perjantai 1. helmikuuta 2013

Pelastakaa äidit!

Näiden kirjoitettujen ajatusten jälkeen minulla tuskin lienee kovin montaa kaveria jäljellä...

Minä olen kotiäiti. Suomessa sen sanominen hävettää, Saksassa siitä voi ehkä vielä olla ylpeä.


Suomessa harva nainen jää vapaaehtoisesti kotiin lasten kanssa yhtään pidemmäksi aikaa kuin on pakko. Suomalainen teini kirjoitti tyttäreni blogiin taannoin, että "äitisihän on tunnustanut blogissaan elävänsä miehensä siivellä". Tällaista en kyllä minä tunnusta kirjoittaneeni. Olen sanonut varmasti, että en käy työssä kodin ulkopuolella eikä minulla ole omia tuloja. Jo nuori suomalainen nainen mieltää tällaisen järjestelyn "siivellä elämiseksi". Päättäviä poliitikkoja myöden ollaan ajamassa kaikkia naisia pois kotoa.

Nuori suomalainen nainen ei pysty vielä ajattelemaan, että minä olen luopunut omasta työstäni ja mahdollisuudesta urakehitykseen mieheni uran vuoksi. Olen myös sitoutunut tekemään töitä kotona sen eteen, että mieheni voisi keskittyä työhönsä. Mieheni ei tarvitse kantaa huolta kotiasioista. Hän tietää, että täällä pärjätään. Meidän mielestämme työnjako on selvä. Lapset voivat myös hyvin, kun heillä on ainakin toinen vanhemmista koko ajan läsnä. Henkisesti ja fyysisesti.

Saksassa on vielä naisia ja miehiä, jotka ylpeänä ajattelevat, että vaimon ei tarvitse käydä töissä, koska miehellä on varaa elättää perheensä. Täälläkin tosin on jo yleisempää naisten työssäkäynti kuin kotiäitiys, varsinkin, kun lapset kasvavat. Hyvin yleistä on, että naiset tekevät lyhennettyä työpäivää, ja vain joinain päivinä viikossa. Saksassa perheverotus tukee sitä mallia, että perheet voivat halutessaan järjestää asiansa niin, että vain toinen työskentelee kodin ulkopuolella ja toinen pitää huolen kodista.

Luulen, että saksalaiselle nuorelle ei tulisi mieleenkään sanoa, että äiti elää isän siivellä, mikäli äiti ei käy työssä. Monen olen kuullut täällä sanovan, että lapset eivät halua, että äiti menee vielä töihin. Olen kuullut saman myös omien lasteni suusta. Saksalaisesta lapsesta ei myöskään ole epänormaalia, että joidenkin äidit käyvät töissä. Todella monen äiti käy töissä.


Suomalaisten naisten tasa-arvopyrkimys suhteessa miehiin on mielestäni pyrkimisen tasolla enää työelämässä ja palkkauksessa, eikä sielläkään enää paljoa. Monessa asiassa naiset ovat jo tasa-arvoisempia kuin miehet. Mies ei varmastikaan lyö naista vasten kasvoja ilman valtavaa paheksuntaa. Itse olen todistanut, kuinka nainen tekee vastaavan miehelle, ja nainen saa ehkä hiljaista hyväksyntää rohkeudestaan ja tempperamentistaan. Naista ei käydä halventamaan mainonnassa vähäpukeisena, mutta miehen saa televisiomainoksessa pudottaa ilman rihmankiertämää naislauman keskelle hyvinkin noloon tilanteeseen (eräs muinainen Axe-mainos). Kukaan miesasiamies ei vaadi mainoksen poisvetämistä. Naisella on myös lähestulkoon aina suurempi mahdollisuus saada lasten yksinhuoltajuus sellaisessa avioerotilanteessa, joissa molemmat vanhemmat ovat vanhempina yhtä päteviä. Nämä vain nopeasti mieleenjuolahtaneina esimerkkeinä.

Naisten tasa-arvotavoittelun myötä ei juurikaan tarjota enää vaihtoehtoja. Mikä uhka työssäkäyville naisille olisi siitä, että vaihtoehtoja olisi tarjolla? Miksi vain toiset kukat saavat kukkia? Miksi Suomessa ei voida tukea vaihtoehtoja?

En jaksa tässä ottaa edes kantaa siihen, mikä olisi lapsen tai äidin tai isän näkökulmasta se paras vaihtoehto perhe-elämän pyörittämiseksi. Itselläni ja meidän perheellä on oma käsityksemme asiasta, mutta joka perhe muodostaa omansa. Ja voihan olla, että perheiden sisälläkään eivät kaikki aina ole samaa mieltä siitä tärkeysjärjestyksestä. Perheissä kun on monasti niitä äänettömiä osakkaita. Lasten kotihoitoa puolustavat ovat mieluummin hiljaa, koska julkisessa keskustelussa sanasta on tullut melkeinpä kirosana. Kotiäidit ovat hörhöjä, kasti, johon kukaan ei halua kuulua, Ninamikkosia.

Toinen asia, josta voisin avautua, mutten uskalla, on imetys. Tänä päivänä ei enää uskalla väittää, että imetys olisi jotenkin hyvä asia lapselle. Niskaansa saa armeijan imetysvastaisia naisia, jotka kokevat tulevansa syyllistetyksi imettämättömyydestään. Imetysvastaiset saavat tuoda mielipiteitään julki, mutta annapa olla, jos joku imettäjä uskaltaa puolustaa aatettaan.


Vai tuntuuko vain minusta tältä...

18 kommenttia:

  1. Hyvä Hanna! Minusta Saksan hausfrau -mahdollisuus on ihan älyttömän hieno asia, ja nimenomaan lapsiperheille! Suomessa ystäväni joutui menemään takaisin töihin ennen kuin lapsi osasi edes kävellä, koska he eivät vain saaneet tarpeeksi tukea sille, että äiti voisi olla lapsen (lasten) kanssa kotona. Ihan hullua! Siispä miljoona pistettä Saksan kotiäitiysmahdollisuudelle. Ja tietysti omasta puolestani ihan kotirouvamahdollisuudellekin! Hukassa olisin ollut ilman sitä. Vaikka kuulemma elinkin mieheni siivellä, vailla omaa elämää ja tahtoa ja mitään muutakaan. Suomalaisiin on niin juurtunut se ajatus, että jos et töitä tee, olet laiska, huono, elätti, lusmu, saamaton. Argh!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, kyllä. Perhe se on, oli se iso tai pieni!

      Poista
  2. Kyllä ihmiset vois tosiaan vähemmän mestaroida muiden elämää ja keskittyä vaikka omaansa. Itse koen, että olen parempi äiti, kun pääsen välillä toteuttamaan itseäni palkkatyöhön. Mutta muistan myös ne ihmettelyt, kun vaihdoin huonommin palkattuun työhön, että saisin enemmän aikaa perheelle. Onneksi oli myös paljon niitä, jotka kannustivat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan. Erilaisia vaihtoehtoja erilaisille ihmisille ja perheiden erilaisiin tilanteisiin!

      Poista
    2. En jostain syystä pysty kommentoimaan muuten kuin vastaamalla jonkun toisen kommenttiin, joten sorry että paukkaan näin keskelle keskustelua. :-)

      Mä en koe, että Suomessa ei ole tarjolla vaihtoehtoja. Yhteiskunta tuki mun kotiäitivuosia niin, että tulimme toimeen yhden vanhemman tuloilla. Jompikumpi meistä olisi voinut jatkaa osittaisella hoitovapaalla vielä seitsemän vuotta sen jälkeen, jos olisimme niin valinneet. Se, että rikastuttavan kotiäitirupeaman jälkeen palasin työelämään, ei mulle ollut valinta lasten ja työn välillä. Mulla on molemmat, ja mun elämäni on hyvässä balanssissa.

      Poista
    3. Itsellä oli kyllä Suomessa aika ja jaksaminen monasti aika tiukilla, kun työmatkat suuntaansa olivat tunnin, perhe oli 7-henkinen, eikä yhden ihmisen hyvätkään tulot kovalla verotuksella olisi meille kovin leveää leipää taanneet. Silloin, kun teinit eniten kuluttavat (esim. lukioikäisenä täytyy alkaa maksaa itse opiskelukirjat), niin lapsilisäkin ottaa ja loppuu! Tein vieläpä lyhennettyä työpäivää, että pystyin viemään ja hakemaan lapset hoidosta päiväkotien aukioloaikojen puitteissa. Mies ei useinkaan ollut paikalla auttamassa työnsä vuoksi. Sitten hoitelin lapset harrastuksiin, kävin kaupassa ja lykkäsin lapsille päivällisen noin kello 19 lautaselle. Sen jälkeen tein muut kotityöt. Useinkaan en ehtinyt/jaksanut edes lasten reppuun katsoa illalla, niin poikki olin. Muistan joskus puoli kymmeneltä illalla pimeässä ja kylmässä lunta pukatessani itkuakin vääntäneeni. Katsoin, että osittainen kodinhoidon tuki olisi 96,41 euroa miinus verot, eikä se kestä kuin toisen luokan loppuun. Ei se kovin suurelta vastaantulolta minusta tunnu.

      Poista
    4. Meillä on arjen logistiikka pelannut hyvin. Mä aloitan työt niin aikaisin, että olen hyvin ehtinyt hakea lapset päiväkodista ja myöhemmin iltapäiväkerhosta. (Kolmasluokkalaisen haen edelleen kerhosta; ei käy lähikoulua koska on montessoriluokalla, ja montessoriluokkalaiset saavat jatkaa ip-kerhossa vielä kolmannenkin luokan ajan. Kaverit ovat siellä, siksi lapsi siellä viihtyy paremmin kuin yksin tai veljen kanssa kaksin kotona.) Päiväkotivuosina toinen vei, toinen haki (eivät olleet lähipäiväkodissa). Kumpikaan ei juurikaan tee ylitöitä. Harrastusrumba on pidetty tietoisesti maltillisena, kukaan ei joudu suhaamaan joka ilta kuskina ympäriinsä. Lapsen harrastaessa harrastan itse (kävisin kuntoilemassa joka tapauksessa, joten on luontevaa käydä lenkillä sillä aikaa kun lapsella on futisharkat). Jos on päällekkäisiä menoja, karsitaan.

      Kaupassa käyn viikonloppuna, arkiruoka on simppeliä. Useimpina iltoina koko perhe ehtii hyvin viettää aikaa yhdessä. Viikonloppuisin liikutaan tai ulkoillaan yhdessä. Elämää ei leimaa kiire eikä stressi. Mä pidän työstäni ja avaan joka aamu mielelläni työpaikan oven. Yhtä mielelläni tulen iltapäivällä kotiin.

      En yritä vertailla sun kokemuksiin (enkä vähätellä suurperheen teettämää työmäärää - kahden ihan peräkkäin syntyneen kanssa työmäärä on varmasti vain murto-osa siitä!), vaan avata omaa kokemusmaailmaani. Mä oon monesti sanonut, että nautin ruuhkavuosista täysin siemauksin. Mun mieheni taas todennäköisesti jäisi pois palkkatyöstä, jos taloudellinen tilanne sen sallisi. Syy ei kuitenkaan olisi se, että haluaisi enemmän aikaa erityisesti perheelle.

      Oon joka tapauksessa ihan samaa mieltä siitä, että erilaiset vaihtoehdot ovat hyväksi.


      Poista
    5. Kaikesta kyllä huomaakin, että sulla on elämä tasapainossa! Mulla jäi viimeisestä vuodesta Suomessa niin huonot muistot, etten niitä vieläkään mielelläni muistele (Mikkohan asui silloin jo täällä). Nyt on asiat balanssissa minullakin :)

      Poista
  3. Hei

    USKOMATONTA, ajattelen noista kirjoittamistasi asioista täsmälleen samalla tavalla!

    Soulsistereitä ollaan DDD, olet muuten taitava ilmaisemaan mielipiteitäsi kirjoittamalla. Noi kuvat lapsosista on niin tosi hellyttävän suloisia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, että meitä on enempikin :) Paljon jäi sanomattakin, mutta tärkein tuli tuossa, hyvä jos vielä ymmärrettävästikin. Ja kyllä meinaa itselläkin kuumetta pukata noita vauvakuvia katsoessa. Onneksi ikä suojelee jo :D

      Poista
  4. Tervehdys! On todella hieno tilanne silloin kun jompikumpi vanhemmista saa tilaisuuden olla kotona lasten kanssa. Saksalainen systeemi kyllä tukee vanhemman kotona olemista, paremmin kuin Suomessa, esim. perheverotuksella, mutta suurin syy taitaa olla että täällä on yksinkertaisesti parempi palkkataso. Tosin ei täälläkään niin valmiita olla, että tunnettaisiin tilanne, jossa nainen käy töissä ja mies onkin kotona niinkuin meillä:-) Ésim. kaikki lomakkeet ym. olettaa että nimenomaan nainen on kotona. Vaikka onkin kiva käydä töissä kun tietää, että lapsilla on kaikki hyvin kotosalla ja vanhempi läsnä, en voi välillä välttää pientä kateuden tunnetta. Vaihtaisin heti saksalaiset insinöörit kotiäitiyteen, jos se olisi mahdollista! Ja todellakin, antaa kaikkien kukkien kukkia!
    t. Ulla

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, että pointtini erottui, vaikka puusilmäisesti puhuin vain äideistä. Eli yhtäkaikki: isät, äidit, miehet ja naiset. Kaikenmuotoiset perheet, jotka ovat halukkaat "työllistämään" jonkin perheenjäsenensä, voisivat saada "tukea" kevyemmän verotuksen muodossa. Työmarkkinoilta vapautuvan työpaikan verran vähenisi työttömyys, ja työttömälle maksetut tuet ja päivärahat vapautuisivat vaikka tähän verotuksen keventämiseen näille perheverotuksen piiriin kuuluville perheille. Winwin.

      Poista
  5. Raisa sanoi kommentissaan oleellisen. Elä ja anna elää.
    Kotonaan työtä tekevien eläkeasiat ovat minusta se suurin puute. Eläkettä ei kerry mistään, ellei sitä itse hoida tavalla tai toisella. Ja se on väärin se.

    Kyllä noista kotihommista täytyy varmaan jotenkin tykätäkin, jos tuolle uralle aikoo tai sen valitsee. Muuten varmaan turhautuu, masentuu, katkeroituu. Ei siksi, että murehtisi menetettyjä etuja, vaan siksi, että elämä on tylsää. Jos tykkää tai jopa nauttii kotitöistä, niin mikäs sen parempaa.

    Miksei tästä tärkeästä ja tunteista herättävätä aiheesta muuten tehdä leffaa? Vaikka ihan kevyeltä illuusiopohjalta: kaikilla olisi mahdollisuus valita itselleen sopivin kombinaatio. Voisi olla kotiasiainmanageri, osatyössä kodin ulkopuolella ja osin kotona, täysi uratykki (joka voi palkkatuloillaan ulkoistaa kaikki epämieluisat kodinhoitohommat). Itselle mieluisia kotihommia jokainen voisi harrastella mielen mukaan silloin kuin ehtii ja jaksaa. =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vain...eläkettä en halua edes ajatella :(

      Poista
  6. Kotiäitiys on onni, jos siihen on mahdollisuus - ja lapsille taatusti ihana asia. Näissä tunnelmissa itse vartuin, ja niin toivoisin pystyväni samaan - one day, one day perhaps;)

    VastaaPoista
  7. Minäkin olen elänyt yli 10-vuotta "mieheni siivellä". Meillä tämä toimii hyvin, olemme asuneet kahdessa eri maassa (kumpikaan ei Suomi) ja tehtäväni on olla kodin hengetär ja luoda lapsille pysyvyyttä ja kodikkuutta, kun muuten tilanteet ja maat vaihtuvat. Isä työskentelee hyvin palkatussa globaalissa työssä, jossa matkustetaan reilusti yli 100 päivää vuodessa. Eläkettä ei minulle kerry, mutta olemme huolehtineet eläkeiän tuloista kiinteistösijoittamisella - vuokratulot ovat ja tulevat olemaan "eläkkeeni", ja pahimmassa tapauksessa kiinteistöt voi myydä... Suomessa ei osata arvostaa hyväntekeväisyyden parissa tehtävää työtä, jota monet kotiäidit ja kotirouvat tekevät rahapalkatta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Luoda lapsille pysyvyyttä ja kodikkuutta", juurikin noin! Ja tuo toisen matkatyökin on aivan kuin meillä!

      Poista

Iloitsen jokaisesta kommentista!