perjantai 30. joulukuuta 2011

Wertheim Outlet Village


Siinä se on! Täydellisin outlet-kylä, missä olen vieraillut. Ja matkaa meiltä sinne on vain 65 kilometriä - linnuntietä. Dynaamisin reitti auton navigaattorin mukaan on 150 kilometriä. Ja tätä emme tienneet, kun olimme katsastaneet kartasta paikan sijainnin, ja istuimme jo autossa osoitetta näpytellen. Yritimme lyhintä reittiä, ja sekin oli 110 kilometriä, ja matka-aika oli 40 minuttia pidempi kuin dynaamisimmalla reitillä. Pahuksen Odenwaldin kumpu! Ei auttanut kuin kiihdyttää itsemme moottoritielle.

Matkalla perheen pää sanoi, ettei olisi lähtenyt ollenkaan, jos olisi tiennyt, että perille oli niin pitkä matka. Onneksi ei tiedetty, sillä perillä meitä odotti valtava kylä upeita liikkeitä. Kaikissa olivat outlet-hinnat 35-40 prosenttia tuotteiden lähtöhinnoista, ja nyt joulualessa moni liike oli alentanut hintojaan niin, että outlet-hinnoista sai vielä 30-70 prosentin lisäalennuksen.


Kameraa minulla ei ollut mukana, mutta tässä yksi kuva heidän sivuiltaan. Sivustolla on myös englanninkielinen versio. Näköjään Frankfurtista järjestetään kuljetuksia suoraan kylään. Vink, vink! Odotan jo kesän jälkeisiä alennusmyyntejä. Sivuilta näkee myös mitkä merkit ovat kylässä edustettuina, mikäli jotain tiettyä valmistajaa etsiskelee.

Itselläni vierähti tunti Guessin myymälässä. Löysin pienille paljon käyttövaatetta noin 20 euron kappalehintaan. Itselleni tuli napattua uusi kassi ja lompakko. Mies ei ymmärtänyt, että tämänikäinen hankkii itselleen Guessin kassin, mutta minä lohdutin itseäni sillä, että minulla on onneksi kolme tytärtä, mikäli ostokset alkavat nolottaa. Helmille löytyi Geoxilta parit kengät. Nämä ostettiin numeroa nykyistä kokoa suurempina, niin on kengät ensi talveksi.
 
Ja heräteostoksena ostin itselleni vaaleanpunaisen unelman. Täysvillaisen B/A/S/L/E/R:in takin. Hinta oli enää kolmanneksen alkuperäisestä. Tällä mennään Annin vanhojen tansseihin. Nyt on äidin takki sävy sävyyn tyttären tanssiaisleningin kanssa!


Suosittelen paikkaa todellakin, mikäli suunnittelee ostosreissua jonnekin Euroopan suurkaupungeista. Helsingistä Frankfurtiin saa Lufthansalta lentoja edullisimmillaan 99 eurolla silloin, kun heillä on kampanja menossa. Ja niitä on kyllä suhteellisen usein. Olen kuullut myös puhuttavan, että Frankfurtin kulttuuritarjonta on monipuolista. Itse emme ole vielä ehtineet asiaan perehtyä, mutta jahka ehdimme, niin kerron siitä sitten heti.

keskiviikko 28. joulukuuta 2011

Strasbourg joulunaikaan

Oltiin jo pitkään puhuttu siitä, että Strasbourgin joulukadut täytyisi käydä katsomassa. Ajateltiin viedä isot tytöt sinne myös, mutta ainoa mahdollisuus olisi ollut joulupäivänä, jolloin kaupat olisivat olleet kiinni. Luovuttiin sitten ajatuksesta, mutta lähdimme pikapäätöksellä joulunpyhien jälkeen omalla porukalla.

Matkaa meiltä kohteeseen on 140 km hyvää moottoritietä. Lähdettiin puolilta päivin. Iso osa matkustusajasta kului siihen, että etsimme parkkipaikkaa autollemme. Kun viimein yksi paikka vapautui kohdallamme, oli se vähän lyhyt autollemme, mutta siihen vain ängettiin. Puolentoista tunnin maksimipysäköintiajalla oltiin sitten koko iltapäivä. Kuultiin tosin, että pysäköintivirhemaksu on 17 euroa, eivätkä ne usein sakota turistia. Luulen, että suomalaisilla kilvillä olisi saanut vielä enemmän anteeksi kuin saksalaisilla, mutta sellaisia ei nyt ollut tarjolla. Eivätkähän ne sitten olleet sakottaneet saksalaistakaan.

Strasbourg on tunnettu jouluvaloistaan, koristeluistaan, upeasta katedraalista sekä pienistä tunnelmallisista kujista. Liitän tähän parhaita saamiani kuvia tunnelmasta kertomaan.



Jääkarhut ja hylkeetkin käyvät joulukoristeista.


Suklaakaupassa ei ketään tarvinnut suostutella ostoksia tekemään.


Ei edes minua, joka tunnetusti saan korkeintaan palan alas yhtenä iltana. Vaikken söisi palaakaan, niin ainahan voin katsella pakkauksia!


Koristelujen kanssa oli käytetty kaikkia materiaaleja. Yksi katu oli reunustettu valkoisiksi maalatuilla koivun (tai jonkun muun lehtipuun) rungoilla. Eivätkä ne olleet ainoat koristeet sillä kadulla...



Yöpalalla minulle riitti näiden katselu, Mikko hoiteli syömäpuolen. Pienillä oli omat suklaakolikkopussinsa.

tiistai 27. joulukuuta 2011

Lähiruokaa

Täällä on helposti saatavilla tuotteita suoraan alkutuottajalta. Oli kyseessä sitten liha, kana, kala, munat, kasvikset tai viini.

Meidän tarkoitus oli syödä tänä jouluna tyypillistä saksalaista ruokaa. Mikä sitten on tyypillistä? Suomessahan se olisi selvää: lanttu-, porkkana-, peruna- ja maksalaatikkoa, rosollia ja kinkkua. Kaikki muu riippuu sitten perheestä ja sen perinteistä.

Sellaista "tyypillistä" saksalaista jouluruokaa ei sitten tuntunutkaan löytyvän. Google sanoi sen olevan täytetty hanhi, naapuri sanoi sen olevan kaniini tai kalkkuna ja kaupan pakastelataassa myytiin myös ankkoja. Toinen naapuri sanoi valmistavansa kalan.

Me kuitenkin uskottiin Googlen kykyihin. Hanhi päätettiin hankkia. Käytiin jopa katsastamassa hyviä, luonnonmukaisesti pellolla kasvatettuja, pulskia ja onnellisen näköisiä elukoita.


Seuraavana viikonloppuna päätettiin käydä hankkimassa oma hanhi ruokapöytään. Kaveri sanoi, että olimme kolme päivää myöhässä. Viimeinen hanhi myytiin kolme päivää aikaisemmin. Ja siellä ne pellolla kirmasivat edelleen! Ei auta kuin olla aiemmin liikkeellä ensi jouluna.

Kuulin joulumarkkinoilla, että suuresta Marktkaufistamme ei kannata hankkia juuri mitään. Suoraan alkutuottajilta hankittuna rahat menevät oikeaan osoitteeseensa ja tuotteet saa tuoreina ja parempina.

Huono omatunto valtasi mielen. Marktkaufista saa nimittäin aivan kaiken saman katon alta. Nyt täytyisikin ostaa liha toisaalta, kala toisaalta ja vihannekset omalta tuottajaltaan. Viinitilojahan on tietysti ympäri kylää.

En sitten ostanut lintua Marktkaufin pakastealtaasta enkä edes lihatiskistä. En ostanut lintua ensinkään. Meille oli siis tulossa joulukala. Ja vähän possun sisäfilettä. Kala päätettiin hankkia paikallisesta forellilammikosta. Reilun kilometrin päässä kotoamme on yrittäjä, joka kasvattaa forelleja altaissa ja myy niitä joko tuoreina tai savustettuina. Kalan saaminen kassiin ei ollut ihan helppoa. Yksi lauantai soittelimme ja ajelimme lammikoiden edustalla, eivätkä portit vain auenneet. Soitin ja sovin, että tulemme 23. päivä hakemaan kalan tai kaksi. Puheluihin ei vain vastattu, kun aloin varmistaa, että sopimus pitää edelleen. Ajoimme paikan päälle ja löysimme altaat täydessä jouluvalaistuksessaan. Portit olivat auki, myyjät olivat paikalla ja baari myi Glühweinia ja mitä lie ostajille. Tai kenelle tahansa. Paikalla tuntui olevan puoli kylää. Hyvä, jos saimme automme pysäköidyksi. Nimemme löytyi onneksi ostajalistalta. Isäntä lähti kanssamme lammikolle, koska halusimme tuoretta kalaa. Ensimmäinen kauhaisu ei tuottanut saalista. Toisella kauhaisulla saimme kaksi vajaan kilon painoista forellia. Kelpuutimme ne, ja parilla kalautuksella ne olivat hengiltä ja suolitta. Seuraavana päivänä toinen savustui Muurikassamme ja toinen oli jäässä pakasteessamme.


Kananmunat tulevat myös lähituottajilta 25 centin kappalehintaan, lattiakanalassa tuotettuina. Viiniä on juotu tänä jouluna myös 300 metrin päässä meiltä kasvatettuna.

maanantai 26. joulukuuta 2011

Joulu paketissa

Tässä istutaan taas vanhalla, haisevalla sohvalla, neljistään.

Tytöt vietiin juuri lentokentälle, ja he loittonevat tällä hetkellä minusta 890 kilometrin tuntinopeudella. Omat vauvani. Minä lähden käymään Suomessa vajaan kahden kuukauden kuluttua, ja Anni tulee sitten kanssani tänne talviloman viettoon. Essi ei sen sijaan näe pikkusisaruksiaan kuin ehkä vasta kesällä, ja sama toisin päin. Tänään pidetään ikävää.

Joulu vietettiin kuitenkin yhdessä ja tässä kurkistus jouluumme.


Säästettiin pala piparitaikinaa isoja tyttöjäkin varten.


Aatonaattona vietiin tytöt kiipeämään. Pienempänä he olivat toisinaan mukanamme, mutta nyt heillä oli ollut melkoisen pitkä tauko. Sen jälkeen menimme Mannheimiin syömään ja ostoksille. Kolmevuotinen koulutukseni alkaa tuottaa tulosta: molemmat syövät sushia mielellään - tai siis kaikki viisi syövät.


Veimme heidät suosikkibaariimme.


Ja kun minä keskityin aattona ruokatarjontaan, niin Anni-ihanainen otti taidekuvia.


Vihdoin alkupalat olivat pöydässä!


Joulumme teemaväreinä vuorottelivat: ruskea, kulta, hopea ja valkoinen.

Näihin kuviin!

Professional Dry Clean Only

Ostimme tyttärille vanhojentanssimekon pari vuotta sitten, kun Essillä oli sen aika. Mekko valittiin sen mukaan, että se kelpaa sitten kummallekin. Hinta oli sellainen, että minä en ole koskaan ostanut mitään yhtä kallista vaatetta itselleni. Edes Haltin Tanja Poutiainen -malliston lasketteluasu 40 prosentin alennusmyynnissä ei tullut maksamaan yhtä paljoa, ja tuossa lasketteluasussa on sentään kaksi osaa! Onneksi säästöä (?) tulee siinä, että molemmat tytöt käyttävät samaa pukua. Kun hinnan puolittaa, kustannus ei tunnu enää yhtä suurelta.


Essin tanssien jälkeen puvussa oli sekä meikkiä että ruokatahroja. Nyt kahden vuoden jälkeen oli sitten aktivoiduttava sen puhdistuksen suhteen. Anni tanssii vanhat jo nyt, lukion ensimmäisellä luokalla, koska Annin poikaystävä on toisella luokalla, ja he haluavat olla pari. Wanhojen tanssit on kuitenkin vain yksi lukion liikunnan kurssi, joten sen voi ottaa koska vain, vaikka se suositellaankin otettavaksi lukion toisella luokalla, kun heistä tulee "vanhoja" abiturienttien lähtiessä valmistautumaan kirjoituksiin.

Selvittelin pesulahintoja Suomessa, ja pitkien iltapukujen pesun hinta liikkui 80 ja 120 euron välillä. Siinä lienee syy siihen, että puku vain jäi pesettämättä aikanaan. Kun muutimme tänne, hankimme uudet kodinkoneet joka tarpeeseen. Mieheni sai päähänsä, että kaikessa valitaan se toiseksi paras vaihtoehto. Se kaikkein paras oli useimmiten meidän taloutemme ulottumattomissa. Ja se toiseksi paras oli yleensä Miele. Meidän pyykkikoneemme on todella monipuolinen ohjelmiensa suhteen. Luotin siihen niin paljon, että kokeilin pestä sillä oman, pikkujouluissa ryvettyneen, pitkän iltapukuni.

Testasin kankaan vedenkestävyyttä ensin pesemällä puvun kankaasta valmistetun huivin. Kun sille ei käynyt pesussa mitenkään, käänsin puvun nurinpäin, että paljettikirjailut jäivät sisäpuolelle, valitsin lyhimmän pesuohjelman, vähensin linkouksen kierrosnopeuden 600 kierrokseen minuutissa ja lisäsin vesimäärää. Pesun jälkeen ripustin puvun henkarissa kuivaushuoneeseen kuivumaan. Seuraavana päivänä minulla oli täydellisen puhdas ja silittämättä silinnyt iltapuku pukupussissa seuraavia pikkujouluja odottamassa (ja niitä saa varmaan odottaa...).


Tytöt lensivät tänne joulun viettoon samalla rahalla, kun mitä iltapuvun pesettäminen maksaa Suomessa, iltapuku mukanaan. Pesin taas ensin pukuun kuuluvan huivin testauksen vuoksi. Sen jälkeen tein samat temput, kuin omalle puvulleni, paitsi, että käytin myös tahranpoistoainetta rasva- ja meikkitahroihin. 20 minuutin pesuohjelma tuntui todella pitkältä niin minusta kuin Annistakin.

Sieltä puku kuitenkin tuli puhtaana ja kokonaisena. Tänään se lähtee pukupussissa takaisin Suomeen. Ja summa summarum: samalla hinnalla kuin pesettää puvun pesulassa, ostaa lentoliput Frankfurtiin ja käy viikonlopun äidin luona :) Ja kuvia puvusta näkee vasta sitten, kun tanssit ovat ohitse.

torstai 22. joulukuuta 2011

Jouluvieraat

Tyttärieni lennon oli määrä saapua keskiviikkoaamuna 8.20 Frankfurtin lentokentälle. Sen vuoksi pienten täytyi lähteä kouluun ensimmäistä kertaa ilman äitiä, kellon soittaessa. Miten tämä tuntuikaan nyt niin suurelta asialta, kun Helmi teki tätä koko viime vuoden Suomessa! Täällä lapsia vaan pidetään lapsina silloin, kun he ovat vielä lapsia. Koko ensimmäisen luokan ajan lasten kanssa kävelee aina joku vanhempi. Yleensä aikuinen, mutta joskus myös ryhmä lapsia saattaa jakaa koulumatkan, vieläpä, jos mukana on joku vähän isompi koululainen. Yksin ei kuitenkaan kulje kukaan. Ja tämä meidän koulumatka on 800 m...


Olin pedannut pedit vieraillemme, tai siis omillemme, jo maanantaina, mutta verhojen asennus vierashuoneeseen tapahtui vasta tiistaina iltapäivällä. Kyllähän minä olisin jo monet verhot vaihdellut tämän puolen täälläasumisvuoden aikana, jos minulla olisi edes jonkinlainen systeemi siihen tarkoitukseen. Meidän asuntomme remontoitiin täydellisesti ennen muuttoamme, joten missään huoneessa ei ole minkäänlaisia verhotankoja tai kiskoja. Joku viikko sitten porasin ensimmäiset verhomme ruokailuhuoneeseen, ja siitä innostuneena sain nyt aikaiseksi verhota myös vierashuoneen. Eikähän se poraaminenkaan niin iso juttu olisi, ellei nämä seinät ole kauttaaltaan kiveä. Olen tosin tullut jo ihan sinuiksi iskuporakoneemme kanssa. Jokainen taulukin on täytynyt jyryyttää seinään kiinni. Yläkerrassa, joka on rakennettu ullakosta jälkikäteen, onkin kyproc-seinät, eikähän se tunnu sekään helpolta materiaalilta. Olen nyt löytänyt yhden kiinnitysruuvin, joka tuntuu pureutuvan suhteellisen hyvin huokoiseen seinään. Niillä olen kiinnitellyt peilejä ja tauluja. Onneksi yläkertaan ei tulekaan verhoja, kun siellä on lähestulkoon ainoastaan kattoikkunoita, ja niissä on shatterit.


Essi soitti puoli neljältä keskiviikkoaamuna, ja tiedusteli josko tietäisin mistä terminaalista Lufthansan lento lähtee Helsingistä. Sen jälkeen en sitten enää nukkunutkaan. Ei niin, että olisin jännittänyt tyttöjen tuloa niin paljon, vaan niin, että jännitän Franfurtin lentokentälle ajamista niin paljon... Puolen tunnin ajan yritin nukahtaa uudelleen. Sen jälkeen nousin viikkaamaan pyykkiä, istumaan koneelle, ja vasta vähän ennen kuutta tuntui, että uni saattaisi tulla. Kun olin varma siitä, kello soikin jo. Väsyneenä nousin valmistelemaan pienten aamupalat ja kouluvaatteet. Herätin heidät ja lähdin kenttää kohti. Kymmenen minuuttia aikomaani myöhemmin, koska vellova suoli viivästytti lähtöhetkellä. Kuinka ihminen voikaan jännittää tällaista asiaa!

Ensimmäinen virhe tapahtui ihan omassa keskustassamme. Risteyksessä, josta olen ajanut monet kerrat. Osasyy on sen, että olin liikkeellä Mikon autolla, jonka navigaattorin näyttö on hiukka erilainen kuin oman autoni, ja toinen on se, että liittymässä luki vain Mannheim, kun minä olin mielestäni menossa Frankfurtiin, Darmstadtkin olisi kelvannut. Ajoin risteyksen suoraksi, ja olin siis edelleen menossa oikeaan suuntaan, mutta pienempää tietä, ja seuraava liittymä tuli vasta Hemsbachin pikkukaupungin kohdalla, noin viiden kilometrin köryyttelyn jälkeen. Taas lisääntyi matka-aika kymmenellä minuutilla.

Metsästin kadonneita minuutteja moottoritien vasemmanpuoleisella kaistalla. Vaikka mittari näytti sataaseitsemääkymppiä, ei navigaattori tuntenut armoa. Olisin kentällä noin 15-20 minuuttia koneen laskeutumisen jälkeen. Ja kun peräpeilissä huohotti kiukkuisen näköinen BMW, vaihdoin kaistaa oikeammalle (niitä oli neljä rinnakkain samaan suuntaan) ja laskin nopeutta hiukan. Lentokenttää lähestyttäessä liittymiä on ainakin 10. Yritin tähdätä T1:een. Ja P1:een tai P2:een. Tuli P5 ja P3 ja sitten olinkin jo ohi koko T1:n. Edessä oli T2 ja P8. Sinne siis! Tässä vaiheessa tärkeintä oli, että en ajanut koko lentokenttäkompleksin ohi. Takaisin pääseminen olisi ottanut varmaan yhden 15 minuuttia lisää aikaa, jota minulla ei ollut.

P8 oli kuitenkin ihan suoraan T2:n alla. Nousin vain ylös ja ylös, ja ajoin Skylinella T1:een, jossa tytötkin olivat onnekseni menneen vikaan. He olivat seuranneet väärää ihmismassaa, ja olivat tulleet tuloaulaan ilman matkatavaroitaan. Haimme ne sitten yhdessä, eikä minun myöhästymistäni huomannut kukaan.

Voi, kun ei aivan heti tulisi asiaa lentokentälle!

keskiviikko 14. joulukuuta 2011

Cheerleadingin SM 2012 -kooste

Hyvät äiti ja isä, Salli ja Martti sekä kaikki muut sukulaiset, ystävät, uudet ja vanhat tuttavuudet sekä säännölliset ja satunnaiset lukijani!

Tyttäreni Annin cheerleadingin viime viikonlopun suomenmestaruuskisojen kooste tulee televisiosta Suomen TV2:lta ensi sunnuntaina, 18.12.2011, klo 14.05 alkaen.

Annin sarja on Cheer naiset ja joukkue on HAC Elite eli voittajajoukkue.

Annin tunnistaa siitä, että hän pitää esityksen alussa kylttiä käsissään kuvassa oikealla. Siirtyy siitä sitten nopeasti oikeaan yläkulmaan tekemään kulmasta kulmaan -akrosarjaa. Annin pitkät, vaaleat hiukset ovat kääräisty ensiksi rullalle ja sitten vasta ponnarille. Erottuu hyvin, kun kaikilla muilla blondeilla on pelkkä ponnari. Ja Anni on nostaja, ei nousija.



Tämä voitto tarkoittaa, että joukkue kisaa 28-29.4.2012 maailmanmestaruudesta Floridassa ja heinäkuussa euroopanmestaruudesta Italiassa. HAC Elite on tällä hetkellä hallitseva Suomen-, Pohjoismaiden ja Euroopanmestaruusjoukkue.

lauantai 10. joulukuuta 2011

Valokuvapläjäys

Tänään tapahtui taas niin paljon kaikenlaista.

Ensiksi aamulla aloin muistelemaan aamua 19 vuotta sitten. Supistelut olivat jo tosi voimakkaita, ja sainkin epiduraalin auttamaan avautumisvaihetta. Varttia vaille puolenpäivän, syntyi ensimmäinen tyttäreni, toinen lapseni, Essi. Olin saanut ensimmäisen tyttäreni ja olin vähän hämmentynyt. Olinhan ajatellut saavani 4 poikaa. Kolme tuntia uutta tytärtäni katseltuani totesin, että en enää vaihtaisi poikaan. Lapsi oli niin soma ja niin liikuttavan pieni.

Sitten lähdimme kiireellä Bruchsaliin, noin 50 kilometrin päähän, Helmin jalkapallokisoihin. Perillä oli upea kattoikkunoilla varustettu sisähalli, ja tuomaritkin olivat asianmukaisesti pukeutuneet ja orientoituneet. Meidän pienet F-tyttömme eivät taas jotenkin olleet hereillä E-tyttöjä vastaan otellessaan. Kuvassa he odottavat pelivuoroaan lasiseinän takana.


Yksi peli voitettiin ihan vahingossa. Vastustajan maalivahdin virheestä (eivätkö ne kaikki maalit ole sellaisia) johtuen. Kerran Helmi taklattiin niin pahasti, että hän sai tilanteesta vapaapotkun. Kuva on juuri ennen tilannetta. Helmi kyllä sai katsomosta hyväksyviä huudahduksia, kun osasi kaatua kovalle sisähallin lattialle niin kevyesti. Kaksi kertaa tyttö pyörähti kokonaan selän kautta kuperkeikan pyöreällä selällä niin, että pahoja vahinkoja ei sattunut siitä huolimatta, että kaatuminen näytti hurjalta. Tyttöjen kokoero oli juuri sellainen, miltä se näyttääkin.


Samaan aikaan, kun Helmi otteli jalkapallossa, tyttäreni Anni, kisasi cheerleadingin suomenmestaruudesta Helsingin jäähallissa. Kotiin päästyäni sain tekstiviesteistä selville, että suoritus ei ollut ollut puhdas. Yksi tärkeimmistä pyramideista oli tullut alas molemmilta puoliltaan. Lopputulos oli siis täysi arvoitus. Joukkueiden suoritukset pisteytetään saatujen ansioiden ja miinustetaan epäonnistumisten mukaan. Kuinka paljon kukin joukkue sitten saa ja kuinka paljon jokaiselta joukkueelta miinustetaan, jää täysin tuomareiden päätettäväksi. Anni tekstasi, että "tilanne näyttää pahalta". Paria tuntia myöhemmin kuitenkin sain viestin, että suomenmestaruus on tullut Annin joukkueelle, HAC Elitelle. Tässä heidän kisasuorituksensa:

Cheerleadingin suomenmestarit 2012, naiset

Kävimme syömässä Schwetsingenissä, koska se sattui kotimatkan varrelle. Kotiin päästyämme (ja pienet päiväunet napattuamme) ikuistin auringonlaskun ruokailuhuoneemme ikkunasta. Meillä ei siis lumipyry haittaa liikkumista. Aurinko voi sen sijaan paistaa ikävästi silmään :D


Sain aamuliikkumisten ja raskaan ruokailun väsyttämät ihmiset kuitenkin liikkeelle, ja lähdimme katselemaan oman kylämme joulumarkkinoita. Ja ne olivat ihanat. Puisia pikkukojuja, joissa myytiin artikkeleja laidasta laitaan. Saippuasta...


...kokonaisiin possuihin.


Kotiin päästyämme laitoimme television päälle ja mikäli oikein käsitimme, Saksan Talent-kisan finaali tuli televisiosta. Viihdyttävää katseltavaa, mutta lähden silti nukkumaan ennen loppuratkaisua.

Huomenna menen myymään kakkuja lasten koulun Weihnachtsmarkt'eille. Tänään olen leiponut muutaman. Yhden itselle, kaksi myyntiin.

torstai 8. joulukuuta 2011

Helmi kolmeen osaan

Täällä eivät syntymäpäivät ole mikään läpihuutojuttu. Ne ovat tapahtuma, niitä valmistellaan ja ne kestävät. Suomessa oli vakio, että kutsut kestävät kaksi tuntia. Tämänhetkisten kokemustemme perusteella täällä juhlitaan 3-4,5 tuntia.

Yhdet ainoat syntymäpäiväkutsut on pidetty kokonaisuudessaan sankarin kotona. Muuten ideoita löytyy laidasta laitaan. Ollaan oltu metsäretkellä, kirkon kerhotiloissa, josta löytyi keilarata ja kolmesti sisähuvipuistossa. Olen kuullut, että kutsuja on järjestetty myös kiipeilyhallilla ja kelkkaradalla.

Helmillä on taas kaksi kutsua odottamassa. Toiset pidetään uimahallissa ja toiset planetaariossa. Mahtavia ideoita molemmat, mutta kun ne ovat samana päivänä ja samaan aikaan. Vieläpä samana päivänä ja osittain samaan aikaan, kun on Helmin jalkapallon tyttöjoukkueiden joulujuhlakin. Ja Helmihän haluaisi mennä kaikkiin! Minäkin haluaisin, että Helmi pääsisi vähän kaikkiin. Puhumattakaan siitä, kuinka vaikeaa on sanoa toiselle saman luokan tytölle, että Helmi ei pääse, kun menee niille toisille kutsuille...

Hienoa tietenkin on, että kutsutaan. Alussa vähän jännitti, kauanko kestää ennen kuin pääsemme piireihin ja lapset alkavat saada syntymäpäiväkutsuja. Ei mennyt onneksi kauaakaan, ja nyt niitä tulee jo päällekkäin. Ja täytyy todeta, että onneksi meillä on näitä lapsia kaksi, niin ei kaverien merkitys ollut eikä ole ihan niin suuri kuin jos meillä olisi vain yksi pieni.




Matti sai eilen puhelun, tai minä sain, mutta asia koski Mattia. Naapurin Nils tulisi mieluusti Matille leikkimään (jo toistamiseen) perjantaina. Ja sehän sopi Matille hyvin. Tänään Matin pianonsoiton opettaja toimi välittäjänä ja äänitorvena 9-vuotiaalle Noralle, joka kuulemma haluaisi mieluusti spielen mit Matti. Minä tajusin asian aivan väärin ja aloin jo sovitella yhteistä soittotuntia Matille ja Noralle, jotta voisivat soittaa nelikätisesti. Näin homma Suomessa hoitui. Opettaja tosin järjesti kaikille sopivan ajan. Onneksi opettaja rohkeni oikaista väärinkäsitykseni, vaikka ensin myöntelikin, että toki voidaan yrittää löytää sopiva aika. Kyse olikin leikkimisestä, spielen, eikä soittamisesta, spielen. Virheeni ei tosin ollut kovin nolo, koska sana on täysin sama. Kotiin päästyäni soitin Noran äidille, ja nyt Matilla on treffit sekä Noran että Noran pikkusiskon, Violan, kanssa. Viola on Matin kanssa samalla luokalla, mutta isosisko on vallan ihastunut Mattiin. Tytöt tulevat molemmat meille iltapäiväksi koulun jälkeen. Helmikin päässee osallistumaan.

Syövätköhän paikalliset lapset hernekeittoa...

torstai 1. joulukuuta 2011

Lihaa joka lähtöön

Googletettiin vähän saksalaisia perinnejouluruokia sillä ajatuksella, että meidänkin joulupöydästämme löytyisi edes jotain paikallista herkkua. Yhtä selkeää jouluruokavalikoimaa kuin Suomessa on, emme oikein löytäneet. Yksi nousi kuitenkin lähes joka lähteestä: hanhi. Kokonainen täytetty hanhi.

Hanhia voi tilata valmiiksi täytettynäkin omalta lihakauppiaaltaan (Metzger). Jokaisellahan on toki omansa! Hätähän ei meillä ole minkään näköinen, vaikka emme omalla lihakauppiaallamme olekaan vielä vierailleet. Äkkiäkös sinne pyörähtää tutustumiskäynnille. Lähin sijaitsee 900 metrin päässä.

Katselin tänään vähän eri silmällä oman markettimme lihavalikoimaa. Käyn päivittäistavarat Prisman tyylisessä ja tasoisessa hypermarketissa, Marktkaufissa. Itsepalvelulihatiskiin oli jo ilmestynyt ensimmäiset hanhet. Tai näin luulin. Kotona googletin kookkaan linnun, ja sehän olikin ankka, Ente. Noinkohan maussa on eroa...

Altaassa oli monenlaisia kokonaisia lintuja, ankoista kyyhkysiin (ja näin taas luulen). Tuntuu, kuin olisi palannut ajassa kahdeksankymmentäluvulle, kun eilen kaulitsin ja käänsin voitaikinan jääkaappiin tortunpaistoa odottamaan ja tänään ostin kokonaisen kanan ja paistoin sen. Löysin kyllä myyjättären avustuksella voitaikinarullan tuoretiskistä. Jännittää oikein molempien voitaikinoiden puolesta, sekä itsetekemäni että tämän rullan. Mikään sesonkituote tämä voitaikina ei kyllä täällä ole. Saa nähdä, kuinka paikalliset ottavat tähtitorttumme vastaan, jahka pääsen niitä maistattamaan. Vielä kauemmas ajassa on jouduttu menemään, kun emme ole löytäneet oikein hyvää ja maukasta vaaleaa leipää. Meillä leivotaan leipää tai sämpylöitä viikottain.


Minun on pakko luetella vielä joitain lihapuolen tuotteita, jotka oli pakattu valmiisiin pakkauksiin itsepalvelutiskeihin. Kaikki ovat sulia eikä pakastettuja, joten oletus kai sitten on, että näitä tuotteita ostetaan päivittäin.

Linnuista oli pakattu kanan ja kalkkunan mahaa ja sydämiä sekä kanan kauloja. Kokonaisena sai ankkoja, kanoja ja niitä pieniä lintuja, joiden arvelen olevan kyyhkysiä. Pyytkin voisivat kai täällä olla mahdollisia. Lintujen vieressä oli kokonaisia kaniineja. Sellaisen kyllä vielä joskus kokeilen. Yksi kaniini (vai olikohan niitä kaksi yhdessä paketissa) oli parinkympin luokkaa, joten siitä voisi tulla hyvä vierasruoka. Sika-nautaosastolla oli tietysti tarjolla kaikki sisäelimet, ja sen lisäksi kieliä, siansorkkia ja päitä, Schweinekopf. Kokonaisen sianpään saa alle 2 eurolla! Sikojen jaloista oli myös katkottu pätkiä, joissa olivat kaikki tallessa: luut, lihat ja nahat.


Eihän näissä tietenkään ole mitään ihmeellistä, mutta kun ajattelee, että nämä tuotteet olivat tuoretiskissä tavallisessa marketissa, eikä missään teurastajan tiskissä, niin täytyyhän niitä sitten jonkun valmistaa ruoaksikin. Olisi aika hienoa päästä paikalliseen ruokapöytään juuri silloin, kun näitä minun mielestäni vanhanaikaisia ruhonosia olisi pöydässä. Tiedä mitä herkkuja niistä saisi, kun vaan osaisi valmistaa!