tiistai 26. heinäkuuta 2011

Lentopostia Suomesta

Viimeiset päivät ovat kuluneet tavaroita purkaessa. Sitähän tässä on tehty jo kuukausi muutenkin, mutta nyt, kun keittiö ja kaksi suurta komeroa tulivat parin päivän välein, niin urakka on ollut melkoinen. Vauhdittajana toimi kahden tyttäreni odotettu saapuminen kesälomalle luoksemmme tänään iltapäivällä. Ja kyllä näyttää nyt hyvältä. Jos ei kovin tarkkaan katso, niin yhtään pahvilaatikkoa ei näy missään. On vain rauhaisaa


ja kaunista. 20 kpl ruusuja, 3,98 eur, Aldi. Pikkuhiljaa alkaa löytyä ne paikat, joista kannattaa ostaa esim. possun sisäfile grilliin, kokonainen lohi savustuspönttöön, leikkokukat ja tuore laktoositon maito. Valitettavasti nuo paikat vaan ovat eri puolilla kaupunkia, mutta kotirouvalla on aikaa.


No kauneuskin on tietenkin suhteellista. Meillä ei esimerkiksi ole vielä lamppuja katossa eikä verhoja ikkunoissa, ja kaikki taulutkin ovat vielä sievässä pinossa ruokailuhuoneen seinää vasten. Kun vertailukohteena ovat nurkissa seisseet pahvilaatikkopinot, niin kuka oikeasti enää mitään lamppuja kaipaakaan. Kynttilät keksittiin paljon ennen niitä!

Sanomattakin on selvää, että joku juoni tässä on takana. Se paljastuu, jos menee kellariin. Mutta: pois silmistä, pois mielestä, pätee todella hyvin tässä kohtaa. Ja täältä pääsee vain ylöspäin!


Seuraavat kaksi ja puoli viikkoa keskityn nauttimaan läheisistäni, tästä kodista, tästä kesästä ja tulevasta lomamatkastamme Comolle. Aion viedä tytöt kävelemään viiniviljelmien väleissä kulkeville poluille heti huomenna. Moneltakohan uskallan herättää ne :) Haemme sitten yhdessä Helmin koulusta ja Matin päiväkodista. Molemmilla on viimeiset päivät ennen kesälomia. Ja Matti aloittaakin sitten loman jälkeen jo koulun.

keskiviikko 20. heinäkuuta 2011

Kädenvääntöä ja lahjakortteja

Meillähän oli epäonnea vähän kaikkien tilattujen kalustetoimitusten kanssa. Keittiön piti tulla 6 viikossa, mutta sovittuna asennuspäivänä selvisi, että suurin osa keittiöstä oli kadonnut toimittajan varastosta. Liikkeen edustajat olivat ehkeensä hämmästyneempiä kuin me. Tällainen oli kuulemma ennenkuulumatonta. Meidän mielestä kaikkea tällaista juuri meille voikin odottaa sattuvan. Uusi keittiö laitettiin tilaukseen, ja toimitusaika oli jälleen 6 viikkoa. Tänään keittiö on vihdoin valmis (tai no - jää siitä puuttumaan yksi pieni avohylly, kun se palaa verstaalle lyhennettäväksi)!

Ei voitu uskoa korviamme, kun samalle viikolle, eri tavarantoimittajalta tilatut komerot vaan antoivat odottaa itseään. Kaksi isoa komeroa, toinen eteiseen, toinen vierashuoneeseen. Lukuisten puhelujen jälkeen meille sanottiin, että komerot tulevat joskus heinäkuun lopulla. Ja sopimus tehtiin 21.4. ja toimitusajaksi ilmoitettiin siinä noin 6 viikkoa. Nyt on mennyt 13 viikkoa, eikä komeroita näy vieläkään. Kaksi muuta, jälkeen tilattua komeroa on kyllä tullut makuuhuoneisiimme.

Mikko tekee tiiviisti töitä, on tälläkin hetkellä ulkomailla, ja viestittää minulle, että älä vain maksa. Miehet kasaavat keittiötä alakerrassa, ja minulla on kädessä kuponki, johon pitäisi lykätä tilinumero ja allekirjoitus. Eikä kukaan puhu englantia! Huonolla saksankielitaidollani olen saanut väännetyksi itseäni tyydyttävän ratkaisun, mutta Mikko ei ole tyytyväinen. Kohta kerään lapseni ja hyppään traktoriini!

Eilisen väänsin paikallisen ystävättäreni avustuksella kättä komerotoimittajan kanssa hyvityksestä komeroiden osalta. Paikallinen varastopäällikkö on nyt miettinyt yön yli ehdotustamme, joka on tiukempi kuin heidän tarjouksensa. Päivystän puhelin kourassa vastausta odottaen.

Eikähän tässä olisikaan mitään, jos minä voisin itse päättää mihin tyydymme ja mitä vaadimme, vaan kun on tuo toinen puoli jossain päin maailmaa, eikä siihenkään saa aina halutessaan yhteyttä. Mutta muistutan itselleni koko ajan, että juuri tätäkin varten minä olen olemassa. Skypen chatin hymiöt ovat vallan mainioita tunnetilojen tulkkeja välillämme. Tämänhetkinen suosikkini on irvistysnaama, joka muuttuu keltaisesta punaiseksi ja räjähtää lopuksi.

Eilisen päiväni ponnistus oli suunnitella lähes tyhjään vierashuoneeseemme sisustus. Siellä on vasta valkoinen, puinen sohvalaveri, jonka voi näppärästi vetää auki kahdelle. Voi tosiaan olla, että saamme sinne komerot loppuviikolla tai viimeistään ensi tiistaina. Sen jälkeen sinne voikin sitten hankkia kaiken muun. Tällä hetkellä näyttää, että huone sisustetaan valkoisen eri sävyillä murtaen niitä beigeen ja vaaleaan vihreään. Täällä ei ole yleistä käyttää sisustussuunnittelijaa eikä ylipäänsä panostaa isommasti kodin sisustukseen (tai ainakin minun silmääni näyttää siltä), ja nyt juuri, ensimmäistä kertaa elämässäni, olisin valmis käyttämään sellaista. Eräs paikallinen totesikin, että saksalaisten suuri rakkaus on autot. No, ei mekään autojen katoille syljetä ;)

Jahka saan isännät ulos alakerrasta ja tavarat levitetyksi omille paikoilleen, laitan kuvia uudesta lempihuoneestani - keittiöstä.

torstai 14. heinäkuuta 2011

Miten niin ei kuulu mitään?

Täällä ollaan, vaikkei mitään kuulukaan.

Päivät sulavat käsiin. No matter, saako mitään aikaan vai ei. Kaiken tekemiseen kuluu tuhottomasti aikaa. Toisinaan ei vain jaksa edes yrittää. Etsittiin pankkiautomaattia, josta saisi nostaa rahaa kuluitta, pari tuntia. Jos puhelinnumero, pankkikortin ja luottokortin tunnusluku pitävät kaikki sisällään kolme samaa numeroa eri järjestyksessä, niin onko ihme, että rahan nostaminen kestää? Ja jos eri automaateilta nostettaessa (vaikka tunnusluku olisikin oikea) vaihtelevat palkkiot 2 ja 4 euron väliltä, niin kyllä suomalaisella kiehahtaa. Tai oikeastaan, meinaa tulla itku. Asiaa ei auta yhtään 6-vuotiaan kyselyt, että: "Tuleeko sulta itku, äiti, tuleeko?" Mentiin sitten syömään. Sen jälkeen löytyi oikea pankkikonttori, ja rahaakin tuli ihan kättelemällä. Hyvä ruoka, parempi mieli.

Puuseppää aina tarvitaan! Tai ainakin sellaista, jolla pysyy ruuvimeisseli kädessä. Sekä oikeassa, että vasemmassa. Joskus tarvitaan avuksi toista jalkaa, joskus jopa molempia. Näin saadaan kasattua huonekaluja. No matter (uusi mottoni), onko ne tv-tasoja, sohvasänkyjä vai kirjoituspöytiä. Kaikki menee!


Seuraava haaste odottaa jo pahvilaatikossa. Siitä tulee kommode. Repikääs siitä!

Olemme yrittäneet rauhoittaa päiväjärjestystämme. Helmille on ollut vähän liikaa kaikki tämä. 11,5 h yöunetkaan eivät tunnu riittävän. Aamulla täytyy repiä neitiä sängystä. On sentään jätetty kaikki entinen (paitsi isä ja äiti ja kodin irtaimisto), ja hypätty uuteen kotiin, kulttuuriin, ystäväpiiriin, kieleen, kaikkeen! Tänäänkin Helmi oli luokkakaverillaan kylässä toisen luokkakaverinsa kanssa (he leikkivät nukeilla!), ja kaverin isosisko käänsi kommunikaatiota Google Translatorin avulla. Ohjelmointi, nukke, Helmi - ei oikein auennut kenellekään, mutta juotavaa Helmi sai halutessaan. Luulen, että tullaan viihtymään Hannahin perheen kanssa!

Helmi myös aloitti jalkapallon tällä viikolla. Treenejä on 2-3 kertaa viikossa. Ja vaikka yritän rauhoittaa Helmin päiväjärjestystä, en malta kieltää häneltä treenejä, kun hän on niistä niin innoissaan. Soitto-ope on haussa, ja sekin on haaste sinällään. Täällä, kun ei ole musiikkiopiston tapaista instituutiota. Täytyy vain valita yksityinen opettaja ja toivoa, että hän olisi hyvä ja kiltti.

Kaappeja Helmillä ei ole vieläkään :( Mutta on äidin kehittelemä korvike :)


Joskus tuntuu, että kaikki kaatuu niskaan. Joskus taas, että päivä seuraa toistaan ja päästään eteenpäin asioissa. Joku päivä askeleet ovat pieniä, joskus taas pääsee harppomalla eteenpäin. Ja seuraava harppaus on ensi viikolla saapuva keittiömme.

Kuulemisiin Wiiniseudulta!