torstai 24. tammikuuta 2013

Parempaa arkiruokaa

Aloin lukemaan, tai siis luin yhdessä illassa, joululahjaksi saamani Safkaa-kirjan. Kiitos paljon Arja! Asiaan perehtymättömille tiedoksi, että TÄSSÄ kirjassa on SEN avocadopastan resepti.


Ensiksi ajattelin, että kirja on puolillaan ohjeita, joita kaikki osaavat selkärangastaan, kuten parsan keittäminen, sienten pilkkominen ja paistaminen leivän päälle, lohileivät, tomaatti-juustosalaatti, viher-yrttisalaatti, yms. Sitten tajusin, että kenties juju ei olekaan aina siinä, miten joku valmistetaan, vaan siinä, mitä valmistetaan. Pidemmälle päästyäni löysin monta yksinkertaista ohjetta ruoista, joiden olemassaoloakaan en enää muistanut. Kansainvälinen keittiö sekoittaa kauhaa keittiössäni niin, etten edes muista Lindströmin pihvejä tai merimiespihvejä. Olen saanut kyseisiä viimeksi lapsena. Kirjasta löytyy sitten kyllä pastaosastolta sitä kansainvälisempääkin meininkiä, mutta myös ihan uutta kokeiltavaa suomalaisesta keittiöstä. Yleensä etsin ohjeeni verkosta, mutta silloin pitää tietää mitä etsii. Tosin, ruokablogeista saa kyllä myös valtavasti uutta ideaa. Keittokirjaa lukiessa uutta ideaa pukkaa joka käännetyn sivun jälkeen.


Kirjasta on kokeiltu nyt Lohta ja punajuurta sekä Vasikanmaksaa vernissage. Varhaiskaalisalaatin ja kermaviilikastikkeen tein soveltaen niin, että varhaiskaalen tilalle tuli karkeaksi raastettua kyssäkaalta ja porkkanaa. Jääkaapissa on kyllä nyt ihka oikeakin kaali reseptin kirjaimelliseen toteuttamiseen.

Tärkeintä mielestäni on, että sain uusia vaihtoehtoja sille listalle, jota pyöritän aina uudestaan ja uudestaan. Jääkaapissa on jo merimiespihvin ja lindströmin pihvien ainekset sekä kasvikset vihannespastaan. Kun ennen ruoanlaitto oli pakkopullaa, ja toivoin, että olisi vielä eilisiä tähteitä, odotankin nyt, että saataisiin eiliset syötyä, jotta pääsisin kokeilemaan jotain uutta. Asiaa ei helpota se, että Mikko on viikot reissussa. Täytyy kyllä kiitellä lapsia. Sen verran rohkeasti he ovat kokeiluni nielleet. Olen myös aivan rauhassa tämän innostukseni kanssa. Koskaan mikään hyvä ei ole kestänyt liian kauaa...viikkokin olisi hyvä.

Kokkauskipinässä piti päivittää joitain keittiötavaroita, ja löysin sattumalta aivan ihastuttavan kapineen keittiönikkunalaudalleni (niinkuin siihen enää mitään lisää tarvittaisiin).


Muskottipähkinämylly. Piti oikein etiketistä lukea, mitä noin sievällä myllyllä tehdään. Sen verran kyseistä maustetta käytän (aina ennen valmiiksi jauhettuna), että sellainen täytyi saada. Ja kuinka kiva lahjaideakin tuollainen olisi, pienen pähkinäpussin kera.

5 kommenttia:

  1. Tervehdys taas täältä talvisesta Keski-Suomesta. Hauska yhteensattuma, tein juuri viimeviikonloppuna SITÄ avocadopastaa ja hyvin maistui. Kirja alkoi kiinnostaa ja taidanpa hakkia sen myös itselleni. Paljon on meillä kotona hyllyssä ruokakirjoja, jopa ihan oma pastakirjakin, mutta uudet ohjeet ovat tervetulleita. Ruuan valmistaminen keskittyy meillä viikonloppuihin. Kahden aikusen perheessä syödään viikolla töissä ja panostetaan viikonloppuruokailuihin. Aikoinaan Espoossa asuessamme, usein viikonloppuisin pyysimme ystäviä ruokailemaan kanssamme. Täällä "maalla" se ei oikein ole ollut samanlaista. Eihän ihmisetkään ole täällä samanlaisia... valitettavasti. Päivi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ko. pasta on noussut meillä arkirotaatioon. Tosin vähintään nelinkertaistan chilin määrän ja otan muutenkin vapauksia reseptin suhteen. Huvittavaa, että Helsingin Sanomien julkaistua reseptin avokado ja pecorino loppuivat monista kaupoista.

      Poista
    2. Kyllä tuon kirjan voi hyvin hankkia hyllyyn. Kuvat ovat kauniita, ja ohjeet kirjoitettu eläväisesti (joskus vähän liiankin :D).

      Minä tein avocadopastaa muutaman kerran, ja huonoksi onneksi viimeisellä kerralla minuun iski vatsatauti samana päivänä. On aivan käsittämätöntä, kuinka aivot toimivat. Minun ei tarvitse kuin ajatella tuota ruokalajia, kun vatsassa alkaa jo vääntää. Pelkästään avocadon ajattelu nostaa palan kurkkuun ja tuo kuvottavan olon. Todella harmi :(

      Poista
  2. Mielenkiintoinen blogi sinulla ! Ihailen kuinka taitavasti osaat kirjoittaa.

    VastaaPoista

Iloitsen jokaisesta kommentista!