keskiviikko 23. toukokuuta 2012

Ihan kuin oltaisiin ulkomailla

11 kuukautta on kulunut siitä, kun muutettiin Suomesta Saksaan. Vaikka elämään täällä on jo jollain tasolla tottunut, tulee silloin tällöin voimakkaasti sellainen tunne, kun asuisi ulkomailla :) Tänään oli voimakkaasti sellainen.

Päiväksi oli luvattu 29 asteen helle. Tyttö pukeutui mekkoon (paljain säärin) ja poika laittoi farkkushortsit ja t-paidan. Molemmilla oli aamulla myös pitkähihaiset koulumatkalle. Aamulla oli usvaista. Kosteus tuntui vaatteidenkin alla, muttei se haitannut, koska lämpötila keikkui jo 20 asteen kohdilla.

Ellin kanssa saateltiin lapset kouluun, kuten joka aamu. Noustiin koululta sitten rinteeseen ja joka-aamuiselle metsälenkillemme. Tänään oli se aamu, kun olin kyllästynyt edelliseen reittiini, jota olin tampannut nyt muutaman viikon. Liekö syynä se, että se on niin raskas. Nousee jyrkästi rinnettä ylös. Metsässä kulkee paljon muitakin polkuja. Valitsin enemmän vaakasuorassa kulkevan metsätien.

Ajatukseni oli se, että jos risteysten kohdalla käännyn aina vasempaan, niin varmasti jossain vaiheessa olen lähtöpisteessäni tai ainakin tullut tehneeksi ympyrän, ja siitä sitten olisi hyvä lähteä kotiin.

Ensimmäinen ihmettelyn aihe oli poikittain metsätiellä. Luulin sitä käärmeeksi, mutta ehei, kuningas-Google kertoi, ettei se ole käärme ensinkään. Siinä oli vaskitsa, joka onkin lisko, ulkonäöstään huolimatta. Jäin miettimään, pureeko otus, vaikka tiesinkin, ettei se ainakaan myrkyllinen ole. Sitä ei monastikaan kerrota missään. Sanotaan vaan, että ei ole myrkyllinen. Tämä oli toinen havaintoni vaskitsoista, Blindschleiche, täällä Saksassa. Suomessa olen kerran törmännyt otukseen, autolla. Saimaalla, mökin pihassa, automme alla, renkaan kohdalla, kitumassa... Nyt sitten luin, että "Vaskitsa on Suomessa rauhoitettu ja uhanalaisluokitukseltaan silmälläpidettävä laji. Rauhoitusmääräyksen rikkomisesta joutuu maksamaan 202 euroa." Wikipedia

Ei tiedetty tuota silloin. Vaan enpä tiedä oltaisiinko jouduttu mitään maksamaankaan, kun a) teko ei ollut tahallinen, b) emme voi tietää kumpi sen päälle oikein ajoi. Mutta henki siitä kyllä lähti :(

Toista tuntia Odenwaldin metsää samottuamme, tulimme risteykseen, jossa oli tienviitat ihan nurin. Kyseessä oli oikeastaan metsäteiden risteysten kompleksi. Pienellä alueella ristesi monta metsätietä, ja joka risteyksessä kerrottiin suunnat vain kahteen määränpäähän. Yksi nuolen osoittamista suunnista vei naapurikaupunkiin, johon on meiltä 18 km. Kilometrejä ei mainittu. Kuinka kauas olinkaan jo samonnut! Ja ne tienviitat olivat nurin sen vuoksi, että minun suuntavaistoni kertoi jotain ihan muuta kuin tienviitat. Eikä niitä oikein tienviitoiksikaan voi sanoa. Nelikulmainen kivipaasi, johon on hakattu nuoli ja kaupunginosan nimi. Ja kun risteys voi ristetä kolmeen tai neljään suuntaan, niin ei voi olla aivan varma mille polulle nuoli osoittaa.

Puolentoista tunnin lenkin jälkeen tuli apu ylhäältä. Usva ja pilviverho väistyi, ja aurinko tuli esiin. Piirsin maahan ilmansuunnat. Sijoitin kävyillä ja kivillä "karttaan" kaupungit, jotka tunnistin "tienviitoista". Taistelin Ellin kanssa joka kävystä. Vihdoin hahmotin ilmansuunnat ja sen, missä on oma pikkukylämme suhteessa kaupunkimme keskustaan ja naapurikaupunkiin. Oli kovin vaikeaa kääntää aivojansa ajattelemaan aivan toisin kuin oli ensin kuvitellut kaiken olevan.

Lähdimme reipasta vauhtia yhdelle valitsemistani reiteistä. Aurinko oli juuri sopivassa kulmassa mielestäni. Sen puuttuminen alkumatkasta oli kyllä saanut pääni täysin pyörälle. Pitkästä aikaa tuli vastaan lenkkeilijäkin. Hän vahvisti meidän olevan oikealla polulla. Ohjeena oli mennä koko ajan vain alaspäin. Ohje oli hyvä, koska risteyksiä tuli ja tuli ja tuli. Jatkoin aina sitä, joka näytti menevän alemmas. Ja aurinko pysyi edelleen oikealla paikallaan.

Vastaan tuli myös vanha mies koiransa kanssa. En ollut koskaan nähnyt sellaista koiraa ja kysyin rotua. Rotu kuulosti varsin kuninkaalliselta, enkä ole aivan varma sainko sen kopioiduksi täysin oikein, koskapa Google ei sitä tunnista, mutta se meni jotenkin näin: Bayerische Birkschweinjagdhund. Ehkä tekohampaat tekivät tepposet, ja se Birk olisi kuulunut olla Wild? Tai sitten vika olikin minun korvissani. Joka tapauksessa koira oli jahdannut monet villisiat ja peurat ja isäntä oli sitten ampunut ne. Kysyin minua pitkään askarruttaneen kysymyksen. Onko täällä villisikoja? ON. Onko ne vaarallisia? Jos niillä on poikasia, niin ovat, mikäli ne liikkuvat yksikseen, niin eivät. Ehkä tieto rauhoitti minua... Yksinäinen sika ei välittäisi meistä, ja luulen, ettei meillä olisi niin hyvää tuuria, että sattuisimme aivan ensimmäistä kertaa törmäämään peräti kahteen sikaan (isoon ja pieneen). Luulen myös, että sitä toista kohtaamista ei sitten tulisi. Lenkkimme kulkisi sitten huomattavasti lähempänä asutusta.

Tästä tulee pitkä postaus...

Kolmas mainitsemisen arvoinen tapaus sattui, kun polkuumme yhtyi puro. Usutin Ellin vähän juomaan, koska lämpö oli noussut huomattavasti auringon päästyä porottamaan. Auringon yht'äkkinen ilmaantuminen taivaalle usvaisen metsän siimeksessä sai aikaan sen efektin, että auringon valo siivilöityi aivan mielettömän hienosti kosteaan ilmaan. Se oli yksi niistä hetkistä, kun käsitti, ettei tässä nyt Suomessa olla. Mutta Elli siis kahlasi purossa ja korkeammalta rinteestä kajahti haukku. Se oli jotain niin rumaa, etten ollut aivan varma oliko se koirakaan enää. Laskin toki mielessäni yhteen 1+1 ja totesin, ettei mikään muu tuntemani eläin hauku. Haukkuva leijona? Elli ampaisi juoksuun, ja niin ampaisin minäkin. Mietin tosin koko ajan takaraivossani, että juokseminen vain yllyttää koiraa. Rähähdystä seurasi toinen. Ihmisen ääniä ei kuulunut mistään. Eikä se ääni niin kaukaa kuulunut... Tien vieressä oli onneksemme pieni lava tai penkki tai mikäikinä, johon kiivetään tikkaita ja seurataan sieltä riistaa. Pysähdyin sen kohdalle ja olin valmis kiipeämään sinne noin 8-kiloinen koirani sylissäni. Kolmannen rähähdyksen jälkeen mitään ei enää kuulunut eikä näkynyt. Epäröiden jatkoimme matkaa jättäen metsästystornin taaksemme.

Pääsimme ihmisten ilmoille. Mikä oli "vain" noin 2 kilometrin päässä kodistamme. Aamulenkkimme kesti reilut pari tuntia... Koira pisusi 11 tunnin jälkeen seuraavan kerran! Joko elimistö joutui kuumassa ilmassa niin lujille tai sitten en ole vain löytänyt lirua vielä.

En tiedä pitäisikö lukijoita hemmotella postauksilla, joissa on paljon kauniita kuvia ja vain vähän tekstiä... Minulla nyt ei kuitenkaan ollut kameraa mukanani, ja päivä oli täynnä kaikenlaista. Mutta eipä blogini niin järin suosittu olekaan...

Lasten tultua koulusta, tehtyä kotiläksynsä ja syötyä lounaansa, lähdimme liikenteeseen. Ostimme syntymäpäivälahjan Helmin ystävättärelle ja viemme isin kenkiä suutariin. Yritin tyrkyttää suutarille myös moottoripyörän uutta rekisterikilpeä, johon olin merkinnyt reikien paikat jo valmiiksi. Ei kuulemma taipuneet pelit sellaiseen. Suositteli poraa.

Ostimme tietysti jäätelöt. Yksi pallo, 80 centtiä. Lapset ottivat Waldmeisterit minä otin Mokan. Waldmeister on yrtti, jota kasvaa metsässä ja joka on kuin sekoitus rakuunaa, minttua ja anista. Ainakin minun aistieni mielestä. Tämän opetti naapurimme, jonka kanssa leikimme metsässä koiriemme kanssa. Täälläoloaikanamme, viimeisten 3 kuukauden aikana olen tutustunut ihmisiin tuplasti sen verran kuin ennen koiraa! Isille on löytynyt motoristikaveri, äidille useitakin kotirouvia, kosmetologi, sisätautilääkäri, hammaslääkäri, varakoti koiralle, maalausliike, hautausurakoitsija...

Elli toimii myös terapiakoirana. Yksi kuntoutettavista on liki kymmenvuotias labradorinarttu Baghera, jonka lonkat ovat pettäneet ja paino päässyt nousemaan. Baghera kävelee, ei, hiihtää 20 metriä ja laittaa sen jälkeen maahan pitkälleen. Kun ei jaksa pidemmälle. Elli tykkää Bagherasta ja Baghera tykkää Ellistä. Bagheran isäntäkin taitaa tykätä Ellin emännästä. Baghera heittäytyy ruohikkoon selälleen (kun ei juosta jaksa) ja Elli alkaa armottoman kisan yllä ja päällä ja ympärillä. Baghera on niin onnellinen. Ellikin on. Iso koira, pieni vastus.

Toinen hoideltava on pieni poika, joka pelkää koiria. Elli kutsuttiin kylään. Kun Elli on pieni ja pennuksi rauhallinen. Paha, paha, paha vaan oli, kun pojan kotona oli ilmatäytteinen kumiaasi! Elli näytti koiran luonteensa, mikä ei tehnyt tietenkään hyvää pienelle koirapelkoiselle pojalle. Elli murisi, haukahteli ja suhtautui aasiin todella epäluuloisesti. Käännettiin aasin peppu Ellille haisteltavaksi. Sähköinen ilmapiiri laukesi, ainakin Ellin osalta.

Kolmas hoideltava on 4-kuukautinen koiranpentu Helmut. Helmut on Leonberginkoira, ja nyt 4 kuukauden ikäisenä noin 3 kertaa Elliä korkeampi ja yli 40-kiloinen. Mutta Helmut on pentu ja Elli on jo melkein narttu. Helmut on kömpelö, Elli on nopea. Helmutin emäntä tilaa Elliä aina aamulenkeilleen. Helmut väsyy sopivasti Ellin kanssa peuhatessaan. Helmutin emäntä viihtyy myös sopivasti Ellin emännän kanssa. Yhteinen kielikin (englanti) löytyy. Viimeisellä kerralla Helmut oli tainnut kasvaa sen verran paljon, että Ellin täytyi huokaista penkin alla aina välillä. Helmutkin yritti sinne mahtua. Ja Ellin pitää kuivaa aina puoli tuntia Helmutin käsittelyn jälkeen... Voi olla, että yhteiset leikit eivät kohta enää suju :( Helmutista odotetaan noin 80 kiloista.

Arvasin. Kukaan ei jaksa enää lukea... Mutta. Tämä onkin minun julkinen päiväkirjani. Terapiaa minulle!

Jäätelöt kädessämme istuimme varmasti 40 asteiseen, mustaan autoomme (mitään sotkematta - terkut isille!). Ajoimme järvelle, jonne meillä on kausikortit. Kausikortit järvelle! Niin se vaan menee. Puolentoista tunnin rantasession jälkeen kaikki olivat uineet monta kertaa ja kaikilla näkyivät rusketusrajat.

300 metrin päässä uimarannan parkkipaikasta sijaitsee Milchtankstelle. Ostimme litran maitoa kotimatkallamme, ja lapset saivat käydä taputtelemassa lehmiä ja vasikoita. Yritämme syödä jääkaappia tyhjäksi ensi viikon Pfingster-lomaamme varten. Lähdemme viikoksi Südtiroliin, Pohjois-Italiaan. Siksi vain litra.

Ajettiin kiireellä kotiin ja valmisteltiin Helmi jalkapalloon. Äiti porasi rekisterikilpeen reiän. Otti sen verran lujille, että saa pysyä yhdellä ruuvilla kiinni ammattilaiselle saakka. Poratkoot siellä loput reiät! Haettiin Helmi jalkapallosta, jossa Elli peuhasi hulluna Kiaran kanssa. Syötiin illtapalaksi hedelmiä. Olemme vaihtaneet illan lastenohjelmien katseluhetken lukuhetkeksi omissa sängyissä. Molemmat lapset tykkäävät, mutta itsenäisesti he eivät saisi irrottauduttua sohvalta. Tarvitsevat siis vielä äitiä! Äidin ja Ellin lenkki viiniviljelyksille (iltapisua ja -kakkaa varten - molemmat tulivat). Äidille valkoviinilasi (Riesling, spätlese) nenun eteen ja 2,5 tuntia bloggausta.

Loppuun vielä kuva meidän todellisesta prinsessasta. Ei meinaa olla hyvä, vaikka olisi kuinka monta tyynyä ja peittoa alla...

6 kommenttia:

  1. Kilometripostaukset on parhaita! :) Olen itsekin joskus tuolla tallustellessani kuullut ihmeellisiä ääniä, joista ei vain saa kiinni, että mikä eläin voisi edes olla kyseessä. Olen ollut kuulevinani apinan kirkumista ja ison kissapedon leijonamaista karjuntaa. Olen vakuuttunut, että jokin matkijalintu osaa taitavasti pelotella viattomia suomalaisia. Kyllä siinä syke nousee ja askel on yhtäkkiä hyvin ripeä..

    VastaaPoista
  2. Mika seikkailu! Tosi jannaa lukea tallaisia juttuja, tuntui kuin voisi hypata sinne Saksaan, niin kivasti kirjoitit!
    Musta on niin parasta lukea elamasta muissa maissa kuin missa itse asuu.

    Kivaa paivaa!

    VastaaPoista
  3. Elli on valinnut hyvän osan. =)

    VastaaPoista
  4. Hih,missään kohden ei tullut mieleenkään lopettaa lukemista :-) teksti vie mennessään! Mukavia lenkkihetkiä jatkossakin. TV Paula

    VastaaPoista
  5. Rouvahan on tuota menoa ihan teräskunnossa! Toivottavasti varpaani paranee pian, että pysyn teidän perässä heinäkuussa :)

    Täällä ei tartte kausikortteja kun ei tartte vielä mennä uimaankaan... Kaikki paikat uivat tosin siitepölyssä. Yök. Onneksi ensi viikolla tulee vettä taivaalta.

    VastaaPoista
  6. Kiitos kivoista kommenteista. Teräskuntoon päâsee eksymällä metsään kahdeksi ja puoleksi tunniksi. Ja mielellään monta kertaa viikossa :)

    VastaaPoista

Iloitsen jokaisesta kommentista!