torstai 27. joulukuuta 2012

Taas on vaikeaa: lasketteluloma Obergurglissa

Vuorilla ollaan! Eikä emäntä taas voisi olla tyytymättömämpi ;)


Kun ei säästä voi valittaa, niin valitetaan sitten jostakin. Hotellista ainakin löytää valittamista aina! Jos huone onkin ihana (ja varmaan kallein ikinä), niin hotellin säännöissä ainakin olisi paljon kehittämisen varaa. Tiesin jo varausvaiheessa, että koirasta maksetaan 25 euroa vuorokaudelta. Meinasin lähettää perään kysymyksen, että kai ne lenkittää koiran kolmesti päivässä ja syöttää hyvää ruokaa. Koirahotelleissa nimittäin koira pääsee täysihoidolla noin 20 eurolla! En kuitenkaan kysynyt. Hyvä, että sentään sallivat koiran tulla. Toisin on monissa paikoissa.


Sisään kirjautuessamme selvisi, että Internet-yhteydestä veloitetaan vuorokausitaksa, ja se koskee sitten vain yhtä konetta kerrallaan. Saunaan eivät pääse alle 15-vuotiaat lapset. Itävallassa on kuulemma sellainen laki. Koska sauna on kuuma ja koska siellä ollaan alasti. Tässä vaiheessa en enää edes yrittänyt hymyillä. Edellisiä hotelleja laki ei näköjään ole koskenut eikä naapurihotelleja... Eikä tätäkään hotellia maanantai- ja keskiviikkoiltapäivisin. Silloin on perhesaunavuoro. Mielestäni sauna on edelleen kuuma ja ihmiset alastomia...


Kerhohuoneen biljardipöytä toimii minuuttilaskurilla. 15 min/1,90 eur. Viinipullo hotellin ravintolassa maksaa saman kuin Suomessa. Koira ei saa tulla ravintolatilaan. Naapurit valittavat, mikäli koira haukkuu huoneessa (kello 8 aamulla). Ja Elli siis haukkui ensimmäisenä iltana ja ensimmäisenä aamuna. Sitten hän sopeutui uuteen asumukseensa.

Jotain hyvääkin? Hotelli sijaitsee aivan rinteen vieressä. Suksivarastosta astutaan lähestulkoon suoraan rinteeseen. Huoneet ovat mukavat, kylä on rauhallinen, rinteet ovat kunnossa ja maisemat ovat kauniit. Jossain mainoksessa luki, että Obergurgl on timantti Alpeilla, The Diamond in the Alps! Ja tuosta on helppo olla samaa mieltä.


Ruoka on myös hyvää ja sitä on paljon. Puolihoitoomme kuuluu illallinen. Ja tarkkasilmäiset laskevat aivan oikein. Joka ilta syödään viiden ruokalajin illallinen. Ja sen päälle käydään juustopöydässä.

tiistai 25. joulukuuta 2012

Joulu ja sen loppu

Kuinka viikko voikaan mennä nopeasti. Silloin, kun aika saisi pysähtyä. Annin viikon vierailu oli jälleen kerran liian lyhyt.


Jaoimme tänä jouluna ensimmäistä kertaa jouluaterioinnin kahdelle päivälle kolmesta syystä. Ensiksikin jouluaaton ajoittuminen maanantaihin tuntui pitkältä odotusajalta, toiseksi aattoaterialla ei millään jaksa maistella kaikkia haluamiaan herkkuja yhdellä kertaa, ja kolmanneksi Anni oli lähdössä tiistaina aamupäivällä Suomeen ja me keskiviikkona heti aamusta reissuun. Ruokia jäisi joka tapauksessa yli.


Kalapöytä syötiin siis jo sunnuntaina, neljäntenä adventtina.




Ja hanhi aattona. Ensimmäistä ja varmaan myös viimeistä kertaa. Luulen, että ensi jouluna tilataan kinkku vaikka sitten teurastajalta. Tässä on nyt kaksi joulua yritetty viritellä jotain muuta, ja ikävä alkaa olla kova.

Anni sairastui samana aamuna, kun hänen piti palata Suomeen. Olipa haastekertoimia kerrakseen, kun piti jättää ikävöivä ja huonovointinen tytär lentokentälle ja toivoa, että hän pärjää matkan. Ihan niin kuin molemminpuolisessa ikävässä ei olisi ollut kyllin. Seuraavan kerran kun tapaamme, niin lapseni onkin jo täysi-ikäinen nainen.


Sellainen oli siis joulun loppu. Loppui ensimmäisenä joulupäivänä matkalla lentokentälle. Kotiin tultuamme aloimmekin pakata huomista reissua varten. Mies ja lapset pääsevät laskettelemaan Itävaltaan. Minä joudun olosuhteiden pakosta mukaan. Mies on hankkinut minulle jopa uudet sukset, jotta ne rupeaisivat luistamaan. Viime talvenahan juuri tähän aikaan kaaduin rinteessä murtaen oikean olkavarteni yläpään. Uudet sukseni ovat lyhyemmät ja kevyemmät kuin entiset. Toivottavasti nyt eivät mene sukset ristiin.

Muutenkin reissuun on panostettu. Meillä on uudet kattotelineet suksiboksia varten ja jo viime talvena himoitsemani lumiketjut. Melkeinpä toivoisin pientä lumipyrynpoikasta, että päästäisiin kokeilemaan niitä tositoimissa. Mutta vain melkein...

lauantai 22. joulukuuta 2012

Joulun väri on sininen

On ollut jouluja, jolloin väri on ollut punainen ja kultainen, kultainen ja hopeinen, vihreä, valkoinen... Tänä vuonna siinä on sinistä, valkoista ja hopeaa.



Sinisiä kukkia on vaikeaa löytää. Aniliinit ovat lähimpänä luonnollista sinistä. Kuuseen saa sinisiä palloja, mutta kuvissa ne jotensakin hämärtyy.


Mieliala on sininen, mutta iloinen.

torstai 20. joulukuuta 2012

Joulunalusviikko

Koska me vietämme joulun täällä, omassa kodissamme, kutsuimme minun vanhempani tässä joulun alla meille viikoksi. Viikko meni jo. Isovanhemmat jakoivat pienten arkea. Saateltiin lapsia kouluun, tehtiin yhdessä kotiläksyjä, lenkitettiin koiraa, kierreltiin jouluostoksilla ja kannettiin kuusi sisälle. Tämän viikon voimin pitäisi taas pärjätä näkemättä tuntemattomaan tulevaisuuteen. Ensi kesää ei olla vielä suunniteltu.

Ennen kuin isovanhemmat lähtivät, saapui tyttäreni Anni meille joulunviettoon. Aivan kuin meidän joulumme olisi alkanut kaksi viikkoa etuajassa. Joulu tosin loppuu lyhyeen. Anni palaa Suomeen heti ensimmäisenä joulupäivänä ja me aloitamme alppiloman Itävallassa Tapaninpäivänä. Joulua on juhlittava siis nyt! Joulukuusi on jo sisällä ja koristeltu ja jouluruokia aletaan syödä jo viikonloppuna.


Nyt nautitaan toistemme seurasta.


Ja valmistellaan viikonloppua.

torstai 6. joulukuuta 2012

Naapurin rouva ja sen kirjahylly

Suoraan vastapäätä meitä, tien toisella puolella on upea 3-kerroksinen omakotitalo, jossa asuu yksin rouva, joka on hyvästi yli 90-vuotias. Laskujeni mukaan 92...

Mitäs siinä sitten. Onhan toki hämmästyttävää, että hän edelleen pärjää yksin. Lapsia asuu kyllä lähellä, lapsenlapsia myös. Yksinäinen hän ei millään muotoa ole. Rinnetalonsa alimman kerroksen hän on vuokrannut lääkäripraktiikkaa pyörittävälle rouvalle, joka oli aikoinaan naapurini miehen yhtiökumppani. Lääkärismies on kuollut jo vuosia sitten. Päivisin talossa siis riittää elämää.

Huono ei myöskään ole rouvan taloudellinen asema. Kotona käy kotiapulainen muutamana päivänä viikossa sekä puutarhuri pari päivää kuukaudessa. Kaikesta tästä huolimatta, rouva riipii rikkaruohoja puutarhastaan, siivoilee autotalliaan, kiillottaa autoaan ja käy autollaan kaupoissa. Ajaa autonsa talliin takaisin ja KANTAA ostoksensa sisälle. Pukeutuu tyylikkäästi, ja joka päivä erilaisiin vaatteisiin. Ottaa kontaktia sisältä tai ulkoa. Heilutellaan aina ohimennessämme, joko pihaan tai ikkunasta. Siunaukset toivotellaan lapsille lukuvuoden ensimmäisenä koulupäivänä, ja lomasuunnitelmat käydään läpi ennen lomaa ja kuulumiset loman jälkeen. Järki toimii yhtä hyvin kuin fysiikka, paremminkin.

Minut on kerran kutsuttu taloon sisälle tutustumiskäynnille. Vanha talo on täynnä upeita, tummia, huonekaluja, valkoisia orkideoja, aitoja mattoja, viherhuoneessa on hedelmää tekevä mandariini ja puutarhassa pieni uima-allas. Rouvasta on avoimuutensa ja sosiaalisuutensa vuoksi helppo pitää.

Kun lapsenlapsi, aikuinen nainen jo, otti koiranpennun, mustan labdadorisekoituksen, hoitelee rouva pentua hädän hetkellä. Rouvalla on ollut vuosikausia koira itselläänkin. Hädän hetki tuli mm. kun lapsenlapsi synnytti lapsen. Vanha rouva hoiteli koiranpentua sillä aikaa. Moni varmaan tietääkin, kuinka paljon koiranpennut vaativat.

Jos kaikessa tässä ei vielä ole tarpeeksi tekemistä yli 90-vuotiaalle, niin lisätään joukkoon vielä tämä vastasyntynyt. Varma nyt en voi olla mistään, mutta tänään tapasin lapsenlapsen rouvan pihalla hamsterinsa kanssa. Hamsua piti viedä eläinlääkärille. Pihassa olivat vauvanrattaat, mutta vauvaa ei näkynyt. Oletin, että Uhroma eli isoisoäiti piteli neliviikkoiselle pojalle seuraa silläaikaa. Jos rouva ajaa autollaan, kantaa ostoksensa sisälle, pesee autoaan, niin varmaan hän myös hoitaa vastasyntynyttä!

Ja silta oli pitkä aiheeseeni. Aasi on jo lopen uupunut. Rouva siivosi mitälie kellariaan tai ullakkoaan apulaisensa kanssa ja kadun varteen nostettiin kaatopaikkatavaraa. Täällä tilataan auto hakemaan rojut. Ilmaiseksi. Ei tarvitse miettiä missä on kaatopaikka, saati maksella jätemaksuja. Olimme juuri lähdössä kiireellä jonnekin. Näin nurkalla kirjahyllyn. Olin pitkään katsellut kaikenmaailman hyllyjä sillä silmällä, että niistä tulisi autotalliimme upea retrohylly kypärille, hanskoille, esitteille, ym. rekvisiitalle, jota harrastuksemme ympärille voi kehitellä. Tässähän oli täydellinen!

Mieheni ei ollut ollenkaan varma asiasta. Hylly näytti homeiselta, oli pölyinen, kenties hajoaisi ilmaan nostettaessa. Halusin sen palavasti. Nostimme sen autotalliin odottamaan inspiraatiota. Sitten tuunaisin sen uuttta tarkoitustaan varten.

Kesti useamman kuukauden. Prätkäkausi meni ohi ja hylly homehtui autotallissamme. Kynnys lähteä tuunailemaan vanhaa kirjahyllyä kylmään autotalliin, oli aika korkea. Kun tässä ei paljoa muutakaan ole jaksanut viime päivinä tehdä... Ruokaa kyllä!

Mieheni ostaa aivan jokaisella suomenmatkallaan uuden kirjan, tai kaksi. Yhtään välittämättä siitä, että kesälomamatkalta on toistakymmentä kirjaa lukematta. Se on hänen heikkoutensa, ja yritän ymmärtää sen. Jotain iloa siitä toki on minullekin. Se, mikä on vaikea ymmärtää, on, että kirjat ovat aina pokkareita. Olen taistellut nyt tuulimyllyä vastaan kohta 10 vuotta, mutta aina meille tulee pokkareita. Haluaisin niin, että kirjastomme pursuaisi sidottuja klassikoita. Mielestäni ihmiselämä on liian lyhyt pokkarien lukemiseen, kun maailma on täynnään upeita klassikoita. Oma elämäni ei ainakaan riitä kaikkien lukemiseen.


Niille, jotka muistavat, että aloitin kesällä kirjastomme läpikäymisen aakkosten alusta, kerron, että olen menossa nyt B-kirjaimessa. Tässä kohden saa nauraa. Mutta oli niitää A:llakin alkavia ihan hyvin. Ja lomamatkalla lukaisin jokin ihan ohi aakkosten, mieheni pinosta.

Ja se kirjahylly. Selvää varmaan on, että kirjahyllymme täyttyvät jatkuvasti osteltavista kirjoista. Kellariin olen siirtänyt eniten halveksimiani dekkarikirjailijoita (Nesbo). Ajattelin, että minullahan on The Kirjahylly autotallissa. Puoli vuorokautta mietin sille sopivaa paikkaa. Niitä ei ole montaa vapaana enää. Kun mieheni oli työmatkallaan, kannoin hyllyn noin kolme kerrosta ylös. Toivon, ettei naapurin vanha rouva huomannut ikkunastaan, että raahasin hänen hävittämäksi tarkoittamansa ja minun autotallikäyttöön pelastamaani hyllyä asuinkerroksiin.

Minua vaivaava noidannuoli iski tietenkin välittömästi. Paikat ovat oikean kankun päällä tai oikean hartian alla lapaluussa. Nyt isku tuli lapaan. Lämpökääreellä paikat olivat kunnossa seuraavaan aamuun mennessä. Ja työhuone myös.

Oi elämä! Puhdistin hyllyn, tiedustelin mahdollisten homeiden vaikutuksista parhaalta mahdolliselta asiantuntijalta (kiitos Hanna), täytin sen musiikkikirjastollamme sekä kaikella sellaisella sälällä, mitä ei voi aakkostaa varsinaisiin kirjahyllyihimme. Matkaoppaat, runoteokset, harrastekirjat, muistelmat, tietoteokset, sanakirjat... Siitä tuli niin kaunis. Ja kirjahyllyihimme saatiin tilaa uusille kirjoillemme, sekä niille Nesbo'lle.

Mieheni tuli työmatkaltaan. Hän ei voinut käsittää. Työhuone oli kokenut täydellisen kasvojenpesun (no, pyyhin samalla hämähäkinseitit nurkista). Mutta itse hylly! Mieheni sanoi, että jos olisin kertonut hänelle aikeistani, hän olisi mennyt autotalliin ja laittanut hyllyn sahalla palasiksi, ettei se vain olisi tullut meille sisälle. Mieheni mielestä hylly on ihana. Ja sopii niin muuhun sisustukseemme.

 
Homeen haju kuulemma lakkaa aikanaan...

keskiviikko 5. joulukuuta 2012

Galluppia lakanoista

Nyt, kun siivoan Matin huonetta tiheämmin kuin ennen, aloin miettimään, mikä on riittävästi. Huolimatta puhtaista ja silitetyistä lakanoista, sekä muutaman päivän välein suoritetusta yöasun vaihdosta, poika yskii samalla lailla kuin ennenkin, ellei sitten pahemminkin. Luulen, että yskän syy on sittenkin jossain muualla kuin näissä öttiäisissä. Järkeni mukaan niitä ei pitäisi meillä nyt asustella.

Mikä teidän mielestänne on hyvä lakananvaihtoväli? Tarkennan kysymystäni vielä niin, että mikä on teidän lakananvaihtovälinne :D

Matin lakanat on vaihdettu 2 viikkoa sitten, ja tuntuisi sulalta hulluudelta vaihtaa ne jo. Niin puhtailta ja raikkailta ne edelleen tuntuvat. Itsellä hujahtaa kyllä reilu kuukausi ihan sujuvasti samoilla lakanoilla.

Mutta kertoisitteko, vaikka ihan anonyyminä, mikä on teidän lakananvaihtovälinne? Mitään palkintoa ei ole, mutta eikö teistäkin olisi hauska tietää!