torstai 3. tammikuuta 2013

Wanha wieniläinen putkiradio Rex

Salzburgin suomalaiset pitävät yhtä. Meidän tuttavamme tuntevat suomalaisnaisen, joka on paikallisen miehen kanssa naimisissa. Käväisimme heidän mökillään yhtenä päivänä. Meidät kutsuttiin katsomaan uutta traktoria. Ensin minua hymyilytti, mutta sitten selvisi, että traktorit olivatkin keräilytavaraa eivätkä mitään peltotyökaluja. Pieneltä tontilta löytyi ainakin neljä erilaista maanmuokkaajaa. "Mökki" oli pieni, iäkäs itävaltalaistalo maalaismaisemassa. Pienelle pihalle solisi lähdevesi ylhäältä vuorilta. Mökin taakse oli rakennettu sauna. Saunassa oli sekä puu- että sähkökiuas, siniset Unikko-verhot ja juuri hankittu vanha ja toimiva jukeboksi.
 

Mökin sisällä aukesikin aivan kokonainen oma maailmansa. Talon isäntä harrasti selvästi antiikkia, ja sitä oli tosiaan traktoreista vanhoihin kelloihin, ja kaikkea siitä väliltä. Lapset sovittelivat vanhojen univormujen lakkeja, minä ihastelin lehmänkelloja ja vanhoja putkiradioita, senkkejä, käkikelloja, valaisimia. Historia liukui silmien ohitse kaikkialla, minne katsoikaan.


Olivat ajatelleet, että sitten, kun leipätyö alkaa kyllästyttää, he voisivat perustaa antiikkiliikkeen. Tiedustelin varovaisesti nauttivatko he omistamisesta vai olisiko jostain esineestä mahdollisuutta käydä kauppaa halutessaan. Kaikella oli kuulemma hintansa.


Niinhän siinä sitten kävi, että nyt minä olen toimivan, wanhan, wieniläisen putkiradion omistaja. Iästä en tiedä mitään, mutta käyttöohje on hyväkuntoinen. Kun radioa käytettiin sähköverkossa, oli ääni vallan hurmaava. Kohta imuroin pölyt vehkeen sisuksista ja vaihdan töpselin maadoitettuun versioon. Saahan nähdä mistä kanavasta tulee suosikkini.


Koko reissu oli mainio muutenkin. Emme päässeet kotimatkaamme kuin 4 kilometriä eteenpäin, kun pysähdyimme Designer Outlet Salzburgissa. Ensimmäisenä arkipäivänä vuodenvaihteen jälkeen! Tarkoittaa sitä, että varastoissa riittää vielä myytävää ja että hinnat ovat keskimäärin - 50 % outlet-hinnoista. Mieheni näytti minulle minkäkokoinen tila auton peräkontissa on hankinnoille, ja se täytettiin justiinsa. Jotain taisin kuljettaa kotiin jaloissanikin...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Iloitsen jokaisesta kommentista!