tiistai 11. kesäkuuta 2013

Tämä ei kuulkaa ole todellista!

Kun minä käväisin huhtikuun lopulla omalla lomalla muutaman päivän, piti kotona tehdä kohtuullisen paljon järjestelyjä, että arki (ja viikonloppu) saatiin pyöritetyksi. Oli valmista ruokaa ja täyttä jääkaappia, oli varahoitajia ja yökylästelyjä ja lapsilla oli täyteen ladatut puhelimet ja avaimet kaulanauhoissaan. Olin mielestäni ajatellut kaikkea.

Oli kuitenkin yksi heikko lenkki, jota en ollut tullut ajatelleeksi. Katastrofi realisoitui jo toisena päivänä, kun väki oli täällä keskenään. Matti tulee yhtenä päivänä tuntia Helmiä aiemmin koulusta kotiin. Tämä oli se päivä. Kotiin voi juosta viinitarhan läpi tai tietä pitkin. Matti oli oikaissut viinitarhan poikki. Tarha on noin 200 metriä pitkä, ja rivejä on ainakin 40. Kotiovella Matti huomasi, että kaulassa kilkkunut avain ei enää kilkukaan siinä. Muisti myös, että tarhan poikki juostessaan avain kilahteli vielä puolivälin paikkeilla ja ehkeensä osui viinin tukipilareihin. Soitti isille toimistolle hädissään. Vaikka Helmi oli tulossa koulusta jo vartin sisällä, ei isi voinut jäädä toimistolle, kun lapsi itkee onnettomuuttaan lohduttomana. Siihen loppui se työpäivä.


Avaimen rengas oli se heikko lenkki. Aivan liian ohutta metallia, joka antoi periksi poikalapsen kyydissä. Matti muisti aika tarkasti välin, jota pitkin oli juossut, mutta erehtymisen vaarahan aina on olemassa. Niinpä viimeisen kuukauden ajan olemme kulkeneet koulumatkoja mennen tullen eri välejä pitkin ruohoa potkien. Hommaa on hidastanut se, että välillä ruoho on ulettunut polveen. Sitä riemua, kun tilallinen on välillä niittänyt ruohon! Avain on kuitenkin pysynyt piilossaan. Löytötavaratoimiston nettihakukaan ei ole antanut tulosta meidän avaimellemme.

Olemme yrittäneet myös olla aika hiljaa tapahtuneesta, koska avaimen hinta on yli 50 euroa ja lisää voi teettää vain omistajalla olevalla kortilla. Mikäli naapurimme kuulisi, että alaoveen käyvä avain on kadonnut johonkin lähistölle, olisi lukot sarjoitettu varmasti uudelleen. Arvelin, että 5-6 uutta avainta sekä kolmen lukon sarjoitukset tulisivat melko arvokkaaksi.

Insinöörituttavani kanssa pohdimme vaihtoehtoja. Kiitos Olli! Yksi mahdollisuus olisi ollut hankkia tehokas magneetti. Olin jo oven välissä matkalla rautakauppaan, kun Olli kysyi, onhan avain varmasti rautaa. Ja niinpä vain olikin, että avain oli messinkiä eikä magneetti reagoinut siihen mitenkään. Ainoaksi vaihtoehdoksi jäi sellainen metallinpaljastin, joka tunnistaisi eri metalleja. Ei siis mikään edullisin.

Suomi-loman jälkeen laitoin Amazonin kautta tilauksen Garret Ace 250 -metallinpaljastimesta. Hinta oli noin 250 euroa, mutta ajattelin, että avain sekä joku muinaisten roomalaisten kätkemä aarre haukkuisivat kyllä hinnan takaisin. Ja voisihan sillä oikeasti olla hauskaa lasten kanssa seikkailla aarteita etsien.


Metallinpaljastin kannettiin ovelle maanantaina, kun torstai-iltana tein tilauksen. Käyttöohje oli hepreaksi, mutta laite piippasi, kun laitoimme sen päälle. Mentiin siis kokeilemaan onneamme. Valitsimme viidennen rivivälin alhaalta lukien. Ajateltiin, että tullaan sitten kuudetta riviä takaisin ja sitten taas seiskaa ja niin edelleen. Ruoho oli taas niin pitkää, että anturan liikuttelu likellä maanpintaa oli vähän vaikeaa. Mies oli jo viiden metrin jälkeen sitä mieltä, että tästä tulee vaimolle uusi harrastus, hän ei tätä kauaa jaksa. Itselläkin ahdisti, kun tajusi kuinka hidasta hommaa etsiminen tulisi olemaan.

Kahdenkymmenen metrin jälkeen laite antoi ensimmäisen signaalin. Kyykistyin tutkimaan ruohonjuuria, muttei siellä mitään näkynyt. Laite oli kuitenkin eri mieltä. Katsoin uudelleen, ja mudanvärinen, maatunut puunpalanen olikin MEIDÄN AVAIMEMME.


Ei oikeasti! En tiedä voitteko te kuvitella tätä tunnetta. Sen verran asiaa on perheessämme harmiteltu ja mietitty mitä asialle pitäisi tehdä. Kymmenessä minuutissa kaikki sitten ratkesi. Iso tekijä onnistumisessamme on tietenkin se, että satuimme heti oikeaan riviväliin.

Tällä onnella kannattaa lähteä niitä muinaisia aarteitakin etsimään!

4 kommenttia:

  1. Meillä oli vuosia sitten vähän samantapainen tapaus, löytyi pojan omalla joululahjaksi saamalla metallinpaljastimella, siis johonkkn etsiväleikkeihin tarkoitettu tms.
    Mutta onneksi teillä löytyi, vaikka vähän kalliimman kautta. Nyt eikun uutta harrastusta kehiin :)
    -päivi-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me myös ostimme sellaisen lastenhärpäkkeen ihan ensiksi. Siitä ei kyllä ollut mitään apua tässä urakassa. Mutta ehkä niitäkin on montaa laatua.
      Kyllä tällaisella onnella voi tosiaan toivoa jotain muutakin vielä löytävänsä:)

      Poista
  2. Olipa se vain jo ihan muinausjäänteen näköinen :D Aivan mieletöntä, että se löytyi; olet kyllä sinnikäs sissi eli hyvä kun et luovuttanut. Onhan nyt varmasti paremmat yöunet ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vain. Yritin heittää kirkkaan avaimen ruohikkoon nähdäkseni miltä se siellä oikein näyttää. Vaikka laite antoi signaalin, en siltikään huomannut avainta maassa, niin "maatunut" se jo nopeasti oli. Nyt pitää keksiä seuraavaksi, millä saisi avaimen entisen väriseksi. Hopeankiilloitusainetta kokeilen ensimmäiseksi.
      Ja unet olivat niin makeat, että jatkoin vielä hyvän tovin herätyksen jälkeenkin. Onneksi heräsin ennen kuin lapset olisivat myöhästyneet koulusta :D

      Poista

Iloitsen jokaisesta kommentista!