lauantai 9. kesäkuuta 2012

Paluu S-kokoon

Juuri, kun täällä lämpeni ja täytyi kaivaa hellevaatteet vaatepinojen päällimmäisiksi, tein periaatepäätöksen, että armahdan itseäni ja hyväksyn sen, etten enää tule mahtumaan vanhoihin vaatteisiini, jotka ovat kokoa 32 ja 34. Sinnikkäästi olenkin jaksanut raahata mukanani noita, varsinkin 32-koon vaatteita.

Tämä ei tarkoita sitä, että kaikki yritys ja ponnistelut paremman kunnon ja kiinteämmän vartalon saavuttamiseksi, olisi nyt unohdettu. Ei niin kuin tyttäreni Essi säikähti ja yritti tsempata minua: "ei saa luovuttaa! :D" Vaan, niinkuin ystävättäreni Hanna kiteytti: "Naisen vartalo muuttuu ikävaiheiden myötä. Aikuisen naisen ei oikeesti kuulukaan olla teinivuosiensa mitoissa."

Juurikin näin. Voin olla kiinteä ja hyväkuntoinen, 36-koon keski-ikäinen nainen. Kaiken ei vain tarvitsekaan pysyä aina samanlaisena.

Tämän hyväksyneenä menimme eilen ostamaan vihdoin minullekin moottoripyöräasua. Pienten kanssa Mikko onkin jo harjoitellut, mutta nyt oli aika kokeilla tarakalle vähän suurempaa painolastia. Pienille on ostettu yksi ajoasu yhteiseksi, koska kyydissä voi kerrallaan olla vain yksi.

Liikkeen omistaja palveli meitä. Hänen asiantuntemustaan oli paha käydä arvostelemaan. Yritin siitä huolimatta, mutta onneksi meillä ei ollut selkeästi yhtä yhteistä kieltä. Kaikkia kolmea kuultiin puhuttavan: saksa, englanti, suomi. Suomea silloin, kun en halunnutkaan hänen ymmärtävän.

Aloimme siis hänen tahdostaan XS-koon vaatteista. Takkihan ei mennyt edes kiinni, rintojen kohdalta tietenkään :D S-koko puristi vielä lanteilta. M-oli taas hyvä lanteilta, mutta väljä rintojen kohdalta! Täytyi valita toinen valmistaja. Ei siis tullut kysymykseen se, että valittaisiin samanlainen takki kuin miehelläni on eikä se, että katsotaan vähän hintalapunkin tietoja. Täytyi valita se, jossa menee vetoketju kiinni alhaalta ylös asti ja suojat ovat oikeilla kohdillaan.


Tietenkin kovikkeet painoivat kaikista niistä kohdista, joissa niitä oli: hartiat, kyynärpäät, selkä, polvet. Tottumattoman käy kuulemma aina samoin. Myyjään luottaen ostimme vaatteet sitten kokoa S. Luottaen myös siihen, että ne venyvät käytössä. Lihoa ei myöskään sovi yhtään.

Kypäränkin suostuin ostamaan kokoa XS/54, vaikka jo ylioppilaslakkini oli kokoa 57. Mitä oikein ajattelin! Ensimmäisellä ajoreissullamme jouduttiinkin sitten vaihtamaan kypäriä mieheni kanssa. Mitkäs aivon osat ne ovatkaan tuossa otsaluun alla? Sieltä nimittäin puristi ja kovaa. Ja vaikka kypärä sitten lentäisi tuulessa päästäni, niin käyn vaihtamassa sen numeroa isompaan.


Kypäräepisodia lukuunottamatta ensimmäinen ajelureissumme oli mukava. Alussa jännitti varmasti sekä kuskia että kyytiläistä, mutta molemmat rentoutuivat matkan edetessä. Kyllä tästä vielä mukava harrastus tulee, kunhan emännällä ei kiristä ohimoita!

3 kommenttia:

  1. Näytät älyttömän hyvältä, Hanna. Hommaa vain se oikean kokoinen kypärä, niin siitä se lähtee. Ja ajakaa, pliis, varovasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ihana! Tänään hurautettiin vaihtamaan kypärä, kun Mikko ei enää suostunut pitämään sitä :D Vain numeroa isompaan, niin ei varmasti vielä pääse hölskymään.

      Poista
  2. Tämä varmaan lohduttaa sinua noiden sovitusten jälkeen:

    Eilen Ada ihmetteli, että miksi äidillä on niin pullea vatsa... Ja kysyi heti perään, että miksi Helmin äiti on sitten laiha.

    Siinäpä äidille miettimistä :)

    VastaaPoista

Iloitsen jokaisesta kommentista!