maanantai 30. tammikuuta 2012

Pakastaa

Juuri, kun päästiin ihastelemasta viime viikolla, että tällainen lyhyt, minimissään nollakelin talvi sopii meille niin hyvin, niin sääennuste alkoi näyttää punaista. Tällä viikolla, tänne, luvattu 9 asteen pakkasta. Tälläkin hetkellä, erään sivuston mukaan, pitäisi olla pakkasen puolella 2 astetta. Oma mittari suojaisella parvekkeellani näyttää sentään vielä saman verran plussan puolella. Eikä sitä nettisivulla mainittua luntakaan onneksi vielä tule.

Mieheni lähti aamuvarhain synkkään Pohjolaan pitkät kalsarit kassissaan, vai olivatkohan ne jo valmiiksi jalassa? Ensimmäinen pit stop on Moskovassa, sitten vuorossa Helsinki. Perjantaina jälleen kotona, jos Luoja suo. Eilen kuunneltiin nimittäin suomalaisia uutisia, joissa peloteltiin, että mikäli tällä viikolla on asiaa Eurooppaan, voi varautua siihen, että sieltä ei sitten pääse pois. Ja jos matka on Pohjolaan, niin pääseekö sieltäkään sitten Eurooppaan? Yksinkertaisen naisen logiikalla, ei pääse.

Kaikella uhallakin, mies kuitenkin lähti. Minua ei huoleta muu kuin se, kuka kaulitsee marsipaanin Helmin syntymäpäiväkakkuun reilun viikon päästä. Voisin jopa kuvitella, että tämä toimi jonkinlaisena kirittäjänä kaikkia luonnonvoimia uhmaavalle työmatkalle. Voisin, ellen tuntisi miestäni. Ollaan sitä ennenkin prinsessakakun päällisiä kaulittu yhdessä!

Ei siis muutettu suunnitelmia muutoin kuin siltä osin, että mieheni ei jättänytkään minulle autoaan, jolla minun olisi kätevämpi pyöritellä pikkukylämme katuja supermarkettimme, jalkapallohallimme ja kotimme välillä (ja uusi tuttavuuteni: fysioterapeutti), vaan jätti minulle oman nelivetoni, jota onkin hiukka raskaampi pyöritellä ja parkkeerata. Saanpa tuta nahoissani nyt oman mottoni: mitä isompi, sitä parempi. Puhutaan nyt siis vain autoista edelleen... Mutta jos tänne todella tulee sitä luvattua lunta, 9 astetta pakkasta, ja kun asumme aika korkealla rinteessä, niin tulen kiittämään nelivetoista maasturiani vielä moneen kertaan. Saatanpa hankkia lumiketjutkin, mikäli oikein pahaksi menee. Ja onhan sellaiset minulle kyllä jo luvattukin. Alpeilla niitä sitten viimeistään tarvitaan!

En ole ajanut autollani sitten joulunalusviikon. Lomalla mieheni oli ratissa, ja loman jälkeen ajoinkin sitten vain hänen autoaan, koska se on tällaiselle käsipuolelle herkempi liikutella ja ohjauslaitteetkin ovat sopivasti vasemmalla puolella. Viime viikolla sain siteet pois kädestä. Minulla on lupa liikutella kättäni passiivisesti tai ainakin siihen pisteeseen, kun kipu alkaa tuntua. No, kipu tuntuu kyllä aika herkästi, mutta sormia pystyy kyllä käyttelemään. Kunhan en käytä käden isoja lihaksia. 2 viikkoa näin, sitten on taas kontrolli ja kuvaus, ja sitten katsotaan taas uusi suunta. Nyt näyttää ainakin hyvältä. Huomenna kokeilen ajaa taas omalla autollani.

Ja niin, ne 9-vuotissynttärit. Saimme varattua yksityisnäytöksen paikallisesta elokuvateatterista. Kutsuja on lähtenyt 29! Päätimme sitten kutsua koko luokan ja kymmenkunta muuta hyvää kaveria. Mukaan mahtuisi vielä pikkusisaruksiakin. Kukaan ei ole vielä ilmoittanut, ettei pääsisi. Kuinkahan monta pizzaa pitää tilata? Ja riittääköhän yksi suuri kakku? Laskiaispullat eivät ainakaan lopu kesken! Katariina tulee Aaronsa (4 kk) kanssa avuksi. Olenkohan nyt turhan optimisti...vaikka, ainahan minä voin huvittaa Aaroa, ja Katariina voi leipoa pullia!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Iloitsen jokaisesta kommentista!