maanantai 19. syyskuuta 2011

Koulun aloitus

Nuorimmaiseni, Matti-poika, aloitti perjantaina koulun. Tiesimme, että ensin kokoontuisimme ekumeeniseen jumalanpalvelukseen, tänä vuonna katoliseen kirkkoon. Paikka vaihtelee vuorovuosin evankelisen kirkon kanssa. Tiesimme myös, että koululla toisen luokan vanhempien tehtävä oli järjestää vastaanottotilaisuus ensimmäisten luokkien vanhemmille. Ajattelin kahvitilaisuutta, jossa olisi myös leivonnaisia tarjolla.

Onneksemme alakerran naapuri oli valistanut meitä saksalaisesta perinteestä, jonka mukaan ensiluokkalaiselle annetaan Zuckertüte kainaloon ensimmäisenä koulupäivänä. Saimme heiltä jopa sellaisen, kun Tüte ei auennut minulle kuvailuista huolimatta. Toki näin sitten kaupoissa eilaisia tuutteja, mutta en olisi kyllä itse osannut yhdistää niitä koulunalkajaisiin millään muotoa. Tuutti täytetään kaikella hyvällä: karamelleilla, suklaalla, poppareilla ja pienillä mieluisilla leluilla, jotka vähän loiventavat pienen lapsen suurta harppausta isojen maailmaan. Pientä kivaa sinne laittavat vanhemmat, sukulaiset, kummit ja muut läheiset. Stressasin valitessani tuutintäytettä. Mitä jos kaikilla muilla on paljon enemmän ja parempia herkkuja ja makeemmat lelut tuutissaan tai mitä jos muut nauravat Matin leluille? Ostin pienen pehmokarhun silläkin uhalla, että poikaa kiusattaisiin tästä, kun tiesin, että silmälappuinen merirosvokarhu tulisi olemaan Matin mieleen. Tämä ajattelu oli hyvin suomalaista, kuten myöhemmin tulin huomaamaan.

Kun olimme vetäneet Matille parhaat farkkushortsit jalkaan ja kauluspaidan ylle, nostin repun pojan selkään, Matti otti tuuttinsa ja menimme pihalle ottamaan pakollisen kuvan koulun aloittajasta. Mietimme sitten yhdessä mitä tehdään. Otetaanko kamera mukaan koululle vai jätetäänkö kotiin? Ajateltiin, että jos kenelläkään muullakaan ei ole kameraa, ja me olemme siellä sitten järjestelmäkameran kanssa, niin onhan se noloa. Meillä ei ole pokkaria. Eikä sitten otettu.


Pihasta lähtiessämme, vastapäisen talon 92-vuotias rouva tuli ovelleen, risti kätensä yhteen edessään ja toivotti Alles Gute! ensimmäiselle päivällemme. Kirkkorakennuksen toisessa päässä on katolinen päiväkoti. Kirkon ja päiväkodin aulat on erotettu lasiseinällä. Päiväkodin henkilökunta ja kaikki lapset olivat kokoontuneet lasiseinän taakse heiluttamaan koulunsa aloittaville. Tuli tunne, että koko kylä kasvattaa lasta. Kirkossa istuivat lapset etupenkeissä ja vanhemmat kaikkine sukulaisineen heidän takanaan. Sukua oli todellakin tullut aina Dublinista saakka! Kaikilla oli kamerat, myös videokameroita oli paljon. Meillä ei ollut sitten kumpaakaan. Eikä meillä ollut edes isiä. Kaikkihan tietävät miten homma menee Suomessa! Lapset asettuvat jonoon kellon soidessa, sitten vilkutetaan isille tai äidille, ja lapset painelevat opettajan perässä luokkaansa. Ei tätä varten ajateltu ottaa vapaapäivää isille...

Jumalanpalveluksen piti (katolinen) varis. Hänen vuoropuhelukumppaninsa oli (evankelinen) uskonnonopettaja. Jumalanpalveluksesta tunnistin Isä meidän -rukouksen sekä Herran siunauksen. Katoliset tekivät ristinmerkin rukousten lopuksi, evankeliset eivät. Merkillepantavaa oli myös, että suuri osa lapsista osasi Isä meidän -rukouksen.


Kirkon jälkeen menimme koululle. Kakkosluokkalaiset olivat valmistaneet juhlan koulun liikuntahalliin. Oli musiikkiesityksiä, näytelmä, lauluja ja tanssi. Jokainen ekaluokkalainen kutsuttiin salin eteen hakemaan pinssi ja nimikyltti kaulaan omalta luokanvalvojaltaan. Tämän jälkeen luokat lähtivät opettajiensa johdolla omiin luokkiinsa. Sukulaiset siirtyivät tilaan, jonka kakkosluokkalaisten vanhemmat olivat järjestäneet meille vasta-alkajille. Ovella jaettiin kuohuviiniä, mutta myös alkoholitonta juomaa oli tarjolla. Pöytä, joka oli valmistettu, oli pitkä. Jokaisesta perheestä oli todennäköisesti tuotu jotain. Minulla on jo hyvä idea ensi vuodeksi, koska silloin olen itse vääntämässä tätä tilaisuutta.

Seurusteltuani tuttujen ja uusien tuttavuuksien kanssa, ehdin tuskin maistella pöydän tarjontaa, kun tunti olikin kulunut ja ensimmäinen koulupäivä oli ohi. Siirryimme koulun pihalle vastaanottamaan tunnin opettajansa kanssa viettäneitä koululaisiamme. Matti saapuikin tuutti aivan yhtä täynnä kuin kotoa lähtiessämme. Sitä ei oltu avattukaan! Kysyin nopeasti pieneltä kolmasluokkalaiselta ystävältäni, milloin tuutin sisältö oikein paljastetaan. Vastaus oli heute. Löysimme myös Helmin koulun pihalta ja lähdimme puolijuoksua kotia kohti aurinkoisessa säässä.


Matti avasi tuuttinsa kotona ja oli iloinen jokaisesta saamastaan tavarasta ja makeisesta. Mitään vertailua ei lasten kesken sitten tullut. Jokaisen kokemus oli aivan oma!

3 kommenttia:

  1. Kuulostaa hienolta koulun aloitukselta. Onhan se iso ja merkittävä asia lapselle, ihanaa kun saksalaiset osaavat sitä juhlistaa noin komeasti. Olisihan se hienoa jos täällä Suomessakin tehtäisiin noin :) Vähän juhlaa arjen joukkoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta ajatteles tosiaan, ellei meillä olisi ollut ketään neuvomassa! Kaikki muut olisivat tulleet kouluun hienojen tuuttiensa kanssa, eikä meillä olisi ollut mitään. Kävi siis hyvä tuuri meillä :)

      Poista
    2. Aivan, onneksi saitte ajoissa opastusta :)

      Poista

Iloitsen jokaisesta kommentista!