sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Asiaa äitiydestä

Äitini oli 20-vuotias, kun minä synnyin. Itsehän sain ensimmäiseni, poikani Ollin, vasta 22-vuotiaana. Äitini oli tuolloin ehtinyt jo 43-vuotiaaksi. Kun hän joskus harvoin liikkui kaksin Ollin kanssa, pidettiin häntä itsestään selvästi lapsen äitinä. Minusta tuo tuntui omituiselta, koska minun mielestäni äiti oli aivan yhtä mummu kuin minä olin valmis äiti.

Kun minä ilmoitin muutama kuukausi häitteni jälkeen syöväni kahden edestä, ajatteli äitini, että Hanna ei ole vielä valmis äidiksi. Äiti on kyllä myöntänyt myöhemmin pelkonsa aiheettomaksi. Tuolloin melkein 12-vuotias pikkuveljeni taas ei voinut käsittää miksi minä yhtäkkiä syön kahden edestä. Hän arveli, että mieheni on dieetillä. Ihmettelyä lisäsi se, että toiset onnittelivat meitä.

Minun mielestäni äitini on aina vanhennut minun mukaani. Kun minä olin ala-asteikäinen, muistan ainoastaan yhden onnentoivotuksen muiden joukosta. Se oli kirjoittamani runo äidille. En osaa sanoa miksi se onkin jäänyt mieleeni, mutta muistan sen vieläkin sanasta sanaan. En tiedä muistaako äitikään sitä.

Vuodet vierii, selkä painuu, leukoja on kaksi.
Mutta äiti käypi vain, yhä rakkaammaksi.
 
Kun asiaa alkaa miettiä, niin äitinihän on ollut tuohon aikaan noin 30-vuotias. Ei ihan kauhean koukkuselkäinen tai kaksoisleukainen. En koskaan ole kysynyt loukkaantuiko äiti runostani vai ymmärsikö hän, että koska minä olin jo niin iso, niin äidinkin täytyi sitten mielestäni olla jo aika vanha. Toivottavasti ymmärsi.
 
Tänään minä käsitin äitienpäivälahjakseni muutamia asioita elämässäni, oli niitä lahjaksi tarkoitettu tai ei.

Poikani Olli on harrastanut pianonsoittoa esikouluikäisestä saakka. Jo pienenä poikana Olli toisti nuotilleen minkä tahansa kuulemansa melodiapätkän, jopa vaikeimmatkin sävelkulut. Ellen minä osannut hyräillä jotain, pyysin Ollia tekemään sen. Ja minä sentään olen aika hyvä :) Viisivuotiaana Olli sitten läpäisi musiikkiopiston pääsykokeet ja kuusivuotiaana aloitti soittotunnit. Myöhemmin mukaan tulivat pakolliset teoriaopinnot sekä pakollinen yhteismusisointi.

Pianonsoitto oli useimmiten tervanjuontia. Olli kävi tunneilla velvollisuudesta (ja uhkailun ja painostuksen voimalla). Klassinen piano vaihdettiin pop-jazz-pianoon, koska sonaatit eivät vain alkaneet elää koskettimilla. Kerran opettajan kanssa mietittiin mitä tehdään, kun poika makaa selällään soittotunnilla pöydän alla, jalat pystyssä seinää vasten. Kyse oli silloin kolmasluokkalaisesta kaverista. Kevät toisensa jälkeen sain Ollilta kuitenkin puristetuksi lupauksen uudesta opintovuodesta. Suljin korvani kaikelta syyllistykseltä, jota saatoin joskus kuulla "vanhempien" harrastuksesta. Olli muistaa varmasti ne monet kerrat, kun sanoin hänelle, että sinä vielä kiität minua joku päivä...tai, että tytöt tykkää muusikoista. En tiedä auttoiko noista kumpikaan silloin.

Yhdeksän vuoden opintojen jälkeen viimein luovutin. Olli sai lopettaa  musiikkiopiston. Hänellä oli mielestäni sellainen tietotaito, että hän pystyi myöhemmin halutessaan hyödyntämään sitä. Omakin kipinä soittamiseen oli syntynyt, enkä halunnut pakollisten tuntien tappavan sitä. Ja se kipinä syttyi niinkin ihmeellistä kautta kuin Playstationille tehdystä Final Fantasy -pelisarjasta. Final Fantasy VII:n taistelukohtauksen musiikki sai Ollin istuutumaan vapaaehtoisesti pianon ääreen ja etsimään melodian soittimesta. Hyvin nopeasti ostimme Ollille sähköisen kosketinsoittimen, koska kukaan ei enää kestänyt kuunnella taistelumusiikin raikaavan huushollissamme. Monta kuukautta minä kyllä vaiensin kaikki jäätävällä katseellani, kun poika vihdoinkin soitti vapaaehtoisesti. Olin niin onnellinen!


Tänä päivänä Olli on kohta 22-vuotias. Takana on useita kokemuksia monenlaisista bändikokoonpanoista. Instrumenttina on toisinaan ollut sähkökitara, jonka poika opetteli itsenäisesti, kun musiikin teoria oli hyvässä hanskassa, mutta pääsääntöisesti kuitenkin kosketinsoittimet, koska niistä Ollilla on vahvin osaaminen. Eilen illalla taisi olla Ollin muusikon uran huikein hetki, kun hän nousi bändikilpailun finaalissa nykyisen bändiporukkansa, Bango Rangutanin, kanssa Nosturin lavalle. Voittoa ei tullut, mutta siitä viis. Tunne on varmasti ollut hieno. Itsekin olisin antanut aika paljon, että olisin voinut olla paikalla. Toivottavasti vielä joskus. Olli on kuvassa toinen oikealta.

Tyttärelläni Helmillä oli aamulla jalkapallopeli. E-juniorit pelaavat täällä 25 + 25 minuuttia. Lieneekö sama Suomessa. Joka peliin lähdemme jännittäen kestääkö Helmin jalka 50 minuuttia jalkapalloa, koska Helmillä on ilmennyt aktiivisen ja urheilullisen lapsen vaiva, kasvulevyn tulehdus, Apophysitis calcanci, Wachstumsfuge.

"Severin tautia kutsutaan myös nimellä kasvulevyn tulehdus tai kantaluun apofysiitti. Apofyysit ovat kehittyvissä luissa olevia kasvualueita, jotka toimivat lihasten ja jänteiden kiinnityskohtina, ja siksi niihin kohdistuu voimakas vetorasitus. Kasvavassa tuki- ja liikuntaelimistössä jänteet ja nivelsiteet ovat suhteellisesti vahvempia ja elastisempia kuin luutumisalue. Tämän vuoksi luutumisalueen kiputilat ovat yleisin kasvuikäisen liikuntaa rajoittava vaiva. Tauti alkaa yleensä 6–10 vuoden iässä kantapään särkynä ja toisinaan ontumisena liikuntasuorituksen jälkeen. Hoito perustuu pehmikkeen käyttämiseen kantapään alla ja kipua tuottavan urheilumuodon välttämiseen. Tauti paranee itsestään ajan myötä."

Helmiä hoitava ortopedi ehdotti hoidoksi myös jalan kipsaamista noin 3-4 viikoksi, jonka jälkeen tilanne voisi joksikin aikaa helpottaa. Muuten liikuntaa vain täytyy rajoittaa, mikäli kipu sen estää. Emme tiedä vielä mitä tehdä. Tänä aamuna jalka kesti kipeytymättä, ja Helmi pelasi molemmat puoliajat kärkihyökkääjänä. Voitimme 3-2, ja maaleistamme kaksi merkittiin Helmin nimiin.


Tämä kaikki on mielestäni aivan parasta äitienpäivää!

5 kommenttia:

  1. Moi!
    Täältä löytyy jääkiekon pelaajalta kohta 10v pojalta severin tauti myös! Suureksi avuksi on ollut iltaisin kylmän pitäminen nilkan päällä. Myös nilkan alueelle sijoittuvat venytykset ovat olleet hyväksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katsohan! Minä kun luulin, että se iskee vain sellaisten lajien harrastajille, joissa tulee hyppyjä tai juoksua, eli jalka ottaa iskuja vastaan. Mutta tosiaan, kaikki sellainen, missä sidokset venyttävät luun kasvualuetta, on tietenkin vaarassa aiheuttaa ongelmia.
      Helmillä (10v) ongelma on kantapäässä tai nyt molemmissa :( Sitä on paha venytellä :) Mutta tuota kylmää voisi kokeilla!

      Poista
    2. Jääkiekossa oheisharjoitukset on paljon juoksua ja pomppua vaikka jäällä sitä ei niin olekkaan!:) Suosittelen kokeilemaan seuraavaa: menee portaalle seisomaan niin että vain päkiä on portaalla ja laskee kantapaan alas niin että akillesjänne venyy! Ja tosiaan kylmä geelipakkaus jalalle illalla noin 10-15min ajan helpotti ainakin täälä kipua!

      Poista
  2. Sinulla on upeita lapsia. Saat olla ylpeä heistä jokaisesta, lapsesi ovat taitavia , kauniita ja älykkään oloisia , mutta ennen kaikkea onnellisen näköisiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Ja olet niin oikeassa. Tärkeintä kaikista maailman asioista on juuri se, että lapset olisivat onnellisia.

      Poista

Iloitsen jokaisesta kommentista!