maanantai 18. kesäkuuta 2012

Vuosipäivä

Vuosi sitten tänä päivänä ajoimme Helsinki-Travemünde -rahtilaivaan. Meillä oli vain menolippu. Isillä oli menopaluu, koska isi oli muuttanut Saksaan jo 10 kuukautta aikaisemmin. Hän tuli hakemaan meidät kotiin.

Rekka oli lähtenyt kotipihasta jo edellisenä päivänä, perjantaina. Lautta lähti lauantaina iltapäivällä. Perjantaina siivoilimme tyhjää kotiamme niin paljon kuin muuton jälkeen enää jaksoimme. Autoni kävimme myymässä parhaan tarjouksen jättäneeseen liikkeeseen. Illaksi ja yöksi menimme syömään, juomaan ja saunomaan tuttavillemme. Kiitos Niina ja Tapio! Viimeinen yö Suomessa oli ihana.


Lauantaiaamuna palasimme vielä kerran tyhjään kotiimme, sitä siivoamaan. Isäni ja äitini olivat siellä jo. Kiitos myös heille! Hyvästit jätimme entisen kotimme pihassa, kyynelehtien. Uudella omistajalla oli jo oma avaimensa. Loput kappaleet jätettiin keittiön tasolle. Muistan tuon hetken kuin eilisen. Ja ne tunteet.

Isot lapset eivät halunneet enää käydä talossa. Heidät oli muutettu jo edellisellä viikolla omaan asuntoonsa. Ehkä tyhjä lapsuudenkoti olisi ollut liian musertava kokemus. Ymmärsin, enkä kuitenkaan ymmärtänyt. Toivoin heidän vielä tulevan käymään.


Pienet ja minä pääsimme ajamaan satamaan yhdessä koko omaisuutemme kanssa. Kuskimme Markku ja apupoika Vili lähtivät kanssamme kohti Etelä-Saksaa. Oli suloista matkata samalla laivalla "kotimme" kanssa.


27 tuntia rahtilaivassa oli myös oma elämyksensä. Tapahtumia on vähän, verkkoa ei ole, ruokaa on paljon, ja se on hyvää. Sai vain pysähtyä. Sai vain katsoa ikkunasta ulappaa merta ja itkeä. Monta kertaa. Itkeä isoja lapsia, itkeä vanhaa kotia, itkeä koko elämää. Ja käydä saunassa ja porekylvyssä ja syömässä. Ja lukea kirjaa ja laivan esitteitä Saksan viinialueista ja käydä syömässä. Meillä oli matkaan sisällytettynä laivan kaikki kattaukset. Se tarkoittaa seisovia pöytiä aamupalalla, lounaaksi ja päivälliseksi. Eikä mitään muuta kyllä tarvittukaan. Joskus voihkaisi epäuskoisena, että joko taas. Lapsille oli oma leikkihuoneensa ja peliluolansa. Joten kaikki olivat tyytyväisiä.


Tänä kesänä tehdään kesälomamatka Suomeen aivan samalla tavalla. Saadaan näin autokin kulkemaan kätevästi mukana, ja pysähdyttyä taas hetkeksi koko perhe yhteen. Ilman Internettiä, ilman sähköposteja ja ilman puhelinta. Odotan jo todella. Kesäloma täällä alkaa vasta 26.7. Laiva lähtee aamulla 27.7. klo 03.00. Ja tällä kertaa meitä on yksi perheenjäsen lisää. Elli.

Olimme Travemündessa sunnuntai-iltana. Rekat eivät täällä ajele viikonloppuisin. Kaikkien oli yövyttävä Pohjois-Saksassa. Me jäimme Hampuriin. Pojat ajelivat vähän pidemmälle, kun siihen on olemassa joku porsaanreikä tai sitten ajoaika alkaa jo sunnuntai-iltana johonkin aikaan. Sovimme kuitenkin, että näemme perillä sitten tiistaiaamuna klo 7.30. Vai oliko se vieläkin aiemmin. Ei väliä, koska asunto huusi tyhjyyttään.

Joku viikko ennen muuttoa selvisi, että Mikon täytyi olla Madridissa maanantaina. Hän heräsi ennen kaikkia meitä muita ja hiippaili taksiin ja suuntasi Hampurin lentokentälle. Minä ja pienet jäimme nukkumaan kolmistamme keskelle uutta maata. Keskelle suurta kaupunkia nimeltä Hampuri. En ollut koskaan käynyt Hampurissa ennen tätä. En ollut myöskään koskaan ajanut Saksassa. Enkä ollut ajanut uudella autollammekaan kuin 3 kilometriä. Sen verran, että tiesin nyt mistä tuulilasin pyyhkijät menevät päälle. Ja navigaattori. Ja se näytti aika monta sataa kilometriä. Yli 500 kilometriä saksalaisia moottoriteitä. Alla tehokas Mersu ja kyydissä kaksi pientä lasta. Ja satoi ja paistoi ja oli tietöitä ja rekkoja ja mentiin kovaa ja kaikkee. Illalla oltiin kuitenkin kotipihassa.

Sää oli ollut sateinen koko viikon. Mikko oli ollut reissussa ja koti oli ollut tyhjillään. No - muutenkin irtaimistoa oli vain kolme Ikean patjaa lattialla, pääsiäisenä matkalaukuissa tuodut petauspatjat, täkit, tyynyt ja lakanat, lainassa olevat puutarhapöytä ja kaksi tuolia, rullanaulakko. Kun kuitenkin oli kesä, oli lämmitys pois päältä ja asunto kolea, kostea ja kaikui tyhjyyttään. Itketti taas.


Aamulla pojat olivat kuitenkin pihassa sovitusti. Talo alkoi täyttyä elämää. Ikiomaa elämää. Aivan kuten ennenkin. Alettiin rakentamaan omaa pesää turvallisista aineksista.

3 kommenttia:

  1. Ihan tuli itselle itku lukiessa.. Se tunteiden määrä, kun lähti Suomesta tänne.. Sama reissu tehtiin laivalla kuin tekin, samaan satamaan. Meidän tavarat oli lähteneet Saksaan päivää ennen meitä ja odottivat täällä varastossa, kunnes löydettäisiin oma asunto. Autossa meillä oli kaikki, mitä tarvitsisi ensimmäisen kuukauden ajaksi, ainakin. Ja kissa. Laiva oli satamassa perjantaina illalla ja ajettiin Saksan läpi koko yö. Aamulla kuuden aikoihin oltiin majatalolla perillä. Mutta voi sitä itkun määrää siitä kun Suomessa laittoi silloisen kodin oven kiinni, siihen kun oli perillä täällä!

    VastaaPoista
  2. Jannia hetkia olette elaneet. Nuo muuttohetket ovat meillakin olleet tosi tunteikkaita ja ikimuistoisia, rankkojakin. Mukavaa viikkoa teille!

    VastaaPoista
  3. Iso muutos, mutta siinä on tullut mukana myös paljon hyvää. Sen kun muistaa, niin haastavistakin hetkistä selviää (kuten on käynytkin :)).

    VastaaPoista

Iloitsen jokaisesta kommentista!