tiistai 25. joulukuuta 2012

Joulu ja sen loppu

Kuinka viikko voikaan mennä nopeasti. Silloin, kun aika saisi pysähtyä. Annin viikon vierailu oli jälleen kerran liian lyhyt.


Jaoimme tänä jouluna ensimmäistä kertaa jouluaterioinnin kahdelle päivälle kolmesta syystä. Ensiksikin jouluaaton ajoittuminen maanantaihin tuntui pitkältä odotusajalta, toiseksi aattoaterialla ei millään jaksa maistella kaikkia haluamiaan herkkuja yhdellä kertaa, ja kolmanneksi Anni oli lähdössä tiistaina aamupäivällä Suomeen ja me keskiviikkona heti aamusta reissuun. Ruokia jäisi joka tapauksessa yli.


Kalapöytä syötiin siis jo sunnuntaina, neljäntenä adventtina.




Ja hanhi aattona. Ensimmäistä ja varmaan myös viimeistä kertaa. Luulen, että ensi jouluna tilataan kinkku vaikka sitten teurastajalta. Tässä on nyt kaksi joulua yritetty viritellä jotain muuta, ja ikävä alkaa olla kova.

Anni sairastui samana aamuna, kun hänen piti palata Suomeen. Olipa haastekertoimia kerrakseen, kun piti jättää ikävöivä ja huonovointinen tytär lentokentälle ja toivoa, että hän pärjää matkan. Ihan niin kuin molemminpuolisessa ikävässä ei olisi ollut kyllin. Seuraavan kerran kun tapaamme, niin lapseni onkin jo täysi-ikäinen nainen.


Sellainen oli siis joulun loppu. Loppui ensimmäisenä joulupäivänä matkalla lentokentälle. Kotiin tultuamme aloimmekin pakata huomista reissua varten. Mies ja lapset pääsevät laskettelemaan Itävaltaan. Minä joudun olosuhteiden pakosta mukaan. Mies on hankkinut minulle jopa uudet sukset, jotta ne rupeaisivat luistamaan. Viime talvenahan juuri tähän aikaan kaaduin rinteessä murtaen oikean olkavarteni yläpään. Uudet sukseni ovat lyhyemmät ja kevyemmät kuin entiset. Toivottavasti nyt eivät mene sukset ristiin.

Muutenkin reissuun on panostettu. Meillä on uudet kattotelineet suksiboksia varten ja jo viime talvena himoitsemani lumiketjut. Melkeinpä toivoisin pientä lumipyrynpoikasta, että päästäisiin kokeilemaan niitä tositoimissa. Mutta vain melkein...

2 kommenttia:

  1. Se on aina niin kurjaa kun ne rakkaat lähtevät Suomeen. Jaksamista sinulle ikävän kanssa.
    Minulle ei oikein Joulua ollutkaan kun ne rakkaat puuttui mutta huomenna se sitten tulee kun saan rakkaita Suomesta tänne. Voi sitä iloa ja riemua. :) Taas sitten niin surullista kun he lähtevät. Tämä elämä täällä etelä-Saksassa on suuri unelmiemme täyttymys ja tykätään kovasti asua täällä mutta tuo kun näkee aikuisia Lapsia livenä harvoin on särö minunkin elämässä.
    Mukavaa laskettelulomaa teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin niin samaistua sun tunteeseen. Nauttikaa toisistanne! Ja kiitos, kyllä tämä loma kiva on (vaikka huumorilla tuossa valitankin). Lapset ovat ainakin fiiliksissä, miehestä nyt ei tarvitse edes puhua... :)

      Poista

Iloitsen jokaisesta kommentista!