lauantai 19. tammikuuta 2013

Oi päivää, oi yllätystä!

Mikko oli koko viime viikon reissussa. Lähti lauantaiaamuna, ja perjantai-iltana oli lento kotiin peruttu. Ajatteli, että tulee vaikka junalla. Olisi se ollut ihan mahdollistakin. Viimeinen etappi oli Pariisissa. Lento kuitenkin järjestyi toisen lentoyhtiön lennoilla.

Lauantaina aamulenkin jälkeen lapset olivat tehneet vanhemmille elämänsä ensimmäisen aamiaisen. Olivat käyttäneet ensimmäistä kertaa itsenäisesti liettä. Oli aika luksusta tulla puolentoista tunnin hikilenkiltä valmiiseen aamupalapöytään!


Olin keksinyt yllätyksen kotiin palaavalle puolisolle. Asiat kulkivat seuraavaa rataa: Verhoista ja kalusteista huolimatta ruokailuhuoneessamme kaikui. Ajattelin, että perheemme on valmis ensimmäiseen mattoon ruokailuryhmän alla. Viimeisestä pöydälle kaatuneesta maitolasillisesta on jo pidempi aika kuin kaatuneesta viinilasillisesta. Lueskelin kotiin tulleita mainoksia ja huomasin, että meidän tarvitsemaamme kokoa (200 x 300) voisi saada mattoja reilun kahdensadan euron hintaan. Tuumasta piti laittaa heti toimeen. Perjantaina ajoin tuttuun huonekalujättiin mattokaupoille. Hyvin nopeasti minulle selkeni, mitä haluan, eikä se ollut kahdensadan matto. Halusin afganistanilaisen ziegler-maton. Tyyli sopi jotakuinkin hyvin olohuoneemme moderniin tyyliin. Kannoin kotiin kaksi ziegleriä (kaksikymmentä kiloa per matto) sovitteille. Levitin ne, toisen ruokapöytämme (reilut sata kiloa) alle ja toisen eteiseen, Matin kanssa. Matti ei ollut se, joka nosti pöytää.


Illalla isännän tultua, matot olivat jälleen paketissa. Että se siitä yllätyksestä! Ei vaan. Yllätys osui ja upposi. Matot vaan eivät olleet ollenkaan meidän väriämme. Olin itsekin aivan samaa mieltä mattoja sovitettuamme.

Lauantain marssijärjestys olikin sitten selvillä. Ensin oli palautettava sovitteilla olevat matot ja sitten olisi löydettävä sopivat tilalle. Siellä, mistä matot olivat sovitteilla, olivat kaikki joulukoristeet puoleen hintaan. Nyt on sitten päätetty ensi joulun väri, ja lähtölaskenta jouluun on alkanut. Ehkä kannattaisi alkaa jo miettiä joulukortti-ideoita, niin saisi ne ehkä ensi jouluna lähetettyä. Viime jouluna kortit jäivät ideointiasteelle.


Kierreltiin mattokauppoja. Ensimmäisessä suomalaisia palveli turkkilainen myyjä, toisessa iranilainen ja kolmannessa algerialainen. Iranilainen myyjä näytti lapsille, miten yksin koiran kanssa jääneelle matolle saattaa käydä, ja mistä apu siihen.


Voimien loppuessa käytiin latautumassa suosikkibaarissamme. Tehtiin myös oma ennätyksemme. 38 lautasta neljään mieheen. Jokaisella lautasella on kahdesta neljään sushi- tai sashimipalaa tai pieni lautasellinen salaattia.


Sitten jatkettiin taas aarteenetsintää. Kävi taas, kuten monasti aiemminkin. Aloitamme etsinnät naapurikaupungeista, jotka ovat suuria ja mahtavia. Lopulta käymme omassa kaupungissamme, monta kertaa ohiajetussa liikkeessä, josta kaikki haluamamme sitten löytyy.


Joku saattaa jo huomata kuvasta, että siellähän se Hannan-näköinen matto onkin...


Lapsilla ei suoranaisesti näyttänyt olevan kovin ikävää. Myyjäkin kesti kaiken, kun alusta saakka näytti selvältä, että nämä lähtevät liikkeestä matto, tai kaksi, kainalossaan.

Niin kuin sitten kävikin. Ainoa asia, josta jouduin tinkimään oli valmistusmaa. Olin ajatellut afganistanilaista ziegleriä, mutta sainkin pakistanilaisen. Hyvityksesi sain kyllä sitten kaksi. Eteiseen ostettiin myös uusi matto.


Ja sitä rahaa paloi kyllä yli kymmenkertaisesti sen, mitä aivan alkumetreillä ajattelin. Mutta mitä minä en tekisi miestäni ilahduttaakseni!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Iloitsen jokaisesta kommentista!