keskiviikko 29. kesäkuuta 2011

Viikko muutosta

Olemme rakentaneet uutta pesäämme nyt viikon. Tänään kuulin, että saamme keittiömme 18-19.7.2011. Nyt ei aika meinaa kulua millään! Onneksi pienten huoneiden komerot tulevat ensi viikolla. Saan purkaa turhaumiani niiden täyttämiseen. Tosin tämä kenttäkeittiökin on jalostunut.


Olen ottanut avuksi Helmin vanhan kirjahyllyn ja löytänyt laatikoista yhtä ja toista tärkeää. Käsintiskauskaan ei olisi niin epämukavaa, jos tiskipöytää olisi hiukan enemmän kuin 20 cm. Kesäkeittiömme tuo huomattavasti lisää vaihtelevuutta ruokalistallemme. Ja se on Weber!


Helmi on käynyt nyt kolme päivää koulua. Kaikki sujuu kuin tanssi. Varmaan, koska Helmi ei ymmärrä mitä häneltä vaaditaan. Meidän urakkana on käydä matematiikan kakkosluokan kirja kesän aikana läpi. Iltapäivällä koulun jälkeen istutaan tunti tai toista laskemassa laskuja. Kolmannella luokalla kuulemma mennään tuhatlukuihin, ja meillä on kertotaulut siitä välistä kokonaan opettelematta. Täällä on onneksi hyvin yleistä luokka-asteiden välillä seilaaminen. Molempiin suuntiin. Voihan olla, että syksyllä Helmi muuttaakin kakkoselle, mikäli kolmannella ei ala sujua. Kolmatta luokkaa puoltaa Helmin syntyminen alkuvuodesta, hyvät arvioinnit Suomen ensimmäiseltä luokalta ja se, että Helmin ainoat saksalaiset kaverit, alakerran Tim ja vuokranantajamme tytär Celia, ovat nyt samalla luokalla Helmin kanssa. Helmi kulkee koulumatkat Timin kanssa ja istuu luokassa Celian kanssa. Celia myös ohjaa ja opastaa Helmiä kädestä pitäen. Eilen luokalla oli ollut Suomi-päivä. Olivat käyneet läpi yleisimpiä suomalaisia sanoja ja sanontoja. "Hyvää päivää" oli kuulostanut hauskalta saksalaisten lasten lausumana. Suomen pääkaupunkia oli arvailtu, ja Helmi oli saanut piirtää taululle Suomen lipun, kun opettaja oli tehnyt sen aivan väärin.


Grilliruoan valmistuessa lapset leikkivät Timin trampalla. Tim opetti lapsia laskemaan saksaksi yhdestä kymmeneen, ja siitä vielä kahteenkymmeneen hyppyjen tahdissa. Helmi ja Matti opettivat Timille saman suomeksi.


Viikon jälkeen vierashuoneemme näyttää edelleen lohduttomalta. Lähes joka paketista on etsitty jotain, mutta yhtään ei näy missään se, että joka päivä läjään tyhjiä laatikoita autotalliin hävittämistä odottamaan. Nyt saisi hyviä laatikoita, ken tarvitsee!

maanantai 27. kesäkuuta 2011

Uusi päiväjärjestys

Helmin ensimmäinen koulupäivä Saksassa on ohi. Tehtiin ensimmäiset kotitehtävät yhdessä. Niihin meni pari tuntia aikaa. Suomessa ei olla vielä (käsittääkseni) aloitettukaan kertotaulua, ja nyt oli läksynä tehtäviä ysin kertotaulusta. Samoin kellonajoista yli 12 puolen päivän eli kellonajat 13-24. Helmi ei tunne kelloa vielä.

Ajattelimme siis, että Helmi hyppää Suomen ykköseltä Saksan kolmoselle. Käy nyt Saksan kakkosta tässä kuukauden ennen kesälomia. Miksi ajattelimme näin? Saksassa voi alkaa koulun vuotta aiemmin kuin Suomessa, mutta voi myös alkaa samaan aikaan kuin Suomessa aletaan. Koska Helmi on syntynyt helmikuussa, ajattelimme, että hän voisi näppäränä tyttönä (todistuksenkin mukaan) hyvinkin pärjätä siinä porukassa, joka alkoi koulunsa silloin kuin Suomessa alettiin eskari. Pitkällä tuntuvat kyllä olevan.

Minulle selkisi pari muutakin asiaa. Aamupäivisin, kun lapset ovat koulussa, täytyy hoitaa kaikki juoksevat asiat (kotityöt, kauppareissut, oma aika - mitä se on). Lasten tultua koulusta syödään äidin huolella valmistama ruoka. Lapset eivät saa koulussa kuin omat eväänsä. Sehän tarkoittaa, että koko heidän ravintoympyränsä tulee siitä, mitä minä heille laadin! Ruokahuoltoa ei siis voi tehdä yhdellä kädellä. Siihen täytyy paneutua, ja sen tulee olla terveellistä ja monipuolista. Sen jälkeen alkaa lasten toinen koulupäivä suomeksi. Käydään läpi kaikki se, mitä he eivät ymmärtäneet päivän aikana. Sen lisäksi täytyy pitää yllä Suomen kieltä. Kaikki tämä tapahtuu sitten niin, että lapset jaksavat. Ja minulla ei ole minkäänlaisia pedagogisia opintoja, mutta lyhyt pinna minulla kyllä on.

Ajattelin sitten "kotikoulun" jälkeen ottaa lapset mukaan askareisiini (kun en tajunnut, että ruoka on tehtävä silloin, kun lapset ovat pois kotoa). Valmistimme ruoan yhdessä, ja tulemme tekemään sen vielä monta monituista kertaa.


Ja huomatkaa siis: meillä EI ole keittiötä. Meillä tiskataan käsin vähiä astioitamme. Loput ovat vielä pahvilaatikoissa rasittamassa vanhan mieltä.




Tällä hetkellä meillä on vain noin toisemme. Kaikki mitä me tehdään, lähtee noin meistä itsestämme. Kaikki on generoitava itse. On äärimmäisen tärkeää kohdella toisiamme hyvin ja tehdä arjesta mielekästä, että elämä olisi hyvää. Ruoka ainakin maistui hyvin pienille, kun he olivat itse mestareina.

Muuton jaloissa

Muutimme viime viikolla. Järvenpäästä Weinheimiin, Etelä-Saksaan.


Matkasimme samalla rahtilaivalla Helsingistä Travemündeen kuin millä muuttorekkammekin. Matka kesti 28 h 40 min. Meistä se oli romanttinen ajatus. Pienet saivat istua pienen hetken rekan kyydissäkin, äitikin sai. Romantiikka loppui siihen, kun mieheni Mikon piti lentää Hampurista kolmen päivän työmatkalle ja minun piti ajaa autolla pienten kanssa Hampurista Weinheimiin. Navigaattori näytti 569 km matkaa. Huolimatta siitä, että en ollut koskaan ajanut Saksassa enkä päivää aikaisemmin edes uudella autollammekaan, matka meni mainiosti.


Olimme perillä kotona maanantai-iltana. Tiistaiaamuna klo 8 saapui rekka pihaan. Kuski-Markku ja assari-Vili tyhjensivät puolen vuorokauden aikana 45 m3 ja 7650 kg tavaraa uuteen kotiimme. Mukaan lukien pianon, kolmanteen kerrokseen. Ja me asutaan rinteessä. Ulko-ovellekin on jo 14 porrasta. Vaikeinta ei ollut ne portaat, vaan ne käännökset portaissa. Piano, kun ei mahtunut kääntymään niissä. Ellei sitten nostanut pianon otelautaa kaiteen yläpuolelle. Ja mehän nostettiin. Kyllä, me. Toinen vaikea tilanne oli ruokapöytämme pöytälevyn sisälle saaminen. Pöytälevy on 2,4 m pitkä, ja se on täyspuuta. Tietenkään se ei mahtunut kääntymään portaikossa, edes pystyssä. Mutta portaikossa on ikkunat joka tasanteella. Avasimme ne, pehnustimme alakarmin ja työnsimme levyä ikkunasta ulos aina käännösten kohdalla. Vaikeus oli tällä kertaa siinä, että pöytälevy painaa. Kuin synti. Näiden jälkeen minulla on sellainen tunne, että tästä ei muuteta pois. Ainakaan ikinä.


Tänne piti tulla keittiö ja komerot kesäkuun alussa. Ne kuuluvat saksalaisen maailmankuvan mukaan irtaimistoon. Keittiömme oli kuitenkin mennyt hukkaan ja komerot olivat ehkeensä unohtuneeet tilata tehtaalta. Saamme 2/4 komerosta 5. heinäkuuta, uuden keittiön tilaaminen kestää 5 viikkoa. Toivat meille kenttäkeittiön. Heinäkuun ravintolalasku tulee olemaan kohtalainen.


Tavarat ovat siis laatikoissa. Ainakin suurimmaksi osin. Ja ainakin siltä osin, kun jotain satutaan tarvitsemaan. Kuten nyt Helmin ensimmäisen luokan todistuksesta kopio Helmin uuteen kouluun. Koulu muuten alkoi tänään. Kesäloma täällä on vasta heinäkuun lopusta syyskuun alkuun - tai jotain. Kaikki selvinnee. Helmille ostettiin mustekynä ja pakattiin eväät laukkuun. Koulussa ei tarjota ruokaa. Mutta siellä oli kuitenkin kuulemma kivaa.