maanantai 27. helmikuuta 2012

"Laskettelemassa" Garmischissa

Saksassa oli juuri Fasching-viikko. Fasching on katolisissa maissa ennen paaston alkamista vietetty juhla, ja sen vuoksi lapsilla on viikko lomaa kouluista. Me varattiin tuolloin ti-pe yöpyminen Garmisch-Partenkirchenistä, ja kun lentomme palasi Suomesta vasta ma-iltana, saatiinkin lähteä heti aamusella sitten ajelemaan. Matkaa oli noin 400 km ja meitä matkalaisia oli kuusi. Anni poikaystävänsä kanssa oli siis mukanamme.


Matti ja Mikko olivat olleet kipeinä jo useamman päivän. Flunssa ja yskä ja lämpö hiukan koholla. Mikkoahan ei mikään pidellyt pois rinteestä, mutta Mattia piteli - äiti. Helmilläkin oli vähän oireita, mutta annoin armon käydä oikeudesta ja päästin tytön isänsä kanssa laskemaan. Isot olivat luonnollisesti myös mukana. Aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta ja vuoret näyttivät hohtavan lumipeitteessään. Me istuimme Matin kanssa hotellihuoneessa ja viihdytimme itseämme ja toisiamme pelaten, lukien, koneella surffaillen ja kylpien. Lounaalla pojalta pääsi itku, kun kaikki muut pääsivät laskemaan. Mutta niin sieltä taas noustiin. Päivän laskujen jälkeen Helmiltä oli kadonnut ääni, joten Helmikin sai jäädä huoneeseen seuraavaksi päiväksi. Kukaan ei tietenkään sitten käynyt kylpylässä, joka sekin olisi ollut ihan parin korttelin päässä hotelliltamme.

Kurkkasimme illalla hotellin saunaan, ja kun huomasimme sen tyhjäksi, päätimme livahtaa sinne. Kauaa ei ehditty istuskella, ehdittiinkö edes istumaan, kun sinne tuli toinenkin perhe. Suomalaisia tottakai! Ja edellisenä iltana siellä oli ollut joku toinen suomalaisperhe meidän tilallamme. Heiltä saimme hyvän vinkin illan ruokapaikaksi. Sinne menimme sitten molempina jäljellä olevina iltoina. Asien Palast Restarant, Bahnhofstraße 41, 82467 Garmisch-Partenkirchen. Valtava buffet kaikkea mahdollista sushista mongolialaiseen teppanyaki-keittiöön. Jälkiruokia unohtamatta. Koska emme saaneet kaikkea syödyksi ensimmäisenä iltana, menimme toisena uudelleen. Ja näytimme säkeiltä palattuamme...tai minä kuulemma ainakin näytin :o Jokohan pitäisi loukkaantua vaiko katsoa itseä vain peilistä! Hinta oli 14,90 euroa aikuinen, ja lapset puoleen hintaan. Melkein tuon vuoksi voisi jo lähteä käymään paikkakunnalla.


Eli kävimme Matin kanssa syömässä Garmischissa :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Iloitsen jokaisesta kommentista!