torstai 23. helmikuuta 2012

Suomessa käymässä

Tyttäreni Annin, wanhojentanssien vuoksi varasin lennot Suomeen jo viime syksynä. Tuohon maagiseen 99 euron hintaan. Ei se ole Lufthansalta pelkkä mainoslause, vaan lentoja aivan oikeasti saa tuolla hinnalla, jos riittävän aikaisin ja kampanja-aikaan onnistuu olemaan asialla. Samalla varasin liput Annille ja hänen poikaystävälleen meille Saksaan hiihtoloman viettoon. Ja samalla hinnalla.

Olin sopinut paljon tapaamisia pitkälle viikonlopulleni, ja kyllä olikin mukavaa. Sai kulkea ihan itsellisesti, ilman, että olisi tarvinut miettiä, mitä pienten pitää milloinkin tehdä.

Torstai-iltana seurattiin tansseja. Paria jännitti aivan kaikki. Tai ainakin tytärtäni. Ja sen kyllä huomasi. Kun poistimme mekon olkaimet (ne kun eivät varsinaisesti kaunistaneet asua), puku laskeutui juuri sen verran, että helma ajautui tanssiessa helposti joko tanssijan itsensä tai tanssiparin kengän alle. Tanssiessa sai siis koko ajan varoa askeleitaan. Se hermostutti, suututti ja harmitti. Hymy oli siis tiukassa. Tanssien jälkeen vietettiin rentoa koti-iltaa ihan vain minä ja kaksi tytärtäni heidän kolmiossaan. Minä siivoillen asuntoa (8 kk:n aikana oli ehtinyt kertyä yhtä ja toista putsattavaa) ja tytöt omiaan puuhastellen. WC-altaan hajulukkoa avatessani oli enemmän kuin motivoivaa kuulla, kuinka mukavaa olikaan, kun olin siellä. Olisihan mutsin neljän päivän vierailu voinut olla nuorista naisenaluista ahdistavaakin, mutta ei, he selvästikin kaipasivat äitinsä läsnäoloa.

Tämä tuntui toisaalta hyvältä suhdettamme ajatellen, mutta toisaalta iski hirvittävän huono omatunto. Minun pienet tyttäreni tarvitsevat vielä äitiään! Hoidinkin huonoa omaatuntoani sitten tehokkaasti koko viikonlopun. Ostin lisää siivoustarvikkeita ja pesin ja puhdistin wc:n lattiakaivon, pyykki- ja astianpesukoneet, mikroaaltouunin, lieden, liesituulettimen, jääkaapin, keittiökaappien ovet ja suuren osan hyllyistä ja laatikoista, roskiskaapin ja -astiat, suihkuverhon ja pyöritin pari koneellista pyykkiä, muun muassa.

Perjantaina tanssit jatkuivat. Niitä tulivat seuraamaan myös omat vanhempani, joten samalla tuli tavattua heitäkin. Iltapäivällä keräsin paikalla olevat lapseni (3 kpl) sekä vävy- ja miniäkokelaat (2 kpl, koska yksi oli vasta tulossa lomille armeijasta), ja menimme syömään hyvin paikalliseen, lämminhenkiseen ravintolaan. Tunnelma oli mukavampi kuin koskaan. Ehkä ei sittenkään kannata käydä liian usein... Lasten liuettua omille suunnilleen perjantai-iltaa viettämään, käveleskelin tutun kahden kilometrin matkan ystäväperheemme luokse syömään ja saunomaan. He asuvat entisillä kotinurkillamme, enkä luonnollisestikaan selvinnyt tuosta matkasta vetistelemättä.

Lauantaina tapasin lisää sukulaisia sekä vietin illan ystävättärelläni, jonka kanssa meillä on niin pitkä yhteinen historia, että saatoin huoletta nukahtaa hyvän ruoan ja viinin jälkeen sohvalle saunan lämpiämistä odottaessani. Saunoin sitten herättyäni, muiden jälkeen :) Anni-suloinenkin tuli paikalle treeniensä jälkeen, myöhään illalla. Illasta tuli kolmen naisen ilta, Annin 17-vuotispäivän ilta.



Sunnuntaina oli edessä vielä tiukimmaksi arvelemani koitos. Kävin kylässä entisessä kodissamme. 2,5 km kävelyä lumimyrskyssä helpotti vähän ahdistusta. Kävelihän sitä, kun illalle oli tsekattu lento nykyisiin kotimaisemiin! Edes "kotipihassa" ei tullut itku. Kaikki näytti kyllä aika lailla entiseltä. Jopa kaksimetriset lumikinokset pihan molemmin puolin olivat paikallaan. Edellinen talvi lumitöineen muistui mieleeni tuoreena. Sisällä talossa ei ylitseni vyörynytkään suru ja ikävä, vaan ilo ja riemu siitä, että uudet asukkaat olivat tehneet talosta viihtyisän ja kodikkaan kodin itselleen ja että he viihtyivät siellä vähintäänkin yhtä hyvin kuin me olimme viihtyneet.

Matka lentokentälle alkoi tyttäreni poikaystävän vanhempien uudehkon kodin kautta. Meille oli katettu kolmen ruokalajin myöhäinen lounas ennen lentoa. Tapasimme toisemme ensimmäistä kertaa näiden tanssien merkeissä. Tapaamista on luonnollisestikin viivästyttänyt asumisemme ulkomailla, vaikka nuoret ovat pitäneet yhtä jo melkein kaksi vuotta. Kaikista tuntui varmasti hyvältä tutustua toisiinsa, kun seurustelu on niin tiivistä ja lapset viettävät paljon aikaa toistensa perheiden parissa. Itse matka kentälle alkoi sillä, että työnsimme auton irti lumesta. 20 km:n matka jännitti tiellä sohjoavan, noin 15 cm:n lumikerroksen vuoksi, vaikka en kuljettajan ajotaitoa epäillytkään. Lunta tuli vaakatasossa, eikä mikään kalusto riittänyt teitä puhdistamaan.

Lentomme olikin luonnollisesti myöhässä vaikean kelin vuoksi. Kun lentoa oli viivästetty 35 minuutilla, tuli tieto, että lento on peruutettu kokonaan. Saapuva lento ei päässyt laskeutumaan kelin vuoksi Helsinki-Vantaalle. Kone oli yrittänyt neljä kertaa ja kääntynyt sitten Tukholmaan. Matkustajia pyydettiin kääntymään tuloaulan 1 matkaselvitykseen. Onneksi juuri kukaan ei ollut täysin selvillä, missä se on, ja onneksi minulla oli kaksi laukkupoikaa noutamassa hihnalle palautettavia laukkujamme, niin olin kymmenen ensimmäisen joukossa oikealla luukulla jonottamassa. Koneelliselle ihmisiä järjesteltiin hotellimajoituksia, taksivouchereita ja uusia lentoja. Saimmekin näppärästi tunnin jonottamisen jälkeen uudet lennot sekä voucherit taksimatkoja varten. Mietin mielessäni kauanko kesti, että jonossa viimeisenä seisseet ihmiset oli palveltu.

Taksimatka takaisin Järvenpäähän pelotti vähintään saman verran kuin menomatka kentälle. Taksikuskia se vain huvitti. Samaan aikaan, kun minun piti istua koneessa hyvän kirjan ja viinilasillisen äärellä, paistoinkin lättyjä pettyneille nuorille. Heidän hiihtolomansa alku viivästyi vuorokaudella, ja perillä Saksassa oli vähintään yhtä pettyneitä odottajia. Seuraavana iltana kone lensi kuitenkin aikataulussaan, vaikka koko päivän hiukan jännittikin olisiko Frankfurtin lentokentällä riehunut työntekijöiden lakko saattanut vaikuttaa tulevaan lentoon jotenkin.

Mitä tästä opimme? Mietin tarkasti ensi kerralla, kun olen talviaikaan tulossa Suomessa käymään, että molemmissa päissä on riittävästi varaa lentojen mahdollisia viivästymisiä ajatellen. Olisi ollut ikävää, mikäli miehelläni olisi ollut jotain tärkeää menossa myttyyn sen vuoksi, että minä en olisikaan päässyt kotiin lasten luokse.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Iloitsen jokaisesta kommentista!