keskiviikko 12. syyskuuta 2012

Valoa kansalle

Nyt en puhu niistä ihmisistä, joille sisustaminen on harrastus ja intohimo. Puhun tavallisista tallaajista, jotka hankkivat kotiinsa uuden huonekalun tarpeen vaatiessa. Tällöin ei kaikki aivan välttämättä kolahda toistensa kanssa.

Oma kalustamiseni ja sisustamiseni on kulkenut erehdysten ja oppimisten reittejä. Muutamat matot on ostettu ja niihin on kyllästytty, kattovalaisimia soviteltiin vuosikausia, ennen kuin löysimme ne, jotka todennäköisesti listaamme testamenttiimme. Verhokokeiluja on kohtuullinen pino. En ole niitä ihmisiä, jotka vaihtavat verhoja muutaman kerran vuodessa. Itse asiassa, minulla ei juurikaan ole verhoja tällä hetkellä... Sisään tulevan liian valon saa suljettua ulkopuolelle alas laskettavilla kaihtimilla.


Kun lapsille on kalustettu omia koteja, on päästy luontevasti eroon sellaisista hankinnoista, joille ei enää ole ollut tilausta omassa kodissa. Kaikki voittavat! Muuttojen yhteydessä pääsee luonnollisesti eroon paljosta tarpeettomasta. Viime päivinä muutama onnellinen sattuma on myös karsinut ei-niin-toivottuja tavaroita kodistamme. Perinnöksi saatu messinkijalkainen Strindbergin pöytävalaisin putosi lattialle imurin tartuttua sen johtoon. Kupu särkyi. Ennen kuin ehdin hankkia uuden kuupan, veti Elli saman kapineen uudelleen lattialle sillä seurauksella, ettei se sen jälkeen enää syttynyt laisinkaan. Ei kirpaissut kovaa.

Valaisimen särkyminen sai mieheni tuskastumaan pimeisiin nurkkiin kotonamme. Näin syksyn tullen hämäryys vielä korostuu. Antoi minulle tehtäväksi hankkia pari uutta pöytävalaisinta kotiimme. Kotisohvalta sain valaisimet hankituksi. Hyvät löytyivät yllättäen Suomesta. Kotiamme on sisustettu Boknäsin kalusteilla, ja olikin luontevaa jatkaa hankintoja samalla tyylillä. Soitin liikkeeseen ja pyysin tarjousta isosta ja pikkuisesta Andrewista sekä kahdesta hotellilampusta. Puhelun lopuksi pyysin jo toimittamaan kyseiset valaisimet heidän Helsingin myymäläänsä seuraavaksi maanantaiksi, tarjousta näkemättä. Liekö kaupankäyntitaidoissani jotain vikaa...

Sunnuntai-iltana mieheni lähti Suomeen työmatkalle suurimman kovakantisen matkalaukkumme kanssa. Laukku oli luonnollisesti tyhjä. Hikisiä hetkiä hotellihuoneessaan vietettyään, hän sai kolme valaisimista sullottua laukkuun, yksi täytyi kuljettaa tänne tehdaspakkauksessaan. Ja hänellä oli vielä käsimatkatavaralaukku... Sanomattakin on selvää, että nyt hän inhoaa kyseisiä valaisimia, mutta toivon, että hän vielä leppyy niille. Kaksi  valaisimista on 77 cm korkeita, yksi 70 cm ja pieninkin 50 cm. Oli niissä ollut sullomista, mutta laukkukin oli kyllä suuri.


Valaisimet ovat nyt paikoillaan, enkä minä voisi olla onnellisempi. Tai no, voisin löytää vähän pienemmät hehkulamput noihin...


Kun sain valaisimet ruokailutilaan, sain myös "muistojen seinän" valmiiksi. Ja muutostahan on siis kohta 15 kuukautta. Kiviseinä käynee selitykseksi.

Juuri kun luulin, että NYT meillä alkaa olla kaikki aivan kuin haluankin asioiden olevan, niin valtavankokoisen läppärimme näytönohjain lakkasi toimimasta. Sohvannurkassa kanssani kököttää nyt pieni ja sievä Sony Vaio. Eikä silmiini ollut pistänyt isommasti eteisen nurkassa seissyt hiukan mitäänsanomaton, musta, kookas maljakko, mutta mieheni jalkaan se osui tänä aamuna ikävästi...

Kynttilät alkavat olla loppuunpalaneet. Tiedän kivan sisustustavaratalon, josta voisin lähteä hakemaan täydennystä varastoihin...liekö löytyisi uusi maljakkokin, sitten pitkävartisia ruusuja...

2 kommenttia:

  1. Tyylikkäät lamput, Hanna! Onnea ja pitkää ikää niille. Myydäänkö Saksassa vielä hehkulamppuja?

    VastaaPoista
  2. Kiitos paljon. Mielestäni ne sopii meille kuin nenä :) Kyllä täältä löytyy ihan sama valikoima kuin suomestakin - luulen. Nyt noissa on energiansäästölamput, mutta ne tulevat ikävästi ulos kuupasta. Jotain pienempää pitäisi löytää.

    VastaaPoista

Iloitsen jokaisesta kommentista!