maanantai 25. kesäkuuta 2012

Kirkko keskellä kylää


Helmi aloitti joitakin viikkoja sitten kuorolaulun. Tämä oli jo toinen yritys. Ensimmäinen kuoro ei tyydyttänyt Helmin tarpeita laulajana :D Helmin mielestä siellä oli kuin muskarissa. Tämä uusi on vastannut odotuksia paremmin. Kuorolla oli sunnuntaina ensiesiintyminen paikallisessa kirkossa, alueen piispalle. Kuoro on kaupunginosamme evankeelisen kirkon lapsikuoro. Täytyihän sitä mennä kuuntelemaan.

Kaupunginosaamme kuuluu vajaa 5000 asukasta. Meillä on aivan oikea pieni kirkko keskellä kaikkea. Noin puolet asukkaista on katolisia, ja heilläkin on aluella oma kirkkotilansa.

Kirkkoväki koostui selkeästi vanhemmasta väestönosasta poislukien kuorolaisten vanhemmat. Kirkko oli myös aika täynnä, mutta se johtui varmaankin piispan vierailusta.

Jumalanpalveluksen aluksi arvovieraat saapuivat kulkueena sisään. Kaikki nousivat seisomaan. Joku herroista toivotti kutsuvieraat tervetulleiksi ja kertoi samalla, että meitä ilahdutti läsnäolollaan joitakin muitakin nimeltä mainittuja henkilöitä. Heille taputettiin, kaikille erikseen.

Lapset lauloivat kauniisti, mutta mikään ei näköjään riitä. Paikalla myös vieraileva kuoro, joka sai eetteriaikaa jopa enemmän. Ja nämä kuorolaiset olivat samaa ikäluokkaa kuulijakunnan kanssa. Jumalanpalveluksissa taputtaminen tuntui suomalaisesta entisestä seurakuntanuoresta omituiselta. Onneksi en asu Amerikassa. Pappi puhui, piispa puhui, yksi arvovieraista puhui, kirkon suntio käytti puheenvuoron, esilukijoita oli useita, piispa puhui taas ja hauskutti kirkkokansaa puhumalla jotain meneillään olevista jalkapallon EM-kisoista ja vastustajistamme niin, että yleisö nauroi ääneen. Paikalla olevia lehdistön edustajia kiiteltiin läsnäolostansa puhujakorokkeelta käsin. Herrat eivät olleet pysyä penkissään kiemurrellessaan tyytyväisinä saamastaan huomiosta. Ja aina välissä taputeltiin.

Ehtoollista ei jaettu, kolehdin sai jättää ulko-ovella poistuessaan ennen papin ja piispan kättelyä. Se rauhoitti minua, joka olin lähtenyt liikkeelle kahta kättä heilutellen. Edellisestä kirkkoreissustani taitaa olla liian pitkä aika, kun en kolehtirahaakaan muistanut varata mukaani. Vaikka kirkon nimi on evankeelinen kirkko eikä mitään mainintaa Lutherista, olivat uskontunnustus ja Herran siunaus sanasta sanaan kuin meilläkin luterilaisessa kirkossa. Samoin tietenkin Isä meidän -rukous, mutta sehän tuleekin suoraan Raamatusta. Luin siis rukoukset ja tunnustukset hiljaa ääneen yhdessä muiden mukana, mutta vaan omalla kielelläni. Jopa hengitystauot olivat samoissa paikoissa, joten pysyin täydellisesti rytmissä.

Lapset saivat pienet karkkipussit jumalanpalveluksen jälkeen. Karkkia täällä tulee aina, kun lapset tekevät jotain hyvin ja oikein.


Sunnuntai-illan auringonlasku näytti tällä kertaa tältä.

1 kommentti:

  1. Kuulosti hiukkasen pahalta, Suomessa vähän erilaista, ei ole täällä ihan telkkarimeinikiä. Mutta ehkäpä se on niin, että maassa maan tavalla.

    Mutta IHANA auringonlasku!

    T. Randomilukija

    En ole pitkään aikaan käynyt, oli kiva lukea, palaan varmaan useammin.

    VastaaPoista

Iloitsen jokaisesta kommentista!