keskiviikko 30. tammikuuta 2013

Elämän juhlahetkiä

Kommenttilaatikossa oli kysymys voisinko kirjoittaa jotain vietetyistä perhejuhlistamme. Ensin ajattelin, että menneiden muisteleminen ei oikein sovi linjaani, mutta sitten ajattelin, että eihän minulla mitään linjaa ole. Voisihan olla kivaakin palata menneisiin, kun eivät nuo hetket takaisinkaan enää tule.

Kaivoin perhealbumini, lue: ulkoisen kovalevyn, ja aloin etsiä vanhoja valokuvia. Olimme hankkineet ensimmäisen digikameramme näköjään jouluna 2004. Helmi on syntynyt 2003 ja Matti 2004. Itkuhan siinä tuli, kun viinilasi kädessä selailin vauvakuvia pienistä, enkä mitään perhejuhlakuvia saanut etsityksi. Tänään aloitin homman alusta.

Selkeästi huomasi, koska olin aloittanut blogin kirjoittamisen. Aiemmin ei tullut dokumentoitua asioita yhtä tarkasti. On juhlittu useammat juhlat läpi niin, ettei tarjoiluista ole otettu yhtään kuvaa. Eikä kiireen keskellä ole niin ollut aikaakaan kuvailuun. Joskus ainoa, mitä tarjoiluista on dokumentoituna, on menú.


Kuten Ollin lakkiaisissa. Olli kirjoitti syksyllä. Koska lakki painettiin päähän vasta koulupäivän päätyttyä, pidettiin juhlatilaisuuskin vasta illalla. Raskaampi ruoka sopi hyvin joulukuiseen perjantai-iltaan.


Olli ei viihdy kameran edessä. Tämänkin kuvan päähenkilönä on ensimmäisen lyyransa saava äiti.


Toisin on tyttöjen laita. Kuvia löytyy joka lähtöön! Essin lakkiaisissa oma sisko valokuvasi ja kuvien näyttämönä toimi kotipiha. Taustalla omenapuu. Essi halusi lakkiaisiin vain kiharat. Kampaus ei lakin kanssa niin hyvin toimisikaan.



Jotain on onneksi taltioitukin. Salaattibaari Annin rippijuhlista ja voileipäkakkupöytä Essin lakkiaisista.



 
 
Täytekakkuja täytyy olla riittävästi. Essin lakkiaisiin tein kolme isoa prinsessakakkua. Liekö suurimmat kahdeksan tai kymmenen munan. Yksikin olisi sitten riittänyt. Kokoan täytekakut aina vuokiin edellisenä iltana. Juhlapäivän aamuna kumoan kakut vuoistaan. Vuokaan rakennettu kakku on kostunut sopivasti yön aikana, jähmettynyt tasaiseksi muotin mukaan, ja näin kakku on helppo koristella, kun kerrokset eivät hylly tai ole kallellaan joka suuntaan.



Prinsessakakkuja Annin rippijuhlista ja Essin lakkiaisista. Ollille en tehnyt prinsessakakkuja. Taustalla myös iki-ihana Sacher-kakku.

Minulla on monasti teemaväri juhlissani. Kukat toistavat tätä väriä samoin kuin servietit. Joskus teemaväri tulee sankarin vaatteiden mukaan.




Ylin pöytäasetelma on Annin rippijuhlista, keskimmäinen Ollin rippijuhlasta ja alin Ollin lakkiaisista. Ollin rippijuhlissa teemaväri oli vihreä, joten siitä kimpun sävy. Ollin lakkiaisasetelmaan valittiin miehekkään kokoiset kukat ja sekaan joulunpunaista vuodenajasta johtuen.

Wanhojen tansseissa ei onneksi ole muuta laittamista kuin itse tanssijat. Ei leipomista, ei siivoamista. Ainakin noissa neideissä on riittänyt työtä.


Molemmat tytöt ovat käyneet kampaajalla aina juhliansa ennen aamulla. Monena kertana kampauksia on säädetty kotona itkien ja kiukuten. Kampaajan näkemys asiasta ei aina ole sama kuin neitosten. Koska äidillä ei juurikaan ole mitään tekemistä tuntia ennen juhlaa, niin kampaamosta nyyhkien palaavan neidin nutturaa ruvetaan löysäämään pinni kerrallaan. Äidin omat hiukset jäävät hyvin usein vähälle huomiolle, meikistä puhumattakaan. Tämä kampaus taisi kyllä mennä läpi aivan tällaisenaan.


Essille ostettiin sellainen puku, että Annikin voi sillä sitten tanssinsa tanssia. Selkäpuolella olevan nyörityksen vuoksi äitikin voi pukua käyttää heti, kun kutsu seuraaviin prinsessatanssiaisiin saapuu.


Vieraammat (joskus myös tutummat) eivät aina erota tyttöjä toisistaan. Anni tanssi omat wanhansa jo lukion ensimmäisellä luokalla, koska hän halusi olla vuotta vanhemman poikaystävänsä pari.

Seuraava rypistys onkin sitten Annin lakkiaiset reilun vuoden päästä. Oma roolini taitaa jäädä tilauksen suunnittelun asteelle. Luulen, että olosuhteiden vuoksi kaikki on hankittava valmiina.

maanantai 28. tammikuuta 2013

Tehtiin radikaalit

Viidestä lapsestani kolme ei ole koskaan käynyt ammattilaisella leikkauttamassa hiuksiaan. Ja pituudesta sen kyllä huomaa.


Isojen tyttöjen hiuksiin on kyllä teetetty kampauksia suurten juhlien aattona. Konfirmaatioon, Wanhojen tansseihin ja ylioppilasjuhliin. Matti on käynyt parturissa kerran kokeilumielessä ja Olli varmaan jo useammin, olosuhteiden pakosta. Mikollakin taitaa olla edellisestä parturikäynnistä jo useampi vuosi.

Innostuin nuorempana harjoittelemaan hiustenleikkausta poikaystäväni kanssa. Se oli niin hauskaa, että harjoiteltiin sitä joka viikonloppu. Sanonta: Suutarin lapsilla ei ole kenkiä, vääntyi suussani aivan toiseen merkitykseen seuraavin sanoin: ...ja parturin lapsilla ei ole hiuksia. Jatkoin harrastusta sitten opiskeluaikanani tyttöystävieni hiuksilla. Elettiin 80-luvun loppua, ja kaikilla oli permanentit ja mielellään vielä pitkät hiukset. Ja se yhtälö oli opiskelijan kukkarolle monasti liikaa. Niinpä väänsin tyttöjen pitkiin hiuksiin Tukkataika-nimistä permanenttisysteemiä. Ja omiinikin. Ja leikkelin kerroksittain, muotia sekin.

Muoti muuttuu, mutta edelleen leikkelen hiuksia. Matin hiukset vedetään 18 millimetrin terällä noin kerran kuukaudessa. Sivuilta ja takaa lyhyemmäksi, aina 3 millimetriin saakka. Tänään poika halusi irokeesin. Yleensä aina sanon ehdotukselle tiukan ein. Ehdotus ei ole mitenkään uusi laatuaan. Tänään kuitenkin löysäsin pipoa ja ajattelin, että kukaan ei vahingoitu, jos pojalla hetken on irokeesi. Lauantaina on taas jalkapalloturnaus, ja vastapuolta voi vähän hämätä näinkin. Kahden viikon päästä on Fasching, mikä on kovin karnevaalitapahtuma koko vuonna. Mikäli tilatut naamiasvaatteet eivät ehdi juhlaperjantaiksi perille, niin aina voidaan pukea poika rokkariksi.


Lähtötilanne oli jo aika väsynyt.


Leikkauksen ja pesun jälkeen töyhtö näytti tältä.


Ja muotoonkuivauksen jälkeen oltiin sitten tämän näköisiä.

Helminkin kanssa oli tarkoitus tehdä jotain hurjaa. Helmin on vaikeaa itse hoitaa hiuksiaan. Hiusten pesu on projekti, johon ei ryhdytä edes joka toinen ilta. Minä harjaan hiukset pari kertaa päivässä, ja aina ne pidetään letillä. Muutoin niitä ei saisi selväksi. Puhuttiin, että leikataan hiuksia 5-10 senttiä. Haluttiin kuitenkin säilyttää hiukset yhä pitkinä.


Helmillä lähtökohta oli se, että hiusten pituus tyvestä latvaan oli 70 senttiä. Loppumittaus näytti, että jäljelle jäi 63 senttiä. Ihan riittävästi vielä.


Molemmat olivat tyytyväisiä lopputulokseen. Kunhan isikin olisi...edes sen kaksi viikkoa.

torstai 24. tammikuuta 2013

Parempaa arkiruokaa

Aloin lukemaan, tai siis luin yhdessä illassa, joululahjaksi saamani Safkaa-kirjan. Kiitos paljon Arja! Asiaan perehtymättömille tiedoksi, että TÄSSÄ kirjassa on SEN avocadopastan resepti.


Ensiksi ajattelin, että kirja on puolillaan ohjeita, joita kaikki osaavat selkärangastaan, kuten parsan keittäminen, sienten pilkkominen ja paistaminen leivän päälle, lohileivät, tomaatti-juustosalaatti, viher-yrttisalaatti, yms. Sitten tajusin, että kenties juju ei olekaan aina siinä, miten joku valmistetaan, vaan siinä, mitä valmistetaan. Pidemmälle päästyäni löysin monta yksinkertaista ohjetta ruoista, joiden olemassaoloakaan en enää muistanut. Kansainvälinen keittiö sekoittaa kauhaa keittiössäni niin, etten edes muista Lindströmin pihvejä tai merimiespihvejä. Olen saanut kyseisiä viimeksi lapsena. Kirjasta löytyy sitten kyllä pastaosastolta sitä kansainvälisempääkin meininkiä, mutta myös ihan uutta kokeiltavaa suomalaisesta keittiöstä. Yleensä etsin ohjeeni verkosta, mutta silloin pitää tietää mitä etsii. Tosin, ruokablogeista saa kyllä myös valtavasti uutta ideaa. Keittokirjaa lukiessa uutta ideaa pukkaa joka käännetyn sivun jälkeen.


Kirjasta on kokeiltu nyt Lohta ja punajuurta sekä Vasikanmaksaa vernissage. Varhaiskaalisalaatin ja kermaviilikastikkeen tein soveltaen niin, että varhaiskaalen tilalle tuli karkeaksi raastettua kyssäkaalta ja porkkanaa. Jääkaapissa on kyllä nyt ihka oikeakin kaali reseptin kirjaimelliseen toteuttamiseen.

Tärkeintä mielestäni on, että sain uusia vaihtoehtoja sille listalle, jota pyöritän aina uudestaan ja uudestaan. Jääkaapissa on jo merimiespihvin ja lindströmin pihvien ainekset sekä kasvikset vihannespastaan. Kun ennen ruoanlaitto oli pakkopullaa, ja toivoin, että olisi vielä eilisiä tähteitä, odotankin nyt, että saataisiin eiliset syötyä, jotta pääsisin kokeilemaan jotain uutta. Asiaa ei helpota se, että Mikko on viikot reissussa. Täytyy kyllä kiitellä lapsia. Sen verran rohkeasti he ovat kokeiluni nielleet. Olen myös aivan rauhassa tämän innostukseni kanssa. Koskaan mikään hyvä ei ole kestänyt liian kauaa...viikkokin olisi hyvä.

Kokkauskipinässä piti päivittää joitain keittiötavaroita, ja löysin sattumalta aivan ihastuttavan kapineen keittiönikkunalaudalleni (niinkuin siihen enää mitään lisää tarvittaisiin).


Muskottipähkinämylly. Piti oikein etiketistä lukea, mitä noin sievällä myllyllä tehdään. Sen verran kyseistä maustetta käytän (aina ennen valmiiksi jauhettuna), että sellainen täytyi saada. Ja kuinka kiva lahjaideakin tuollainen olisi, pienen pähkinäpussin kera.

lauantai 19. tammikuuta 2013

Oi päivää, oi yllätystä!

Mikko oli koko viime viikon reissussa. Lähti lauantaiaamuna, ja perjantai-iltana oli lento kotiin peruttu. Ajatteli, että tulee vaikka junalla. Olisi se ollut ihan mahdollistakin. Viimeinen etappi oli Pariisissa. Lento kuitenkin järjestyi toisen lentoyhtiön lennoilla.

Lauantaina aamulenkin jälkeen lapset olivat tehneet vanhemmille elämänsä ensimmäisen aamiaisen. Olivat käyttäneet ensimmäistä kertaa itsenäisesti liettä. Oli aika luksusta tulla puolentoista tunnin hikilenkiltä valmiiseen aamupalapöytään!


Olin keksinyt yllätyksen kotiin palaavalle puolisolle. Asiat kulkivat seuraavaa rataa: Verhoista ja kalusteista huolimatta ruokailuhuoneessamme kaikui. Ajattelin, että perheemme on valmis ensimmäiseen mattoon ruokailuryhmän alla. Viimeisestä pöydälle kaatuneesta maitolasillisesta on jo pidempi aika kuin kaatuneesta viinilasillisesta. Lueskelin kotiin tulleita mainoksia ja huomasin, että meidän tarvitsemaamme kokoa (200 x 300) voisi saada mattoja reilun kahdensadan euron hintaan. Tuumasta piti laittaa heti toimeen. Perjantaina ajoin tuttuun huonekalujättiin mattokaupoille. Hyvin nopeasti minulle selkeni, mitä haluan, eikä se ollut kahdensadan matto. Halusin afganistanilaisen ziegler-maton. Tyyli sopi jotakuinkin hyvin olohuoneemme moderniin tyyliin. Kannoin kotiin kaksi ziegleriä (kaksikymmentä kiloa per matto) sovitteille. Levitin ne, toisen ruokapöytämme (reilut sata kiloa) alle ja toisen eteiseen, Matin kanssa. Matti ei ollut se, joka nosti pöytää.


Illalla isännän tultua, matot olivat jälleen paketissa. Että se siitä yllätyksestä! Ei vaan. Yllätys osui ja upposi. Matot vaan eivät olleet ollenkaan meidän väriämme. Olin itsekin aivan samaa mieltä mattoja sovitettuamme.

Lauantain marssijärjestys olikin sitten selvillä. Ensin oli palautettava sovitteilla olevat matot ja sitten olisi löydettävä sopivat tilalle. Siellä, mistä matot olivat sovitteilla, olivat kaikki joulukoristeet puoleen hintaan. Nyt on sitten päätetty ensi joulun väri, ja lähtölaskenta jouluun on alkanut. Ehkä kannattaisi alkaa jo miettiä joulukortti-ideoita, niin saisi ne ehkä ensi jouluna lähetettyä. Viime jouluna kortit jäivät ideointiasteelle.


Kierreltiin mattokauppoja. Ensimmäisessä suomalaisia palveli turkkilainen myyjä, toisessa iranilainen ja kolmannessa algerialainen. Iranilainen myyjä näytti lapsille, miten yksin koiran kanssa jääneelle matolle saattaa käydä, ja mistä apu siihen.


Voimien loppuessa käytiin latautumassa suosikkibaarissamme. Tehtiin myös oma ennätyksemme. 38 lautasta neljään mieheen. Jokaisella lautasella on kahdesta neljään sushi- tai sashimipalaa tai pieni lautasellinen salaattia.


Sitten jatkettiin taas aarteenetsintää. Kävi taas, kuten monasti aiemminkin. Aloitamme etsinnät naapurikaupungeista, jotka ovat suuria ja mahtavia. Lopulta käymme omassa kaupungissamme, monta kertaa ohiajetussa liikkeessä, josta kaikki haluamamme sitten löytyy.


Joku saattaa jo huomata kuvasta, että siellähän se Hannan-näköinen matto onkin...


Lapsilla ei suoranaisesti näyttänyt olevan kovin ikävää. Myyjäkin kesti kaiken, kun alusta saakka näytti selvältä, että nämä lähtevät liikkeestä matto, tai kaksi, kainalossaan.

Niin kuin sitten kävikin. Ainoa asia, josta jouduin tinkimään oli valmistusmaa. Olin ajatellut afganistanilaista ziegleriä, mutta sainkin pakistanilaisen. Hyvityksesi sain kyllä sitten kaksi. Eteiseen ostettiin myös uusi matto.


Ja sitä rahaa paloi kyllä yli kymmenkertaisesti sen, mitä aivan alkumetreillä ajattelin. Mutta mitä minä en tekisi miestäni ilahduttaakseni!

maanantai 14. tammikuuta 2013

Nyt syödään omenoita - suoraan tuottajalta

Tuon tuostakin ovikello soi, ja lähialueiden tuottajat kauppaavat tuotteitaan. Tänään kaupattiin perunoita ja omenoita. En minä hamsteri ole, mutta minulla kuitenkin oli kymmenen kilon perunasäkki jääkaapissani. Kyllä vain. Yhdellä hyllyllä on vain perunoita.

Mutta omenoista olin kiinnostunut. Tarjolla oli viittä eri lajiketta, joko sekaisin tai erikseen. Kaikki saksalaisia lajikkeita ja ekologisesti viljeltyjä. Ei torjunta-aineita. Eivät myöskään olleet halpoja, mutta kaikki maistuivat mahtaville. Rouva kiersi korinsa kanssa maistattamassa. Lupasin ottaa sellaisen säkillisen, jossa on kaikkia lajikkeita sekaisin.


Pienin myyntierä oli kymmenen kiloa. Joten nyt syödään omenoita! Meillä onkin joka päivä mennyt yksi omena (vähintään), kun olen pilkkonut lasten eväsrasiaan omenan puoliksi. Täytynee jotenkin tehostaa nyt kulutusta. Tehdä vaikka smoothieta aina aamuisin.

Lähiruokaa suoraan alkutuottajalta tulee myös perjantaisin suoraan ovelle. Munarouva tuo kymmenen kappaleen paketillisen kananmunia omasta kanalastaan, jossa kanoset saavat kuopsutella virikkeillä varustetussa lattiakanalassa. Ja nämä munat ovat edullisempia kuin vastaavat marketissa. Voisi oikeastaan tehdä keväällä lasten kanssa retken sinne, niin näkisi olosuhteet aivan varmasti. Ja olisihan se mukavaa ja opettavaista meille kaikille! Lomalla ollessamme tai mikäli muuten en munia tarvitse, laitan vain lappusen ovelle, ettei munia kyseisellä viikolla, Keine Eier. Kotonakaan minun ei välttämättä tarvitse munia päivystää. Munat kyllä odottavat alaovella tullessani, ja maksun voin suorittaa vaikka seuraavalla viikolla. Ennen kuin rutinoiduin tähän toimitukseen, oli minulla pitkästi kolmattakymmentä munaa kaapissani...

Maitohan me haetaan suoraan maatilalta, pastöroimattomana ja homogenoimattomana ja markettihintoja edullisempana. En myöskään itse kuumakäsittele maitoa ennen käyttöä. Kuumentaminenhan on juuri se, joka tuhoaa maidon D-vitamiinin, heikentää kalsiumin arvoa ja tekee laktoosin laktoosi-intolerantikolle vaikeammin pilkkoutuvaksi. Kerron kyllä heti sitten, mikäli perhettämme kohtaa joku kauhea bakteeritartunta. Näin ovat ihmiset eläneet kautta aikojen ja näin uskon meidänkin elelevän. Kaikkea ei vain voi pelätä.

Muita suorantuotannon kokeiluja meillä on ollut forellit läheisestä kala-altaalta, hanhi läheiseltä maatilalta ja viiniä suoraan viljelijältä. Kanitarhakin meillä olisi ihan vieressä mutta en ole siellä koskaan käynyt. Ystävättäreni kertoi, että hänen koiransa karkasi kerran tarhan pihaan ja säikäytti yhden kanin niin perinpohjaisesti, että siltä katkesi koipi. Niinpä rouvan oli ostettava sitten kani.

lauantai 12. tammikuuta 2013

Kolmin kotona

Kun isi lähti viikoksi työreissuun (lauantaiaamuna!) ja Helmi yökylään kaverille, piti meidän keksiä Matin kanssa jotain tosi kivaa tyhjyyttä täyttämään. Helmi tosin lähti vasta kuuden aikoihin illalla, joten kiirettä piti, että ehdittiin tehdä kaikki kiva tuona lyhyenä hetkenä.


Matti halusi leipoa, ja minähän halusin juuri sitä samaa mitä Mattikin. En halunnut, että hänelle tulee apea olo, kun hän jää yksin äidin kanssa. Leivottiin suklaakakku, sekin Matin toivomuksesta. Munkitkin olivat toivelistalla, mutta illan muutamana tuntina en katsonut taipuvani sellaiseen. Kakun jäähtyessä rakensimme joululahjaksi saatua tuhannen palan palapeliä. Palapeliä ratkoessa tulee luontevasti juteltua monenlaisista aiheista lasten kanssa. Paljon tulee myös laulettua. Ja se kahdenkeskinen ilta olikin mennyt hujauksessa.


Kolmannesta pyörästä sen verran, että leikkauspäivänä Elli ei päässyt edes jaloilleen. Heräsi kyllä illalla, vinkui surkeana, torkkui kainalossa viltteihin käärittynä, vaipat housuissaan. Kahtena seuraavana päivänä käytiin pienillä lenkeillä, hihnassa, välttääksemme riehumisen. Pisut ja kakit alkoivat kulkea omia reittejään, ja ruoka maistui jo ensimmäsenä iltana, kun hyvitykseksi annoin muutaman turvotetun palan kuivamuonaa.


Naapurin koiralta saatiin lainaan muutama body, ettei tarvitse pitää kauluria 10-12 vuorokautta, mikä aika kestää siihen, kun metalliset klammerit poistetaan haavaa suojaamasta. Luulen, että me kaikki olemme bodeihin tyytyväisiä.


"Mä etsin sun munasarjat."
 
Kolmannen päivän aamuna Elli kantoi lelukoristaan lelun toisensa perään ja halusi leikkiä kanssamme. Ikävä vain, että riehumiselle on yhtä pitkä karenssi kuin haavan nuolemisellekin.
 
 
"Ja mä revin ne ulos susta. Ja sitten mä puen sulle bodyn!"

keskiviikko 9. tammikuuta 2013

Ellin suuri päivä: narttukoiran sterilisaatio

Elli on pieni koira. Vaaka näytti aamulla 8 400 grammaa. Pienet koirat tulevat aikaisin sukukypsiksi ja tulevat kiimaan kaksi kertaa vuodessa. Kiima-aika kestää noin 3 viikkoa kerrallaan. Tuona aikana koira on pidettävä kiinni mahdollisten vahinkoraskauksien vuoksi, kastroimattomat uroskoirat on pidettävä erossa kiimaisesta tyttökoirasta ja vuotoa saattaa tulla koko sen kolmen viikon ajan. Koirahoitolat eivät ota vastaan juoksuista narttua eikä sellaista viitsi antaa kenellekään tuttavallekaan hoitoon. Hotelliin ei viitsi ottaa tiputtelevaa koiraa sotkemaan eikä sellainen ole kiva kotonakaan.

Vaikka koiran sterilointi saattaa muuttaa jonkin verran koiran luonnetta, koska munasarjat ja kohtu poistetaan kokonaan ja niissä tapahtuu osa koiran hormoonitoiminnasta, ovat steriloimisen hyödyt kuitenkin niin suuret, että se kannattaa tehdä. Varsinkaan, kun tällä sekarotuisella ei ole mitään järkisyytä teettää pentuja. Tunnepuolella ajatellen olisi ihanaa antaa Ellin tulla kerran äidiksi ja hoidella itsekin pieniä pipanoita. Maailma on kuitenkin täynnä kotia tarvitsevia ja huonoissa olosuhteissa eläviä koiria. Kohdun ja munasarjojen poistaminen myös suojaa koiraa mahdollisilta tulehduksilta. Eipä ole mitä tulehtua! Leikkauksen aiheuttama mahdollinen inkontinenssi ilmenee kuulemma sitten vasta vanhemmalla iällä, joten sitä pelätessä tässä sitten.

Viimeiselle tuomiolle lähdettiin sitten tänään. Seuraava kuvasarja kertoo koruttomasti tämän aamun tapahtumat, joten mikäli joku uskoo, ettei halua katsoa yksityiskohtaista kuvasarjaa leikkauksesta, niin voinee päättää tämän kirjoituksen lukemisen tähän. Ajattelin, että tämä saataa olla informatiivinen jollekin, joka miettii samaa omalle koiralleen. Tilanne tällä hetkellä on, että Elli nukkuu edelleen leikkauksen höyryjä päästään pois. Tehdään uusi kirjoitus sitten, kun on taas jotain kerrottavaa!

 
"Minä aavistan, että kaikki ei ole nyt aivan samoin kuin jokaisena muuna aamuna. Aamulenkillä on jo käyty, enkä minä ole vieläkään saanut mitään syötävää." 

 
"Arvasin. Tämä ei ole hyvä paikka. Olisit päästänyt minut ovesta ulos. Tai olisi pitänyt aamulenkillä ottaa jalat alle, kun se oli mahdollista." 

 
"Myönnetään, minä olen utelias ja epäluuloinen. En vaan ollut koskaan ennen nähnyt partahöylää enkä voinut aavistaa, että se voi puraista, jos sitä tökkää kuonollaan. Mutta että kymmenen minuuttia vuotaa! Eikä muka koskaan aiemmin kenellekään muulle..." 


"Äiti. Vielä voitaisiin perua koko homma, mennä kotiin ja olla, niinkuin ei koskaan oltaisi missään oltukaan. Vatsakarvat kyllä kasvavat takaisin ihan hetkessä, ja minä lupaan unohtaa, mitä juuri aioit tehdä minulle."

 
"Nyt se löysi sen! Tuolla minä kasvattaisin omia pienokaisiani. Kiristää. Minähän en kyllä nuku! Vaikka kaikki muut yleensä kuulemma nukkuvat. Alan itkeä nyt. Lisäävät vähän morfiinijohdannaista kanyyliin."


"Nyt lähti! Eipähän tule kohtutulehduksia ainakaan. Jos nyt jotain positiivista minun näkökulmastani pitää löytää." 


"Homma takaisin pakettiin. Arvella ei ole mitään väliä. Sinnehän se jää karvojen peittoon. Jahka kasvavat takaisin."


"Onhan se hyvä, että sain hopeansävyisen suojan ajellun ja leikkauksen jälkeen mustelmaisen ihon peittämiseksi. Paranee siellä kaikessa rauhassa."


"Aja nyt! Lähdetään täältä, vaikka auton lattialla, aivan sama. Ja huomasitko, että naapurin musta koiranpentu ei haukahtanutkaan, kun minut näki. Tajusi sekin, että kaverilla ei nyt ole kaikki ihan kondiksessa."


"Antakaa mun nyt levätä. Lääkärikin sanoi niin. Ehkä käydään illalla pisulla. Ei valoja, ei kovia ääniä, kiitos. Nukun nyt nämä huurut pois päästäni."