tiistai 3. heinäkuuta 2012

Kuntosalini, Clever Fit

Kun alituinen koiran perässä (tai edellä) juokseminen alkoi maistua puulle, sain vihdoin aikaiseksi etsiä itselleni jotain muutakin tapaa liikkua. Googlettamalla löytyikin minulle sopiva kilometrin päästä kodistamme. Ihan perinteinen kuntosali. Siihen jopa kävelee lämmitelläkseen ja takaisin sitten rauhoittuakseen. Päivittäistavarakauppamme sijaitsee vielä samassa rakennuksessa. Kun autolla menen, niin viikon ruokaostokset tehdään sitten samalla reissulla.

Kynnyskysymykseksi meinasi muodostua sisäänpääsy. Minä en ole koskaan ollut jäsen missään klubissa aiemmin. Olen aiemmin käyttänyt pääsääntöisesti uimahallien kuntosaleja tarpeisiini. Missään jumpissa ja pumpeissa en ole koskaan käynyt. Kerran kävin zumbassa, joten tiedän mistä puhutaan. Tämä lähellä sijaitseva, siisti ja tilava klubi vaati vuodeksi sitoutumista. Sen jälkeen voin lakkauttaa jäsenyyteni (3 kk ennen vuoden päättymistä tosin) tai jatkaa taas vuoden. Mitään siitä väliltä ei ole. Ainoa pakotie on muuttaa yli 30 km päähän salista. Se kävisi perusteeksi jäsenyyden irtisanomiseen.

Täällä ei pääse mihinkään kertamaksua suorittamalla. Eikä minun kuntoiluinnostukseni ole koskaan kestänyt muutamaa kuukautta pidempään. Koska kuukausimaksu oli kuitenkin melkoisen edullinen, kirjoitin nimen paperiin. Ehkä tässä on myös hyvä motivaattori kuntoiluun ympäri vuoden. Ei siis vain rantakauden alla tai joulun jälkeen.

Kiipeily jäi tauolle uudenvuoden alla, kun tammikuun alussa mursin olkavarteni yläpään kaaduttuani laskettelurinteessä. Siitä eteenpäin en ole tehnyt normaalielämää enempää käsilläni. Ensimmäisten salikäyntien jälkeen olin niin kipeä, että en ollut saada selkääni suoristettua vatsalihasten huutaessa surkeuttaan. Kipeät olivat myös kaikki lihakset ylävartalossa. Ainoastaan jalat olivat suht' tyytyväiset oloonsa. Kolmannella kerralla vedin 3 leukaa! Olin todella hämmästynyt, että kuuden kuukauden levon jälkeen käsissä oli vielä niinkin paljon potkua jäljellä.

Tavoitteeni on käydä salilla joka toinen päivä. Viikonloput saavat sotkea suunnitelmaani aivan rauhassa. Mitään stressiä en ota. Eikä tavoitteeni ole edelleenkään sen kummempi, kuin että haluan olla tyytyväinen siihen henkilöön, joka minua katsoo peilistä. Ja että vaatteet roikkuvat sen päällä kivasti. Puntariin en aio uskoa ensinkään. Se ei ole edelleenkään hievahtanut mihinkään siitä lukemasta, mihin se on minut naulinnut.

Lihaksia odotellessa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Iloitsen jokaisesta kommentista!