perjantai 9. syyskuuta 2011

Pullon henki

Maanantaina alkaa Helmin koulu. Matilla alkaa vasta perjantaina. Koulu on kyllä sama, mutta täällä on tapana, että ensimmäiset luokat aloittavat vasta vähän muita myöhemmin. Ajatus on varmaan se, että kun muut luokka-asteet ovat jo solahtaneet päiväjärjestykseensä, niin pienten on helpompaa aloittaa oma koulutaipaleensa, eivätkä he jää tohinassa isompien jalkoihin.

Viimeisen lomapäivän ohjelmaksi ajattelin, että jokainen saa toivoa yhtä ohjelmaa, joka sitten toteutetaan. Äidin valinta oli omenapiirakan leipominen. Paikallisia omenoita saa ostaa marketista laatikoittain. Nyt on testattu jo yksi kolmen kilon kassi, ja viiden kilon laatikko on odottamassa vuoroaan. Omenat ovat toki maukkaita ihan sellaisenaankin, mutta tehtiin nyt kuitenkin syksyn ensimmäinen omenapiiras. Koska täältä ei Valion tuotteita löydy (ja hyvä niin, koska muuten tuskin mitään muuta sitten tulisi kokeiltuakaan), olemme valinneet jäätelöistä suosikkimme Italialaisesta il gelataio G7 käsintehdystä jäätelöstä. Melkein jokaisella meistä on oma suosikkimakumme, joten pakasteen yksi hylly on sitten täynnä jäätelölaatikkoja: vaniglia, pistacchio, limone ja testauksen vuoksi caffé. Siitä sitten oman valinnan mukaan piirakan päälle!


Matin valinta oli pitkään ajatuksissa pyörinyt sieniretki metsäämme. Paikalliset kyllä sanovat, ettei meidän metsässä kasva sieniä ja että jos kasvaakin, niin ei niitä voi syödä, koska villisiat sotkevat ne tonkiessaan. En sitten kehdannut vetää kumisaappaita jalkaan, kun reppu selässä lähdimme metsään. Olisivat naapurit pitäneet meitä hulluina suomalaisina. Lähdettiin muka vaan käveleskelemään. Metsässä kyllä sitten vähän kadutti. Vettä on tullut viime päivinä aika ajoin. Yleensä täällä ei sada kokonaista päivää putkeen, vaan vettä tulee kuuroina. Kuitenkin niin, että maa oli märkää lenkkareille. Metsässä on valtavan kokoisia puita, mutta aluskasvillisuus on murattia ja multaa, ei niinkään "oikeaa" metsää. Ja se multa näyttää juuri käännetyltä. En kertonut pienille, että äidillä oli sieniveitsi piilossa hihassa, mutta sanoin varovasti, että jos sikoja näkyy, niin ei sitten jäädä ihmettelemään, vaan juostaan karkuun tai kiivetään puuhun. Sillä veitsellä olisin tietysti suolistanut koko elukan, mikäli olisi käynyt lapsiani uhkaamaan.

Ei sitten löydetty sieniä, mutta ei kyllä onneksi nähty sikojakaan. Kaikenlaista muuta mukavaa kyllä nähtiin.



Yksi hauskoista löydöksistä on Walnuss (saksanpähkinä), joita täällä kasvaa jopa omassa pihassamme, tosin sillä puolella pihaa, jota naapurimme hallinnoi. Uskon kyllä, että pääsemme niitä maistelemaan, jahka aika ja pähkinät ovat kypsät.


Eikähän sitä sienipussiakaan tarvinnut raahata tyhjänä kotiin. Metsästä palasimme aika nopeasti polulle ja tulimme viiniviljelyksille. Sadonkorjuu on näköjään alkanut. Osa viljelmistä on jo kerätty ja osassa roikkuu vielä isot, kypsät rypäletertut. Emme voineet vastustaa kiusausta napsia pieniä terttuja niistä köynnöksistä, joista sato oli selkeästi jo korjattu. Pienet tertut piiloissa kourissamme tervehdimme iäkkäämpää herrasmiestä ja hänen nuorta koiraansa. Jäimme keskustelemaan hetkeksi, koska herra puhui paikalliseksi erinomaista englantia. Hän oli opiskeluvuosinaan viettänyt jonkun viikon Suomessakin Helsinki-Turku-Jyväskylä-Oulu-Inari -akselilla. Tunnustin sitten, mitä piilottelin nyrkissäni, ja kysyin yleistä käytäntöä viiniviljelysten suhteen. Oli aivan kuten olin arvellutkin, että kerätyistä köynnöksistä voi poimia sinne jääneitä rypäleitä, mutta hyvin ei suhtauduta, jos korjaamatonta satoa alkaa ohikulkijat keräämään. Niinpä saimme pienen ja maukkaan saaliin kotiin tuomisina. Parasta kaikessa oli ajatus itse kerätyistä rypäleistä.



Helmin valinta oli kylpy koko perheelle. Ajattelin kuitenkin, että neljä henkeä samaan ammeeseen, on liikaa. Niinpä valmistin kylvyn kaksi kertaa.

Hyvän päivän ilta.


1 kommentti:

Iloitsen jokaisesta kommentista!