sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Sauerbraten, Kartoffelknödel und Rotkohl

Paljon mainittavaa en ole valitettavasti löytänyt saksalaisesta keittiöstä. Wikipediakin kertoo saksalaisesta keittiöstä aika vaatimattomaan tapaan seuraavasti:

Saksalainen keittiö kattaa joukon paikallisia ja alueellisia erikoisuuksia, mutta myös koko saksankieliselle alueelle tyypillisiä yhteisiä piirteitä on. Lihaa, varsinkin sianlihaa, syödään paljon. Sianlihan syöjinä saksalaiset olivat vuonna 2000 maailmassa neljänsiä Tanskan, Tsekin ja Espanjan jälkeen. Makkaroita syödään sekä paistettuina että leivän päällä leikkeleinä. Erilaisia makkaroita tunnetaan yli 1 500, ja puolet maan lihankulutuksesta syödään makkaroina.
 
Spätzle on saksalainen pastaruoka, jonka valmistuksessa käytetään enemmän kananmunia kuin muissa pastoissa ja se on myös tällöin muita nauhapastoja paksumpi. Spätzleiden kanssa syödään usein makkaraa ja linssejä.
 
Knödeln on keitetty taikinamöykky , joka voidaan tehdä perunasta, korppujauhoista tai vehnäjahoista ja munista ja maidosta. Niitä syödään usein keitossa tai liharuoan lisäkkeinä. Itä- ja Pohjois-Saksassa tehdään myös lihatäytteisiä knödeleitä.
 
Peruna tuli Saksaan Frederik Suuren mukana, ja sitä syödään yleisesti ja monissa muodoissa. Useilla paikkakunnilla järjestetään erityisiä perunafestivaaleja perunannoston aikaan. Hapankaali on säilyttänyt paikkansa suosittuna vihanneslisäkkeenä: saksalaiset syövät sitä vuosittain henkeä kohti 3,2 kiloa, kun Ranskassa kulutus on pienentynyt viidennekseen entisestä ja on enää alle kilon vuodessa.

Hapanpaisti eli Sauerbraten on kuitenkin yksi saksalainen perinneruoka, joka täytyy nostaa esille. Saimme tätä kerran vieraillessamme tuttavillamme, ja päätin heti paikalla tehdä tästä meille jouluaaton liharuoan. Tyypillisesti hapanpaistia syödään Saksassa syksyisin.

Koska kokemukseni tästä ruokalajista perustui yhteen maistamiskertaan ja emännän suullisiin ohjeisiin, googletin aihetta runsaasti ennen urakkaan ryhtymistä. Löysin sellaisen tiedon, että hapanpaistiin voidaan käyttää lähes mitä tahansa lihaa, alunperin jopa hevosta, vaikka yleisimmin käytetäänkin naudan paistia. Niinpä sitten ajattelin, että jos hapatan kunnonkokoisen porsaanpaistin, niin siinä on sitten vähän suomalaisestakin jouluperinteestä mukana.

En enää ajattele noin. Menin paikalliseen lihakauppaan, Metzgerei, ja kysyin mitä vaihtoehtoja minulla on hapanpaistia valmistaessani. Kyseinen lihakauppa mainostaa myös myyvänsä riistaa, mikäli on oikeaan aikaan eli metsästysaikaan liikkeellä. Olisihan ollut mahtavaa laittaa joulupöytään villisikaa!

Emäntä nappasi tiskistä isohkon naudanpaistin käteensä. Kun kysyin, voisinko valmistaa hapanpaistin siasta tai peräti villisiasta, hän totesi tylyyn sävyyn ja kovaan ääneen, ettei ole koskaan kuullutkaan muusta kuin naudasta hapanpaistin materiaalina. Varmisti vielä kollegaltaan, eikä tämäkään ollut moisesta kuullut. Mikäli minun kielitaitoni olisi ollut yhtään sujuvampi, olisin pyytänyt heitä vähän googlettamaan alaansa liittyvästä aiheesta ja kertonut, että hapanpaistia on perinteisesti valmistettu myös hevosesta.

Pienen lihakaupan kaikki viisi muuta asiakasta seurasivat kiinnostuneina kuinka kylän suomalainen pärjää lihakauppiaan kanssa. Pyysin nopeasti kaksi kiloa sitä kourassa olevaa naudan paistia. Köntti oli aika sopiva kooltaan, 1,8 kg, joten hyväksyin sen. Olin löytänyt myös sellaisen tiedon, että hapanpaistiin sopii hyvin esimerkiksi ulkopaisti. Menin vielä tiedustelemaan paistin laatua. Nautaa se kuulemma oli, enkö sitä jo ollut ymmärtänyt. Täytyi käsin sitten osoitella, että mistähän päin naudan vartaloa. Kaikki viisi muuta asiakasta odottivat kanssani vastausta. Lavasta oli kyse, ainakin siitä päätellen, että olkapäätä osoiteltiin. En enää kysynyt olisiko ollut sitä ulkopaistia tarjolla. Kunhan sain sen kimpaleeni ja pääsin ulos.

Hapanpaistia saa valmiiksi hapatettunakin. Ihan Lidlin tapaisesta Aldistakin. Kilon kappaleina. Mutta kun minä halusin tehdä kaiken aivan itse. Edes paikalliset ystävättäreni eivät olleet hapattaneet paistia itse. Heidän äitinsä kuulemma kyllä, ja kun kaupasta saa aivan yhtä hyvää.

Tein kuitenkin marinadin itse eri ohjeita yhdistelemällä seuraavasti:

karamellisoi 1,5 rkl sokeria kattilan pohjalla
1 dl punaviinietikkaa
1 pullo punaviiniä
1 iso porkkana paksuina viipaleina
puoli purjoa paksuina renkaina
2 sipulia viipaleina
pala juuriselleriä reiluina kuutioina
kokonaisia neilikoita
kanelitanko
maustepippureita
mustapippureita
4 laakerinlehteä
1,5 rkl suolaa


Kiehuta kaikkia marinadin aineksia noin 5-8 minuutin ajan. Kaada jäähtynyt marinadi lihan (noin 2 kg) päälle kasviksineen päivineen ja sulje astia tiiviisti ja aseta jääkaappikylmään viikoksi. Eri ohjeiden mukaan marinointi voi kestää 3-10 vuorokautta, itse käytin hommaan reilun viikon. Paistia käännellään muutaman kerran marinoitumisen aikana, jotta joka kohta maustuu varmasti. Liha myös tummuu pelottavasti punaviinimarinadissa, mutta tämä kuuluu asiaan. Ohjeita löytyi myös valkoviinipohjaisiin marinadeihin, mutta itselläni ei ole tästä kokemusta.


Viikon päästä paisti nostetaan marinadista ja kuivataan talouspaperilla hyväksi. Itse annoin lihan pinnan myös hiukan lämmetä huoneenlämmössä, ettei liha säikähdä pannulla. Köntti paistetaan joka puoleltaan voissa niin, että se saa kivan värin pintaansa. Liha asetetaan pataan tai uunivuokaan ja kaadetaan marinadia niin, että liha peittyy. Kuumensin padan sisältöineen liedellä kiehuvaksi ennen uuniin laittamista, että kypsymisen alkaminen nopeutuisi.


Liha kypsennetään hitaasti liedellä tai uunissa. Itse valitsin uunikypsennyksen. Kansi padan päälle ja 110 asteeseen 6 tunniksi. Koska liha oli täysin kypsää ja mureaa, kokeilen seuraavalla kerralla vähentää kypsennysaikaa. Luulen, että 5 tuntiakin riittää oikein hyvin. Ainakin siitä päätellen, että lihan "leikkaamiseen" ei tarvittu veistä lainkaan.


Liha nostetaan tarjoiluastiaan, marinadista poistetaan kaneli, laakerinlehdet, pippurit ja neilikat. Kasvikset soseutetaan tai puristetaan siivilän läpi soseeksi liemen sekaan. Voi siis puristaa kaiken puristimen läpi, jolloin mausteet jäävät siivilään. Itseni piti tehdä tässä vähän käsityötä, kun minulla ei ole tällaista puristavaa siivilää.


Kastikepohjaan kannattaa ottaa paistinlientä vain sen verran, kun katsoo kastiketta tarvitsevansa. Koska paistiliemi on selvää marinadia, on maku todella voimakas ja täytyy ohentaa kasvisfondilla. Lisäsin kastikkeeseen luumusosetta joulun kunniaksi, mutta muutkin makeat soseet sopivat. Esimerkiksi omena. Myös rusinoita voi halutessaan heittää sekaan, mutta minä en halunnut. Kastike kuulemma tyypillisesti suurustetaan ruisleivällä, mutta koska minulle tuli vähän kiire saada ruoka pöytään, käytin suurustamiseen vehnäjauhoja kylmän fondin seassa. Kukaan ei tietäisi ellen kertoisi. Kastikkeesta osan voi kaataa lihan päälle ja osan voi jättää erilliseen kastikekulhoon.


Tämä liharuoka täytyy sitten syödä perunaknöödeleiden ja haudutetun punakaalen kanssa. Aivan ehdottomasti täytyy. Makuelämys ei muutoin ole kokonainen. Meillä oli lisänä vielä porkkana-, punajuuri- ja parsakaalipyreitä, koska oli joulu. Hillo tai hyytelö olisi lihan kanssa myös hyvää, mutta minulla ei sellaista ollut kaapissani.

Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan reseptiä, mikäli on valmis ottamaan keittiössä haasteita vastaan. Lopputulos on kaiken vaivannäön arvoinen! Luulen, että meillä tätä ruokaa tehdään vielä monesti. Ainakin vierasruoaksi suomalaisille ystävillemme.

lauantai 28. joulukuuta 2013

Junalla Pariisiin ja takaisin

Isot tytöt palasivat Suomeen joulupäivän iltana.  Olimme varanneet itsellemme matkan Pariisiin heti seuraavana aamuna. Kohde valikoitui, koska pienet eivät olleet koskaan vielä käyneet Pariisissa ja aihe oli ollut tapetilla jo useampaan kertaan.

Varasin junasta ensimmäisen luokan paikat, koska hintaero kakkoseen ei ollut neljältä montaa kymppiä. Ykkösluokassa matkustamisessa on paljon etuja muutaman kympin hinnalla. Istumapaikat ovat tilavat, ja jokaisella matkustajalla on oma pöytä edessänsä. Junalipun hintaan kuuluu ateria, kuten lentokoneissa. Päiväsaikaan matkustettaessa ruokajuomaksi voi valita myös viinin. Vaihtoasemilla voit käyttää loungea ja sen maksuttomia tarjoiluja. Lasten mielestä junamatkat olivat koko reissun paras osuus, joten kannatti satsata junalippuihin.

Hotelli varattiin Bookingin kautta monta kertaa. On kätevää, kun huoneen voi perua maksutta vielä edeltävään päivään saakka. Noin pari viikkoa ennen matkan ajankohtaa sain sähköpostiini tarjouksen, jota seuraamalla löysin hotellin Rue Saint-Honorélta, Louvren viereisestä korttelista. Huoneen hinta oli alle kaikkien pariisilaishotellien hintojen. Kahteen tilavaan erillisvuoteeseen sai ottaa meidän lasten ikäiset lapset veloituksetta. Kohta aika kyllä ajaa tämän järjestelyn ohitse auttamatta...

Hotellin sijainti oli kyllä ihanteellinen. Eikä huoneessakaan ollut mitään moittimista. Heti rautatieasemalla ostimme metroliput kahdeksi päiväksi, ja suihkimme keskustaa pitkin ja poikin kaikkia linjoja hyväksi käyttäen. Metroverkosto tuntuu kattavan ihan koko Pariisin keskustan. Ainakin kaikkiin tärkeisiin kohteisiin pääsee sujuvasti melkein vain yhdellä vaihdolla. Opaskarttakin on todella ymmärrettävä.


Hotelliin kirjautumisen jälkeen päräytimme parin kafeterian ja Notre Damen kautta Riemukaarelle. Champs Elyseetä pitkin takaisin kävellen pistäydyimme lasillisilla tai parilla, ja kun emme enää jaksaneet jalan, hyppäsimme metroon. Tapaninpäivänä jouluvalot olivat vielä täydessä loistossaan. Yllätykseksemme iso osa liikkeistäkin oli auki.


Seuraavana aamuna etsimme kivan kaffilan, jossa söimme aamupalan. Hotellimme aamupalahinnoilla (19 eur/hlö) söi ihan kivan aamiaisen lähikuppilassa. Minä olisin istunut pienissä kahviloissa ja ravintoloissa enemmänkin, mutta kun mahtuvuus on rajallinen.


Päivän ohjelmaamme kuului vierailu Louvren-taidemuseossa sekä Eiffel-tornissa. Kummassakaan en ollut itsekään käynyt sisällä, joten motivaatio oli huipussaan. Louvreen olisi saanut ostaa lippuja netistä, mutta emme olleet paneutuneet asiaan tarpeeksi. Tekisimme sen, mikäli olisimme nyt asialla. Kun jonottaessa kohdalle tuli kahden tunnin kyltti, en uskonut. Ajattelin, että nopeammin tämä tästä sujuilee. Näköjään he jo jonkin vuoden kokemuksella tietävät, että kahden tunnin jonotusajan ennustaminen tarkoittaa suurella todennäköisyydellä kahden tunnin jonotusta. Etukäteen liput ostamalla olisi päässyt toista jonoa pitkin, ja sitä ei juuri jonoksi voinut kutsua. Sai vain kävellä sisään.


Eiffeliin nousuun meillä sitä vastoin oli liput tietylle kellonlyömälle, ja sen vuoksi Louvressa sitten mentiinkin pikamarssia kohti Mona Lisaa. Se oli ainakin nähtävä. Onneksi samassa osastossa sattui sijaitsemaan joukko muitakin nimekkäitä teoksia, joita olen tottunut näkemään vain historiankirjoista. Takaisin täytyy tulla ajan kanssa ja ilman lapsia.


Tuttua ravia juoksimme metroon, ja vaihtoasemalla syötiin taas. Viikkoon ei tarvitsekaan syödä sitten mitään. Ehdimme Eiffelille minuutilleen meidän ostamassamme lipussa olevaan aikaan. Harmi, että päivä oli pilvinen, joten tornista otetut kuvat eivät ole mitenkään edustavia.


Pienen lepohetken jälkeen ajoimme illastamaan Latinalaiskortteliin, jonne oli hotelliltamme kahden metropysäkinvälin matka. Eräs sisäänheittäjä laukaisi ensiyrittämällään, että: "Finnish?" Siinä olin minä jo sen verran myyty, eikä pikkupaikka toisensa jälkeen erottunut toisistaan, joten hän oli mielestäni provikkansa ansainnut. Kreikkalais-ranskalainen ravintola osoittautui oikein mukavaksi ja mutkattomaksi paikaksi. Tunnelma oli lämmin ja lapset viihtyivät.


Paikan isäntä kävi näyttämässä lapsille kädestä pitäen, kuinka simpukoita syödään. Toisella simpukalla. Tämä tieto oli uutta meille aikuisillekin. Ensi kerralla kyllä testaan. Nyt vain lapsilla oli alkupaloina simpukoita.


Viimeisenä aamuna kävimme kierroksen LaFayetten tavaratalossa (matkatavaroidemme kanssa). Viides kerros oli liikaa meille kaikille. Leluja, lastenvaatteita ja lasten kenkiä kuin paratiisista. Onneksi meidän muksut ymmärtävät euron arvon, eikä Monnalisan vaatteiden ostamisesta tarvinnut edes vääntää kättä. Kunhan ihastelimme Helmin kanssa. Niille, jotka haluavat googlettaa (http://www.monnalisadreams.com/en/abito_meraviglia.html) kerron, että kuvat eivät kerro puoltakaan totuudesta. Mukaan lähti aivan toisen merkin mekko, ja Matti osti Bioniclen ihan omilla rahoillaan. Kiitokset kummisetä Jarkolle!


Junamatka kotiin sujui mukavasti mekkoa hypistellen ja uutta Bionicleä rakennellen.

keskiviikko 25. joulukuuta 2013

Joulunalusviikon ruokapäiväkirja

Tyttäret saapuivat joulun viettoon meille jo keskiviikkona. Tarkoittaa, että joulu saapui siinä samalla. Aloitettiin koristelemalla joulukuusi jo samana iltana, lähestulkoon suoraan, kun oltiin tultu lentokentältä.


Panostin yhteisiin ruokailuhetkiin, koska niitä on tätä nykyä niin harvoin. Ja koska koneelleni on ilmestynyt tämän viikon aikana parituhatta uutta valokuvaa, laitan niitä tässä tulemaan. Jotain hyötyäkin tytöistä.


Keskiviikkoiltana syötiin uunijuureksia ja paistettua lohta.


Torstaina käytiin tyttöjen kanssa jouluostoksilla Zweibrückenin Style Outletissa. Löydettiin kiva ravintola, jossa sai itse valita tiskistä lähes kaiken ihan kuten haluaa. Salaatin sai rakentaa itse, samoin kuin pizza- ja pasta-annoksensa. Ruokajuomaksi oli runsas valikoima erilaisia smoothieita ja jälkkäriksi notkuva tiski herkkuja.


Illalla keitin tytöille paikallista syysherkkua, kurpitsakeittoa, koska tarvitsemiani Hokkaido-kurpitsoja on vielä tarjolla kauppojen tiskissä. Keitto syntyi aiemmin esittelemäni reseptin avulla. Ilokseni keitto maistui kaikille lapsille.


Perjantaina syötiin Annin ja Essin toiveesta tortilloja. Näitä meillä ei juuri muulloin syödäkään kuin silloin, kun tytöt ovat meillä.


Lauantaina olimme sopineet viettävämme pikkujouluja tuttavaperheemme kanssa siten, että juhlat pidetään heillä, he vastaavat koristeluista, illan juomista ja jälkiruoasta, ja me tuomme mukanamme ruoat.


Alkuruoaksi keitin misokeiton ja pääruoaksi tein susheja. Ajattelin, että jouluna saa kyllä sitten jouluruokia kylläkseen. Jälkiruoaksi saimme jouluista, itsetehtyä hedelmäjäätelöä luumujen ja kermavaahdon ryydittämänä.


Sunnuntaina herkuttelimme racletella, jota isot tytöt olivat viimeksi syöneet ala-asteikäisinä. Raclette-grillin ympärillä on mukava täyttää vatsansa samalla seurustellen.


Tänä jouluna toimimme samoin kuin viime jouluna, jolloin keksimme ensimmäistä kertaa jakaa jouluruoat kahdelle päivälle. Söimme jouluisen kalapöydän jo maanantaina. Savustimme lohen itse Muurikka-pöntössämme, joka savuaa parvekkeellamme läpi vuoden. Mätipurkkeja toin pakasteena Suomesta paria viikkoa aiemmin paksuihin sanomalehtiin käärittynä. Täällä en ole vielä tuoreeseen mätiin törmännyt.


Jouluaattona söimme jotain sellaista, mitä itse en ole koskaan aiemmin valmistanut, joten ilmassa oli tiivistä jännitystä. Valmistin peri-rheinlandilaisen hapanpaistin, Sauerbraten, perinteisten lisukkeiden perunaknöödeleiden, Kartoffelknödeln, ja punakaalen, Rotkohl, kanssa.


Laitan Sauerbratenin valmistuksesta oman postauksensa vähän myöhemmin. Sen vaan sanon, että sen jälkeen, kun olin itse vain kerran aiemmin maistanut kyseistä herkkua, ja nyt tein koko vaativan aterian ensimmäistä kertaa jopa paistin itse hapattaen, olin enemmän kuin tyytyväinen lopputulokseen.


Nyt ensimmäisenä joulupäivänä päätin saman kuin Niisku-neiti kerran, kun hän suuttui veljelleen Niiskulle: "Minä en keitä enää Niiskulle!" Ja minä en keitä tänään perheelle! Tänään jokainen saa lämmittää omat ateriansa jääkaapista. Kyllä löytyy! Tapanina isot tytöt ovatkin lentäneet jo Pohjolaan ja me nousemme junaan, joka vie meidät suoraan Pariisin ytimeen muutamaksi päiväksi. Reissun jälkeen varmaan tarvitsee taas tarttua kauhan varteen.

tiistai 17. joulukuuta 2013

Kaikessa rauhassa

Kävin vajaa pari viikkoa sitten Suomessa pitkällä viikonlopulla. Tyttäreni poikaystävä valmistui ylioppilaaksi ja tyttäreni kisasi viimeiset cheerleadingin suomenmestaruuskisansa. Hän lopetti näihin kisoihin pitkäaikaisen ja rakkaan harrastuksensa. Lakkiaiset olivat hienot, mutta kisa meni pepulleen. Tai rähmälleen. Tyttäreni joukkueen unelma suomenmestaruudesta ja sen myötä kansainvälisen tason kisapaikoista kariutui vaaralliseen pudotukseen, joka söi pisteitä sen verran, että he sijoittuivat viidensiksi kahden edellisen vuoden voiton sijaan.


Kohta kotiin tultuani sairastuin kuumetautiin. Mies lähti työmatkalle ja minä jäin sohvan pohjalle katselemaan kirkkaassa auringonpaisteessa hiljaa leijuvia pölyhiukkasia kuin lumihiutaleita. Ne eivät olleet ollenkaan yhtä kauniita ja rauhoittavia.

Viikonloppuna oli vielä vähän voimaton olo, ja kalenterissakin oli muutama buukkaus. Siksi heräsin sitten aika toivottomalta tuntuvaan maanantaihin. Kauan kaivatut tyttäreni ovat tulossa keskiviikkona meille joulun viettoon, eikä meillä oltu heiluteltu imuria kahteen viikkoon, vierashuoneet olivat siistimättä, jääkaappi vaati täydennystä, mutta pyykkikori sen sijaan oli hyvinkin täynnä. Lahjat olivat paketoimatta ja saapumatta. Tilattu ne sentään oli, ja tulivatkin melkein kaikki samalla ovenavauksella ystävällisen kuriirin tuomana. Inhosin jokaista jouluntuoksuista postausta ja päivitystä, jotka silmiini sattuivat.

Nyt tiistai-iltana vierashuoneet on tuuletettu ja vuoteet pedattu, omat lakanat on vaihdettu ja kone on pyörähtänyt viisi kertaa. Melkein koko huusholli on imuroitu, vierasvessa on pesty hammasharjalla, kuolleet kasvit on vaihdettu eläviin, joulukuusi tuikkii valojaan paketoidut lahjat juurellaan ja odottaa huomista ja koristelijoita.


Lahjat tilasin kätevästi sairasvuoteen pohjalta. Lähes kaikki Amazonista. Elämä vaan meinaa mennä vaikeaksi, kun pitäisi olla niin valveutunut joka suuntaan. Ei angoraa, ei untuvaa, ei turkista eikä nahkaa. Ei eläimillä testattua kosmetiikkaa eikä ihmisiä orjuuttamalla tehtyjä tuotteita tai palveluksia. Ei tehotuotettua ruokaa eikä epäterveellisiä rasvoja ja sokereita, eikä missään nimessä valkoisia jauhoja. Ei lisäaineita eikä ainakaan alkoholia.


Mitä sitten ostaa lahjaksi tai laittaa ruoaksi?

Jos vaan joskus sulkisi silmät ja korvat hetkeksi, ja antaisi vähän periksi. Kävisi välillä pyöräyttämässä punaviinimarinaadissa viikon kellivää naudanpaistia, Sauerbraten, josta tulee aattopöydän kinkku. Samalla voisi nuuhkaista voilla leivottua piparitaikinaa, joka sekin niinikään odottelee jääkaapissa leipojia huomenna saapuvaksi. Sitten kippaisi Glühweinin kitusiinsa ja menisi puhtaisiin lakanoihinsa untuvien alle odottelemaan huomista ja omia ihanaisiansa saapuvaksi. Olisi vaan tyytyväinen, että taitaa se joulu ehtiä meillekin!

torstai 5. joulukuuta 2013

Masentaako?

Eikö? No hyvä! Täällä nimittäin masentaa kaikkien puolesta. Mikään ei ole varsinaisesti huonosti, mutta kaikki kuitenkin on. Enkä nyt varmaankaan saisi diagnoosia vaikka yrittäisin, mutta tunnen vaan, että katselen maailmaa vähän sinisemmin kuin yleensä. Tuntuu, että ei ole mitään sanottavaa. Tännekään. Tuntuu, niin kuin olisin kaiken jo kertonut, kaiken sanottavani sanonut. Ja, ettei elämässä tapahdu mainitsemisen arvoisia asioita.

Mainitsemisen arvoisena en pidä sitä, että koiralla oli kaksi oksennuspäivää viikon sisällä, muutaman päivän välein. Koira oli syönyt mutaa ulkona ainakin pari desilitraa ulos tulleesta materiaalista päätellen. Ja nythän en tiedä johtuiko oksentaminen kaikesta syödystä mudasta, havuista, ruohosta, oksan- ja pähkinänkappaleista vai söikö koira tätä kaikkea olonsa helpottamiseksi. Yhteinen tekijä molemmissa sairauskertomuksissa oli myös, että olin antanut Ellille auringonkukkaöljyä vähän aiemmin, ja aivan ensimmäistä kertaa. Voihan olla, että Ellille ei sovi kyseinen öljy. Googlettamalla en löytänyt tietoa, ettei auringonkukkaöljy sopisi koiralle. Oksennusta tuli aidoille matoille, beessille kulmasohvallemme ja parketille, muiden muassa.


En myöskään välittäisi mainita, että taas välähti valo ajaessani 40 km/h alueella, jossa ei olisi saanut ajaa niin kovaa. Hui! Pitkässä alamäessä, piilotettuna pysäköityyn pakettiautoon. En edes kaasuttanut, mutta en jarruttanutkaan. Pitäisi jarruttaa, vaikka vain loikottelee alamäkeä 40 km/h. Edellisen sakkoni sain ajaessani 38 kilometriä tunnissa. Veikkaan, että tässä lapussa lukee vieläkin vähemmän.

Paistaessani pannaria Matin luokkailtaan, unohdin yhdestä erästä munat. Pannarista! Joo ei. Koira kyllä syö, mutta ei muut. Ja samana päivänä, kun kaikki muutkin vastoinkäymiset sattuivat, lähetin vielä kiukkuisen meilin yhdelle lapseni valmentajista. Sanoin, että ei. Meidän lapsi vain ei enää toimi näin. Piste. Nukkumaan käydessä päällimmäisenä oli kiukku. Onneksi sain myöhemmin viikolla vastausmeilissä vaihtoehtoisen toimintaehdotuksen, joka miellytti minua.

Luulin, että tässä olisi ollut ikävää riittämiin yhdelle päivälle, muttei. Hakiessani Mattia ja hänen luokkakaveriaan luokkaillasta meille yökylään, pojat lähtivät juoksemaan meitä karkuun sillä seurauksella, että kaveri liukastui, löi päänsä porraskaiteeseen, ja päänahasta kuoriutui kiva kappale nahkaa saaden aikaan hyvän verenvuodon. Istuimme verissämme sylikkäin pojan kanssa koulun aulassa pojan isää odotellen. Suunnitelmat eivät sitten onnistunutkaan Frederikin lähtiessä ensiapuun.

Seuraavana aamuna tajuttiin, että Helmin puhelin oli kadonnut lopullisesti. Soitto rikospaikalle osoitti, että mitään puhelinta sieltä ei ollut toimitettu respaan. Mutta tämä ei sentään sattunut samana päivänä kuin kaikki muut vastoinkäymiset. Jokaiselle päivälle riittää omansa!

Ja eihän tällaiset asiat ole niitä, jotka masentavat. Nämähän ovat asioita, joille ehkä jo seuraavana päivänä nauretaan, mutta nämä ovat asioita, jotka vaikeuttavat arkea kiitettävästi. Ne masentavat asiat ovat jotain aivan muuta.

Itselläni yksi iso tekijä henkiseen hyvinvointiin on itsensä hyväksyminen. Tällä kertaa on ollut vaikeaa hyväksyä oma fyysinen olemuksensa. Henkisiinkin tekijöihin itsessäni olen monasti ollut tyytymätön, mutta tällä kertaa en ole käyttäytynyt huonosti, mielestäni, onneksi. Sitä en varmaan enää tähän lisäksi kestäisi.

Peilistä minua on katsonut turvonnut, liian hyvin syönyt ja juonut, keski-ikäinen (45), roikkuvaposkinen mummo, jonka hiusten juurikasvu on ollut reilusti toistakymmentä senttiä. Mitkään vaatteet eivät näytä sellaisen päällä hyvältä, joten on ollut aivan sama, vaikka on mennyt tuulipuvulla ja lämpökerrastolla aamulenkiltä iltalenkille. Kauppapäivinä on pitänyt vaihtaa farkut jalkaan. Takin alla on mennyt hyvin lämpökerraston yläosa. Huivi vaan kaulaan. Juurikasvun kasvatus on ollut tietoista, koska haluan päästä eroon neljään kertaan vaaleaksi raidoitetuista hiuksistani. Eikä se tarkoituksellisuus ole tehnyt peilikuvasta yhtään sen paremman näköistä. Latvoissa ei ole ollut pitkään aikaan enää mitään raitaa. Ne ovat olleet täysin blondit. Joko rupeaisi masentamaan itseä kutakin?


Tartuin sitten omiin ohjeisiini kiinni. Laitoin jääkaapin oven, kattilan kannen ja pullon korkin kiinni. Noin kuvainnollisesti. Edelleen käytiin kylässä tuttavilla ja laitettiin hyvää ruokaa, mutta en enää syönytkään samoja määriä tai ilahduttanut itseäni viinillä yhtä usein kuin aiemmin. Eli viini ei enää ole jokailtainen ruokajuoma. Ja kun viinipullon korkki on kiinni, eivät juustotkaan enää maistu.

Pitkän sisäisen taistelun jälkeen raahasin itseni kuntosalille. Sinne onkin meiltä kilometri. Ponnistus on siis valtava. Yllättäen siellä ei ollutkaan niin pöljää. Vaihdoin vanhan lihasmassan lisäämiseen tähtäävän taktiikkani uuteen: rasvanpolttoon. Vähän pienemmin painoin tolkuttomia sarjoja. Minulle tolkuton tarkoittaa 3 x 15 ja niin, että viimeiset 15 tarkoittaa niin montaa kuin emäntä jaksaa. Ja salityöskentely sopii minulle niin hyvin. Parissa viikossa näkyy jo kiinteytymistä, kun tuo ruokailupuoli on samalla tasapainossa. Mitään nälkää en ole tähän vuodenaikaan suostunut näkemään. Kylmähän siinä tulisi.


Kävin myös vaatekaupassa ja siirryin seuraavaan vaatekokoon. Helpotti huomattavasti. Ainakin tuosta vyötärön ja reisien kohdalta. Myös pinna löystyi. Saatoin näyttää ihan mukavalta, kunhan vaatteet vain ovat oikeaa kokoa. Ehkei tässä enää kolmekymppiseksi palata, vaikka mitä tekisi. Räväytin myös ostamalla värikkäämpää vaatetta. Kuvassa ylläni. Ainoa tummansininen vaatekappleeni. Eipä ole musta tai harmaa!

Tänään antaudin myös kampaajalleni. Terveiset Frederikille! Juurikasvu hoideltiin pois päiväjärjestyksestä, mutta toisin kuin olin aina fakkiutuneesti ajatellut. Värjättiinkin latvat eikä juurikasvua. Hiukset raidoitettiin kahdella värisävyllä, jotka olivat tummuusasteeltaan lähellä omaa väriäni. Ei ole enää juurikasvua eikä vaalennettuja latvoja. Nopeutettiin luontoa vähän! Ei varmasti mikään uraa uurtava keksintö, muttei ollut tullut aikoihin itselleni mieleen.


Mitään ei kuitenkaan voi sille, että maalla on vetovoimansa, joka vetää poskiani alaspäin. Onneksi kuitenkin kaikkien muidenkin poskia. Ja virkistävä hetki oli tänään kampaajallani, kun pesupaikan yläpuolella katossa oli peilit. Posket painuivat juuri oikeaan suuntaan, ja suorastaan nautin katsella pinkeää ilmettäni. Pitäisiköhän hankkia samanlaiset omaan makuuhuoneeseen...

Mikään ei myöskään auta mummoutumiseen. Sellainen minusta tulee maaliskuussa vaikka kuinka temppuilisin.

tiistai 26. marraskuuta 2013

Tryffelipasta ja tryffelikoira

Saatiin lahjaksi ystävien illalliselta yli jäänyt pala valkoista tryffeliä, maistiaisiksi. Kuka koskaan on sellaista pidellyt kädessään, tietää, ettei kyse ole ihan tavallisesta ruoka-aineesta. Jo tuoksu sen kertoo. Itselleni tuttavuus oli täysin uusi.

Valkoista tryffeliä suositellaan hankittavaksi noin 10 grammaa ruokailijaa kohden. Kuulostaako vähältä? Minun mielestäni ainakin kuulosti. Mutta sen jälkeen, kun olimme itse valmistaneet vajaan 10 gramman palasesta tryffelipastaa neljälle, ei 10 grammaa per ruokailija enää kuulostanutkaan ollenkaan vähältä.


Ja siis tryffelipastan valmistushan on melkoinen taidonnäyte. Pasta keitetään, maustetaan tryffeliöljyllä, suolalla ja valkopippurilla sekä lorauksella sitruunamehua. Siinäpä suurin piirtein se! Pasta nostetaan lautaselle ja tryffelihöylällä (lue: perunankuorimaveitsi) viipaloidaan ohuenohuita siivuja sientä pastan päälle. Eikä niitä viipaleita tarvita paljoa maun saamiseksi! Itse asiassa yliannostus lienee suurempi vaara kuin se, että makua ei saisi riittävästi.


Meidän onni oli, etteivät lapset osanneet arvostaa herkkua samassa määrin kuin me. Äidin leipomat tuoreet sämpylät tekivät paremmin kauppansa. Enkä sitten käynyt ahdistelemaan lapsia. Tyydyin kaapimaan heidän lautastensa pohjat.


Ehkä valmistan tänään pienen munakkaan niistä kahdesta kananmunasta, jotka laitoin edelliseksi yöksi sienen kanssa samaan ilmatiiviiseen pussiin. Tryffelin voimakas tuoksu kuulemma tarttuu munaan sen kuorenkin läpi. Tryffelimunakas on toinen suosittu ruoka, jota sienestä valmistetaan.


Kun sieni tuotiin kotiin, Elli steppasi keittiössä häntä viuhuen. (Mikä häntä?) Kokeilimme piilottaa palan ympärillä olleen paperikääreen ja sen sisälle koiran herkun palkinnoksi mahdollisesta löytämisestä.


Nokka tuhisi vain hetken. Ainakin kolme kertaa Elli etsi käärepaperit eri paikoista kotoamme. Ruokailun jälkeen Elli sai etsiä käyttämämme lautaset nuoltavaksensa. Tämä olikin hiukan vaikeampaa, kun tryffeli tuoksui ympäri huoneistoa. Pöydällä pastakulhossa, sekoitusastiana käyttämässäni kattilassa keittiössä, aterimissa. Pienellä ohjauksella lautaset kuitenkin löytyivät yksi toisensa jälkeen.


4000 euroa/kilo! Kyllä tekisi mieli ajaa Elli Ranskaan sieneen. Sesonki olisi suurinpiirtein nyt.

maanantai 25. marraskuuta 2013

Yksi huone enemmän ja yksi huone vähemmän

Olemme olleet oikein tyytyväisiä kotiimme täällä. Ainoita miinuksia ovat, että koti ei ole oma eikä tässä ole pihaa. Pihan korvaavat kolme parveketta ja pienen pieni auringonottopaikka talomme toisella sivulla.

Kun muutimme tähän 2,5 vuotta sitten, kalustimme tämän Suomesta tuomillamme huonekaluilla. Näiden kanssa ollaan menty niin, että lisää on hankittu lähinnä sisustustavaroiden kuten esimerkiksi mattojen, taulujen ja lamppujen verran, mutta myös muutama lipasto, pöytä ja vierassohva hankittiin alussa lisää.


Kun tavarat löysivät paikkansa, eivät ne ole siitään mihinkään liikahtaneet. En yleensä vaihtele huonekalujen järjestystä. Mitä sitä hyvää vaihtamaan!


Viime viikolla kuitenkin vaihtui. Ihan kunnolla. Meillä ei enää ole ruokasalia, vaan meillä on nyt kirjasto/tupakkahuone. Kukaan meillä ei tosin tupakoi, eivätkä vieraatkaan sisällä, mutta tarvitseeko sitä välttämättä polttaakaan.


Onneksi olohuoneemme on niin tilava, että meidänkin ruokapöytämme (100 x 240) mahtui siihen, jos ei heittämällä, niin villasukkia apuna käyttäen hiljaa hinaamalla. Ja yhden naisen voimin. Maton altarullaus ja takaisin allerullaus olivat ne vaikeimmat rastit.


Muutos oli pieni yllätys miehelleni. Olin toki varovaisesti kysäissyt, että mitä jos. Luottoa järjestelyn mielekkyydelle ei kyllä paljoa tullut. Onneksi kaluja ei tarvitse niitata kiinni lattiaan. Mikäli homma on susi, haetaan taas villasukat.


Lipastojen ja kirjahyllyjen alta saa näin myös kivasti imuroitua ja pyyhittyä reilun kahden vuodet pölyt!


Odotan niin ensimmäistä kunnollista illallistamista uudessa ruokatilassamme. Jännää nähdä miten tila toimii käytännössä! Kirjastohuonetta ainakin on käytetty ahkerasti ensimmäisestä illasta alkaen.


En tiedä miten muualla, mutta meillä ainakin on aina mennyt niin, että kun illalliselle tulee vieraita, istutaan ruokapöydän ääressä sitten hamaan tappiin saakka. Nyt vähän toivon, että ruoan jälkeen voidaankin siirtyä kirjastoon seurustelemaan, kun huoneessa on mukavat nojatuolit neljälle ja vielä tuoliparit vastapäätä toisiaan. Jälkiruoat voisikin syödä sitten vasta kirjastossa!


Moni koriste-esinekin löysi uuden paikan itselleen, ja pääsi näin paremmin esille.

tiistai 19. marraskuuta 2013

Note to self

On jälleen tullut se aika vuodesta, kun kaikki housut ovat menneet pieniksi, eikä mikään muukaan vaate näytä hyvältä päällä. On siis hyvä muistuttaa itseä muutamasta seikasta.

Laita kattilan kansi kiinni! Sinun ainoan ei tarvitse tyhjentää jokaista astiaa ja kulhoa, joka huushollissa tuoksuu hyvälle.

Älä leivo enempää kuin miehesi ja lapsesi jaksavat syödä yhdellä kerralla! Kaikki ylimääräinen huutaa sinun nimeäsi.

Pullon korkki kiinni! Oli se sitten glögi, Glühwein, viinipullo tai mehu - korkki kiinni. Ala hauduttamaan teetä. Keitä illaksi koko pannullinen, niin on helppoa. Kivennäisvedellä voi laimentaa täysmehua, ja tarjoilla sen vaikka jalallisesta lasista, itselleen. Tulee herkästi mielikuva jostain paremmasta.

Pidä kiirettä! Älä jää lenkillä ihailemaan maisemia. Kyllä ne siinä pysyvät. Äläkä juttele joka toisenkaan vastaantulijan kanssa. Anna mennä, pidä vauhtia yllä!

Sulje läppärin kansi. Älä jää sohvalle puolille öin. Ota kirja käteen. Ei kestä kauaakaan, kun uni kuiskuttelee korvaasi. Aikaisemman nukkumaan menon hyviä puolia on muiden muassa, että viimeinen iltapala jääkin syömättä, ja energiaa on aamulla vaikka kuntosalilla jakaa.

Lähde sinne kuntosalille! Puoli vuotta taukoa alkaa jo riittää. Kohta et enää muista missä se on. Reppu ovenpieleen valmiiksi, jo tänään. Kyllä se siitä mukaan tarttuu vielä joku päivä.

Käytä liikenevä vapaa-aika hyötyliikuntaan! Joulu on ovella. Pese ikkunat, vaihda huonekalujen järjestystä, siivoa komerot tai tamppaa vaikka matot. Energiaa palaa, ja jouluna kiität itseäsi.