, ja kun se alennustakki osoittautui oikein hyväksi, teimme kaupat sitten siitä.

Kävimme syömässä hyväksi tietämässämme ravintolassa, jonka jälkeen suuntasimme kiireesti junalle. Olihan ilta jo pitkällä. Junakin tuli muutaman minuutin odotuksen jälkeen. Kunnes se pysähtyi, ja kuulutettiin, että ollaan päätepysäkillä ja junasta on noustava. Ja oltiin vasta Käfertalissa, joka on yksi Mannheimin laitimmaisista lähiöistä. Ja seisakkeella odottelevat ihmiset näyttivät juuri siltä. Weinheimiin jatkava juna oli tulossa 21 minuutin päästä! Tiedustelin mieheltäni arasti taksien hintoja, ja mieheni sanoi, ettei minun pitäisi puhua ainakaan lasten kuullen peloistani. Minuutit kuitenkin tuntuivat kuluvan olosuhteisiin nähden joutuisasti, joten jäätiin odottelemaan junaa.

Saapunut juna oli täynnä niitä nuoria, joita emme paljoa ole Weinheimissa nähneet. Syykin selvisi. Yhden seisakkeen kohdalla oli monikerroksinen Kinopolis. Pääsimme loppumatkaksi vielä istumaankin. Olimme molemmat enemmän kuin huojentuneita, kun oman kotikaupunkimme seisakkeet alkoivat, ja olimme myös yhtä mieltä siitä, että seuraava kiertoajelu tehdään vasta muutaman vuoden kuluttua. Yksityisautoilu kunniaan!

torstai 10. marraskuuta 2011

Savustettua kalaa

Aivan viimeinen hankintamme ennen muuttoa oli Muurikka-sähkösavustin. Muuttokuorma oli jo lähtenyt, ja olimme sulkeneet oven viimeisen kerran perässämme. Täytyi enää ajaa satamassa odottavaan laivaan. Siinä matkalla poikkesimme Prismaan ja asetimme pöntön takapenkille pienten väliin riidanjakajaksi.


Ulkoilman lämpötila on täälläkin laskenut :( Tällä hetkellä on 8-9 astetta. Ajattelin silti pitää pöntön parvekkeella koko talven. Kivahan siinä on joulukalakin savustaa. Toinen juttu on sitten, mistä sen joulukalan löytää. Näin sisämaassa lohikilon hinta on helposti 20-30 euroa. Nyt pöntössä on pakastealtaasta ostettu Alaskan villilohi (suora suomennos). 15 km päästä Mannheimista olen löytänyt yhden kaupan, joka myy tuoreita, kokonaisia kaloja 9,90 euron kilohintaan. Sieltä täytyy aina toisinaan kalaa hakea. Valikoimissa on joko lohta tai forellia. Matkan lisäksi haittapuolena on se, että ko. kaupan parkkipaikan toisella puolella on Mann Mobilia (huonekalujätti) kaikkine kiusauksineen.


Mikko osti lohta sushiin viime viikonloppuna, ja sen kilohinta oli noin 28 euroa. Minun kipukynnykseni ylittyy kyllä tuollaisilla kilohinnoilla. Enkä kerro kovin isoon ääneen, että tänään ostaessani pienen palan lammasta moussakaan, maksoin siitä juurikin tuon 28 euroa kilo. Se oli kyllä pieni vahinko. Olisi saanut sikanauta ajaa lampaan asian, mikäli en olisi jo tiedustellut eläintä lihatiskillä ja mikäli hätiin ei olisi hälyytetty toistakin myyjää lammasta löytämään. En sitten kehdannut sanoa, että "Ai, teillä on lammasta, mutta hyvänen aika sentään, että on kallista. En otakaan." Ja tietenkin kaikki tämä sujuvalla saksankielitaidollani.

Mutta noista kalojen kilohinnoista johtuen, meillä ei syödä paljoa kalaa tällä hetkellä :( Ja vaikka rapu ei ole kala, niin täytyy kehaista, että olen täältä löytänyt rapuja Ikeasta. Pakastettuja ja kiinalaisia. Mutta siitä viis! Tärkeintä, että kerran (tai kaksi) syksyssä saa maun suuhunsa.

sunnuntai 6. marraskuuta 2011

Syntymäpäiväviikonloppu

Vuosi on taas täynnä, mutta ei tunnu missään - onneksi. Tai siis tuntuuhan:
- selässä, jos kyykkii liian kauan
- jaloissa, jos käyttää korkokenkiä yhdenkin illan tai vaikka vaan kauppareissun verran
- silmien alla, varsinkin jos on syönyt edellisenä päivänä jotain suolaista, niin kuin esimerkiksi sushia
- pepussa - se vaan kasvaa, vaikka kuinka treenaisi. Luulen, että harrastan aivan väärää lajia!

Mutta onneksi vanheneminen ei tunnu henkisessä vireystilassa. En haluaisi olla nuorempi - ainakaan kymmentä vuotta. Kolme vuotta pois ei haittaisi mitään :D En olisi kaksikymppisenä voinut kuvitella, että elämä on näin hyvää "vielä" yli nelikymppisenäkin.

Merkkipäivän vuoksi lähdimme eilen Heidelbergiin ostoksille. Sain lahjaksi juuri sen, mitä olin toivonutkin: tehokkaamman objektiivin kameraani. Tai saan sen. Tuote piti tilata, ja sen toimitusaika on noin 10-12 vrk. Laskeminen alkaa maanantaista. Saahan nähdä paraneeko laukausteni taso tehokkaamman zoomin myötä vai tarvitaanko siihen muutakin kuin hyvät vehkeet.

Päivä oli muutenkin ihana. Oma perhe, kaunis Heidelberg, shoppailua, aurinkoa, libanonilainen ravintola, piipahdus kahvilla tuttavaperheen luona ja illalla sushia omassa kotona.


Ja niin pienestä kaikki voi mennä pieleen! Leicht gesalzen Soijasauce oli suolaisinta ikinä! Vaikka yritin laimentaa kastiketta vedellä ja lisätä makeutta sokerilla (jonka teen muutenkin yleensä soijakastikkeelle, jota tarjoan sushin kanssa), ei tilanne olennaisesti parantunut. Liekö riisiinkin sitten tullut liikaa suolaa? Valkoviinikään ei enää maistunut hyvälle...

Tänään pienet menevät naapurin pojan 9-vuotissyntymäpäiville, ja me unohdamme juhlimisen hetkeksi ja lähdemme kahdestaan treenaamaan.


Kuva on parin viikon takaa. Kiitokset huippulaukauksesta Raisalle! Kuvassa pääsee hyvin oikeuksiinsa viimeinen vanhenemisen merkeistä...

perjantai 4. marraskuuta 2011

Se tunne, kun...

...pakastimessasi ei ole mitään neljää kuukautta vanhempaa.

...kirjahyllysi kirjat ja cd-levyt ovat aakkostettu tekijöiden mukaan ja dvd-levyt elokuvan nimien mukaan.

...viherkasveillasi on kerran viikossa hoitopäivä, jolloin jokainen saa huomiota tarpeensa mukaan.

...lusikkalaatikossasi ei ole ainoaakaan eri sarjaan kuuluvaa asetta.

...autosi muistuttaa sinua määräaikaishuollosta (auf Deutch), ja sinä olet hädissäsi, mikä sillä mahtaa olla hätänä.

...kaikki perheen luistimet ja monot ovat varastossa, omilla hyllyillään, kokonumerojärjestyksessä.

...tyttäresi sanoo olevansa maailman onnellisin tyttö.

...poikasi vastaa piano-opettajalleen saksaksi.

...miehesi paidat roikkuvat kaikki puhtaina, samassa kaapissa, hengareissaan, ja puolet niistä on silitetty.

...orkideasi alkaa työntää kahta uutta kukkavanaa hoidostasi huolimatta.

...8-vuotias tyttäresi soittaa pianolla Bachin G-Menuettia.

...lämpömittari näyttää marraskuun alussa varjon puolella 19 asteen ulkolämpötilaa, sinä nukahdat aurinkoon ja heräät kasvot punottaen.

keskiviikko 2. marraskuuta 2011

Pyjamapäivä ja joulun rakentelua

Täällä on syyslomaviikko meneillään. Eilen oli pyhäpäivä, joten kaikki kaupat olivat kiinni. Meidän isi vaan oli työmatkalla. Kun arkena alkaa koulu melkein joka aamu klo 8, ja koulun jälkeen on melkein joka ilta harrastuksia ja viikonloppuisin juostaan peleissä ja kiipeämässä, niin löysiä päiviä meillä ei paljoa ole. Nyt siihen ilmaantui todella hyvä tilaisuus. Ei koulua, ei harrastuksia, ei kauppoja, ei isiä! Me päätettiin pienten kanssa pitää pyjamapäivä.

Jokainen sai valita yhden pelin, jota pelattaisiin päivän aikana. Aloitettiin Helmin valitsemalla Junior Trivial Pursuitilla. Käytiin välillä laittamassa lohkoperunat uuniin. Kymmenen kilon perunasäkistä nousi valtava pottu: 580 g. Eikö aina ole ollut sääntö, että vähintään yksi peruna on syötävä?


Jatkettiin korttipeleillä: Sikaa, Ristiseiskaa ja Musta-Maijaa. Ja paloihan ne perunat tietysti uuniin. Luettiin sen jälkeen Kalevalaa ja katseltiin lastenohjelmia.

Minä meinasin antaa periksi iltapäivällä, kun tajusin ikkunan avattuani, että ulkona oli noin 20 asteen keli ja täysi auringonpaiste. Pienet halusivat pitää kiinni periaatteesta, eikä sitten käyty ulkona edes kävelemässä. Seitsemän aikaan käytiin suihkussa ja vaihdettiin puhtaat pyjamat. Kalevalaa päästeltiin iltasaduksikin. Matilla tuli uni nopeasti, mutta Helmi jaksoi kuunnella kiinnostuneena hauskalta kuulostavaa poljentoa.

Tänään meillä olikin sitten energiaa, kun sitä oli eilinen kerätty. Lähdettiin huonekalukauppakierrokselle tavoitteena ostella vähän joulutunnelmaa kotiin. Ensimmäisessä kaupassa jouduin tekstaamaan perheen päälle ja varmistamaan budjetin. Sain suhteellisen vapaat kädet, ja hainkin sitten suuremman kärryn ostoksilleni. Hain myös lapset kaupan elokuvahuoneesta ostoksia rahtaamaan. Ja makutuomariksi. Helmi päätti joulumme värisävyn. Aikaisemman valko-hopean joulun sijaan meillä sekoitetaan siihen nyt ruskeaa ja kultaa. Saa sitten nähdä, kuinka tuon hopean käy - sopiiko se joukkoon vai jääkö vuorotteluvapaalle.

Lounaalla söin alkuruoaksi 10 kappaletta rapuja ja pääruoaksi katkarapusalaatin kuplivan omenajuoman kanssa. Toinen lapsista valitsi pihvin ja toinen lohta. Jälkiruoaksi otettiin yksi yhteinen suurikokoinen leivonnainen. Hinta tällä kokonaisuudella oli 23 euroa. Ikea rules!

Levittelin ostokseni paikoilleen ja yritin kuvata niitä katseltavaksi.


Makeis- ja pikkuleipävati ja jalallinen tarjotin, keraamiset ruusut ja pallot samasta mestasta, Mann Mobilia


Lasisia, valkoisia kärpässieniä (oli saatavana myös punaisella hatulla) ja tuikkukipot, Mann Mobilia


Budjetin sekoittaja, shampanja cooler (mahtuu pari-kolme pulloa heittämällä), Mann Mobilia. Toivottavasti vielä joskus pääsee myös alkuperäiseen tarkoitukseensa.


Kynttilänjalat ja ruskeat kynttilät, Ikea

Joulukuuseen ostimme myös suuria palloja ruskean eri värisävyissä, ja lahjapaperia ruskeana ja kultaisena. Nyt ei joulu meinaa tulla millään!

sunnuntai 30. lokakuuta 2011

Jalkapalloa ja vesileikkejä

Taas tämä jaksaa jauhaa jalkapallosta. Tänä viikonloppuna Helmillä oli pelit sekä lauantaina että sunnuntaina. Helmi pelaa F-tytöissä ikänsä puolesta, mutta naapurikylissä on tyttöjoukkueita vasta E-tytöistä ylöspäin, joten meidän F-tytöt ottelevat aina E-tyttöjä vastaan. Otellaan me F-poikiakin vastaan, mutta yhtä kaikki, tilanne on aina vähintäänkin epäreilu. Sehän ei pitkässä juoksussa kuitenkaan ole huono asia. Saadaan hyvää harjoitusta, kun vastus on kova. Yleensä vastus on kyllä aina liian kova, ainakin voiton saavuttamiseksi, mutta hyviä hetkiä pelissä silti toisinaan aina on.

Tänään koettiin aika monta hyvää hetkeä, joista yhden haluan jakaa. Helmi pelasi keskihyökkääjänä ja sai pallon haltuunsa lähtien kuljettamaan sitä kohti maalia.


Vastustajajoukkueen päätä (tai kahta) pidemmät puolustajat lähtivät perään.


Pallotta he saivat urhean taistelijan kiinni.


Ja häiritsivät juuri sen verran, että maalia ei tilanteesta sitten syntynyt. Maalin vasemmalla puolella olevat vanhemmat ovat joukkueemme tyttöjen vanhempia, ja heidän ilmeensä kertovat kaiken. Meidän pienet tyttömme pääsivät yrittämään läpimenoa, vaikka vastassa oli hurjasti isompia ja taitavampia pelaajia.

Vielä minun on aivan pakko jakaa Helmistä yksi kuva, jollaisia olen tottunut näkemään vain lehtien urheilusivuilla :D Helmi on kuvassa kolmas vasemmalta.


Pelien jälkeen olimme luvanneet mennä vesipuistoon, joka on omassa kaupungissamme. Olimme aiemmin käyneet paikassa vain kerran viime kesänä, keskellä päivää. Nyt oli syksy ja ilta. Tunnelma oli aivan toinen kuin viimeksi. Kauhea vääntö altaan keskellä olevalle kelluvalle auringonkukalle oli näköjään kuitenkin sama kesät talvet. Liukkaalle ja liikkuvalle kellukkeelle ei ole ihan helppoa kavuta, eikä siellä ole ihan helppoa pysyä. Reidet ja käsivarret ovat aika pehmeät tunninkin taistelun ja lukemattomien putoamisten ja uudelleenkapuamisten jälkeen. Kuvat on napattu netistä.


Pääaltaalla pidettiin tasatunnein (tai joka toinen tunti - ainakin klo 18 ja 20) laser show. Halliin muodostettiin vesihöyryä koneilla, valot sammuivat, musiikki alkoi soida kovaäänisesti ja laser show ainakin neljällä tykillä räjähti käyntiin. Musiikkina toimi mm. Robin Williamsin I will entertain you, Bonnie Tylerin I need a Hero, Van Halenin Jump. Yleisö mylvi, kun valot sammuivat ja musiikki alkoi pauhata. Ainoat tanssivat vesipedot tulivat kuitenkin Suomesta, ja he olivat naispuolisia.

Höyryävän kuuma ulkoallas valoineen oli myös eksoottinen kokemus täydessä pimeydessä.


Paikassa olisi myös kokonainen saunamaailma erilaisine höyry- ja infrapunasaunoineen, sekä kelohonkainen rantasauna, josta on mahdollisuus pulahtaa järveen uimaan. Tiukkapipoisina suomalaisina vaan emme tunne oloamme mukavaksi saunamaailmassa, jossa kaikki saunovat kaikkien kanssa, vaatteitta. Ehkä tämä menisi ihan vaan aikuisten kesken, mutta emme halua hämmentää lasten mieliä, kun he ovat juuri oppineet sen, että ei ole hienoa paljastella itseään varsinkaan vastakkaiselle sukupuolelle. Nähtäväksi jää löysääkö joulunaika pipoa ja pyyhkeen nyörejä ja ajaako joulusaunan tarve lauteille kaikesta huolimatta. Olen saunonut nyt viimeksi kesäkuussa, lauttamatkalla Helsingistä Travemündeen. Ja siihen asti saunoin joka toinen päivä.