sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Tuvan täydeltä elektroniikkaa!

Koko viikonloppun on pitänyt vieraita. Lue: emäntä on häärännyt keittiössä koko viikonlopun. Enkä valita ollenkaan. Nautin suorastaan!

Mutta on minulla muitakin intohimoja. Yksi niistä on haastaa itsensä sellaisissakin asioissa, joista minulla ei ole mitään hajua, mutta vahva luottamus itseen minulla kyllä on. Ja yksi on tuo uusi, wanha radio. Ja koska se on niin minun, kun vain mikään voi olla, niin saatoin käydä toimeen.


Kokonaiskuva asiasta oli sellainen, että radion sisukset olivat paksun pölyn peitossa ja töpseli oli maadoittamaton, joten sitä ei voinut kytkeä mihinkään nykyaikaiseen pistorasiaan. Sisälmykset oli putsattava ja töpseli vaihdettava maadoitettuun versioon.


Ongelman ydin näytti lähikuvassa tällaiselta. Työkaluina  minulla oli imuteholtaan säädeltävä imuri ja vesiväripensseli. Roppakaupalla tervettä järkeä tietysti myös.


Puolivälissä homma näytti jo näin siistiltä, mutta poistetut osat oli tietysti saatava takaisin.


Taustalla näkyy neuvoa antava...


...ja etualalla ainoa innostunut tukija.


Ja niinhän siinä kävi. Se elää sittenkin! Virta kulkee piuhoissa ja mikään ei mennyt rikki. Nyt sukellan googlen syvyyksiin ja tutustun radiotaajuuksien ihmeelliseen maailmaan. Mitä on GR, LW, MW, KW ja UKW? AUS sammuttaa laitteen. Empiirisesti testattu ainakin kolme kertaa jo. Jotain ääntä kuuluu jostain...muttei selkeästi. Liekö tarvittaisiin sitä metallihenkaria? Ja mihin reikään se sitten työnnetään?

Harrastus jatkuu ja on hauskaa!

8 kommenttia:

  1. Hei Hanna,
    löysin blogisi "vahingossa" viime perjantaina. HURAHDIN siihen täysin. Aivan ihana! Sujuvaa tekstiä sekä asiallista sopivasti huumorilla höystettynä. Kuvat mahtavia. Aiheet niin sopivia. Viikonloppu menikin aika tavalla läppäri sylissä, sikäli kun kotitöiltä ja hiihtolenkeiltä ehti. Nyt töissäkin oli pakko vilkaista ennen "puuduttavaa" kokousta. Saan niin paljon positiivista energiaa blogistasi ja tulee tosi hyvä mieli. Sinulla on aivan upea koti ja mitä ihanin perhe. Muistathan nauttia siitä ja olla onnellinen joka hetki... niinä huonoinakin päivinä. Tulen seuraamaan blogiasi jatkossa päivittäin ja saatan kommentoidakin joskus. Aion myös jakaa tätä ilosanomaa ystävilleni, jotka ovat "samalla aaltopituudella" ja pitävät varmasti blogistasi. Hyvää alkanutta viikkoa teille kaikille siellä. Toivottelee Päivi Keski-Suomesta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan ihana kuulla, että joku ymmärtää huumoriani! Olen niin onnellinen satunnaisista viesteistä, että kiitos tästä paljon. Näen tilastoista, että kävijöitä kyllä on, mutta harva kuitenkaan kommentoi. Mukavaa viikkoa sinnekin! Terveisin, Hanna

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos :) Postauksen jälkeen sain kommentteja muutamaltakin minua teknisemmältä henkilöltä, että tuollaisen radion virtapiireihin saattaa varastoitua mahdottomia jännitteitä pitkästi käytön jälkeenkin. Onneksi en tiennyt tuota eilen. Tänään pelottaa kytkeä koko laite edes pistorasiaan... Tieto lisää tuskaa!

      Poista
  3. Voi vitsit, Hui, onneksi oli suojelusenkeli mukana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän alkoi pelottaa uskaltaako tuota valvomatta pitää päälläkään. Siellä on ainakin kuusi hehkuvaa lamppua sisällä...

      Poista
  4. Heh; tosi kiva uusi ja persoonallinen harrastus:) Onnea radiomekaanikon uralle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos nyt vaikka radioamatööriksi ensin :)

      Poista

Iloitsen jokaisesta kommentista!