sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Noloin reissu ikinä

Kun Mikko tuli torstaina puolilta päivin rinteestä kuumeisena ja kun minä mittasin myös yli 37 asteen lukemat ja kun Helmi oli edelleen kuumeessa ja kun molemmat lapset yskivät yöt ja päivät läpensä, päätimme lähteä kotiinpäin päivää suunniteltua aiemmin.

Viikon laskettelulomamme saldo oli: Mikko laski 2 päivää ja 2 tuntia, pienet kävivät kerran ulkona läheisessä leikkipuistossa, minä luin pari kirjaa. Lumihuippuja ihastelin vain huoneemme sekä auton ikkunasta.


Viimeisenä iltana Mikko ja Helmi eivät päässeet edes illalliselle kuumeeltaan ja väsymykseltään. Pyysin, että heille vietäisiin eturuoat huoneeseen. Kuumeen kourissa torkkuessa heistä ei ollut mitään vastusta meidän Ellille, joka söi lähes kaiken Helmin lohikatkarapupastasta, ennen kuin kukaan huomasi, mitä rakkine oli puuhaamassa. Sängyltä pöydälle. Eikä kukaan kieltänyt edes. Mistä syystä sitten rangaistus?

Päätimme kuumeisina ajella reiluun puolimatkaan, yöpyä siinä ja jatkaa seuraavana päivänä kotiin. On aina yhtä jännittävää, kun varaa hotellin pelkästään sijainnin perusteella. Ja kun meillä on muutama muukin määrittävä tekijä. Pedit pitää löytyä neljälle ja koiran pitää päästä mukaan. Ja koska päivä oli pitkäperjantai, löytyi tasan yksi vaihtoehto.

Ferienhausimme makuuhuoneen ruusukuvioisten pitsiverhojen läpi kukkivaa pähkinäpensasta katsellessani mietin, kuinka me joskus aina joudummekaan omituisiin paikkoihin. Huoneissa haisi asumattomalle mummolalle, iltapalaksi meillä oli mukanamme yksi musta banaani, pullollinen appelsiinimehua, kaksi lohkottua päärynää ja yksi omena. Läheisen hotellin ravintolaan emme yksinkertaisesti jaksaneet lähteä. Omassa rakennuksessamme ei ollut lämmintä keittiötä. Ei edes vastaanottoa. Avainkin haettiin hotellilta. Vessanpönttö lakkasi vetämästä, ja Elli joutui taas jäähylle yritettyään syödä äidin käytetyt alushousut.


Totuuden nimissä kuitenkin on sanottava, että huoneet olivat siistit ja nykyaikaiset. Huoneiston keittiö oli hyvin varusteltu, sängyt olivat mukavat ja tyynyt ja täkit paksut ja pehmeät. Lämpöpatterit toimivat moitteettomasti, ja pönttö saatiin hyvin huuhdeltua vesiämpärin avulla. Aamupala hotellilla oli ihana elämys. Pöydät olivat verhotut valkoisin liinoin, ja taustalla soi klassinen musiikki.

Kotiin oli enää alle kolmen tunnin ajomatka.

keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Ylpeys käy lankeemuksen edellä

Olen ollut niin tyytyväinen siitä, että meillä sairastetaan niin vähän. Ajattelin, että kun elämäntavat ovat säännölliset, syödään terveellisesti ja liikutaan paljon, niin sillä pidetään isot ja pienet terveinä. Näköjään kaikkeen ei voi itse vaikuttaa.

Matti sai kuumeen torstai-iltana. Helmille kuume nousi lauantaiaamuna. Maanantaina lääkärissä kuultiin, että vastaanotto on pullistellut viikonloppuna virustartuntaisia lapsia. Helmin parhaan kaverin perheestä kaatui enemmät puolet, meiltä vain lapset.

Mutta kun meidän piti lähteä pääsiäsloman viettoon sunnuntaiaamuna. No ei tietenkään lähdetty, kun parhaat lukemat ylittivät 39 astetta, reilusti. Maanantaina lääkäri oli kuitenkin sitä mieltä, että voitaisiin ajaa Champoluciin, Italiaan ja soittaa seuraavana päivänä nieluviljelyn tulokset. Penisiliini saatiin varalta mukaan, ja hyvät reseptiyskänlääkkeet.


Otettiin matkalle mukaan pehmeät tyynyt ja torkkupeitot. Lasten matka menikin pääasiassa torkkuen. Mitä ei otettu mukaan (vahingossa), oli Ellin lemmikkieläinpassi. Siitä käy ilmi Ellin voimassaolevat rokotukset. Rajoilla peiteltiin Elliä mukanamme olevilla torkkupeitoilla, eikä kukaan onneksi kysynyt mitään. Takaisintullessa on taas kaksi rajaa ylitettävänä. Italiasta Sveitsiin ja Sveitsistä Saksaan. Jännitys säilyy melkein loppuun saakka.


Tiistaina isi lähti yksin rinteeseen. Lapset jaksoivat syödä yhden illallisen viidestä ruokalajista. Ja ei, se ei ollut edes jälkiruoka. Molemmat halusivat vuoteeseen ennen jälkiruokaa. Täällä on hyvä systeemi illallisen suhteen. Seuraavan illan menú valitaan jo edellisenä iltana. Korttiin merkitään mitä tarjolla olevista ruokalajeista haluaa syödä.


Keskiviikkonakin isi lähti rinteeseen. Ei yksin, vaan Alberton kanssa. Hän halusi oppaan, jonka kanssa mennä vähän vaikeammille reiteille. Pienillä oli kuume 37 asteen molemmin puolin. Ajattelin viedä heidät hetkeksi ulos raittiiseen ilmaan. Lähellä on kiva leikkipuisto. Ja se Helmin nieluviljely oli negatiivinen. Eli täytyy vaan parantua ihan omin voimin.


Keskiviikkoa eletään, ja Matti saattaa päästä huomenna rinteeseen. Helmin kuume alkaa taas nousta. Lauantaina pitäisi ajella takaisin kotiin. Isosisko tulee sunnuntaina viikon lomalle poikaystävänsä kanssa.


Että tällainen lasketteluloma. Aurinko paistaa siniseltä taivaalta. Onneksi meillä on pieni parveke suoraan etelään. Ja onneksi minulla on hyvää lukemista mukanani. Pieniä se ei tosin paljoa lohduta.

perjantai 22. maaliskuuta 2013

Hausfrau - das wäre ein schönes Leben

6.10.1986 kirjoitti vähän alle 18-vuotias lukiolainen saksan aineen. Niille, jotka eivät saksaa ymmärrä, käännän aineeni tähän. Paremminkin varmaan voisi suomentaa, mutta äänellään se variskin...


Kotirouvana elämä olisi mukavaa

Naiset puhuvat paljon tasa-arvosta. He eivät ole tyytyväisiä. Minä ajattelen, että olen tasa-arvoinen. En halua aina vain kaivata jotain, koska tilanne on mielestäni melko hyvä.


Tyypilliset naisasialiikkeisiin sitoutuneet naiset eivät halua työskennellä kotona. He haluavat olla työelämässä. Minä en halua.
Minä unelmoin useasta lapsesta ja aviomiehestä, joka rakastaa minua. Minä rakastan ruoanlaittoa ja siivousta ja lastenhoitoa, ja minun mieheni haluaa käydä töissä.
Tunnen niin monia naisia, jotka ovat työelämässä, enkä minä halua olla samanlainen.


He ovat niin väsyneitä, kun he ovat illalla jälleen kotona, että he eivät enää halua keskustella lastensa kanssa.
Lapset tarvitsevat äitejään, eikä se vaadi liian paljon äideiltä, että he silloin, kun lapset ovat pieniä, pysyvät kotona.

Vähän nolottaa. Tai vähän enemmänkin. Täytyy nyt muistaa, että aineet eivät välttämättä ole sielun peili. Ja että aine on muutenkin kirjoitettu käyttäen sitä sanavarastoa, mitä sattui muistamaan. Ja sekin on selvää, että valitsin otsikon muutamasta annetusta vaihtoehdosta. Saksa ei myöskään koskaan ollut vahvin eikä mieleisin kouluaineeni. Parikymmentä vuotta mietiskelin, miksi oikein valitsin koko kielen, ja vieläpä jo yläasteelta alkaen.

Täytyy myöntää, että yhtymäkohdat nykyiseen elämääni ovat melkoiset. Viisi lasta, kotirouvana lasten ehdoilla ja mies paiskii töitä meidän kaikkien puolesta ja vuoksi. Tämän aineen löytyminen muuttolaatikoistamme oli mielestäni kyllä melkoinen sattuma ja yllätys. Että olin joskus kirjoittanut tällaisen ja että olin säästänyt sen kaikki vuodet ja kiikuttanut mukanani Saksaan. Kansiossa oli muitakin kolmannen luokan aineita ja kokeita, muun muassa kaikki ylioppilaskirjoituskokeenikin. Kuinka vähän muistinkaan noilta ajoilta. En edes sitä, mitä kirjoitin äidinkielen kokeessa. Mieheni sitä vastoin muisti toisen aineensa otsikon lähes täydellisesti.

Kirjoitin viestin lukion saksankielenopettajalleni, ja kerroin kuinka elämä on vienyt minua. Vaikka yläasteella ja lukiossa valinnaisen saksan tunnit sijoittuivat aina joko aikaiseen aamuun tai iltapäivän viimeisiksi tunneiksi ja vaikka ne eivät suoranaisesti olleet ne mieluisimmat tunnit, antaisin tänään melko paljon, mikäli pääsisin kertaamaan pari lukiokurssia saksan prepositioista, akkusatiivista ja datiivista sekä verbien aikamuodoista. Ihan selvällä suomenkielellä opetettuna.

Yllä olevasta aineesta ei ihan heti voisi päätellä, että seuraavana keväänä kirjoitin saksasta magna cum laude approbaturin. Ja siihen aikaan magna oli heti laudaturista seuraava!

torstai 21. maaliskuuta 2013

Oi jospa

...kaikki maailman ihmiset keräisivät roskan päivässä. Se tarkoittaisi maailman puhdistumista 7 miljardin roskan päivävauhtia! Tämä tarkoittaisi myös, että kukaan ei heittäisi yhtään mitään luontoon. Aloitin tänään omalta osaltani. Poimin lenkilläni maassa lojuvan pussin ja täytin sen vastaan tulevilla, maatumattomilla roskilla. Ajattelin tehdä saman huomenna! Roskaliike

 
...ihmiset, jotka haluavat koiran tai jonkun muun lemmikin, hankkisivat lemmikikseen jonkun kodittoman raukan. Toiset haluavat pennun. Itse löysimme Elli-koiramme, kun hän oli noin neljän kuukauden vanha. Toiset eivät missään tapauksessa halua pentuvaihetta vaivoikseen. Heille olisi paljon kodin tarvitsijoita: From Karoliina, With Love


...kukaan turisti ei matkustaisi Espanjaan, ennen kuin he kieltävät harkätaistelut sun muut eläimiä julmasti kiduttavat huvittelumuodot. Täydellisen turistikadon luulisi herättävän paikalliset lainsäätäjät. On käsittämätöntä, että yhdessä sivistysvaltiossa, EU:n sisällä, saa näin julmasti kiduttaa suurta eläintä. Teepä sama Suomessa, niin saat välittömästi haasteen oikeuteen ja eläintenpitokiellon.

 
Nämä ovat asioita, joihin kaikki meistä halutessamme pystyisimme vaikuttamaan!

sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Helmi 10 vuotta

Helmi täytti pyöreitä jo reilu kuukausi sitten. Juuri sinä päivänä, kun suuntasimme edellisen kerran laskettelemaan. Hotelliin, jossa yövyimme, oli ilmoitettu saapuvasta syntymäpäiväsankarista, joten illallisella schwarzwaldilaisen hotellin ravintolassa Helmin tuolin selkänojassa oli muutama ilmapallo, ja servietti oli lastensorttia. Helmistä sekin oli ihan mukavaa. Luultavasti homma kestettiin sillä, että varsinaiset juhlat oli kyllä tarkoitus järjestää sitten myöhemmin. Aikaisemmin niitä ei juhlita. Sellainen vaan ei ole maan tapa.

Saimme sitten vihdoin juhlat järjestettyä reilu kuukausi jälkikäteen. Ei haitannut mitään. Yhden kaverin juhlat järjestettiin kerran puolikin vuotta jälkeenpäin. Onhan kesällä hauskempaa pitää lastenkutsuja. Syntymäajankohdasta huolimatta.

Miten tämä stressi aina onkin yhtä valtava! Varsinkin, kun kukaan ei täällä juhli kolmea tuntia vähempää. Enkä muista onko kukaan koskaan pitänyt vain kolmen tunnin syntymäpäiväjuhlia. Me nyt kuitenkin pidettiin, vain. Ja kaikki meni niin hienosti! Enkä olisi ikinä uskonut.

Kirjoitan tästä vain sen vuoksi (en siis ollenkaan muistellakseni päivää), että joku voisi saada jotain helpotusta omiin järjestelyihinsä. Jos siis joku sattuu painimaan samanlaisten ongelmien kanssa. Kaikki eivät ole leikkitätejä syntyjään.


Koska juhlat kestävät tällä niin pitkään, on yleensä oletus, että lapset myös saavat syödäkseen juhlilla. Parhaat juhlat ovat kestäneet muistaakseni 5 tuntia. Niinpä minäkin järjestin aika alkuun jo ruokailun. Lasten saapumisen jälkeen Helmi arpoi lahjojen avaamisjärjestyksen. Lapset istuivat ringissä lattialla tyynyillä ja odottivat jännityksellä omaa vuoroaan. Äidin jännitys nousi huippuunsa, kun Helmi luki ääneen erään vieraan korttiinsa kirjoittaman pitkän onnittelutekstin. Siinä kiitettiin kutsusta ja kerrottiin kuinka iloinen ja jännittynyt kutsun saaja oli siitä, mitä kaikkea syntymäpäivillä tehtäisiinkään. Mahtaisivatko vieraat olla tyytyväisiä juhlien jälkeen täällä lastenkutsujen kilpavarustelumaassa?

Lahjojen avaamisen jälkeen lasten alla olleet tyynyt toimivat seuraavan kilpailun välineinä. Tarvittiin yksi tyyny vähemmän kuin osallistujia oli. Pikkuveli toimi tiskijukkana ja Gangnam Style musiikkina. Musiikin pysähtyessä tyynyttä jäänyt sai tulla ruokapöytään täyttämään lautasensa. Näin tarjoilu sujui jouhevasti. Kokeilin ensimmäistä kertaa "reseptiä", johon törmäsin netissä. Makkaranpalojen läpi tungetut spagetit! Ainoa ihastunut kommentti tuli tytöltä, joka näki urakointimme keittiön puolella. Lautasella taideteoksia ei ihmetellyt kukaan. Melkein puolet tenavista halusi muutenkin pelkkää spagettia ilman makkaraa tai ketsuppia. Kävi vähän kuten pitsojen kanssa vuotta aiemmin... Helmin 9-vuotisjuhlat  Ja minä kun laskin taas sen varaan, että kaikki saksalaiset lapset (kasvissyöjää lukuunottamatta) syövät Bratwursteja ja Rindwursteja.


Lapset kuitenkin viihtyivät pöydässä keskenään seurustellen yllättävän kauan. Ja kello kävi! Sen jälkeen lanseerasimme Suomen teeveestä tutun leikin. Putouksesta tietysti. Aivan perinteisen Juorun tai Rikkinäisen puhelimen tai millä nimellä itse kukainenkin sitä kutsuukaan. Yritimme Helmin kanssa vuoron perään selittää ideaa porukalle, mutta harva jaksoi keskittyä selitykseen niin kauaa, että olisi ymmärtänyt juonen. Niinpä ohjasimme lapset vierashuoneeseen lastenohjelmaa katsomaan arvottu numerolappu kourassa. Helmi vetäisi ensimmäisen roolisuorituksen ja selitti sen jälkeen lapselle numero yksi, mitä sen tulisi tehdä lapselle numero kaksi. Sama toistui kaksitoista kertaa. Isi kuvasi kaiken videolle, ja useimmalle juoni selvisi vasta taltiointia katseltaessa. Sen jälkeen olisi ollut täydellistä ottaa homma uusiksi, mutta aika oli vierinyt taas mukavasti eteenpäin.

Olimme piilottaneet jättisaippuakuplia tekeviä miekkoja (?) huoneistoomme. Näytimme lapsille yhtä, ja kerroimme, että jokainen saa etsiä yhden itselleen (aarteenetsintä). Sen jälkeen painelimme koko popula viinitarhalle miekkoja heiluttelemaan ja kuplia taikomaan. Tuuli hauskutti asiaa niin, ettei tarvinnut välttämättä kuin nostaa miekka ilmaan, ja valtavia kuplia pulppusi sauvasta. Kaikki olivat innoissaan. Onneksi ei satanut. Ei tosin enää paljoa paistanutkaan. Mutta ei kuitenkaan tullut lunta eikä ollut enää pakkasen puolella. Kumma kevät.


Sisällä olin kattanut pöytään munkkeja, suklaamuffinsseja, karkkeja, sipsejä, vohveleita, keksejä ja Helmin koristeleman täytekakun. Yli puolet jopa maistoivat kakkua! Paljon onnea vaan laulettiin kolmella kielellä. Suomalainen versio huvitti vieraita. Ihastuneet vieraat viihtyivät hyvin jälkiruokapöydässä, kuten he asian ilmaisivat, Nachtisch.


Helmi laittoi valitsemansa videon pyörimään, ja sen aikana lapset tulivat aina kaksi kerrallaan luokseni keittiöön värjäämään kukin oman keitetyn kananmunansa viidestä vaihtoehdosta valitsemallaan värillä. Munan kuivuttua, se koristeltiin pienillä pääsiäisaiheisilla tarroilla, ja kukin sai pakata munan mukaansa kotiin. Kaikki tykkäsivät tästä ohjelmanumerosta kovin. Parhaimmillaan keittiössä värjäsi muniaan kaksi lasta, ja kaksi kiinnitteli pieniä tarroja omiinsa.


Kotiinlähtiessä kaikki saivat munapussiinsa muistoksi vielä pienen pääsiäislampaan ja pari suklaakolikkoa.


Heti juhlien jälkeen, pyysimme yhden vieraan vanhemmat jäämään rääppiäisiin. Istuimme mukavan illan valmiiden tarjoilujen ääressä. Seuraavana päivänä kutsuimme päiväkahveille toisen perheen. Syntymäpäiväsankari oli juhliinsa tyytyväinen, vanhemmat kokivat päässeensä suhteellisen helpolla ja seuraavana päivänä kuului erään pienen vieraan äidiltä, että lapsi oli ollut ihastuksissaan juhlien toiminnasta.

tiistai 12. maaliskuuta 2013

Viimeiset muistelot Balilta

Tultiin sunnuntai-iltana kotiin. Nyt on tiistaiaamu. Kumpanakin aamuna olemme istuneet koko nelihenkinen perhe aamupalalla kello viiden aikaan. Eilen illalla viimeinen lamppu sammui ennen yhdeksää. On aika hauskaa, kun aamulla voi touhuilla kiireettömästi muutamankin tunnin ennen kuin kenenkään tarvitsee lähteä minnekään. Ja on aika hauskaa herätä siihen, ettei väsytä yhtään.

Saksassa oli menneellä viikolla nautiskeltu 15-20 asteen lämpötiloista. Frankfurtia lähestyttäessä kapteeni kuitenkin kuulutti, että lämpötila kohteessa on plus kolme. Ja sitä rataa on menty nämä pari päivää. Tänään sataa lunta. Isoja, valkoisia hiutaleita. Ja lämpötila on nollassa!

Palaan kuitenkin Balille vielä muutaman mukavan muiston sekä kuvavalikoiman kera.

Kivan retken teimme Elefant Safari Park, Taro, Ubudiin. Puistoalue oli rauhallinen, kaunis ja hyvin hoidettu, kaikkien mittapuulla mitattuna. Norsut oleskelivat alueella, söivät, uivat, tekivät temppuja show-aikaan sekä toimivat ratsuina vierailijoille. Alueen reunassa oli ravintola, josta avautui näköala puistoon. Ravintolassa oli tarjolla buffet-lounas vaihtelevia, paikallisia herkkuja.


Elefanttipuistossa oli myös museo. Museoon oli rakennettu puusta jäjiltelmä Alaskasta löydetystä mammutinluurangosta. Aika mieletöntä mielestäni oli, että siellä oli myös aivan oikeita mammutinhampaita ja syöksyhampaita. En minä ollut tajunnut, että sellaisia on löydetty niinkin paljon, että useampi kappale riittää pieneen museoon Balilla. Sukupuuttoon kuolleilta eläimiltä...


Toinen retki meni hiukkasen pieleen paikallisten uudenvuoden seremonioiden vuoksi. Balilla uudenvuoden päivä vaihtelee vuosittain. Tänä vuonna se on 12.3. eli tänään. Päivää kutsutaan myös hiljaiseksi päiväksi, koska silloin ei tehdä suurinpiirtein mitään. Ei ole sähköjä, ei joukko- eikä yksityistä liikennettä, kodeista ei poistuta, kukaan ei tee töitä, lentokenttä on suljettu. Turistit juuri ja juuri ruokitaan, mutta hotellin alueelta ei poistuta. Ennen hiljaista päivää sitten irrotellaan. Järjestetään seremonioita, uhrataan hengille, vietetään öitä temppeleissä tai rannoilla. Tukitaan liikenne kulkueilla.


Reissumme loppuun osui jo näiden juhlallisuuksien alkaminen. Meidän piti mennä rannalle ratsastamaan, mutta ihmisiä virtasi sinne niin sankoin joukoin, ettei sinne mahtunut hevosien kanssa. Ei mahtunut oikein enää kaduillekaan. Kävimme kääntymässä rannalla ja toteamassa tilanteen mahdottomuuden. Vaikka olisikin ollut ihanaa laukata upean arabitamman kanssa vesirajassa (osaan siis juuri pysäyttää hevosen ja ehkä innostaa sen laukkaan, mutta sen jälkeen tulisinkin ryminällä alas), oli meistä hauskaa nähdä myös nämä vuosittaiset seremoniat.


Hotellimme uimaranta oli täydellisen puhdas ja kaunis. Hämärään siis jää, miksi toisella puolen saarta meri on viljanaan muovijätettä ja toisen puolen vesi rantoineen on täysin puhdas.


Viimeisenä iltana illallinen rakennettiin meren rannalle, hiekalle. Täydellisen pimeyden katkaisivat pöydillä loistavat lyhdyt sekä taivasta halkovat ilotulitukset. En voinut pidättää paria kyyneltä, jotka liikutukseni vuoksi pyrkivät tulemaan ulos. Enkä tietenkään ottanut kameraa illalla mukaani, pelätessäni sen menevän pilalle hiekalla. Toivon teidän voivan kuvitella tunnelman: viimeinen ilta, pimeys, hiekka paljaiden varpaiden alla, lämpö, kylmää valkoviiniä, häikäisevä säihke taivaalla.


Jätimme Balin taaksemme aikaisin sunnuntaiaamuna. Kuva on otettu hotellimme aulasta merellepäin aamulla kuudelta. Auringonnousu enteili kuumaa päivää.

torstai 7. maaliskuuta 2013

Trooppinen vatsatauti

Neljäntenä päivänä se iski.

Koskaan en isommasti katsele, mitä suuhuni reissuissa pistän. Joskus sitten sairastun, aina en. Eli tulee, jos on tullakseen. Olisi surku, jos kieltäytyisi kaikista uusista ja ihmeellisistä, paikallisista makuelämyksistä, ja sairastuisi siitä huolimatta. Eli riskillä aina mennään.

Aloin oireilla eilen aamulla pakkaillessamme kassejamme hotelliin siirtymistä varten. Alle tunti oli tyhjennysväli. Kestin hienosti vajaan tunnin automatkan saaren eteläkärkeen sekä rekisteröitymiseen kuluneen ajan. Perillä huoneessa alkoi särkeä jäseniä.

Mies ja lapset lähtivät tutkimaan hotellin altaita. Minulta ne ovat edelleen tutkimatta. Kiersin hotellin aamutakin ympärilleni (koska sen lämpimämpää minulla ei ole matkassa), suljin ilmastoinnin ja käperryin peiton alle. Paleli edelleen.


Koska olin tyhjentänyt itseni aivan kuiviin päivän aikana, ajattelin pystyväni osallistumaan tervetuliaisillallisille. Söin tuskin lainkaan, join sitäkin vähemmän, mutta kestin pystyssä taas kaksi tuntia. Palasin lasten kanssa huoneeseemme ja kävimme nukkumaan. Parissa tunnissa kuumeeni oli noussut 39 asteeseen.


Aamulla olin hikoillut kuumeen tiehensä. Vatsassa toki väänsi edelleen. Yölläkin kahden tunnin välein.


Toiset lähtivät kokopäiväretkelle, White water rafting, raftaamaan! Tiedän kokemuksesta, että ensin ajetaan bussilla keskemmäksi saarta, tarvotaan märkien riisiviljelysten ohi viidakkoon, laskeudutaan pientä polkua pitkin trooppisen metsän pohjalla virtaavalle joelle, lastataan 4-6 hengen kumiveneet ihmisillä ja aletaan lipua väliin hiljempaa ja väliin kovempaa koskissa tyrskien jokea alas. Joen ylle kaartuu liaaneja ja puissa kasvaa kookoksia, mangoja, jack fruiteja, guavoja, kaakaota, durriania ja paljon muita tuntemattomiakin hedelmiä. Joen seinämät kohoavat korkealle, ja niillä lentelee suuria ja värikkäitä perhosia, sekä monenkirjavia lintuja. Koska tiedän, mitä menetin, tuntuu tappio sitäkin suuremmalta.


Minä kävin hyvin nopealla aamupalalla vähän ennen yhtätoista. Palasin hyvin nopeasti huoneeseeni, omalle paikalleni tyynylleni. Nyt on ilta, ja jännitän tulevia illallisia. Mietin josko nappaisin sen Imodiumin, joka pysäyttää kaiken lähes viikoksi. Aiheen googlettaminen ei rauhoittanut mieltäni lainkaan. Vaihtoehtoja tuntui riittävän, eivätkä kaikki niistä kuulostaneet lainkaan miellyttäviltä.


Tässä kuvakavalkadia mm. huoneemme terassilta, jossa istuskelen kamera vieressäni, mikäli pää kestää pystyssä pysymiseen. Asumme maan tasalla, eikä meillä ole mitään aitaa meidän ja näiden otusten välillä. Etäisyyttäkin vain noin pari metriä.


Hotellialueen rakennusten ympärillä on vesiaiheita. Niitä kiertää pienet polut, niiden yli on rakennettu pieniä siltoja ja niiden lomiin on sijoitettu levähdyspaikkoja ja ravintoloita.

maanantai 4. maaliskuuta 2013

Antakaa anteeksi...

...postaus Balilta. Kukaan ei halua varmaan kuulla seuraavaa...

Ensimmäisenä päivänä kävelimme useamman kilometrin Balin länsirannikkoa eli Seminyak - Legian - Kuta -rantaviivaa pitkin pohjoisesta etelään.


Aallot olivat mahtavat. Jopa niin mahtavat, ettei uiminen enää ollut sallittua.


Surffaaminen sitä vastoin oli. Ei-surffaajana en voi käsittää, että laudan kanssa voi riskeerata henkensä, mutta ilman sitä ei. Mutta, me nyt kuitenkin polskittiin. Aalloissa ja jätteissä.


Kävelimme rantaviivaa pari-kolme kilometriä. Matka oli lohduton. Jäimme rantatuoliin ja annoimme lasten polskia sydäntensä kyllyydestä. Muovia kiertyi uimareiden raajoihin, sitä tarttui hiuksiin ja iholle. Ne saattoivat olla muovipusseja, karkkipapereita, pullonkorkkeja tai silppuuntunutta muovia. En tiedä johtuiko rannan jätemäärä siitä, että oli sunnuntai, eikä kukaan ollut siivoamassa rantaa. Vaiko siitä, että myrsky oli rantauttanut suuren määrän jätettä mereltä. Yhtä kaikki, merestä tämä tavara tuli. Meri on tätä täynnä. Vaikka aallot olivat mahtavat ja lapset nauttivat, ei kukaan nauttinut iholle kiertyvästä saastasta.


Hotellissa, Helmin palmikoista ja Mikon iholta, suihkun jälkeenkin, löytyi vielä muovinpalasia. Ihmisen jalanjäljet näkyivät selvinä...

http://vimeo.com/25563376

Video kuolevista lokinpoikasista ei siis ole ollenkaan liioiteltu...


Olin aika järkyttynyt.


 
Seuraavalla kerralla yritän löytää jotain positiivista postattavaa. Sitäkin löytyy.

lauantai 2. maaliskuuta 2013

Twice in a Lifetime

Kun täytimme kummatkin neljäkymmentä vuotta samana syksynä, reilut neljä vuotta sitten, ajattelimme, että teemme supermatkan. Otimme kaikki lapset (viisi) mukaan, ja teimme jotain sellaista, mitä tuskin koskaan tulemme elämässämme uudelleen tekemään.

Pitkän pohdinnan jälkeen päädyimme Baliin, Indonesiassa sijaitsevaan pieneen saareen. Päätimme lentää sinne Hong Kongin kautta, jolloin näkisimme kaksi kärpästä samalla reissulla. Suunnittelimme matkaa vuoden. Ostimme lentoliput pitkästi edeltäkäsin ja odotimme reissua pitkään.

Nyt meille selvisi neljän viikon varoitusajalla, että Balille pitäisi lähteä taas. Miehelle ja minulle aukesi työmatka Balille, ja pienet olivat erittäin tervetulleet mukaan ja matkaan. Kerroinkin jo aiemmin lentolippujen hankinnasta. Niiden suhteen kävi hyvä tuuri. Koulukin ymmärsi, että lapset eivät voi jäädä vieraaseen maahan yksinään, kun molemmat vanhemmat lähtevät bisnesmatkalle. Loma siis järjestyi viikoksi.

Huono tuuri sattui sitten sen suhteen, että Helmi heräsi perjantaiaamuna oksentaen. Oksensi vielä puolen päivän aikaan supermarketin lattialle, nopeasti käsillä olevasta koirankakkapussista huolimatta. Ensimmäinen lento oli perjantaina klo 22.


Iltapäivällä kuitenkin ruoka jo maistui potilaallekin, ja matkanteko odotusaikoineen maistui ihan mukavasti kaikille.


Ensimmäinen lentomatka kesti 12 h 15 min. Koska isä ja äiti olivat olleet sekä dieetillä että raittiina pari edeltävää viikkoa, olivat lentomatkan rasitukset huomattavasti helpommat kestää. Turvotusta ei enää löytynytkään vanhempien kasvoilta, vaan yllättäen penskojen kintuista.


Toinen lentomatka kesti 2 h 45 min. Sen jälkeen oltiin määränpäässä. Balilla, Indonesiassa. Kuva tosin Singaporesta, vaihtokentältä.


Olemme juuri, yhdentenätoista hääpäivänämme, kotiutuneet ensimmäiseen määränpäähämme, kahden makuuhuoneen villaan, jossa on oma uima-allas ja oma sammakko. Kaksi kylpyhuonetta balilaiseen tyyliin eli osin paljaan taivaan alla. Vain makuuhuoneet ovat ilmastoidut ja seinillä ja katolla varustettu. Kaikki muut tilat jakavat ilmatilaa paljaan taivaan alla.


On lämmintä ja kosteaa. Ja odotan huomista, merta ja aurinkoa!