keskiviikko 28. syyskuuta 2011

Elämä lasten ehdoilla

Hämmästytän itseäni toisinaan. Suomessa asuessani, eli 4 kk sitten, kävin töissä. 7 tuntia päivässä + 2 tuntia matkoihin. Lähdin kotoa 7.20 ja palasin 17.40. Oli pimeää, kun lähdin, ja pimeää, kun tultiin kotiin. Noissa rajoissa vein lapsen hoitoon, tein tunnin työmatkan, 7 tunnin työpäivän, tunnin kotimatkan ja hain lapset hoidosta. Sen jälkeen valmistin aterian, kävin kaupassa ja kuljetin lapsia harrastuksissa sekä hoidin muut juoksevat asiat, mitä kaikki tietävät lapsiperheessä olevan (pyykki, siivous, kauppareissut, laskut...auton ja talon myynnit, ylioppilasjuhlat...). Mieheni ei asunut enää vuoteen Suomessa.

Tänä päivänä elän vain perheelleni. Itse olen osa perhettä. En koe, että teen kaiken vain toisten puolesta tai toisten eteen.

Lapset ovat kiittäneet moneen kertaan, kuinka mukavaa on, kun heillä on äiti kotona. Koskaan ei tarvitse tulla tyhjään kotiin yksin. Helmillä on vertailupohjaa, Matilla on vain pitkät päivät hoidossa äitiä odotellen. Toista kertaa elämässään heidän ei tarvitse itse jaksaa miettiä, onko kaikki tehty huomiseksi tai onko kaikki tarvittava mukana. Se ensimmäinen kerta oli, kun he olivat pieniä. Mutta sitä aikaa he eivät todennäköisesti muista edes. Tämä aika jäänee heidän mieliinsä. Suomalainen kysyy, eikö ole hyvä, että lapsi oppii itsenäisyyteen ja huolehtimaan itsestään. Jossain muualla toivotaan, että lapsi ei joutuisi siihen liian aikaisin, koska aikuisuus kestää. Lapsuus on lyhyt. Se ei siitä pitene, kun se kerran loppuu.

Ja minusta tuntuu hyvältä. Tuntuu hyvältä, kun herää perheestä ensimmäisenä ja valmistaa aamupalan ja eväät lapsille. Sitten menee hiljaa herättelemään nukkuvia lapsia ja valitsee heille vaatteet päiväksi. Harjaa ja letittää tyttären hiukset, rasvaa posket tarvittaessa ja valitsee säänmukaiset vaatteet. Nostaa repun selkään ja suukottaa poskelle tai saattelee lapsensa koulun pihaan. Riippuen vähän siitä, ketä muita on menossa kouluun samaan aikaan. Yksin ei kulje kukaan! Se on sanomaton tai ääneenkin lausuttu sääntö. Joko lapset kulkevat isossa porukassa tai sitten heidät saatellaan kouluun. En tosin tiedä mitään mukavampaa kuin vajaan tunnin aamulenkki kosteassa aamusäässä, omien lasten kanssa.

Lasten koulu alkaa yleensä klo 8, ja ainakin 1-2 luokilla päättyy aina 12.20. Lapset tulevat siis yhdessä koulusta kotiin ennen klo 13:a. Aamupäivässä on muutama tunti aikaa hoidella asioitaan. Tähän asti olen käyttänyt ajan kodin siisteyteen, asioiden hoitamiseen, kaupoissa käyntiin ja ruoan valmisteluun. Kun lapset tulevat kotiin intoa pulputen, on ihanaa kuunnella heidän kokemuksiaan kiireettömästi ja katsoa heidän kanssaan kotitehtävät. Suomenkieliselle lapselle on monasti vaikeaa itse päätellä saksankielisten kotitehtävien idea. Tai kun lapsi on taululta kopioinut kotitehtävät vihkoonsa, niin ei hän välttämättä edes ymmärrä, mitä hän on kirjoittanut.

Yritämme tehdä kotitehtäviä mielekkäällä tavalla. Joskus teemme kotitehtävät ulkona, joskus parvekkeella, mutta useimmiten olen kuitenkin vieressä auttamassa, mikäli tarvetta ilmenee. Sama pätee soittoläksyihin. Nekin on syytä pukea hauskoihin vaatteisiin. Lapsi soittaa, kun se on kivaa. Ja kivaa sen on oltava! Matilla on 2 harrastusta (jalkapallo ja piano) ja Helmillä on 3 (jalkapallo, piano ja hip hop -tanssi). Kaikista he ovat todella innostuneita. Täällä ihmetellään Helmin yhdenkäden kärrynpyörää, ja Helmi olisi aivan valmis voimisteluun, mikäli ryhmä löytyisi. Laulamisesta hän pitää myös, joten kuoroon hän menisi heti, kun vietäisiin. Onneksi piano-opettaja laulattaa Helmiä aina hetken tunnin päätteeksi. Hän on itse esiintyvä altto.


Elämäni on siis lasten koulua ja harrastuksia. Ja miten se voikaan tuntua niin hyvältä! En kaipaa muuta. Vain tämän varastetun hetken. Tämän hetken, kun saan tarjota lapsilleni niin hyvän elämän kuin se vain on mahdollista.

Mieheni kanssa todettiin, että minä tarjoan heille tämän hyvän elämän ja hän mahdollistaa sen meille. Ja se on aika tarkkaan juuri noin.

2 kommenttia:

  1. Kuulostaa ihanalta! Noin olisin minäkin tehnyt lasteni ollessa pieniä jos se vaan olisi ollut mahdollista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä etuoikeutettu olo, että näin voi olla lasten tukena.

      Poista

Iloitsen jokaisesta kommentista!