maanantai 27. helmikuuta 2012

"Laskettelemassa" Garmischissa

Saksassa oli juuri Fasching-viikko. Fasching on katolisissa maissa ennen paaston alkamista vietetty juhla, ja sen vuoksi lapsilla on viikko lomaa kouluista. Me varattiin tuolloin ti-pe yöpyminen Garmisch-Partenkirchenistä, ja kun lentomme palasi Suomesta vasta ma-iltana, saatiinkin lähteä heti aamusella sitten ajelemaan. Matkaa oli noin 400 km ja meitä matkalaisia oli kuusi. Anni poikaystävänsä kanssa oli siis mukanamme.


Matti ja Mikko olivat olleet kipeinä jo useamman päivän. Flunssa ja yskä ja lämpö hiukan koholla. Mikkoahan ei mikään pidellyt pois rinteestä, mutta Mattia piteli - äiti. Helmilläkin oli vähän oireita, mutta annoin armon käydä oikeudesta ja päästin tytön isänsä kanssa laskemaan. Isot olivat luonnollisesti myös mukana. Aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta ja vuoret näyttivät hohtavan lumipeitteessään. Me istuimme Matin kanssa hotellihuoneessa ja viihdytimme itseämme ja toisiamme pelaten, lukien, koneella surffaillen ja kylpien. Lounaalla pojalta pääsi itku, kun kaikki muut pääsivät laskemaan. Mutta niin sieltä taas noustiin. Päivän laskujen jälkeen Helmiltä oli kadonnut ääni, joten Helmikin sai jäädä huoneeseen seuraavaksi päiväksi. Kukaan ei tietenkään sitten käynyt kylpylässä, joka sekin olisi ollut ihan parin korttelin päässä hotelliltamme.

Kurkkasimme illalla hotellin saunaan, ja kun huomasimme sen tyhjäksi, päätimme livahtaa sinne. Kauaa ei ehditty istuskella, ehdittiinkö edes istumaan, kun sinne tuli toinenkin perhe. Suomalaisia tottakai! Ja edellisenä iltana siellä oli ollut joku toinen suomalaisperhe meidän tilallamme. Heiltä saimme hyvän vinkin illan ruokapaikaksi. Sinne menimme sitten molempina jäljellä olevina iltoina. Asien Palast Restarant, Bahnhofstraße 41, 82467 Garmisch-Partenkirchen. Valtava buffet kaikkea mahdollista sushista mongolialaiseen teppanyaki-keittiöön. Jälkiruokia unohtamatta. Koska emme saaneet kaikkea syödyksi ensimmäisenä iltana, menimme toisena uudelleen. Ja näytimme säkeiltä palattuamme...tai minä kuulemma ainakin näytin :o Jokohan pitäisi loukkaantua vaiko katsoa itseä vain peilistä! Hinta oli 14,90 euroa aikuinen, ja lapset puoleen hintaan. Melkein tuon vuoksi voisi jo lähteä käymään paikkakunnalla.


Eli kävimme Matin kanssa syömässä Garmischissa :)

torstai 23. helmikuuta 2012

Suomessa käymässä

Tyttäreni Annin, wanhojentanssien vuoksi varasin lennot Suomeen jo viime syksynä. Tuohon maagiseen 99 euron hintaan. Ei se ole Lufthansalta pelkkä mainoslause, vaan lentoja aivan oikeasti saa tuolla hinnalla, jos riittävän aikaisin ja kampanja-aikaan onnistuu olemaan asialla. Samalla varasin liput Annille ja hänen poikaystävälleen meille Saksaan hiihtoloman viettoon. Ja samalla hinnalla.

Olin sopinut paljon tapaamisia pitkälle viikonlopulleni, ja kyllä olikin mukavaa. Sai kulkea ihan itsellisesti, ilman, että olisi tarvinut miettiä, mitä pienten pitää milloinkin tehdä.

Torstai-iltana seurattiin tansseja. Paria jännitti aivan kaikki. Tai ainakin tytärtäni. Ja sen kyllä huomasi. Kun poistimme mekon olkaimet (ne kun eivät varsinaisesti kaunistaneet asua), puku laskeutui juuri sen verran, että helma ajautui tanssiessa helposti joko tanssijan itsensä tai tanssiparin kengän alle. Tanssiessa sai siis koko ajan varoa askeleitaan. Se hermostutti, suututti ja harmitti. Hymy oli siis tiukassa. Tanssien jälkeen vietettiin rentoa koti-iltaa ihan vain minä ja kaksi tytärtäni heidän kolmiossaan. Minä siivoillen asuntoa (8 kk:n aikana oli ehtinyt kertyä yhtä ja toista putsattavaa) ja tytöt omiaan puuhastellen. WC-altaan hajulukkoa avatessani oli enemmän kuin motivoivaa kuulla, kuinka mukavaa olikaan, kun olin siellä. Olisihan mutsin neljän päivän vierailu voinut olla nuorista naisenaluista ahdistavaakin, mutta ei, he selvästikin kaipasivat äitinsä läsnäoloa.

Tämä tuntui toisaalta hyvältä suhdettamme ajatellen, mutta toisaalta iski hirvittävän huono omatunto. Minun pienet tyttäreni tarvitsevat vielä äitiään! Hoidinkin huonoa omaatuntoani sitten tehokkaasti koko viikonlopun. Ostin lisää siivoustarvikkeita ja pesin ja puhdistin wc:n lattiakaivon, pyykki- ja astianpesukoneet, mikroaaltouunin, lieden, liesituulettimen, jääkaapin, keittiökaappien ovet ja suuren osan hyllyistä ja laatikoista, roskiskaapin ja -astiat, suihkuverhon ja pyöritin pari koneellista pyykkiä, muun muassa.

Perjantaina tanssit jatkuivat. Niitä tulivat seuraamaan myös omat vanhempani, joten samalla tuli tavattua heitäkin. Iltapäivällä keräsin paikalla olevat lapseni (3 kpl) sekä vävy- ja miniäkokelaat (2 kpl, koska yksi oli vasta tulossa lomille armeijasta), ja menimme syömään hyvin paikalliseen, lämminhenkiseen ravintolaan. Tunnelma oli mukavampi kuin koskaan. Ehkä ei sittenkään kannata käydä liian usein... Lasten liuettua omille suunnilleen perjantai-iltaa viettämään, käveleskelin tutun kahden kilometrin matkan ystäväperheemme luokse syömään ja saunomaan. He asuvat entisillä kotinurkillamme, enkä luonnollisestikaan selvinnyt tuosta matkasta vetistelemättä.

Lauantaina tapasin lisää sukulaisia sekä vietin illan ystävättärelläni, jonka kanssa meillä on niin pitkä yhteinen historia, että saatoin huoletta nukahtaa hyvän ruoan ja viinin jälkeen sohvalle saunan lämpiämistä odottaessani. Saunoin sitten herättyäni, muiden jälkeen :) Anni-suloinenkin tuli paikalle treeniensä jälkeen, myöhään illalla. Illasta tuli kolmen naisen ilta, Annin 17-vuotispäivän ilta.



Sunnuntaina oli edessä vielä tiukimmaksi arvelemani koitos. Kävin kylässä entisessä kodissamme. 2,5 km kävelyä lumimyrskyssä helpotti vähän ahdistusta. Kävelihän sitä, kun illalle oli tsekattu lento nykyisiin kotimaisemiin! Edes "kotipihassa" ei tullut itku. Kaikki näytti kyllä aika lailla entiseltä. Jopa kaksimetriset lumikinokset pihan molemmin puolin olivat paikallaan. Edellinen talvi lumitöineen muistui mieleeni tuoreena. Sisällä talossa ei ylitseni vyörynytkään suru ja ikävä, vaan ilo ja riemu siitä, että uudet asukkaat olivat tehneet talosta viihtyisän ja kodikkaan kodin itselleen ja että he viihtyivät siellä vähintäänkin yhtä hyvin kuin me olimme viihtyneet.

Matka lentokentälle alkoi tyttäreni poikaystävän vanhempien uudehkon kodin kautta. Meille oli katettu kolmen ruokalajin myöhäinen lounas ennen lentoa. Tapasimme toisemme ensimmäistä kertaa näiden tanssien merkeissä. Tapaamista on luonnollisestikin viivästyttänyt asumisemme ulkomailla, vaikka nuoret ovat pitäneet yhtä jo melkein kaksi vuotta. Kaikista tuntui varmasti hyvältä tutustua toisiinsa, kun seurustelu on niin tiivistä ja lapset viettävät paljon aikaa toistensa perheiden parissa. Itse matka kentälle alkoi sillä, että työnsimme auton irti lumesta. 20 km:n matka jännitti tiellä sohjoavan, noin 15 cm:n lumikerroksen vuoksi, vaikka en kuljettajan ajotaitoa epäillytkään. Lunta tuli vaakatasossa, eikä mikään kalusto riittänyt teitä puhdistamaan.

Lentomme olikin luonnollisesti myöhässä vaikean kelin vuoksi. Kun lentoa oli viivästetty 35 minuutilla, tuli tieto, että lento on peruutettu kokonaan. Saapuva lento ei päässyt laskeutumaan kelin vuoksi Helsinki-Vantaalle. Kone oli yrittänyt neljä kertaa ja kääntynyt sitten Tukholmaan. Matkustajia pyydettiin kääntymään tuloaulan 1 matkaselvitykseen. Onneksi juuri kukaan ei ollut täysin selvillä, missä se on, ja onneksi minulla oli kaksi laukkupoikaa noutamassa hihnalle palautettavia laukkujamme, niin olin kymmenen ensimmäisen joukossa oikealla luukulla jonottamassa. Koneelliselle ihmisiä järjesteltiin hotellimajoituksia, taksivouchereita ja uusia lentoja. Saimmekin näppärästi tunnin jonottamisen jälkeen uudet lennot sekä voucherit taksimatkoja varten. Mietin mielessäni kauanko kesti, että jonossa viimeisenä seisseet ihmiset oli palveltu.

Taksimatka takaisin Järvenpäähän pelotti vähintään saman verran kuin menomatka kentälle. Taksikuskia se vain huvitti. Samaan aikaan, kun minun piti istua koneessa hyvän kirjan ja viinilasillisen äärellä, paistoinkin lättyjä pettyneille nuorille. Heidän hiihtolomansa alku viivästyi vuorokaudella, ja perillä Saksassa oli vähintään yhtä pettyneitä odottajia. Seuraavana iltana kone lensi kuitenkin aikataulussaan, vaikka koko päivän hiukan jännittikin olisiko Frankfurtin lentokentällä riehunut työntekijöiden lakko saattanut vaikuttaa tulevaan lentoon jotenkin.

Mitä tästä opimme? Mietin tarkasti ensi kerralla, kun olen talviaikaan tulossa Suomessa käymään, että molemmissa päissä on riittävästi varaa lentojen mahdollisia viivästymisiä ajatellen. Olisi ollut ikävää, mikäli miehelläni olisi ollut jotain tärkeää menossa myttyyn sen vuoksi, että minä en olisikaan päässyt kotiin lasten luokse.

maanantai 20. helmikuuta 2012

Wanhojen tanssit 2012

Minun Anni-tyttäreni tanssi wanhansa tänä vuonna, koska hänen poikaystävänsä, tanssi ne tänä vuonna. Anni itse olisi wanha-iässä vasta ensi vuonna. Wanhojen tanssit on nykyään kuitenkin vain yksi liikuntakurssi, joten sen voi suorittaa milloin vain tai vaikka olla suorittamatta. Pakollinen se ei ole. Suurin osa kuitenkin edelleen suorittaa sen lukion toisena vuotenaan.

Tapahtuman vuoksi matkustin Suomeen ensimmäistä kertaa 8 kuukauteen. Ja seuraavan kerran tulemme Suomeen vasta ensi kesänä.

En kerro tässä nyt tunteista, joita Suomessa vierailu nosti pintaan. Tässä on nyt vain lyhyt kuvaraportti wanhojen tansseista, joka nyt on otsikon alla. Kirjoitan itse reissusta sitten, kun olen päässyt kotiin. Tällä hetkellä olen jumissa Suomessa, enkä oikein osaa sanoa, kuinka täältä pääsee kotiin. Eilen syynä oli kelitilanne Helsinki-Vantaalla, tänään on lennot hiukka jäsentymättä ja puhelinpalvelu ei toimi. Frankfurtin lentokentälläkin on työntekijöiden lakko meneillään. Fiilis ei ole nyt oikein hyvä. Perheenjäsenilläni sekä Saksassa että Suomessa on lomaviikot meneillään, perhe on hajallaan ja päivät kuluvat :(

Lapseni oli luonnollisesti kaikkein kaunein, paras ja taitavin. Luulen, että minulla on äitinä oikeus ajatella näin :)


Anni tanssi samalla mekolla kuin isosiskokin 2 vuotta aiemmin. Puku ostettiin jo silloin sitä silmälläpitäen, että se kelpaa sitten molemmille.


Tanssiparina oli oma poikaystävä.

perjantai 10. helmikuuta 2012

Hei hulinaa!

Helmin 9-vuotissyntymäpäivät olivat eilen. On vähän vaikeaa koota ajatuksiaan, kun on niin uupunut edelleen. Onneksi on tuleva viikonloppu on täynnä (3) jalkapalloturnauksia, niin pääsee tästä jaloilleen :D

Varasimme yksityisnäytöksen paikallisesta elokuvateatterista. Saimme aloittaa juhlimisen tuntia ennen näytöksen alkua teatterin aulatiloissa, jossa oli kiva baaritiski ja tuoleja ja pöytiä melkein kaikille. Koska teatterisali veti 96 henkeä, ajattelimme, että Helmi voi nyt sitten kutsua ketä hän haluaa. Kutsuja lähti 29, omia lapsia on 2 ja koska annoimme vieraiden sisaruksille luvan tulla myös katsomaan elokuvaa, oli meillä sitten loppujen lopuksi ainakin 35 lasta (ja pari äitiäkin). Enemmänkin saattoi olla. En pysynyt lopussa enää laskuissa, ja pimeääkin siellä oli.



Tilattiin kantaravintolastamme 10 pizzaa. Otin yhden pelkällä tomaatilla ja juustolla, koska yksi vieraista, 7-vuotias pieni tyttö on päättänyt jo muutama vuosi sitten, että yhdenkään eläimen ei tarvitse kuolla hänen syömistensä vuoksi. Loppuihin valitsin lasten suosikkimakuja: kinkkua ja ananasta, tonnikalaa ja jauhelihaa. Ennen kuin kasvissyöjä oli kohdalla, oli pizza Margarita jo syöty. Salamipizzaa huudettiin jonossa. Eihän minulla sellaista ollut. Naapurin rouva valisti minua illalla, että lapset tykkäävät salamipizzasta. Myöhäistä se tosin siinä vaiheessa oli.

Laskiaispullia tarjosin ihan perinteen vuoksi. Helmin syntymäpäivillä on aina tarjottu sellaisia, marsipaanilla sekä vadelmahillolla. Kolmannes lapsista taisi maistaa...toivottavasti tykätäkin...

Helmi kävi yksillä syntymäpäivillä, joissa kakku loppui kesken. Päätettiin sitten tehdä kaksi 25 hengen täytekakkua, marsipaanilla ja ilman, ettei vain pääse loppumaan kesken. Kotiin kannettiin sitten puolitoista kakkua...alakerran naapurit olivat kyllä ilahtuneita.


Paljon onnea vaan, laulettiin kahdella kielellä, ja lahjapaketit avattiin kovan metelin ja riehumisen säestämänä. Äitikin taisi kerran huutaa, ja kovaa. Sen jälkeen ei hetkeen sitten kukaan muu huutanutkaan. Elokuva kesti onneksi 75 minuuttia. Sen aikana saimme siivottua paikat ja sen jälkeen avattiin vielä hetki lahjoja. Jäi kuitenkin vielä reilut 20 minuuttia aikaa riehumiselle ja taistelemiselle. Aseina toimivat ilmapallotertut ja paljaat kädet. Rauhanneuvottelijoina toimi kolme suomalaista aikuista, joista yhdellä oli alle puolivuotias vauva käsivarrellaan. Kotiin lähtiessään lapset vakuuttelivat, että Helmin syntymäpäivillä oli kivaa. Olen siitä niin onnellinen, koska itselleni jäi asiasta vahva epäily oman subjektiivisen kokemukseni vuoksi.


Kotona olin aivan varma, että uni ei tule aivan heti. Sen verran kävin kierroksilla vielä pari tuntia juhlien jälkeenkin. Onneksi olin väärässä.