maanantai 4. kesäkuuta 2012

Völs am Schlern, Südtirol, Italy

Lasten kahden viikon Pfingster-lomasta on ensimmäinen takana, toinen menossa. Kesäkuun alussa on aina kaksi viikkoa lomaa, ja sitten koulu jatkuu heinäkuun lopulle saakka, jolloin alkaa kesäloma. Heinäkuu on mölöä aikaa käydä koulua, varsinkin, kun on tottunut Suomen lomarytmiin.

Me yritämme hyödyntää mahdollisuuksiemme mukaan nämä lomapätkät aina, kun niitä on. Olimme viime viikolla Pohjois-Italiassa, Etelä-Tirolin alueella patikoimassa. Olimme yli kahdensadan kilometrin päässä Modenan maanjäristysalueelta, joten meihin järistys ei vaikuttanut millään tapaa.

Ellei laskettelulomia lasketa, niin en ole koskaan ollut yhtä aktiivisella lomalla kuin minkä nyt vietimme. Yhtenä päivänä kävimme naapurikaupungissa Bolzanossa ostoksilla ja jäätelöillä ja yksi päivä piti viettää altaalla palautuen. Kaikkina muina päivinä patikoimme vuorilla eri tasoisia ja pituisia reittejä. Ja lasten kanssa. Ja joka ilta uitiin ja saunottiin.

Suurin saavutuksemme oli noin 900 metrin nousu ja noin 18 kilometrin matka yhtenä päivänä. Kahden viimeisen kilometrin aikana alastullessa toivoi jo, että saisi kävellä edes tasaista, pieni ylämäkikin olisi käynyt. Ei uskoisi, kuinka paljon käy reisille tulla kymmenkunta kilometriä jyrkkää alamäkeä. Tietenkin sen jälkeen vielä, että on juuri sitä ennen tampannut kymmenkunta kilometriä ylämäkeen.

Vaikka "huiputtaminen" olikin hienoa, oli reitin varrella niin paljon kaunista katseltavaa: huikeita näköaloja ja maisemia; kauniita, pieniä vuoristopuroja; paljon vihreää ja kukkivia kukkia; luonnon taideteoksia puista, puunjuurista ja vanhoista kannoista sekä ihmisen rakentamia viehättäviä mökkejä, kappeleita ja istumaryhmiä lepopaikoille. Kamerasta löytyy nelisensataa laukaisua, ja on vaikeaa valita ne muutamat, jotka tässä esittelen.

Olemme jo suunnittelemassa seuraavaa reissua vastaavaan miljööseen. Samanlaista patikointiahan löytyy Alppien alueelta. Nyt olimme enemmän Dolomiittien puolella.

Annan nyt kuvien puhua puolestaan...


Vuoren rinteillä on pieniä ravintoloita, Riffugioita, Alpenhütteja. Ne ovat patikkareittien varrella, ja ne ovat ihan täysiä ravintoloita. Useimpiin pääsee maasturilla jyrkkää metsäautotien tapaista pitkin, mutta olen pysähtynyt sellaisessakin, jossa henkilökunta tamppasi polun työpaikalleen noin kerran viikossa ja yöpyi majalla, tavarat ja ruoka-aineet vedettiin moottorikäyttöisellä tavarahissillä vaijeria pitkin. Majoja ylläpitää yleensä joku perhe tai suku, ja majan esitteessä on yleensä esitelty koko perhe perinneasuissaan (ruutumekko ja nahkahousut).


Majoituimme Residence Simonazzissa, jossa oli lomahuoneistoja omilla keittiöillä. Kun tarvitsee eväitä pitkille päiväpatikoille, on ihan kiva, että on oma keittiö. Näköala on kuvattu huoneistomme parvekkeelta. Uima-allasalue oli samaan suuntaan.


Maailman parhaat patikkalapset. Jotenkin ihmeesti tällä lomalla lapsista karisi myös tavanomainen narina, joka aina jossain vaiheessa alkaa vaivata. Yleisin kysymys polun varrella oli, pääseekö tämän jälkeen sitten uimaan. Toinen usein kuultu oli, saako ottaa sitten jäätelön, kun päästään perille.


Yksi suuri tekijä lasten viihtymiseen lieni siinä, kun matkan varteen oli säännöllisin välein asetettu sopivaa viihdykettä. Meidän lapset ainakin ovat niin kaupunkilaisia, että heidän ensikontaktinsa lehmiin on tältä kesältä, kun aloimme hakea maitoa maatilalta. Täällä saimmekin sitten isomman annoksen kertaheitolla. Lehmät nimittäin laidunsivat rinteillä aivan samoissa paikoissa kuin missä patikkareititkin kulkivat. Polut saattoivat kulkea myös hevoshakojen läpi. Lampaat ja vuohet elävät tyypillisesti juuri vuorten rinteillä. Kaikkia pääsimme ihastelemaan. Vuoristoravintolat pitivät yleensä myös omaa eläintarhaansa takapihallaan: kaneja, ankkoja ja kilejä. Tietenkin kissoja ja koiria. Ei käynyt patikoiminen tylsäksi.



Kun hätä oli suurin, oli apukin yleensä lähellä. Polkujen poikki virtasi pieniä ja isompia vuoripuroja, joissa oli raikasta ja puhdasta vettä. Yleensä jäimmekin aina hetkeksi pulaamaan vedellä, missä sellainen vain lirisi. Joimme, huuhdoimme kasvoja ja kädet, lapset saivat hyppiä kiveltä kivelle, Elli sai kahlata ja viilentää itseään ja nautimme niiden kauneudesta ja veden solinasta.


Ja jos ei näkyvillä ollut yhtään eläintä tai kahlattavaa puroa, oli kauneimmille paikoille rakennettu levähdyspaikkoja upean näköalan ääreen.


Pakollinen perhemaisemapotretti. Meillä on vastaava otos Toscanan maisemissa, ja nyt tuntuu, että tällainen on otettava aina, kun jotain uutta tulee vastaan. Kun löytyisi vaan taitava kuvaaja aina paikan päälle. (Kiitos Kimmo!) Olimme reissussa toisen suomalaisperheen kanssa. Joinain päivinä reissasimme porukalla, toisina taas omissa porukoissamme. Ruokahetket toimivat samalla periaatteella: välissä yhdessä, väliin erikseen. Toimi loistavasti!


Kaikkein suurin ponnistuksemme oli noin 18 kilometrin patikointi noin 900 metrin nousulla, Völsegg Spitz 1834 m. Lähtökorkeutemme oli noin 965 m. Huipulla ei tuullut, mutta oli sen hetken hiukan yksinäistä. Ja näköalan vuoksi ei olisi tarvinnut lähteä takaisinpäin.


Kotimatkalla ajoimme vielä yhden yön pysähdyksen verran tuttavaperheemme luona Salzburgissa. Seurustelimme, söimme hyvin, saunoimme ja kävimme aamupalalla keskustassa. Liian pikainen pysähtyminen niin hienossa kaupungissa!

7 kommenttia:

  1. Huikeita maisemia! Meiltä näyttäisi olevan tuonne noin 360km matkaa, eli ei paljon mitään. Täytyy ehdottomasti harkita reissua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti! En tiedä mitään muuta niin hauskaa kuntoilumuotoa kuin patikointi kauniissa maisemissa, ja silti tuntui aivan lomalta :) Ja kivan värinkin sieltä sai kasvoillensa. Hurautimme muuten siitä teidän ohitse.

      Poista
    2. Juurikin näin! Ei ole parempaa kuntoilua kuin sellainen, jossa yhdistyy kaikki muukin mitä tykkää tehdä ja siinä ohessa saa aivan loistavaa liikuntaa. Ja täällä Keski-Euroopan maisemissa sitä vasta onkin mukava harrastaa! :) Me olemme huomenna menossa tänne: http://en.wikipedia.org/wiki/Rhine_Falls Tulee sitten nuokin putoukset nähtyä. :)

      Poista
    3. :o Pystyisiköhän tuossa vesistössä melomaan? Meillä kiinnostaisi vähän kokeilla semmoista.

      Poista
    4. Mä voin kyllä katsella niitä sillä silmällä, mutta epäilen, että mun silmäni ei oikein osaa tunnistaa melomiskelpoista vesistöä.. :D Tosin kuulostaako 'Euroopan suurimmat putoukset' jo ehkä liian rankalta melomisvesistöltä.. Vai sitten juurikin sopivalta. :D

      Poista
    5. Olisi kivaa kohta lukea niistä putouksista... :)

      Poista
  2. Ihania maisemia! Olin Dolomiiteilla patikoimassa yhden pääsiäisen parikymppisenä, kun vietin opiskelujen välivuotta Pohjois-Italiassa, Comossa. Me majoituimme majatalossa puolihoidolla, ja sillä kyllä pärjäsi 24h. Mahtavat sapuskat ja superystävällinen isäntäväki. Yöt rauhallisia, maisemat hulppeita, ilma raikasta. Pakko palata perheen kanssa sinne vielä joskus. Varsinkin nyt nämä kuvat nähneenä. =)

    VastaaPoista

Iloitsen jokaisesta kommentista!