tiistai 22. marraskuuta 2011

Kletterwald

Reilu viikko sitten vietettiin sunnuntai-iltapäivää Wiesbadenissa, ja siellä Nerobergin juurella olevassa Kletterwaldissa. Paikan idea on, että suuriin puihin, aina noin 15 metrin korkeuteen asti, on ripustettu lasten leikkitelineitä. Homma kuulostaa helpommalta kuin sen on. Telineet ovat verkkoja, puunrunkoja, lavoja, kettingeissä roikkuvia pölkkyjä, köysiä ja erilaisia heijareita. Niitä pitkin edetään etapilta toiselle. Ja ollaan korkealla.


Kukaan ei tietenkään kiipeä varmistamatta. Systeemi on idioottivarma, ja siihen koulutetaan ennen kuin radoille pääsee. Ratoja on kolmea vaikeusastetta: sininen, punainen ja musta. Me selvitimme kaksi sinistä ja kaksi punaista reittiä. Mustille emme voineet yrittää, koska pienet eivät pituutensa puolesta olisi pystyneet hoitamaan esimerkiksi varmistamistaan. Joissakin punaisissakin reiteissä tarvittiin ylettyminen 185 cm korkeuteen.


Meillä kaikilla oli huisin hauskaa siihen saakka, kun yhdellä reitillä saimme peräämme mieshenkilön, joka alkoi valittaa, että etenemme liian hitaasti :( Hitautemme johtui siitä, että jouduimme aina etenemään pareittain, koska pienet eivät ihan aina yltäneet itse varmistamaan itseään. Emme kuitenkaan anna sen häiritä, vaan menemme varmasti uudelleen keväällä, kun paikat taas aukeavat talven jälkeen. Pienetkin ovat silloin ehkeensä senttimetrin pidempiä.


Wiesbaden ei ollut muutenkaan hullumpi paikka. Siellä voisi piipahtaa ihan turistinakin. Googlettamalla selvisi, että kaupunki on tunnettu myös Nico Rosbergin kotikaupunkina. Kiitos Katariinalle valokuvista!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Iloitsen jokaisesta kommentista!