maanantai 15. huhtikuuta 2013

En ole koskaan

...käynyt kosmetologilla. Minulle ei ole koskaan laitettu ripsienpidennyksiä, ei tehty minkäänlaista kasvohoitoa tai ihonpuhdistusta eikä minulla ole koskaan ollut rakennekynsiä. Joku voi ajatella, etteivät näin vanhat sellaisia enää tarvitsekaan :)


Itse sen sijaan olen hoitanut varsinkin kynsiäni säännöllisen epäsäännöllisesti. Tänään oli taas tuon epäsäännöllisen aika. Menin ostamaan pojan luokkakaverille syntymäpäivälahjaa sekatavarakaupasta, jossa hänellä oli lahjakori. Täällä voi syntymäpäiväsankari laittaa muutamaankin liikkeeseen lahjakorin halutessaan. Kirjakauppa on yksi niistä. Luulisi olevan houkuttelevaa Suomessakin ehdottaa esimerkiksi Prisman myymäläjohtajalle tai Suomalaisen kirjakaupan myymälävastaavalle, että laittaisimme pienen korin pariksi viikoksi pystyyn, ja lähes kaikki siitä on mennyt määräpäivään mennessä. Korissa oli enää yksi lahja jäljellä, ja se oli minun budjettiini nähden kaksinkertainen hinnaltaan, joten ostin sitten vain yhden uuden kukkavaasin itselleni, Carpe Diem, ja sen pohjalle kourallisen kosmetiikkaa.


Ja tämä aasinsilta johti tuohon aluslakkaan, joka on kaiken kokeilemani jälkeen ehdoton. Kuvassa on vain yksi kerros värillistä lakkaa, ja lopputulos on tasainen ja hieno. Ja en nyt sano, että tuo aluslakka maksoikin vain 2,95 euroa, koska en muista hintaa varmasti ja kävin heittämässä roskapussinkin jo kuitteineen ulos...


...käynyt spinningissä, pilateksessa, kahvakuulassa, bodypumpissa, joogassa, tai mitä niitä onkaan.

Nuorena koululiikunnassa täytyi osallistua aerobiciin (onko sellaista enää olemassakaan), ja kerran kävin maksuttomassa esittelyzumbassa. Luulen siis tietäväni, mistä jään paitsi. Kuntosaliharjoittelu on minun juttuni. Jo vuodesta 1985. Kotimme rivitaloyhtiön kerhohuoneessa oli painonnostopenkki. Punnersin 17-vuotiaana 55 kiloa penkistä ja painoin noin 50 kiloa. Kerhohuoneesta johti suora tie Kemijärven uimahallin kuntosalille. Ja sillä tiellä olen edelleen.

...käynyt Kanariansaarilla. En myöskään Kreikassa, ellei Kyprosta lasketa.

Jonkin verran on tullut tähän ikään matkusteltua. Koskaan en kuitenkaan ole käynyt näillä supersuosituilla saarilla. Olen kyllä sitä mieltä, että miljoonat ihmiset eivät voi olla väärässä, joten jotain mukavaa siellä täytyy olla. Ehkä vielä joku päivä minäkin.

...surffannut puhelimella. Minulla ei edes ole sellaista puhelinta, jolla mentäisiin Internetiin. Luulen.

Käytän matkapuhelintani vain soittamiseen, tekstaamiseen, ajan näyttöön ja herätykseen. Kuviakin otan vain kamerallani. Lataan ne vanhanaikaisesti koneelleni ja jaan niitä sitten tarvittaessa sieltä. Katselen hämmästyneenä kahvilassa ympärilleni, kun ystävykset ovat kahvilla ja molemmat seurustelevat jonkun muun kanssa puhelimillaan! Tosin enenevässä määrin istun itsekin "yksin" kahvilassa, kun yleisimmällä seuralaisellani on Internet kännykässään...

4 kommenttia:

  1. No taas niin samaa mieltä tässäkin t. joku mummu

    VastaaPoista
  2. Hei,
    niin samoilla linjoilla taas mennään... Olen myös itse hoitanut kynnet, tehnyt kotijalkahoidot jne... Huomautankin toisinaan miehelleni, että paljonko rahaa taas kuluikaan esim. jalkahoitooni :) Tosiasiassa pitkälti on kysymys ajankäytöstä ja omasta mukavuusalueestani. En ehdi, enkä halua sitoa aikataulujani ja otan "oman ajan" itselleni sopivana ajankohtana. Olen muutaman kerran käynyt kasvohoidossa ja todennut, että rahat sekä aika meni aivan hukkaan. Nuo mainitsemasi lomakohteet saavat ihoni "kananlihalle". En lähtisi edes ilmaiseksi! Sen mitä olet kirjoittanut teidän lomanvietosta.... luulenpa että, ette ole jääneet mitään paitsi. Ihailen teidän aktiivisia lomia ja kohteita. Että niin taas osuvasti kirjoitit ja täällä yksi niin samanhenkinen toivottaa hyvää viikonjatkoa. Päivi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Päivi, taas :) Joskus tuntuu, että minä olen aivan...mikä se muotisana oikein olikaan...syrjäytynyt, kun olen niin ulkona monesta uudesta jutusta, mutta niin kauan, kun itseäni ei haittaa ja lasten ei tarvitse minua hävetä, niin näillä mennään! Tulevasta kesälomasta onkin tulossa taas niin aktiivinen, että itseäkin hirvittää. Mutta, mukana roikutaan!

      Poista

Iloitsen jokaisesta kommentista!