torstai 7. maaliskuuta 2013

Trooppinen vatsatauti

Neljäntenä päivänä se iski.

Koskaan en isommasti katsele, mitä suuhuni reissuissa pistän. Joskus sitten sairastun, aina en. Eli tulee, jos on tullakseen. Olisi surku, jos kieltäytyisi kaikista uusista ja ihmeellisistä, paikallisista makuelämyksistä, ja sairastuisi siitä huolimatta. Eli riskillä aina mennään.

Aloin oireilla eilen aamulla pakkaillessamme kassejamme hotelliin siirtymistä varten. Alle tunti oli tyhjennysväli. Kestin hienosti vajaan tunnin automatkan saaren eteläkärkeen sekä rekisteröitymiseen kuluneen ajan. Perillä huoneessa alkoi särkeä jäseniä.

Mies ja lapset lähtivät tutkimaan hotellin altaita. Minulta ne ovat edelleen tutkimatta. Kiersin hotellin aamutakin ympärilleni (koska sen lämpimämpää minulla ei ole matkassa), suljin ilmastoinnin ja käperryin peiton alle. Paleli edelleen.


Koska olin tyhjentänyt itseni aivan kuiviin päivän aikana, ajattelin pystyväni osallistumaan tervetuliaisillallisille. Söin tuskin lainkaan, join sitäkin vähemmän, mutta kestin pystyssä taas kaksi tuntia. Palasin lasten kanssa huoneeseemme ja kävimme nukkumaan. Parissa tunnissa kuumeeni oli noussut 39 asteeseen.


Aamulla olin hikoillut kuumeen tiehensä. Vatsassa toki väänsi edelleen. Yölläkin kahden tunnin välein.


Toiset lähtivät kokopäiväretkelle, White water rafting, raftaamaan! Tiedän kokemuksesta, että ensin ajetaan bussilla keskemmäksi saarta, tarvotaan märkien riisiviljelysten ohi viidakkoon, laskeudutaan pientä polkua pitkin trooppisen metsän pohjalla virtaavalle joelle, lastataan 4-6 hengen kumiveneet ihmisillä ja aletaan lipua väliin hiljempaa ja väliin kovempaa koskissa tyrskien jokea alas. Joen ylle kaartuu liaaneja ja puissa kasvaa kookoksia, mangoja, jack fruiteja, guavoja, kaakaota, durriania ja paljon muita tuntemattomiakin hedelmiä. Joen seinämät kohoavat korkealle, ja niillä lentelee suuria ja värikkäitä perhosia, sekä monenkirjavia lintuja. Koska tiedän, mitä menetin, tuntuu tappio sitäkin suuremmalta.


Minä kävin hyvin nopealla aamupalalla vähän ennen yhtätoista. Palasin hyvin nopeasti huoneeseeni, omalle paikalleni tyynylleni. Nyt on ilta, ja jännitän tulevia illallisia. Mietin josko nappaisin sen Imodiumin, joka pysäyttää kaiken lähes viikoksi. Aiheen googlettaminen ei rauhoittanut mieltäni lainkaan. Vaihtoehtoja tuntui riittävän, eivätkä kaikki niistä kuulostaneet lainkaan miellyttäviltä.


Tässä kuvakavalkadia mm. huoneemme terassilta, jossa istuskelen kamera vieressäni, mikäli pää kestää pystyssä pysymiseen. Asumme maan tasalla, eikä meillä ole mitään aitaa meidän ja näiden otusten välillä. Etäisyyttäkin vain noin pari metriä.


Hotellialueen rakennusten ympärillä on vesiaiheita. Niitä kiertää pienet polut, niiden yli on rakennettu pieniä siltoja ja niiden lomiin on sijoitettu levähdyspaikkoja ja ravintoloita.

4 kommenttia:

  1. Kaikesta huolimatta..... ihania kuvia. Pikaista paranemista vaan sinnepäin ja lääkäriin, jos ei kohta tauti hellitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon. Käväisin jo hotellialueemme klinikalla ja sain antibioottikuurin, joka puree salmonellaankin. Arvon tässä nyt iltaan saakka aloitanko sen vai en. Kaksi Imodiumia tulppasi hanan hienosti, mutta eihän se tosiaan pöpöä poista. Sain myös ison pinkin ruiskeen vitamiiniä kankkuuni ja vinguin kuin pistetty sika :D

      Poista
  2. Upeita kuvia! Pikaista paranemista, ettei menisi koko loppumatka sairastaessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sateen aina välillä tauotessa, täytyisi kuvailla enemmänkin. Kunhan nuo jalat kantaisivat ja pää kestäisi. Huomenna pitäisi lähteä ratsastamaan. Ja kiitos toivotuksista!

      Poista

Iloitsen jokaisesta kommentista!