sunnuntai 15. heinäkuuta 2012

Rakas päiväkirja...

...tyttäreni Essi ja Anni saapuivat viikoksi luoksemme. En viitsi edes kertoa, miten lentokentältähakureissu taas meni... Sen verran sanon, että nyt on ajettu Frankfurtin koko lentokenttäalue ympäri. Löytyiväthän ne terminaalit toki sitenkin. Mies ei voi ymmärtää, miten onnistunkin aina.

Kun tytöt ovat täällä, menee aurinko aina pilveen. Ja alkaa sataa. Niin tälläkin kertaa. On aivan käsittämätöntä, että täällä paistaa viikkotolkulla ja lämpötilat keikkuvat 30 asteen paikkeilla, paitsi silloin, kun meille tulee vieraita. Tai ainakin silloin, kun juuri tytöt ovat täällä. Ensi viikolla ennusteiden mukaan paistaa taas, ja lämpenee... Olemme sitten kehitelleet kaikenlaista muuta tekemistä kuin uimista ja auringonottoa, mikä sekin kyllä olisi ollut tosi mukavaa.

Maidonhakureissu oli kaikille taas pieni elämys. Pienten kanssahan teemme sitä viikottain, mutta isojen tyttöjen mukanaolo toi reissuun paljon lisää.





Viime viikolla sain vihdoin oman pyöräni. Se on Honda NC700S. Erittäin helppo käsitellä. Otin ajotunteja autokoulusta, että opin ajoneuvon perushallintaa, ja sain aimo annoksen teknistä tietoutta moottoripyörän käsittelyyn. Nyt ollaan käyty itsenäisesti ajelemassa mieheni kanssa parina iltana. Ajokortti minulla on ollut jo siitä saakka, kun ajoin B-kortin aikoinani. Silloin oli sellainen systeemi, että kaupan päälle tuli A. On kyllä aika upea tunne hallita isoa pyörää.


Tytöt kävivät yhtenä päivänä parikin reissua Heidelbergissä. Päivällä ostoksilla ja yöllä vähän juhlimassa. Täällä osaan discoista ja clubeista pääsee jo 16-vuotias, ja he voivat ostaa mietoja alkoholijuomiakin. Jotenkin pidän tästä systeemistä enemmän kuin Suomen systeemistä. Suomessakin kuitenkin moni tuon ikäinen käyttää alkoholia, vaikka se on laitonta. Siihen joutuu sitten vanhemmatkin sopeutumaan, vaikka tietävät sen vääräksi. Tämä romuttaa mielestäni kaikkien yleistä kunnioitusta lakeja kohtaan. Ja tämä on vain yksi esimerkki. Suomessa kontrolloidaan pienintäkin asiaa lainsäädännöllä, ja siten lainrikkomuksiakin sitten tulee enemmän. Alkoholilainsäädännöllä on varsinkin luotu niin kielletyn leima koko aiheeseen.

Vein tytöt kuntosalillenikin. Vaikka itse teen sarjoja mielestäni naisille kovilla kilomäärillä, lisäsi Anni kiloja vielä niihinkin. Kova treenaus näkyy koko kropassa.

Helmillä oli yökoulua. Hatunnosto opettajalle, joka nukkuu yönsä luokkahuoneen lattialla seitsemäntoista 7-9-vuotiaan  kanssa! Lapsilla ainakin oli ollut kivaa.

Eilinen päivä meni taas Wertheimin Outlet -ostoskylässä. Tytöt olivat siellä ensimmäistä kertaa. Reissu oli kaikkien mielestä onnistunut. Guessillä oli taas puolen hinnan tarjous kaikista outlet-hinnoista. Kävimme me toki muutamassa muussakin myymälässä, mutta rahat jäivät kyllä tuohon nimeltämainittuun. Aurinkokin suostui tulemaan esiin.


Tänään Helmillä oli balettikoulun esitys kauden päätteeksi. Helmi on tanssinut nyt balettia pari kuukautta. Kovasti kehuvat tytöllä olevan oikeita ominaisuuksia lajiin. Harrastuksia alkaa vaan olla runsaanlaisesti. Onpahan sitten mistä valita, kun pitää alkaa erikoistua.

keskiviikko 4. heinäkuuta 2012

Toteuta unelmasi

40+ ihminen alkaa varmasti hyvin todennäköisesti olla jo vähintään elämänsä puolivälissä. Ellei ole, niin ainakin hyvin pian on.

Olemme viimeisen vuoden aikana havahtuneet siihen, että annamme itsellemme helpommin luvan tehdä asioita, joita olemme aiemmin kaiken maailman syistä vastustaneet. Jo muutto vieraaseen maahan oli tiedostamaton osa tätä samaa. Tai no, kyllähän ajattelimme, että nyt viimeistään se on tehtävä, jos se meinataan tehdä.

Muutto olikin sitten sysäys kaikelle muulle. Nyt ajattelen, että aivan hyvin voisimme muuttaa joidenkin vuosien jälkeen vielä eteenkinpäin. Tarvitseeko elämän olla niin stabiilia kuin halusin sen aina ennen olevan. Minulle riitti aiemmin oma talo, oma perhe ja riittävä toimeentulo. Sen ympärille saattoikin sitten rakentaa paljon. Puutarhanhoitoa, harrastuksia, matkustelua, ystäviä, ruoanlaittoa... Tärkeintä oli, että minulla oli turvallinen olo. Nyt ei ole omaa taloa. Perhekin asuu hajallaan. Työpaikkaakaan minulla ei ole, mutta osaan jo luottaa siihen, että riittää, kun toinen tienaa. Alussa kaikki tämä tuntui pelottavalta.

Paljosta jo luopuneena, olen valmis näköjään luopumaan enemmästäkin. Minulla on perheessämme pienin paine oman talon hankkimiseen. Varmaan, koska vaa'assa painaa enemmän halu vielä lähteä. Lapsista ajatus uudesta muutosta ei tunnu mahdottomalta, mutta eivät he toivoisi sen tapahtuvan aivan heti. Enkä minäkään. Nyt toteutellaan muitakin unelmia.


Helmillä oli suuri unelma omasta koirasta. Saatoin hyvin samaistua tunteeseen, koska niin paljon toivoin itse aikanani edes jotain eläintä. Kun talvipakkasella Pohjois-Suomessa löysin muurahaisen kellarin käytävästä, ja se kuoli purkkiini hyvästä hoidostani huolimatta, niin muistan, kuinka äitini oli vaikeaa ymmärtää lohdutonta itkuani. Olimme aina ajatelleet, että meille ei vain voida ottaa eläintä. Se ei sovi perheemme elämäntyyliin, eikä kukaan meistä olisi valmis sen vaatimiin myönnytyksiin. Nyt aloimme kuitenkin ajatella asiaa uudestaan. Ja niinhän meille sitten tuli koira. Unelmien toteuttamisen varjolla olen saanut nyt hyväksynnän sillekin ajatukselle, että Elli tekisi kerran elämässään pennut. Se tekisi hyvää koiran biologialle, minä saisin tyydyttää hoivaviettiäni vielä viimeisen kerran ennen lapsenlapsia ja lapset saisivat seurata hetken uuden elämän ja kasvun ihmettä. Projekti kestäisikin vain muutaman kuukauden. Tämän unelman kanssa täytyy kyllä olla varovainen, että tietää mihin ryhtyy...mitään päätöksiä puoleen tai toiseen ei olla tehty.

Minulla on ollut suuri unelma moottoripyörästä. Haave kaatui minun ja moottoripyörän kanssa yhdessä ensimmäisellä ajokerrallani vähän alle 30-vuotiaana. Sen jälkeen suhtauduin aiheeseen pelonsekaisella kunnioituksella. Mikko syttyi aiheeseen vuosien myötä, minun aihetta kohtaan tuntemaani ihastusta ihmetellen. Täällä liekki sitten leimahti täyteen roihuunsa. Moottoripyörät ovat täällä edullisempia (niin kuin autotkin), vakuutukset ovat edullisempia ja ajokausi on pidempi ja säät muutenkin suosiollisemmat. Mikon käyrä heilahti jo ajat sitten minun innostuskäyräni ohitse. Omani on ollut jo kymmenen vuotta laskusuuntainen. Nyt on kuitenkin tilattu jo toinen pyörä perheeseemme. Saan omani reilun viikon päästä, kun se saadaan tehtaalta. Siihen tehdään kolmen senttimetrin madallus runkoon, joten minun on sillä sitten helpompi aloitella. Nyt olen harjoitellut Mikon pyörällä, josta tulee kuulemma sitten minun pyöräni, kunhan ensin opettelen. Mikon pyörään voi ostaa matalien ihmisten satulan, joka laskee ajokorkeutta viidellä senttimetrillä. Sanomattakin on selvää, että Mikko odottaa malttamattomasti, että saan oman pyöräni, opin ajamaan sillä, olen valmis siirtymään sitten astetta isompaan pyörään eli hänen pyöräänsä ja että hän voikin sitten katsella itselleen uuden pyörän. Yksi tärkeimmistä haaveista on myös, että oppisin ajamaan sen verran varmasti, että uskaltaisin ottaa pieniä kyytiini. Sitten voisimme tehdä reissuja pyörillä koko perhe. Lapset nauttivat kyydissä.

Lisää haaveita toteutellaan sitä mukaa, kun niitä keksitään. Avoauto on nyt kerran sanottu ääneen, mutta tuleeko siitä koskaan unelmaa, jää nähtäväksi.

tiistai 3. heinäkuuta 2012

Kuntosalini, Clever Fit

Kun alituinen koiran perässä (tai edellä) juokseminen alkoi maistua puulle, sain vihdoin aikaiseksi etsiä itselleni jotain muutakin tapaa liikkua. Googlettamalla löytyikin minulle sopiva kilometrin päästä kodistamme. Ihan perinteinen kuntosali. Siihen jopa kävelee lämmitelläkseen ja takaisin sitten rauhoittuakseen. Päivittäistavarakauppamme sijaitsee vielä samassa rakennuksessa. Kun autolla menen, niin viikon ruokaostokset tehdään sitten samalla reissulla.

Kynnyskysymykseksi meinasi muodostua sisäänpääsy. Minä en ole koskaan ollut jäsen missään klubissa aiemmin. Olen aiemmin käyttänyt pääsääntöisesti uimahallien kuntosaleja tarpeisiini. Missään jumpissa ja pumpeissa en ole koskaan käynyt. Kerran kävin zumbassa, joten tiedän mistä puhutaan. Tämä lähellä sijaitseva, siisti ja tilava klubi vaati vuodeksi sitoutumista. Sen jälkeen voin lakkauttaa jäsenyyteni (3 kk ennen vuoden päättymistä tosin) tai jatkaa taas vuoden. Mitään siitä väliltä ei ole. Ainoa pakotie on muuttaa yli 30 km päähän salista. Se kävisi perusteeksi jäsenyyden irtisanomiseen.

Täällä ei pääse mihinkään kertamaksua suorittamalla. Eikä minun kuntoiluinnostukseni ole koskaan kestänyt muutamaa kuukautta pidempään. Koska kuukausimaksu oli kuitenkin melkoisen edullinen, kirjoitin nimen paperiin. Ehkä tässä on myös hyvä motivaattori kuntoiluun ympäri vuoden. Ei siis vain rantakauden alla tai joulun jälkeen.

Kiipeily jäi tauolle uudenvuoden alla, kun tammikuun alussa mursin olkavarteni yläpään kaaduttuani laskettelurinteessä. Siitä eteenpäin en ole tehnyt normaalielämää enempää käsilläni. Ensimmäisten salikäyntien jälkeen olin niin kipeä, että en ollut saada selkääni suoristettua vatsalihasten huutaessa surkeuttaan. Kipeät olivat myös kaikki lihakset ylävartalossa. Ainoastaan jalat olivat suht' tyytyväiset oloonsa. Kolmannella kerralla vedin 3 leukaa! Olin todella hämmästynyt, että kuuden kuukauden levon jälkeen käsissä oli vielä niinkin paljon potkua jäljellä.

Tavoitteeni on käydä salilla joka toinen päivä. Viikonloput saavat sotkea suunnitelmaani aivan rauhassa. Mitään stressiä en ota. Eikä tavoitteeni ole edelleenkään sen kummempi, kuin että haluan olla tyytyväinen siihen henkilöön, joka minua katsoo peilistä. Ja että vaatteet roikkuvat sen päällä kivasti. Puntariin en aio uskoa ensinkään. Se ei ole edelleenkään hievahtanut mihinkään siitä lukemasta, mihin se on minut naulinnut.

Lihaksia odotellessa!