tiistai 29. marraskuuta 2011

Karhunpoika sairastaa

Matti, 7 vuotta, valitteli aamupalalla, että kurkkuun sattuu, kun yskäisee. Lupasin keittää "kuumaa hunajaa". Eikä tietenkään muistettu sitä sitten aamutohinoissa. Mutta kun koulun jälkeen saatiin muki kuumaksi, ei hunaja makunsa puolesta maistunutkaan pikkuihmiselle, vaikka se olisi tehnyt kuinka hyvää. Itse asiassa, koko kurkkukipu hävisi saman tien.


Tiistai-iltapäivä on aina tiukin kaikista päivistä. Ensin on Helmin pianotunti, 45 min. Heti perään on Matin pianotunti, 30 min. Vaatteiden vaihdon jälkeen on Matin jalkapallo 1,5 h, ja samaan aikaan Helmin hip-hop -tanssi, 50 min.

Matilla oli keskittymiskyky täysin hukassa pianotunnilla. Äiti upotti useamman kerran kasvonsa tyynyyn Matin selän takana, kun Matti nojasi molemmin kyynärpäin koskettimistoon, soitti, vaikka pyydettiin lopettamaan, ei erottanut oikeaa vasemmasta ja pakeni penkiltä heti tilaisuuden tullen. Äitinä opettaja ymmärsi kuitenkin hyvin, että joskus voi olla müde. Minä laskeskelin kuitenkin mielessäni Matin edellisen yön nukuttuja tunteja ja ajattelin niitä kyllä olleen riittävästi. Heräsikin aamulla omia aikojaan.

Ajettiin kiireellä kotiin vaihtamaan pianonsoittovaatteet jalkapallon treeniasuun. Vesipullo reppuun ja treeneihin! Iskä meni hakemaan Mattia jo vähän ennen treenien loppumista ja seurasi harjoituksia vähän aikaa. Kotona hämmästeltiin, että Matti treeneissä lähinnä seurasi aktiivisesti toisten pelaamista ja hakeutui vapaaehtoisesti molkeksi (Torward).

Ainahan ei voi voittaa, eikä jaksaa. Komennettiin lapset iltapesuille ja yöasujen vaihtoon. Matti näki pöydällä minkäsenytolikaan, sen mansikka-vadelma -soppa -jutun. Sanoin sen olevan kiisseli. Hetken päästä Matti näki minun syövän iltapuuroani kiisselin kanssa. Tiedusteli tiukkaan sävyyn, missä hänen jogurttinsa oikein on! Tähän varmaan saadaan tottua. Sanat vain alkavat unohtua. Suomen kieltä kuulee vain vanhemmilta, ellemme sitten jaksa aktiivisesti lukea suomenkielistä kirjallisuutta. Ja tällä hetkellä tuntuu tärkeämmältä oppia sitä saksaa.

Iltapala onneksi maistui hyvin, ja poika käpertyi syliini kerälle. Eikä tätä tapahdu todellakaan enää edes joka viikko! Pyysin miestäni tuomaan kuumemittarin. Se näytti mittauksen jälkeen 38,3 astetta lämmintä :(

Matti jää siis sairaslomalle huomenna, äiti ei siis pysty työhönsä (jää imuroimatta, pyykkäämättä, käymättä kaupassa) ja Helmi on siis niin kateellinen. Hän olisi niin mieluusti kipeä myös. Ehkä sentään saan joulun suunnitelluksi ajatuksen tasolla: menún, lahjat, koristelut, ohjelman... Kun suunnitelmat ovat selvillä, on kuin kaikki olisi puoliksi tehty!

Ps. Tottakai soitin pianonsoiton opettajalle ja kerroin syyn Matin huonoon käyttäytymiseen soittotunnilla. Ymmärrys oli käsinkosketeltavaa. Kuka soittaisi vielä karhumaisen olemuksen omaavalle Robertille, ja kertoisi, ettei Matti oikeasti ole menettänyt kaikkea innostustaan futikseen, vaan poika vain oli kipeä. Kaikki kun vaikuttaa kaikkeen. Peliaika ja -paikat valitaan tarkasti, kun sen aika tulee.

keskiviikko 23. marraskuuta 2011

Viikonloppu buukattu

Tehdääs tällä kertaa näin, että kerron jo etukäteen, miltä tuleva viikonloppumme näyttää.


Perjantaina iltapäivällä meille tulee vihdoinkin pianonvirittäjä. Tilasin kaverin jo kuukausi sitten, mutta hänen täytyy olla todella hyvä, koska ensimmäinen vapaa aika oli todella pitkällä. Täytyyhän hyvää jaksaa odottaa! Luonnollisesti toivon hänen ottavan kantaa siihen, onko pianomme saanut jotain vaurioita muuton aikana. Tämän kaverin kotisivuilla kerrotaan hänen jopa rakentavan pianoja.

Jahka päästämme hänet sisään, lähdemme Helmin jalkapallotreeneihin. Ne siirtyivät viime viikolla sisähalliin perjantaiden osalta. Keskiviikkoisin pelataan edelleen ulkokentällä, niin kauan, kun valmentaja tarkenee. Tytöt kuulemma kyllä tarkenevat. Tänään ainakin oli hiki myssyn alla. Vien samalla leipomiani pikkuleipiä jalkapalloseuramme järjestämiin joulumyyjäisiin, jotka pidetään lauantaina, ja joihin en sattuneesta syystä pääse itse osallistumaan. Kahdeksi, kun on paha jakautua.

Lauantaiaamuksi varasin itselleni nimittäin kahvinkeitto- ja myyntivuoron tyttöjen jalkapallon pelipäivään 10.45 - 12.15. Näitä pelipäiviähän meillä on ollut sivu syksyn, mutta nyt ovat ensimmäiset meidän omassa kotihallissamme. Järjestävä seura myy aina pientä syötävää katsojille joukkueidemme tukemiseksi. Täytyy siis myös leipoa vielä jotain myytävää. Pullataikina nousemaan lauantaiaamuna...

Helmin vuoro pelata on klo 13 - 15. Mikko saa tulla pienten kanssa sitten hallille. Onneksi vapaudun vuorostani ja pääsen seuraamaan pelejä.

Mikko ja Matti lähtevät 13.30 seuramme parkkipaikalta Hoffenheimiin katsomaan Bundesliigan peliä Freiburg-Hoffenheim. Yleensä liput ovat kuudenkympin luokkaa, mutta saimme viikonloppuna tarjouksen seuraltamme, että aikuinen pääsee 15 eurolla ja lapsi 5 eurolla, mikäli kasaan saadaan 20 hengen porukka. Ja sehän saatiin! Mikko ja Matti lähtevät nyt matsiin liput liehuen. En tosin tiedä kumpaako kannattavat... Eikä Matti tosin tiedä vielä mitään koko pelistä. Meillä on tapana tehdä pienistäkin asioista yllätyksiä. Näin elämästä tulee vähän jännittävämpää.

Olisimmehan mekin lähteneet Helmin kanssa, mutta jahka Helmi vapautuu pelivuorostaan klo 15, pesemme hiet kasvoiltamme ja suuntaamme Helmin hyvän ystävän, Celian, syntymäpäiville. Ne alkavat klo 15. Täällä syntymäpäivät eivät ole mikään pikkujuttu. Niitä juhlitaan tuntitolkulla. Tunnen jo vanteen kiristyvän päässäni, kun ajattelen ensi helmikuuta ja Helmin syntymäpäiväjuhlia. Celian juhlat kestävät 3,5 tuntia. Eikä se ole ennätys. Matti oli viime sunnuntaina syntymäpäivillä, jotka kestivät 4,5 tuntia. Kuinka kukaan voi pistää paremmaksi?

Koska Matti oli viime viikonloppuna molempina päivinä syntymäpäiväjuhlilla, kävimme kiipeämässä ilman Mattia. Se ei ollut Matista mukavaa, vaikka synttäreillä kyllä oli kivaa. Ajateltiin sitten, että ensi viikonloppuna käydään kiipeämässä heti sunnuntaiaamuna, koska Matilla on taas syntymäpäiväjuhlat sunnuntaina klo 15 - 19. Täytyyhän pojan päästä välillä seinälle.

Meillä on lapsille toinenkin ylläri. Tällä viikolla otimme aamupäivällä omaa aikaa ja kävimme kiipeämässä ilman lapsia. Koska oli aamu ja vähän väkeä, ajattelin, että käymme myös saunassa. Sauna maksoi euron hengeltä. Saunat täällä ovat tyypillisesti sekasaunoja, eli naisten pesuhuoneesta ja miesten pesuhuoneesta oli ovi yhteiseen saunaosastoon, jossa oli viihtyisä, pieni sauna. Siellä ei sitten ollut muita kuin me kaksi. Olin siis sekasaunassa oman mieheni kanssa. Hui! Ja edellisestä saunareissusta oli kulunut 5 kuukautta. Tuntui siis kuulkaa oikeasti herkulliselta! Ajattelimme, että viemme pienet sunnuntaina yllätykseksi saunaan, oli siellä sitten minkälainen armeija hyvänsä.

Todennäköisesti menemme jonnekin ulos syömään lounaan, ellen ole lauantai-iltapäivänä saanut jonkin inspiraation, jonka sitten voisimme sunnuntaina lämmitellä. Ja sitten kiirehdimme kotiin valmistelemaan Mattia sunnuntai-iltapäivän syntymäpäiväjuhlille, jotka ovat Hop Lopin tapaisessa Fun Arenassa.

Onneksi sitten tuleekin jo maanantai, ja tavallinen arki.

tiistai 22. marraskuuta 2011

Kletterwald

Reilu viikko sitten vietettiin sunnuntai-iltapäivää Wiesbadenissa, ja siellä Nerobergin juurella olevassa Kletterwaldissa. Paikan idea on, että suuriin puihin, aina noin 15 metrin korkeuteen asti, on ripustettu lasten leikkitelineitä. Homma kuulostaa helpommalta kuin sen on. Telineet ovat verkkoja, puunrunkoja, lavoja, kettingeissä roikkuvia pölkkyjä, köysiä ja erilaisia heijareita. Niitä pitkin edetään etapilta toiselle. Ja ollaan korkealla.


Kukaan ei tietenkään kiipeä varmistamatta. Systeemi on idioottivarma, ja siihen koulutetaan ennen kuin radoille pääsee. Ratoja on kolmea vaikeusastetta: sininen, punainen ja musta. Me selvitimme kaksi sinistä ja kaksi punaista reittiä. Mustille emme voineet yrittää, koska pienet eivät pituutensa puolesta olisi pystyneet hoitamaan esimerkiksi varmistamistaan. Joissakin punaisissakin reiteissä tarvittiin ylettyminen 185 cm korkeuteen.


Meillä kaikilla oli huisin hauskaa siihen saakka, kun yhdellä reitillä saimme peräämme mieshenkilön, joka alkoi valittaa, että etenemme liian hitaasti :( Hitautemme johtui siitä, että jouduimme aina etenemään pareittain, koska pienet eivät ihan aina yltäneet itse varmistamaan itseään. Emme kuitenkaan anna sen häiritä, vaan menemme varmasti uudelleen keväällä, kun paikat taas aukeavat talven jälkeen. Pienetkin ovat silloin ehkeensä senttimetrin pidempiä.


Wiesbaden ei ollut muutenkaan hullumpi paikka. Siellä voisi piipahtaa ihan turistinakin. Googlettamalla selvisi, että kaupunki on tunnettu myös Nico Rosbergin kotikaupunkina. Kiitos Katariinalle valokuvista!

tiistai 15. marraskuuta 2011

Hausmeister

Kotimme on Dreifamilienhaus. Kolme kerrosta, joista jokainen kerros on oma huoneistonsa. Kellarikerroksessa on lisäksi varastot, pykkitupa, kuivaushuone ja pannuhuone. Puoli kerrosta tästä alaspäin on vielä autotallit. 4,5 kerrosta rinteessä.

Meidän hallinnassamme on kaksi ylintä huoneistoa. Nukumme kaikkein ylimmäisessä, joka on rakennettu ullakosta juuri ennen meidän muuttoamme, joten kaikki siellä on uutta. Mieheni muutti tähän asumaan jo, kun yläkerta oli vielä kesken.

Yläkerran patterit pitävät meteliä. Tilanne on jostain syystä huonoin aamuyöllä puoli kuuden aikaan. Ne pulputtavat ja ne vikisevät. Pulputus johtuu ilmasta, mutta myös vikinä johtuu ilmasta, kun se yrittää yht'aikaa veden kanssa kapeasta venttiilin reiästä. Kuin kolme rottaa kisaisi putkessa. Kun tuohon aikaan muutenkin unessa on kevyemmän unen vaihe, niin herätyshän siitä seuraa vääjäämättä. Ongelma ei ole ollut ajankohtainen kovin kauaa, koska patterit käännettiin päälle vasta noin kuukausi sitten, vajaa. Eilen sitten tartuin meisseliin ja rättiin ja aloin päästellä ilmoja pattereista.

Ilmaa oli paljon. Pahimmat patterit suhisivat minuuttitolkulla ennen kuin vettä alkoi suihkuta. Muutaman tunnin päästä toistin toimenpiteen, ja ilmaa tuli taas. Tänään ilmaa tuli edelleen, mutta suhina lakkasi eikä vettäkään tullut enää.

Ajattelin tiedustella vähän käytännön neuvoja alakerran naapureilta, jotka ovat sentään asuneet talossa 9 vuotta. Tai kohta 10. Rouva sanoi, että miehensä on kipeä ja nukkuu. Asiani kuultuaan, hän sanoi, että nukkuu varmaan koko päivän. Ainakin todella paljon. Huikkasi vielä töihin mennessään, ettei se osaisi muutenkaan auttaa asiassa.

Menin sitten pannuhuoneeseen itsekseni ihmettelemään. Talossamme on kaasulämmitys. Entisessä kodissamme oli öljylämmitys. Ei kai tämä paljoa kummempi voi olla. Etsin siis painemittaria, tai mielellään vielä sellaista venttiiliä, josta vettä voisi lisätä systeemiin, että saisi painetta lisää ja veden nousemaan yläkerran patterien ylimpiin osiin saakka. Näin saisi kaiken vielä jäljellä olevan ilmankin pois pattereista.

Löysin painemittarin. Tunnistin sen siitä, että sen yksiköt olivat baareissa. Asteikko oli nollasta neljään, erikseen oli merkitty alue 0,5 -3. Meillä paineet olivat ykkösessä. Aika vähän siis mielestäni, ja siitäkin päätellen, että vesikään ei tule ulos pattereista, vaikka venttiili on auki. En kuitenkaan löytänyt sellaista nappulaa tai hanaa, josta olisin huoletta päästänyt vettä systeemiin.


Kirjoitin sähköpostia vuokraisännälle. Kerroin, mitä olen jo tehnyt ja mitä olen pannuhuoneesta löytänyt. Kysyin kertooko hän, millä saan painetta lisää laitteistoon, vai haluaako hän tulla itse paikan päälle.

Naapurin rouva tuli töistä ja pistäytyi juttelemassa. Hän varoitti kovasti olemaan koskematta mihinkään, edes pattereihin ei tulisi kajota, koska ilma niissä on todennäköisesti kaasua. Hetken olin jo huolissani terveytemme puolesta. Mietin särkikö eilen illalla päätä, vaikka koskaan yleensä ei. Sain kuitenkin nopeasti itseluottamukseni takaisin ja kerroin hänelle patterista kiinnipitäen, kuinka vesikierto pattereissa toimii. Hetken hän näytti uskovan, mutta lähtiessään kuitenkin vielä painotti, etteivät he ainakaan tekisi mitään tuollaista.

Tunti sitten vuokraisäntä soitti ovikelloa Matin kouluun unohtunut kotiläksyvihko kädessään. En tietenkään hämmästynyt hänen tulostaan, olin siitä itseasiassa aivan varma :) Mutta suuni loksahti auki, kun hänellä oli Matin kotiläksy kädessään. Tilanne oli molemmista huvittava. Häntä huvitti hämmästykseni, minä taas en malttanut odottaa kuullakseni selityksen. Koulussa Matin vieruskaverina istuu Viola. Viola oli leikkinyt tänään iltapäivällä vuokranantajaperheemme tyttären kanssa ja löytänyt repustaan Matin kotitehtävävihon. Näin vihko sitten tuli ovellemme ja Matti sai läksynsä tehtyä.

Vuokraisäntä ei myöskään ollut ollenkaan vihainen tai huolestunut oma-alotteisuudestani. Hän sanoi, että nyt hänellä on kiire, mutta hän tulee aamulla yhdeksän jälkeen, ja sitten mennään ja ajetaan koko lämmitysjärjestelmä alas saadaksemme vedet tasaantumaan, kaiken lopunkin ilman nousemaan ylös, ja hoidetaan ilmaus kuntoon kertaheitolla. Hän oli kysynyt ohjeet putkimieheltä, ja huomenna sitten toimimme ohjeiden mukaan. Hän aikoo myös näyttää, kuinka vettä lisätään. Mikäli paineet menevät alle yhden, koko systeemi pysähtyy.

Lämpömittari ulkona näyttää nollaa. Toivottavasti paineet pysyvät siinä yhdessä yön yli. Ihan naapurisovunkin vuoksi.

lauantai 12. marraskuuta 2011

Ein Rundfahrt

Pienillä oli tänä aamuna syksyn viimeiset pelit. Helmillä Ladenburgissa ja Matilla Hemsbachissa, ja plaa plaa plaa... Eikä siitä sitten sen enempää, mutta sen jälkeen meillä oli pienille luvassa yllätys. Joskus yllätyksemme ovat lapsista aikas kivoja, joten tämänkertainen, Ratikalla Heidelbergiin ja Mannheimiin, ja sieltä kotiin -yllärimme, ei herättänyt riemunkiljahduksia. Kyselivät ratikan penkissä, että oikeasti, tämäkö se yllätys oli. Ja me vakuuttelimme, että meille tämä ainakin on hauska kokemus ja elämys. Ehkä pitäisi hiukan kiinnittää huomiota omaan markkinointiprosessiin, ettei mene asiakkaan odotukset yli...

OEG-ratikka/juna kulkee kahteen suuntaan ympyrää Weinheim, Heidelberg ja Mannheim kiintopisteinään. Ajattelimme hakea Heidelbergista kameraani tilaamamme zoomin, josta oli soitettu saapumisviesti Mikon puhelimeen. Sieltä tarkoitus oli jatkaa Mannheimiin ostoksille, Engelhorn Sportsiin, ja syömään vähän iltapalaa. Raiteet ovat olleet remontissa kotimme kohdalla koko sen ajan, kun olemme asuneet täällä. Viikko sitten remppa saatiin tältä kohden valmiiksi ja juna alkoi jälleen kulkea. Sen vuoksi ajattelimme, että nyt testataan tämä kolmen meille keskeisen kaupungin välinen yhteys.

Meiltä seisakkeelle on noin 900 m, ja hankaluudet alkoivat onneksi vasta siellä. Junien kyljessä lukee, että osta ensin lippu ja nouse junaan vasta sitten. Ja lippu ostetaan automaateista. Ja automaatti ei puhu samaa kieltä kanssamme. Valinnanvaraa oli runsaasti, matkavyöhykkeitä oli monta, mutta automaatti ei kertonut, minkälaisen olisimme tarvineet. Käsitimme, että koko perhe kulkee kätevästi 24Plus-lipulla. Valitsimme vyöhykkeen arvalla, teimme tarvittavat valinnat, maksoimme ostoksemme luottokortilla ja kone sylkäisi meille liplappusen, jossa näkyi hienosti hintakin. Jostain syystä meitä kuitenkin arvelutti, pääseekö lipulla sittenkään koko perhe. Ohjelmointihommissa seisakkeen vaihteessa oli pari miestä, joita lähdin jututtamaan. Ajattelin, että kun ovat henkilökuntaakin... Mutta eipähän. Tekivät vain hommaansa ja olivat muutenkin Berliinistä. Sen verran osasivat sanoa, että lippu näyttää kuitilta, jossa sanotaan, että toimenpide oli epäonnistunut. Ei veloitusta, eikä siis mitään lippuakaan. Masiina oli meille edelleen kysymysmerkki, ja juna oli tulossa minuutin päästä. Päätimme nousta junaan lippusemme kanssa silläkin uhalla, että sakkomaksu on Berliinissä 40 euroa nenua kohti. Yritetty ainakin oli.

5 kilometrin päässä juna pysähtyi seisakkeelle, ja kaikki komennettiin ulos, pihalla seisovaan bussiin. Remontti oli siis ohitse meidän kohdaltamme, mutta jatkui etelään mentäessä. Ajattelimme, että mennään sitten bussilla, kunnes sekin pysähtyi, ja meidät komennettiin ulos, pihalla odottavaan junaan. Heidelbergissa menin ensimmäiselle kioskille, jossa oli ihminen luukun takana myymässä lippuja. Rundfahrt, Familie, 2 Erwachsene und 2 Kinder. 20 euros, bitte. Danke schön. Lippu kourassa lähdettiin hakemaan kameran zoomia.

Heti asiamme hoidettuamme jatkoimme kierrostamme tyytyväisinä siihen, että nyt oli asianmukaiset luvat kunnossa. Lipuntarkastajiakin näkyi seisakkeilla ohi ajaessamme, mutta eivät kuitenkaan tulleet meidän junaamme. Ja onneksi eivät tulleet, sillä huomasimme vasta tovin jälkeen, että lippu piti leimata junassa olevassa laitteessa, niin 24 tunnin lippu kuin olikin.

Mannheimissa täydensimme urheilutarvikevarastoamme. Siltä kellarimme oikeasti alkaa jo tuntua. Ostosreissu selvitettiin yhdellä kokkamolla. Kassalla ostosten yhteissumma näytti noin neljää ja puolta sataa, kun meidän laskuoppimme mukaan ostosten olisi pitänyt tehdä noin kolmesataa. Kävi ilmi, että takki, jonka hinta telineessä oli 99,95 eur, olikin 249 eur, ja nämä "edulliset" takit oli siirretty toiseen telineeseen. Tavarat oli lyöty jo koneeseen ja korttikin oli jo sisällä, mutta peruimme silti kaupat. Kahdensadanviidenkymmenen hintainen talvitakki kasvavalle lapselle (ja näille pakkasille) oli hiukka liikaa budjetillemme. Kaupat peruttiin, ja kun se alennustakki osoittautui oikein hyväksi, teimme kaupat sitten siitä.

Kävimme syömässä hyväksi tietämässämme ravintolassa, jonka jälkeen suuntasimme kiireesti junalle. Olihan ilta jo pitkällä. Junakin tuli muutaman minuutin odotuksen jälkeen. Kunnes se pysähtyi, ja kuulutettiin, että ollaan päätepysäkillä ja junasta on noustava. Ja oltiin vasta Käfertalissa, joka on yksi Mannheimin laitimmaisista lähiöistä. Ja seisakkeella odottelevat ihmiset näyttivät juuri siltä. Weinheimiin jatkava juna oli tulossa 21 minuutin päästä! Tiedustelin mieheltäni arasti taksien hintoja, ja mieheni sanoi, ettei minun pitäisi puhua ainakaan lasten kuullen peloistani. Minuutit kuitenkin tuntuivat kuluvan olosuhteisiin nähden joutuisasti, joten jäätiin odottelemaan junaa.

Saapunut juna oli täynnä niitä nuoria, joita emme paljoa ole Weinheimissa nähneet. Syykin selvisi. Yhden seisakkeen kohdalla oli monikerroksinen Kinopolis. Pääsimme loppumatkaksi vielä istumaankin. Olimme molemmat enemmän kuin huojentuneita, kun oman kotikaupunkimme seisakkeet alkoivat, ja olimme myös yhtä mieltä siitä, että seuraava kiertoajelu tehdään vasta muutaman vuoden kuluttua. Yksityisautoilu kunniaan!

torstai 10. marraskuuta 2011

Savustettua kalaa

Aivan viimeinen hankintamme ennen muuttoa oli Muurikka-sähkösavustin. Muuttokuorma oli jo lähtenyt, ja olimme sulkeneet oven viimeisen kerran perässämme. Täytyi enää ajaa satamassa odottavaan laivaan. Siinä matkalla poikkesimme Prismaan ja asetimme pöntön takapenkille pienten väliin riidanjakajaksi.


Ulkoilman lämpötila on täälläkin laskenut :( Tällä hetkellä on 8-9 astetta. Ajattelin silti pitää pöntön parvekkeella koko talven. Kivahan siinä on joulukalakin savustaa. Toinen juttu on sitten, mistä sen joulukalan löytää. Näin sisämaassa lohikilon hinta on helposti 20-30 euroa. Nyt pöntössä on pakastealtaasta ostettu Alaskan villilohi (suora suomennos). 15 km päästä Mannheimista olen löytänyt yhden kaupan, joka myy tuoreita, kokonaisia kaloja 9,90 euron kilohintaan. Sieltä täytyy aina toisinaan kalaa hakea. Valikoimissa on joko lohta tai forellia. Matkan lisäksi haittapuolena on se, että ko. kaupan parkkipaikan toisella puolella on Mann Mobilia (huonekalujätti) kaikkine kiusauksineen.


Mikko osti lohta sushiin viime viikonloppuna, ja sen kilohinta oli noin 28 euroa. Minun kipukynnykseni ylittyy kyllä tuollaisilla kilohinnoilla. Enkä kerro kovin isoon ääneen, että tänään ostaessani pienen palan lammasta moussakaan, maksoin siitä juurikin tuon 28 euroa kilo. Se oli kyllä pieni vahinko. Olisi saanut sikanauta ajaa lampaan asian, mikäli en olisi jo tiedustellut eläintä lihatiskillä ja mikäli hätiin ei olisi hälyytetty toistakin myyjää lammasta löytämään. En sitten kehdannut sanoa, että "Ai, teillä on lammasta, mutta hyvänen aika sentään, että on kallista. En otakaan." Ja tietenkin kaikki tämä sujuvalla saksankielitaidollani.

Mutta noista kalojen kilohinnoista johtuen, meillä ei syödä paljoa kalaa tällä hetkellä :( Ja vaikka rapu ei ole kala, niin täytyy kehaista, että olen täältä löytänyt rapuja Ikeasta. Pakastettuja ja kiinalaisia. Mutta siitä viis! Tärkeintä, että kerran (tai kaksi) syksyssä saa maun suuhunsa.

sunnuntai 6. marraskuuta 2011

Syntymäpäiväviikonloppu

Vuosi on taas täynnä, mutta ei tunnu missään - onneksi. Tai siis tuntuuhan:
- selässä, jos kyykkii liian kauan
- jaloissa, jos käyttää korkokenkiä yhdenkin illan tai vaikka vaan kauppareissun verran
- silmien alla, varsinkin jos on syönyt edellisenä päivänä jotain suolaista, niin kuin esimerkiksi sushia
- pepussa - se vaan kasvaa, vaikka kuinka treenaisi. Luulen, että harrastan aivan väärää lajia!

Mutta onneksi vanheneminen ei tunnu henkisessä vireystilassa. En haluaisi olla nuorempi - ainakaan kymmentä vuotta. Kolme vuotta pois ei haittaisi mitään :D En olisi kaksikymppisenä voinut kuvitella, että elämä on näin hyvää "vielä" yli nelikymppisenäkin.

Merkkipäivän vuoksi lähdimme eilen Heidelbergiin ostoksille. Sain lahjaksi juuri sen, mitä olin toivonutkin: tehokkaamman objektiivin kameraani. Tai saan sen. Tuote piti tilata, ja sen toimitusaika on noin 10-12 vrk. Laskeminen alkaa maanantaista. Saahan nähdä paraneeko laukausteni taso tehokkaamman zoomin myötä vai tarvitaanko siihen muutakin kuin hyvät vehkeet.

Päivä oli muutenkin ihana. Oma perhe, kaunis Heidelberg, shoppailua, aurinkoa, libanonilainen ravintola, piipahdus kahvilla tuttavaperheen luona ja illalla sushia omassa kotona.


Ja niin pienestä kaikki voi mennä pieleen! Leicht gesalzen Soijasauce oli suolaisinta ikinä! Vaikka yritin laimentaa kastiketta vedellä ja lisätä makeutta sokerilla (jonka teen muutenkin yleensä soijakastikkeelle, jota tarjoan sushin kanssa), ei tilanne olennaisesti parantunut. Liekö riisiinkin sitten tullut liikaa suolaa? Valkoviinikään ei enää maistunut hyvälle...

Tänään pienet menevät naapurin pojan 9-vuotissyntymäpäiville, ja me unohdamme juhlimisen hetkeksi ja lähdemme kahdestaan treenaamaan.


Kuva on parin viikon takaa. Kiitokset huippulaukauksesta Raisalle! Kuvassa pääsee hyvin oikeuksiinsa viimeinen vanhenemisen merkeistä...

perjantai 4. marraskuuta 2011

Se tunne, kun...

...pakastimessasi ei ole mitään neljää kuukautta vanhempaa.

...kirjahyllysi kirjat ja cd-levyt ovat aakkostettu tekijöiden mukaan ja dvd-levyt elokuvan nimien mukaan.

...viherkasveillasi on kerran viikossa hoitopäivä, jolloin jokainen saa huomiota tarpeensa mukaan.

...lusikkalaatikossasi ei ole ainoaakaan eri sarjaan kuuluvaa asetta.

...autosi muistuttaa sinua määräaikaishuollosta (auf Deutch), ja sinä olet hädissäsi, mikä sillä mahtaa olla hätänä.

...kaikki perheen luistimet ja monot ovat varastossa, omilla hyllyillään, kokonumerojärjestyksessä.

...tyttäresi sanoo olevansa maailman onnellisin tyttö.

...poikasi vastaa piano-opettajalleen saksaksi.

...miehesi paidat roikkuvat kaikki puhtaina, samassa kaapissa, hengareissaan, ja puolet niistä on silitetty.

...orkideasi alkaa työntää kahta uutta kukkavanaa hoidostasi huolimatta.

...8-vuotias tyttäresi soittaa pianolla Bachin G-Menuettia.

...lämpömittari näyttää marraskuun alussa varjon puolella 19 asteen ulkolämpötilaa, sinä nukahdat aurinkoon ja heräät kasvot punottaen.

keskiviikko 2. marraskuuta 2011

Pyjamapäivä ja joulun rakentelua

Täällä on syyslomaviikko meneillään. Eilen oli pyhäpäivä, joten kaikki kaupat olivat kiinni. Meidän isi vaan oli työmatkalla. Kun arkena alkaa koulu melkein joka aamu klo 8, ja koulun jälkeen on melkein joka ilta harrastuksia ja viikonloppuisin juostaan peleissä ja kiipeämässä, niin löysiä päiviä meillä ei paljoa ole. Nyt siihen ilmaantui todella hyvä tilaisuus. Ei koulua, ei harrastuksia, ei kauppoja, ei isiä! Me päätettiin pienten kanssa pitää pyjamapäivä.

Jokainen sai valita yhden pelin, jota pelattaisiin päivän aikana. Aloitettiin Helmin valitsemalla Junior Trivial Pursuitilla. Käytiin välillä laittamassa lohkoperunat uuniin. Kymmenen kilon perunasäkistä nousi valtava pottu: 580 g. Eikö aina ole ollut sääntö, että vähintään yksi peruna on syötävä?


Jatkettiin korttipeleillä: Sikaa, Ristiseiskaa ja Musta-Maijaa. Ja paloihan ne perunat tietysti uuniin. Luettiin sen jälkeen Kalevalaa ja katseltiin lastenohjelmia.

Minä meinasin antaa periksi iltapäivällä, kun tajusin ikkunan avattuani, että ulkona oli noin 20 asteen keli ja täysi auringonpaiste. Pienet halusivat pitää kiinni periaatteesta, eikä sitten käyty ulkona edes kävelemässä. Seitsemän aikaan käytiin suihkussa ja vaihdettiin puhtaat pyjamat. Kalevalaa päästeltiin iltasaduksikin. Matilla tuli uni nopeasti, mutta Helmi jaksoi kuunnella kiinnostuneena hauskalta kuulostavaa poljentoa.

Tänään meillä olikin sitten energiaa, kun sitä oli eilinen kerätty. Lähdettiin huonekalukauppakierrokselle tavoitteena ostella vähän joulutunnelmaa kotiin. Ensimmäisessä kaupassa jouduin tekstaamaan perheen päälle ja varmistamaan budjetin. Sain suhteellisen vapaat kädet, ja hainkin sitten suuremman kärryn ostoksilleni. Hain myös lapset kaupan elokuvahuoneesta ostoksia rahtaamaan. Ja makutuomariksi. Helmi päätti joulumme värisävyn. Aikaisemman valko-hopean joulun sijaan meillä sekoitetaan siihen nyt ruskeaa ja kultaa. Saa sitten nähdä, kuinka tuon hopean käy - sopiiko se joukkoon vai jääkö vuorotteluvapaalle.

Lounaalla söin alkuruoaksi 10 kappaletta rapuja ja pääruoaksi katkarapusalaatin kuplivan omenajuoman kanssa. Toinen lapsista valitsi pihvin ja toinen lohta. Jälkiruoaksi otettiin yksi yhteinen suurikokoinen leivonnainen. Hinta tällä kokonaisuudella oli 23 euroa. Ikea rules!

Levittelin ostokseni paikoilleen ja yritin kuvata niitä katseltavaksi.


Makeis- ja pikkuleipävati ja jalallinen tarjotin, keraamiset ruusut ja pallot samasta mestasta, Mann Mobilia


Lasisia, valkoisia kärpässieniä (oli saatavana myös punaisella hatulla) ja tuikkukipot, Mann Mobilia


Budjetin sekoittaja, shampanja cooler (mahtuu pari-kolme pulloa heittämällä), Mann Mobilia. Toivottavasti vielä joskus pääsee myös alkuperäiseen tarkoitukseensa.


Kynttilänjalat ja ruskeat kynttilät, Ikea

Joulukuuseen ostimme myös suuria palloja ruskean eri värisävyissä, ja lahjapaperia ruskeana ja kultaisena. Nyt ei joulu meinaa tulla millään!