tiistai 21. toukokuuta 2013

Hyvänlaatuinen asentohuimaus

"Asentohuimaus on melko yleinen ikääntyvien ongelma." Just. Ja minulla se diagnosoitiin jo yli 6 vuotta sitten. Reilusti alle 40-vuotiaana siis. Olen kalkkis, ainakin korvieni osalta.


Matti oli tuolloin pieni poikanen. Noin kaksivuotias. Meillä oli vierashuoneessa patja lattialla sitä varten, että jompi kumpi vanhemmista sai aina välillä nukkua yönsä rauhassa. Minä olin vuorossa sinä yönä. Heräsin aamuyöllä vessareissulle ja olin pudota pöntöltä. Pitelin kaksin käsin kiinni lavuaarista ja päättelin nopeasti, että alhaisesta verenpaineesta ei ollut kyse. Maailma meni sivusuunnassa ympäri ja ympäri. Konttasin takaisin patjalleni ja halusin huutaa miestä apuun. En kuitenkaan halunnut herättää nukkuvia lapsia. Mietin soittaisinko hänelle. Silloinkin vauva heräisi. Minulle oli joka tapauksessa tapahtumassa jotain tosi pahaa. Maailma pyöri, minä en pysynyt suorassa, horjuin ja kuvotti. Aina siihen saakka, että tyhjensin vatsani kokonaan.

Kuvittelin ilman muuta, että korvassani on jotain pahasti tulehtunut tai sitten minulla on aivokasvain. Tilasin lääkäriajan heti, kun päivystys aukesi aamulla. Mieheni jäi kotiin töistä, koska minusta ei ollut hoitamaan lapsia. Olin tuolloin hoitovapaalla.

Aikaa odottaessani huomasin jo, että toisissa asennoissa pyöri enemmän kuin toisissa. En kuitenkaan keksinyt vielä optimaalisinta toimintatapaa. Yritin maata kyljelläni ja odottelin, että huimaus menee ohi, kun vain pysyn paikallani. No ei mennyt, mutta oksennus tuli taas.



Helpotus oli suuri, kun terveyskeskuksen naislääkäri tiesi heti, mistä on kyse. Hän asetti minut selälleen kasvot kattoa kohti. Hän käänsi päätäni toiseen suuntaan, eikä mitään tapahtunut. Toiseen suuntaan päätä käännettäessä peti kääntyi ympäri. Minä huusin kuin syötävä ja puristin käsilläni pedin reunoista. Olinhan putoamassa kapealta tutkimuspöydältä. Lääkäri nosti katseeni takaisin kattoa kohti. Pyöriminen lakkasi. Liike toistettiin viisi kertaa, ja viimeisellä kerralla peti ei enää keikahtanutkaan.

Siinä oli diagnoosi ja siinä oli hoito! Hyvänlaatuinen asentohiumaus Wikipediassa.

Minun toisen korvani yhdessä kolmesta kaarikäytävästä on kalkkisakkaa. Kalkkisakka ärsyttää kaaren toisessa päässä olevaa reseptoria, joka aistii tasapainon. Sakkaa ei kuuluisi olla nesteen joukossa, joten reseptori aistii tasapainon väärin, kun sakkaa pääsee elimeen. Siksi toisissa asennoissa huimaa, toisissa ei.

Hoidoksi sopii reseptorien totuttaminen sakkaan toistamalla pään kallistamista. Ei huimaa enää. Hoito sopii toistettavaksi aina aamuisin, kun tauti on päällä, pahimpien kohtausten välttämiseksi. Voi myös yrittää pyörittää päätä niin, että sakka kulkeutuu pois reseptoreista. Tällöin pitää tietää kyllä tarkasti, missä sakka sijaitsee. Sakka häviää kaarikäytävästä itsellään, mutta siihen voi kulua useita viikkoja. Sitten taas voi olla oireetonta vuosiakin, ainakin kuukausia.



Nyt taas huimaa. Ei niin pahasti, että pyörisi. Kuitenkin niin, että otan väliin horjahtelevia askeleita, pysyn mieluummin paikallani, väsyttää, kuvottaa ja särkee päätä. En voi tehdä asentoharjoitteita, koska en ole pystynyt paikallistamaan sakan sijaintia. Kun ei lähde selkeästi pyörimään missään asennossa. On vaan kauhea krapula. Tai tuntuu siltä. Ja se on epäreilua!

Pitäisi laittaa koti kuntoon, kun olemme lähdössä Suomeen ylihuomenna. Pitäisi ostaa viimeiset tuliaiset, mutta kun vähän arveluttaa lähteä liikenteeseen - ainakaan millään kaksipyöräisellä. Auto pysynee tiellä, kun siinä on neljä pyörääkin, mutta niin on sängyssäkin neljä jalkaa, ja silti sellainen voi kaatua, luulen mä.

Ajamme ensin Pohjois-Saksaan, siitä Tanskaan lyhyellä 45 minuutin lauttamatkalla, vietämme päivän Kööpenhaminan Tivolissa, ajamme Etelä-Ruotsin läpi Tukholmaan ja siitä yölautalla Turkuun. Kilometrit lasketaan tuhansissa ja öitäkin matkaan kuluu kolme. Laivakyyti monasti pahentaa asentohuimauspotilaiden oireilua, koska keinunta liikuttaa sakkaa kaarikäytävissä. Ja takaisinkin on  tultava. Huolettaa vähän, mutta: Tulta päin!


Kuvituksena vaihtuvaa maisemaa keittiönikkunastamme.

6 kommenttia:

  1. Jaksamista sinnepäin! Minulla on myös aika-ajoin samantyyppistä oirehdintaa, ei tosin noin pahana. Tulee jotenkin jännästi jaksoissa ja välillä voi olla pitkään poissa. Toivotaan, että asettuu, ja asenne sinulla ainakin on kohdillaan... ja eihän onneksi ole kyse mistään vakavasta kuitenkaan.

    Onpa hienot kuvat sinulla tässä, pidän erityisen paljon tuosta, jossa on vaaleanpunaista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepä juuri on tässä taudissa parasta, että mistään vakavasta ei ole kyse. Vain epämiellyttävästä olosta.
      Itse tykkään aina, kun auringonsäteet suodattuvat pilvien raoista maahan, kuten ensimmäisessä kuvassa, mutta tunnelma ei ehkä täysin välity kuvan kautta. Ja aivan täysi, punainen aurinkokin on kuuman päivän jälkeen aika komea ilmestys. Auringonlasku on erilainen joka ilta!

      Poista
  2. Mahtavat kuvat ja hyvä juttu! Ei kai se mikään ikävaiva ole, kun minäkin sain sen jo vuonna kirves ja kivi;) Pelottavaa oli, mutta luin hyvin äkkiä siitä jostain lehdestä, miten sattuikaan ajoitus ja aloin tehdä 'vastalöiikettä' eli just sitä, missä alkoi huimata. Nyt juttu ei kestä enää kuin pari tuntia ja sitten se on ohi. Viime kerrasta on aikaa ja saisi se nyt pysyä pois ainakin viikonlopun yli, kun on la tyttöjen ilta harjukaupungin yössä.

    Mukavaa matkaa Suomeen! Me olemme jo niin uupuneita (joke!), että emme jaksa enää millään ajaa Ruotsin kautta, joten suora Itämeren ylitys nytkin oli mennen tullen todellista lepoa.

    Teidän koiruus on ihanuus!

    Voi hyvin♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin. Wikipedia taitaa olla ainoa lähde, joka puhuu ikääntymisestä taudin yhteydessä. Vaan ei sitä sakkaa taida siellä syntymälahjana olla, joten varmaan ikä lisää riskiä.
      Kiitos lomatoivotuksista! Me olemme pari viimeistä kertaa tultu tuo 27 tunnin matka Pohjois-Saksasta suoraan Suomeen, ja nyt ajateltiin tehdä vähän toisin. Tulee nähtyä vähän sellaistakin maailmaa, mitä ei olla vielä nähtykään.
      Elli kiittää ja minä myös ♥

      Poista
  3. Googlen kautta löytyi blogisi. Samanlainen kohtaus minulla on ollut vuosia sitten, jo alle kolmekymppisenä! Tosin nyt kun tätä mietin niin minua herkästi oksettaa autossa, laivassa yms.

    Nyt siis on kohtaus päällä, kolmatta päivää. Lääkäri ei oikein osannut sanoa onko kyseessä asentohuimaus vai sisäkorvantulehdus. Mutta oksettaa ja pyörryttää. Olen tehnyt kiertoliikkeitä ihan varulta, haittaakaan niistä ei pitäisi olla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo vaiva on kyllä niin kiusallinen. Kuin ohimenemätön krapula! Onneksi itselläni ainakin tuo liikehoito auttoi. Toivon todellakin, että myös sinulla.

      Poista

Iloitsen jokaisesta kommentista!