maanantai 17. lokakuuta 2011

Perusviikonloppu

Viikonloput eivät riitä mihinkään, aivan kuten ei kenelläkään. Täällä se on kuitenkin korostunut entisestään. Viikonloppuisin ei yleensä pötkötellä eikä muutenkaan nautiskella olemisesta :)

Viime viikonloppu alkoi perjantaina illallisilla kotonamme. Olimme kutsuneet vuokranantajaperheemme meille vierailulle. Heillä on Helmin ikäinen tytär, joka oli Helmin kanssa samalla luokallakin muutaman viikon, ennen kuin arvioimme uudelleen Helmin tason paikallisten lasten kehitystasoon nähden. Helmin ikäiset lapset ovat täällä kolmannella luokalla, mutta koska Helmi on Suomessa käynyt vasta ensimmäisen luokan, oli kolmas luokka aivan liian vaikea hänelle. Helmi siirtyi siis jo ensimmäisen viikon jälkeen syksyllä toiselle luokalle, ja hänen lähimmät luokkakaverinsa ovat nyt puolitoistavuottakin nuorempia kuin Helmi. Tärkeintä kuitenkin on, että tyttö pysyy opetuksessa mukana, eikä hän joudu pinnistelemään kaikessa äärirajoillaan. Pinnistelyä joutuu kuitenkin vieraan kielen osalta tekemään aivan koko ajan.

Yritin miettiä ruokalistalle jotain hyvin pohjoismaalaista, ja ajankohdan huomioiden tarjosin rapuja, joita löysin pakastettuina Ikea "Herkusta". Ikean arvo on noussut täällä silmissäni. Missään muualla en nähnyt täällä rapuja tarjolla, en elävänä enkä kuolleena. Kokemus oli heille aivan uusi, mutta miellyttävä. Perheen isäntä ei meinannut lopettaa alkuruokailua siinäkään vaiheessa, kun pääruokaa alettiin kantaa pöytään. Pääruoan aineksista 2 kärähtikin pohjaan, kun alkuruokailu vaan kesti, seura oli hyvää enkä ole vielä ihan sinut uuden induktiolieteni kanssa. Se on niin nopea ja tehokas, ja minun reaktioaikani alkoi olla jo hidastumaan päin... Who cares proccoli anyways! oli kuitenkin vieraidemme huvittunut kommentti. Kastikkeesta onnistuin pelastamaan 2/3, kun en kaapinut kattilaa pohjaan saakka.

Jälkiruoastakin kärähti pinta hiukan tummaksi, mutta se oli sentään silti syötävää ja hauskutti vain meitä kaikkia.


Emäntä odottelee vieraita saapuvaksi

Lauantaiaamupäivän vietimme taas pallokentällä. Minä lähdin Helmin kanssa Schriesheimiin ja Mikko lähti Matin kanssa Ladenburgiin. Näin olemme jakautuneet nyt jo ainakin neljänä viikonloppuna. On harmi, kun ei voi seurata molempien lasten kehittymistä peleissä, mutta koska valitsemme lapsen aina sen mukaan, että minä menen sinne, minne on helpoin access, niin tulee sitten nähtyä aina kummankin lapsen pelejä. Lauantaina Matti oli puhjennut kuulemma oikein kukkaan kentällä.

Pelien jälkeen kävimme vaihtamassa vaatteet ja suuntasimme Mannheimiin. Matin uudet lasketteluvälineet odottivat Engelhornissa asennettuina ja maksettuina noutoa, ja ajattelimme ostaa myös isoille tytöille yhdet vehkeet tänne meille. Löysimme etsimämme viime kauden monoista, joiden ovh oli 299 euroa, mutta nyt hinta oli alennettu 159 euroon. Näihin Atomicin monoihin saa kytkettyä jopa akut, jotka antavat virtaa antureille, jotka lämmittävät jalkapohjia tarvittaessa. On kyllä oikeasti vaikea valita, alanko käyttää omiani vai näitä tyttöjen. Molemmat ovat uudet :)


Olimme päättäneet syödä ennen ostoksille menoa Mannheimissa. Suuri määrä ravintoloita sulkee täällä ovensa iltapäivän tunneiksi ja avaa jälleen 18.30. Ajattelimme, että menemme sitten johonkin kohdalle sattuvaan paikkaan, ja huomasimmekin ohiajaessamme kivan näköisen sushi-baarin. Auto parkkiin ja syömään. Ja sushi-baari se todellakin oli! Liukuhihnalla kulki erivärisiä lautasia muutaman palan annoskokoina, ja hinnoittelu tapahtui värien mukaan. Jokainen väri oli tietyn hintainen. Liukuhihna kulki pöytien sivuitse, joten saatoit napata mieleisesi annoksen, kun olit syönyt edellisen ja mikäli vielä jaksoit. Nelihenkinen seurueemme tyhjensi 27 eriväristä lautasta. Tästä tuli yksi suosikkipaikoistamme kertaheitolla.

Sunnuntaina valmistimme lounaan reppuun, pakkasimme kiipeilyvälineet, eväät ja vaihtovaatetta neljään reppuun ja lähdimme katsastamaan meille uuden kallion Schriesheimissa. Pienetkin joutuivat ottamaan omat reppunsa, koska tiesimme, että pääsy kalliolle on matkan päässä, joten siellä tulee sitten nälkä. Kun iskälle ei voi laittaa selkään enää kiipeilykamoja ja köyttä enempää, niin meidän muiden oli jaettava kaikki muu. Mutta kyllähän meidän pienet jaksavat. Ja päivä oli aurinkoinen ja lämmin. Kiipesimme t-paidoissa. Ja kotona olimme vasta klo 17 aikoihin. Mutta näin meillä. Arkena tehdään sitten kotitöitä!


Reittejä riitti























Helmi tahkoaa halkeamaa ja Matti odottaa vuoroansa



Taustalla Schriesheimin pikkukaupunki, meiltä noin 4 km etelään

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Iloitsen jokaisesta kommentista!