torstai 14. heinäkuuta 2011

Miten niin ei kuulu mitään?

Täällä ollaan, vaikkei mitään kuulukaan.

Päivät sulavat käsiin. No matter, saako mitään aikaan vai ei. Kaiken tekemiseen kuluu tuhottomasti aikaa. Toisinaan ei vain jaksa edes yrittää. Etsittiin pankkiautomaattia, josta saisi nostaa rahaa kuluitta, pari tuntia. Jos puhelinnumero, pankkikortin ja luottokortin tunnusluku pitävät kaikki sisällään kolme samaa numeroa eri järjestyksessä, niin onko ihme, että rahan nostaminen kestää? Ja jos eri automaateilta nostettaessa (vaikka tunnusluku olisikin oikea) vaihtelevat palkkiot 2 ja 4 euron väliltä, niin kyllä suomalaisella kiehahtaa. Tai oikeastaan, meinaa tulla itku. Asiaa ei auta yhtään 6-vuotiaan kyselyt, että: "Tuleeko sulta itku, äiti, tuleeko?" Mentiin sitten syömään. Sen jälkeen löytyi oikea pankkikonttori, ja rahaakin tuli ihan kättelemällä. Hyvä ruoka, parempi mieli.

Puuseppää aina tarvitaan! Tai ainakin sellaista, jolla pysyy ruuvimeisseli kädessä. Sekä oikeassa, että vasemmassa. Joskus tarvitaan avuksi toista jalkaa, joskus jopa molempia. Näin saadaan kasattua huonekaluja. No matter (uusi mottoni), onko ne tv-tasoja, sohvasänkyjä vai kirjoituspöytiä. Kaikki menee!


Seuraava haaste odottaa jo pahvilaatikossa. Siitä tulee kommode. Repikääs siitä!

Olemme yrittäneet rauhoittaa päiväjärjestystämme. Helmille on ollut vähän liikaa kaikki tämä. 11,5 h yöunetkaan eivät tunnu riittävän. Aamulla täytyy repiä neitiä sängystä. On sentään jätetty kaikki entinen (paitsi isä ja äiti ja kodin irtaimisto), ja hypätty uuteen kotiin, kulttuuriin, ystäväpiiriin, kieleen, kaikkeen! Tänäänkin Helmi oli luokkakaverillaan kylässä toisen luokkakaverinsa kanssa (he leikkivät nukeilla!), ja kaverin isosisko käänsi kommunikaatiota Google Translatorin avulla. Ohjelmointi, nukke, Helmi - ei oikein auennut kenellekään, mutta juotavaa Helmi sai halutessaan. Luulen, että tullaan viihtymään Hannahin perheen kanssa!

Helmi myös aloitti jalkapallon tällä viikolla. Treenejä on 2-3 kertaa viikossa. Ja vaikka yritän rauhoittaa Helmin päiväjärjestystä, en malta kieltää häneltä treenejä, kun hän on niistä niin innoissaan. Soitto-ope on haussa, ja sekin on haaste sinällään. Täällä, kun ei ole musiikkiopiston tapaista instituutiota. Täytyy vain valita yksityinen opettaja ja toivoa, että hän olisi hyvä ja kiltti.

Kaappeja Helmillä ei ole vieläkään :( Mutta on äidin kehittelemä korvike :)


Joskus tuntuu, että kaikki kaatuu niskaan. Joskus taas, että päivä seuraa toistaan ja päästään eteenpäin asioissa. Joku päivä askeleet ovat pieniä, joskus taas pääsee harppomalla eteenpäin. Ja seuraava harppaus on ensi viikolla saapuva keittiömme.

Kuulemisiin Wiiniseudulta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Iloitsen jokaisesta kommentista!