maanantai 14. tammikuuta 2013

Nyt syödään omenoita - suoraan tuottajalta

Tuon tuostakin ovikello soi, ja lähialueiden tuottajat kauppaavat tuotteitaan. Tänään kaupattiin perunoita ja omenoita. En minä hamsteri ole, mutta minulla kuitenkin oli kymmenen kilon perunasäkki jääkaapissani. Kyllä vain. Yhdellä hyllyllä on vain perunoita.

Mutta omenoista olin kiinnostunut. Tarjolla oli viittä eri lajiketta, joko sekaisin tai erikseen. Kaikki saksalaisia lajikkeita ja ekologisesti viljeltyjä. Ei torjunta-aineita. Eivät myöskään olleet halpoja, mutta kaikki maistuivat mahtaville. Rouva kiersi korinsa kanssa maistattamassa. Lupasin ottaa sellaisen säkillisen, jossa on kaikkia lajikkeita sekaisin.


Pienin myyntierä oli kymmenen kiloa. Joten nyt syödään omenoita! Meillä onkin joka päivä mennyt yksi omena (vähintään), kun olen pilkkonut lasten eväsrasiaan omenan puoliksi. Täytynee jotenkin tehostaa nyt kulutusta. Tehdä vaikka smoothieta aina aamuisin.

Lähiruokaa suoraan alkutuottajalta tulee myös perjantaisin suoraan ovelle. Munarouva tuo kymmenen kappaleen paketillisen kananmunia omasta kanalastaan, jossa kanoset saavat kuopsutella virikkeillä varustetussa lattiakanalassa. Ja nämä munat ovat edullisempia kuin vastaavat marketissa. Voisi oikeastaan tehdä keväällä lasten kanssa retken sinne, niin näkisi olosuhteet aivan varmasti. Ja olisihan se mukavaa ja opettavaista meille kaikille! Lomalla ollessamme tai mikäli muuten en munia tarvitse, laitan vain lappusen ovelle, ettei munia kyseisellä viikolla, Keine Eier. Kotonakaan minun ei välttämättä tarvitse munia päivystää. Munat kyllä odottavat alaovella tullessani, ja maksun voin suorittaa vaikka seuraavalla viikolla. Ennen kuin rutinoiduin tähän toimitukseen, oli minulla pitkästi kolmattakymmentä munaa kaapissani...

Maitohan me haetaan suoraan maatilalta, pastöroimattomana ja homogenoimattomana ja markettihintoja edullisempana. En myöskään itse kuumakäsittele maitoa ennen käyttöä. Kuumentaminenhan on juuri se, joka tuhoaa maidon D-vitamiinin, heikentää kalsiumin arvoa ja tekee laktoosin laktoosi-intolerantikolle vaikeammin pilkkoutuvaksi. Kerron kyllä heti sitten, mikäli perhettämme kohtaa joku kauhea bakteeritartunta. Näin ovat ihmiset eläneet kautta aikojen ja näin uskon meidänkin elelevän. Kaikkea ei vain voi pelätä.

Muita suorantuotannon kokeiluja meillä on ollut forellit läheisestä kala-altaalta, hanhi läheiseltä maatilalta ja viiniä suoraan viljelijältä. Kanitarhakin meillä olisi ihan vieressä mutta en ole siellä koskaan käynyt. Ystävättäreni kertoi, että hänen koiransa karkasi kerran tarhan pihaan ja säikäytti yhden kanin niin perinpohjaisesti, että siltä katkesi koipi. Niinpä rouvan oli ostettava sitten kani.

2 kommenttia:

  1. Mekin on ostettu omppuja ovelta ja ne on kyllä Todella hyviä. Helposti saatiin laatikollinen kulumaan. Perunoita ostettiin myös ja hyviä nekin, mutta erityisesti niistä omenoista kannatti maksaa kalliimpi hinta.
    t. Ulla

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ostin omenat eilen, ja nyt on syöty/valmistettu ravinnoksi jo 17 omenaa :) Nyt ainakin näyttää siltä, etteivät nämä nurkkaan happane.

      Poista

Iloitsen jokaisesta kommentista!