torstai 11. huhtikuuta 2013

Kilpacheerleading

Tyttäreni Anni on harrastanut jo ainakin viisi vuotta cheerleadingia. Hänellä oli aloitushetkellä useamman vuoden telinevoimisteluharrastus taustallaan.

Harrastettuaan ensimmäisen vuoden keski-uusimaalaisen seuran juniorijoukkueessa, hän pyrki erääseen Suomen kovatasoisimmista juniorijoukkuista, helsinkiläiseen HAC Junior Eliteen. Päästyään Junior Eliteen, Anni alkoi saavuttaa menestystä lajissa. Tuli suomenmestaruuksia, euroopanmestaruuksia, ja nyt senioritasolla (16-vuotiaasta ylöspäin) he ovat osallistuneet HAC Elite-joukkueensa kanssa myös maailmanmestaruuskisoihinkin. Viime keväänä sijoitus oli olla oman sarjansa kolmansia.

Kuka tiesi? Kuinka suuri uutinen oli, että Suomi voitti naisten cheerleadingin maailmanmestaruuspronssia 2012? Tämänkin vuoden suomenmestareina HAC Elite on Suomen naismaajoukkue ja edustaa Suomea jälleen maailmanmestaruuskisoissa Orlandossa, Floridassa. Huhtikuun 26. päivä.

Koska tämä harrastus on Suomessa vielä suhteellisen tuntematon, ovat urheilijoiden saamat avustukset verraten pienet. Harrastusmaksujen, erikoisvalmennuksen, leirien, vaatteiden ja kisamatkojen (PM-kisat, EM-kisat, MM-kisat) hinta yhdeltä vuodelta nousee helposti noin 5000 euroon per kilpailija. Tämän vuoksi Anni saattaakin harrastaa cheerleadingia tänä vuonna viimeistä kauttaan, ainakin tällä tasolla. Monikaan vanhempi ei varmasti taivu kustantamaan aikuisen lapsensa näin arvokasta harrastusta, vaikka menestystä tulisikin. Olemme enemmän kuin avoimia vaikkapa henkilökohtaiselle sponsorille! Ja onhan Annilla ensi vuonna ylioppilaskirjoituskevätkin. Treenit viitenä päivänä viikossa sekä viikonloppuleirit säännöllisin väliajoin eivät varsinaisesti tue menestyksekästä opiskelua, vaikka hyvin Anni on asiansa aikatauluttanut tähän saakka.

Laji on jopa niin tuntematon, että kuulee kommentteja, joiden mukaan kyse ei ole edes urheilusta. "Nättejä tyttöjä huiskiensa kanssa jääkiekkokaukalon katsomossa pelaajia kannustamassa." Cheerleading on myös sitä. Tai siitä kaikki lähti. Nykyään se on aivan oma urheilulajinsa, jolla on omat seurat ja lajiliittonsa niin kansallisella kuin kansainväliselläkin tasolla. Sitä kutsutaankin tänä päivänä kilpacheerleadingiksi. Eivätkä nämä tytöt heiluta huiskia jääkiekkokaukalon katsomossa. He tekevät vaativaa akrobatiaa aina kierrevoltteihin saakka, he nostelevat ja heittelevät toisiansa, taipuvat ja venyvät, saavat mustelmia ja ruhjeita, tulevat alas niskoilleen (jos huonosti käy) ja tekevät kaiken tämän yhtäaikaisesti ja hymyillen. Ja, cheerleadereissa on myös miehiä! Sekajoukkueet kilpailevat luonnollisestikin eri sarjassa kuin joukkueet, joissa on vain naisia. Miesten mukanaolo tuo lajiin lisää voimaa ja sitä kautta näyttävyyttä.


Anni on omassa blogissaan tehnyt paljon työtä näiden harhakäsitysten oikaisemiseksi. Alla linkki postaukseen, joka kirposi erään anonyymin kommentoijan ajattelemattomasta tölväisystä. Videolinkit saa suuremmaksi klikkaamalla YouTube-kuvaketta (Watch on YouTube). Aivan ensimmäinen videolinkki on Annin joukkueen, HAC Eliten, vuoden 2012 suomenmestaruuskisojen esitykseen. Suosittelen katsomaan edes sen, mikäli ei lajia yhtään tunne. Anni on yksi pitkätukkaisista vaaleista tytöistä (Annin pitkä ponnari on kierretty kerran rullalle ponihännän päälle, mikäli joku pystyy tunnistamaan). Annin blogi


HAC Eliten oma nykyinen kisa-asu vaihtuu parin viikon päästä Suomen Cheerleadingliiton sinivalkoiseen maajoukkueasuun. Jälleen tänäkin keväänä.


Ylpeä äiti lentää ensimmäisen kerran elämässään Amerikan mantereelle Annin maailmanmestaruuskisoja seuraamaan. Kahden viikon päästä raportoin sitten itse kisoista!

4 kommenttia:

  1. Hieno ja erittäin vaativa laji sekä kaunis ja fiksu tytär! Ei kaiken maailman Anonyymien kirjoittelusta kannata mieltään pahoittaa. Hienoa, että pääset paikanpäälle katsomaan kisoja ja kannustamaan. Ole ylpeä tyttärestäsi ja nauti matkasta! Päivi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos. Harmittaa vaan toisen puolestaa, kun sivusta seuraa kuinka paljon verta, hikeä ja kyyneleitä toinen vuodattaa menestyksensä eteen. Ja yritän nauttia sen, minkä jännitykseltäni pystyn :)

      Poista
  2. Olipa uskomattoman tuntuista lukea joitakin niitä kommentteja tyttäresi blogista, ja vielä nuorten suusta (oletan). Aivan kuin vanhoja, kärttyisiä mummoja!

    Kyllähän jokainen silmillään näkee, mistä on kyse, ja kuinka paljon treeniä ja kuntoa vaaditaan, että tuollaisen ohjelman voi ryhmänä vetää läpi.

    Hienoa, että on tullut menestystäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kateus on kamala asia!

      Ja kun ei se treenaaminenkaan aina riitä. Joskus tulee loukkaantumisia, ja niistä pitää toipua sekä fyysisesti että henkisesti. Pudonneen täytyy edelleenkin luottaa nostajiinsa, ja nostajan täytyy mennä alle, vaikka toinen murtaisi hartiat ja käsivarret väärin alas tullessaan. Volttia täytyy yrittää uudelleen, vaikka juuri olisi tullut niskoilleen alas.

      Niin monen asian kanssa tässä lajissa kamppaillaan, että asiaan vihkiytymätön ei osaa kaikkea edes ajatella. Että menköön oikeasti itse kokeilemaan :D

      Poista

Iloitsen jokaisesta kommentista!