maanantai 26. maaliskuuta 2012

Kevät tuli, että tärähti

Noin kaksi viikkoa sitten täällä lämpeni. Tarkoittaa, että lämpötila nousi noin 20 asteeseen. Joskus jopa enemmän, joskus tietenkin vähemmän. Ja kun aurinko paistaa, niin paidat pienenee tai lähtee kokonaan pois, kuten meidän Matilla.

Kirsikka- ja mantelipuut kukkivat. Omenapuut varmaan ensi viikolla. Ja on täällä kaikenlaisia muitakin kukkivia puita, joita en edes tunnista. Olin kuullut noista mantelipuista, mutta tajusin mistä puhutaan vasta, kun näin sellaisen viereisellä kadullamme. Tiedän kyllä mistä jokapäiväinen lenkkimme kulkee tämän viikon.


Ja tämä puu on siis juuri aloittamassa kukintansa. Jokainen kukka on kämmenen kokoinen.


Sisällä eivät halua pysyä edes lapset. Lauantaiaamupäivänä oli molemmilla lapsilla taas jalkapalloturnaukset, jotka kestivät puolille päivin. Ulkona tottakai. Iltapäivällä tyttäreni Anni, kisasi Ruotsissa Pohjoismaiden mestaruudesta cheerleadingissa, joten minun piti seurata kisaa livestreamina verkosta. Voittohan sieltä tuli. Nyt on hyvä lähteä MM-kisoihin ensi kuussa.

Kisojen jälkeen lähdimme pikaiselle lenkille metsään. Mikko pyörällä, minä ja Elli jalkapelillä. Lapset jäivät naapurin trampalle. Aivan vahingossa pikalenkistä venyi puolitoistatuntinen tehotreeni. Siis vahingossa. Juoksin pyörän ja koiran perässä farkut ja nahkaiset Eccot jalassa. Alamäkeen kuitenkin vain. Mutta juoksin. Edellisestä juoksulenkistä onkin varmaan vuosi aikaa.

Sunnuntaina lähdimme ennen puolta päivää metsään koko popula. Matti laittoi ajanottokellon päälle lähtiessämme. Lämpötila oli 22-23 astetta, mutta puut onneksi varjostivat sen verran, ettemme tikahtuneet auringonpaisteeseen. Muutaman tunnin päästä olimme Weinheimin keskustassa, Marktplatzilla etsimässä vapaata pöytää neljälle. Eikä ollut helppo rasti. Koko Weinheim oli tullut paikalle. Puistoon, aukiolle, syömään, istuskelemaan. Saimme pöydän sisältä, joka osoittautui tosi hyväksi ratkaisuksi. Varjossa olisi tullut vähän vilu ja auringossa olisi ollut paahtavaa, varsinkin kun olimme juuri patikoineet monta tuntia.


Palasimme kotiin taas metsäpolkua. Polulla tuli vastaan Helmin luokkakaverin perhe. Poika oli koko päivän yrittänyt saada Helmiä kiinni soitellen ja ovella käyden. Postilaatikko oli täynnä piirustuksia ja sydämiä. Pojan isä auttoi poikaansa pulassa ja kutsui koko meidän perheen kakkukahveille saman tien. Sovimme treffit puolen tunnin päähän, että saisimme käydä pesemässä jalat ja kainalot ja vaihtamassa vähän vaatteita.


Matin ajanottokello näytti kotiovella reilua kuutta tuntia. Ja tuossa lukemassa ei ole mukana se kyläreissu.

sunnuntai 18. maaliskuuta 2012

Paluu luontoon

On aivan pakko tehdä postaus siitä, mitä on ottaa löytökoiran pentu Teneriffalta. Muunlaisista minulla ei ole kokemusta, joten tarina saattaisi siis hyvinkin olla mistä tahansa koiravauvasta.

Meidän Elli löydettiin äitinsä ja kahdeksan sisaruksensa kanssa kadulta, kun pentue oli arviolta kolmeviikkoinen. Perhe siirrettiin paikalliseen koiratarhaan odottamaan sijoituspaikkaa. Osoitteeksi vahvistui Saksa, ja kun pennut olivat luovutusikäiset, alettiin koiria välittää internetissä kuvien avulla. Sitä mukaa, kun koirille löytyi ottajia, pentuja lennätettiin Saksaan. Elli-pieni oli viimeinen, joka tuotiin Saksaan äitinsä kanssa. Viikko maahantulosta, löysimme Ellin deitti-ilmoituksen, ja ensitapaamistamme seuraavana päivänä haimme Ellin kotiin.

Jostain syystä (rabies-rokotus?) pentujen syntymäpäivät EU-passiin oli merkitty eläinlääkärin arvion mukaan 1-1,5-kk vanhemmaksi kuin ne oikeasti ovatkaan. Tämä oli meidän toinen yllätyksemme Ellin kanssa. Luulimme siis ottaneemme 3,5 kk ikäisen pennun, passissa lukee, että ikää olisikin jo 6 kk, mutta eläinlääkäri katsoi hampaiden perusteella, että pentu on korkeintaan 4,5-5 kk. Enää tarvitsisi tietää koska me vietämme nyt sitten syntymäpäiviä!

Se ensimmäinen yllätys oli tullut kotiutumista seuraavana päivänä (vai olikohan se jo ensimmäisenä iltana) Helmi huomasi, että koiran turkissa vilistää mustia seuralaisia. Kylmätväreet selkäpiissä metsästettiin niitä turkin juurelta Ellin itsensä kanssa kilpaa. Elukat olivat vikkeliä, mutta kun saimme sellaisen kiinni, oli se senkin jälkeen vielä todella eläväistä sorttia. Se hyppi, ja sen sai hengiltä vain kahden kynnen välissä nitistämällä. Senkin jälkeen se vielä heilutteli jalkojaan, pään kanssa tai ilman. Ajattelin, että täitähän ne, ja heti seuraavana päivänä haimme täishampoota ja pesimme pentusemme. Oli varmaan koiran ensimmäinen pesu, ja koira käyttäytyi sen mukaan. Hiukan pelokkaasti, ammeesta ulos pyrkien, mutta kuitenkin kohtaloonsa hienosti alistuen.

Seuraavana päivänä näkyi silti ainakin yksi otus koirassa. Tein tarkemman google-tutkimuksen ja nimesin syöpäläiset kirpuiksi. Olimme saaneet kiinni jo noin 20 yksilöä, joten montaa ei varmaankaan enää ollut elossa, mutta soitin kuitenkin lähimmälle eläinlääkärille, ja olimme siellä visiitillä jo muutaman tunnin kuluttua. Paikka oli paratiisi! Siisti klinikka, lääkäri ja hoitajat valkoisissa takeissaan ja eläinten tiedot tietokoneella. Elli sai täi-, punkki- ja kirppukarkotteen niskaansa ja antibiootit silmätulehdukseensa 25,45 euron hintaan. Ajattelin, että täällähän me aletaan käydä joka viikko! Elli sai vielä kehut suloisuudestaan kaupan päälle.


Seuraava koettelemus oli löysähkö vatsa. Ajattelin pitkään (noin viikon), että ongelma johtuu siitä, kun olin alkanut antaa Ellille erilaista ruokaa kuin mitä koiratarhassa ja sijoituskodissa oli annettu. Haluan, että koira syö kaikkea mahdollista. Yksi koiran funktioista on syödän perheeltä jääneet ruoantähteet. Ja sitten alkoi vaivata löysä vatsa, joka tarkoittaa myös, että ulostetta tulee monta kertaa päivässä. Ja siisteyskasvatuskin on kesken. Huoh! Pissa-kakkajuttuja siis.

Menimme taas lääkäriin, kun ajattelin, että Ellin täytyy saada muutkin rokotukset kuin vain rabies eli vesikauhu. Pakollisiahan ne eivät ole, mutta hyväksi koiralle. Lääkärin kanssa tuli puheeksi madotus, ja sovimme, että madotan koiran, kun tulee kuukausi pennun saamisesta ja toinsen kerran siitä kuukauden päästä. Pentuinahan koirat kuuluu madottaa, ja Ellikin on madotettu, mutta tiedä sitten kuinka oikeisiin aikoihin, kun kenelläkään ei tunnu olevan edes tietoa tarkasta iästä. Elli sai siis koirien nelosrokotteen (vai olisikohan saanut peräti viiteen eri tautiin vasta-ainetekijät) ja napit kahteen seuraavaan madotukseen. 44,25 eur. Eihän tällaista olekaan!

Ripuli äityi kuitenkin niin pahaksi, että olohuoneen nurkasta löytyneessä aamulöysässä polski ilmielävä madonpätkä. Elli sai välittömästi uuden ruoka-annoksen matokuurilla varustettuna. Illalla pötköstä kiemursi ulos jo kaksi spagetinpaksuista suolinkaista. Tätä mieltä olen kuningas-googlen perusteella. Luulen, että kukaan ei halua lukea mitään suolinkaisista, vaikka kuulemma melkein kaikki koirat saavat tartunnan tähän sisäloiseen pentuaikanaan. Ripulin syy selvisi, samoin kuin koiran yskän.

"Keuhkorakkuloista 1–2 millimetrin mittaisiksi kasvaneet vaellustoukat ryömivät henkitorven ja kurkunpään kautta nieluun, josta ne joutuvat jälleen koiran suolistoon. Nyt toukista kehittyy 5–7 viikossa täysikasvuisia, 5–10 cm:n mittaisia suolinkaisia. Niiden naaraat munivat päivässä jopa 200 000 munaa, jotka poistuvat koiran elimistöstä ulosteiden mukana, ja näin kiertokulku jatkuu."

Saako nyt oksentaa? Pentuajan jälkeen tulen madottamaan koirani 2 kertaa vuodessa, niin kauan kuin elän - tai niin kauan kuin Elli elää.

Ripuli lakkasi samana päivänä kuin Elli sai matokuurin. Ehkäpä pentunen alkaa nyt vihdoin kasvaakin. Vaikkei Ellistä taidakaan tulla kovin suurta koirulia, niin josko edes vahvistuisi niin, että jaksaa pinkoa meidän kanssa pitkin Odenwaldin metsiä. Kyllä tästä vielä hieno koira tulee!


Metsissämme elää villisikoja. Helmi ja Matti varustivat majaansa siltä varalta, että Elli-sika hyökkää. Ja tokihan Elli-sika yritti. Jokaisesta rakosesta.

perjantai 9. maaliskuuta 2012

Jesus Christ Superstar

Musikaali on maailmankuulu. "Jesus Christ Superstar on säveltäjä Andrew Lloyd Webberin (s. 1948) ja sanoittaja Tim Ricen moninkertaisesti Tony-palkittu rock-ooppera vuodelta 1972. Se kuvaa Jeesuksen ja Juudas Iskariotin keskinäistä suhdetta ja Jeesuksen elämän viimeistä viikkoa päättyen ristiinnaulitsemiseen. Rockooppera julkaistiin albumina vuonna 1970. Norman Jewisonin ohjaama elokuvaversio sai ensi-iltansa 1973." Lainaus Wikipediasta.

Teoksella on minulle kaksi merkitystä, ehkä kolmekin.

Ensimmäinen on se, että uskon teoksen sanoman henkilökohtaiseti todeksi. Amen.

Toinen on se, että laulaessani järvenpääläisen Prima Vista -kuoron riveissä noin 6 vuotta, pääsin mukaan produktioon, jossa esitettiin ko. musikaalia pääsiäisviikolla Savoy-teatterissa Helsingissä, olisiko ollut 9 näytäntöä. Laulua, tanssia, näytelmää. Ja minähän olin vain laulanut eläessäni... Vuosi oli 2002. Olin niin kiitollinen siitä, että yli kolmekymppisenä ihminen pääsi vielä mukaan tällaiseen produktioon. Sai kerran elämässään tuntea, mitä on tanssia ja näytellä ja esiintyä. Tänäkin päivänä sydän on haljeta, kun muistelee sitä kaikkea...

Kolmas on se, että musiikki uppoaa minuun täysillä. Melkein kuulen vieläkin kuoromme taiteellisen johtajan Heikki Ruokosen sovitukset kappaleisiin kahdeksalle äänelle. Ja säveltäjä oli noin parikymppinen, kun hän sävelsi tämän teoksen!

Yleensä perheessämme katsotaan tämä DVD:ltä kerran ainakin pääsiäisenä. Tänään katsottiin teos Matin pyynnöstä. Meillä on hyllyssämme juurikin tuo rock ooppera vuodelta 1972. Valitsin tähän yhden parhaista kappaleista, vaikka koko teos on parhaita kappaleita täynnä.


Enkä voi olla muistelematta meidän Jeesuksemme, Markku Häkkisen, roolisuoritusta. Hän pystyi useamman kerran uskomattomaan suoritukseen kohtauksessa, jossa Jeesus huutaa tuskissaan ja kuvaruudulle heijastetaan tunnettujen taidemaalareiden teoksia kuvaamaan ihmiskunnan pahuutta. Markku kykeni laulamaan kohtauksessa yhtä ja samaa pitkää ääntä koko pitkän kohtauksen ajan. Videolla, esittäjä ei edes yritä. Ja liikutus tuossa kohtaa teosta on ja oli käsinkosketeltavaa. Kaikilla. Uskonnosta ja elämänkatsomuksesta riippumatta.

torstai 1. maaliskuuta 2012

Pentunen nimeltä Elli

Tyttäremme toivelahjalistan pitkäikäinen TOP1 sai meidät vanhemmat miettimään, onko aivan mahdoton ajatus, että meille tulisi koira. Aikaisemmin se on kyllä ollut. Pitkät työpäivät, ja siihen päälle tunnin työmatkat suuntaansa, ovat olleet sellainen yhtälö, ettei siihen ole voinut koiraa ajatellakaan. Lasten vastuulle ja lasten varaan, kun koiraa ei voi ottaa.

Nyt kun minä olen Hausfrau, niin haaveesta tuli mahdollisempi. Enää kipupisteitä ovat meidän mahdolliset matkustelut sekä minun mahdollinen koira-allergia. Olen allerginen kissalle ja kanille, mutta koirasta ei ole tietoa. Olen myös kuullut jonkun siedättyneen perheensä koiralle, mutta olevan edelleen allerginen muille koirille. Matkusteluiden osalta olemme ajatelleet, että koiraa voisi kuljettaa paljon mukana nyt, kun pääsemme liikkumaan hyvin omalla autolla. Aina ei tarvitse lähteä lentäen lomalle. Suomeen tulemme kesällä laivalla, joten sinnekin voimme ottaa pennun mukaamme. Koirapensionaatit ja koiraystävät (joita pentukoulun myötä kenties saadaan) auttavat sitten muiden lomien kanssa.

Eli siis. Päätimme etsiä koiran perheeseemme. Meillä oli muutama (onneksi vain pari pienenpientä) reunaehtoa:
1. Koiran tulisi olla pienehkö tai korkeintaan keskikokoinen. Vuokranantajamme ei ihastunut ajatukseen, mutta antoi suostumuksensa, koska alakerran naapuri hyväksyi hankkeemme ja lupasimme korvata kaiken, minkä koira hajoittaisi asunnostamme. Liian pientä koiraa taas emme halua, koska toivomme koiramme jaksavan patikoida kanssamme pitkiäkin taipaleita.
2. Koiran tulisi olla tyttökoira. Tiedän koirista vain vähän, mutta sen mukaan, mitä tiedän, tyttökoirat ovat jonkin verran helpompia kuin poikakoirat. Tämä on tärkeää ensikertalaiselle. Reviirien merkitseminen, suhtautuminen toisiin koiriin, varsinkin uroksiin, alistaminen...
3. Sekarotuinen, Mischling. Terve, mutkaton ja persoonallinen.
4. Koiran tulisi olla ruskea. Ei musta eikä valkoinen. Ei mielellään täplikäskään.
5. Koira voisi aivan hyvin olla jo pentuiän ylittänyt, koska meillä ei ole aiempaa kokemusta koirien kouluttamisesta.
6. Koiran tulisi näyttää kivalta sekä isin että äidin mielestä. Helmin mielestä kaikki koirat ovat suloisia - KAIKKI. Ja Matille ei ollut niin tärkeää ulkonäkö. Kunhan nyt otetaan joku koira, ja nopeasti.


Selasin paikallista netti-ilmoituspalstaa, johon tuli paljon uusia koiria päivittäin. Hyvin paljon löytökoiria Romaniasta, Espanjasta, Bulgariasta, jne. Ajatus hyvän tekemisestä tuntui myös hyvältä.

Kävi sitten niin, että kävimme katsomassa yhtä pentuetta, joka ei sitten sytyttänyt kaikkia perheemme jäseniä. Ei, lapsista homma ei jäänyt kiinni :D Sivuille tuli ilmoitus koirulista, jota emme olisi lähteneet katsomaan, mikäli matkaa olisi ollut 100 km, mutta koska se sijaitsi kilometrin päässä kodistamme, sovimme tapaamisen pikaisesti. Paikka oli sijoituskoti, joka otti löytökoiria eläisuojeluyhdistyksen puitteissa ja välitti niitä sitten hyviin koteihin. Kodissa oli kolme omaa koiraa, muutama kissa ja näitä sijoituksessa olevia löytökoiria. Tuntui hyvältä, että tarjoamalla kodin tälle pennulle, voisimme olla tekemässä hyvää.

Elli on noin 3,5 kk:n ikäinen pentu, joka löytyi emänsä ja 8 sisaruksensa kanssa arviolta kolmeviikkoisena Teneriffalta hyljättynä. Emoa oli varmuuden vuoksi ammuttu kaulaan, mutta se onneksi selvisi, kuten kaikki pennutkin. Koirat otettiin talteen, rokotettiin, madotettiin, sirutettiin, ja karanteenin jälkeen kuljetettiin emonsa kanssa Saksaan välitettäväksi. Elli oli viimeinen, joka kaipasi omaa kotia.

Elli näyttää hyvin pieneltä kultaiselta noutajalta, ilman häntää tosin. Siinä kohtaa luontoäiti on tehnyt pienen virheen, mutta se tekee tyttösestä vain persoonallisemman näköisen. Äidissä arvellaan olevan ainakin podencoa, ja koska Elli näyttää aivan kultsilta, niin papereissa lukee podenco/noutaja. Ellillä on tietenkin siru ja passi, mikä oli meille tärkeää, koska ensimmäinen ulkomaanmatka tulee varmaan jo kesäkuun alussa. Patikkaretki Itävaltaan. Ellin luonne on myös hyvin herttainen. Ei rämäpää, mutta rohkea ja luottavainen. Istuu hyvin autossa ja on tottunut pantaan ja hihnaan. Sisällä tekee tarpeensa vanhalle pyyhkeelle, eikä osaa olla ollenkaan yksin. Tästä olisi sitten lähdettävä.

Ja mehän tartuimme haasteeseen! Meillä on nyt ollut neljä päivää koiranpentunen nimeltä Elli. Kestänette sen, että koira-aiheisia postauksia saattaa tulla aina toisinaan.