perjantai 26. heinäkuuta 2013

Voihan loma!

Välillä tuntuu, että lomasta on tulossa kirosana minulle. Arkena pääsee paljon helpommalla!

Viimeisen viikon olemme saaneet pitää pikkuveljeni perhettä vieraanamme. Olivat meillä käymässä nyt ensimmäistä kertaa, ja sehän tarkoittaa, että kaikki mahdollinen tehtiin, nähtiin ja koettiin sitten viikossa. Joutui vanhakin lujille. Varsinkin huvipuistopäivänä. Ja varsinkin, kun lapset ovat sen kokoisia, että hurjimpiin laitteisiin he tarvitsevat aikuisen mukaansa.

Hommaa ei ole helpottanut reilun 34 asteen helteet. Koko ajan mennään ja koko ajan on hiki pinnassa. Uimarannalla veden lämpötila on noussut 27 asteeseen. Viikonloppuna lähennellään 40 astetta, mutta me jätämme nämä helteet omaan arvoonsa ja starttaamme huomenna vuorille.

Pitäisi lähteä aamulla ennen muita lomalaisia, mutta en usko, että jaksamme. Asennoidumme jo valmiiksi siten, että ruuhkassa istumme puoli päivää. Pitää varata autoon paljon juotavaa ja muistaa tyhjentää rakot lähtiessä. On sitten iloinen yllätys, mikäli ensimmäisen lomaviikon viikonloppuna kukaan muu ei olisikaan keksinyt aloittaa lomaansa ja suunnata sitä kohti etelää.

Tietenkin koira söi toissapäivänä löytämäänsä villieläimen sontaa ja ripuloi ja oksensi vuorokauden sen jälkeen. Tämän amun jälkeen ei onneksi ole tullut enää mitään. Toivottavasti se oli sitten siinä.

Pakkaamista ei helpota ollenkaan se, että mukaan pitää varata kaikkea -10 ja +35 asteen väliltä. Olen jo aivan poikki, vaikka istun vielä omalla sohvalla.


Ensimmäinen kuva on otettu reilut 30 vuotta sitten. Pikkuveljeni on kuvassa noin 3-4-vuotias, minä kymmenen vuotta vanhempi. Päivitetty kuva otettiin tänään ennen hänen kotiinpaluutaan.


Veljeni esitteli tuoreen harrastuksensa. Meille muille geo-kätkön löytyminen oli aivan ensimmäinen laatuaan.


Joskus iltaisin käymme koirarannalla uimassa. Toisinaan vedessä on koiria enemmän kuin ihmisiä.


Naarmut selässä kertovat kohtaamisesta noutavan koiran kanssa. Kerran yksi innokas hukkasi pallonsa ja huomasi erehdyksensä juuri ennen Matin päähän tarttumistaan. Alkoi nolona etsiä palloaan, joka oli jäänyt  jo kauas taakse.


Ja meidän Ellihän ei mene veteen kuin kantamalla. Ja silloinkin vain, jos satun saamaan sen kiinni. Miten voikin olla, että toiset koirat eivät pysy housuissaan rannalle päästyään, ja toinen seuraa näitä räiskijöitä sen verran turvallisen välimatkan päästä, ettei äiti varmasti saa kiinni.

keskiviikko 17. heinäkuuta 2013

Zweibrücken - the Style Outlets

Kuulin ohimennen eräästä outletistä, joka on lähempänä kuin Wertheim, jossa yleensä aina toisinaan pistäydymme. Ilmansuuntakin oli houkutteleva. Zweibrücken on aivan Ranskan rajalla, Rheinland-Pfalzin osavaltiossa. Reittiohjeiden mukaan matkaan menisi tunti viisitoista minuuttia, kaasupoljinta säätelemällä aikaa voisi kiriä tuostakin ja ruuhkaan juututtuaan, voi matka-aika venähtää yllättävästi. Kuten meille kävi. Syynä kilometrien ruuhkaan oli nelikaistaisen tien toiseen suuntaan tehtävän ohituskaistan maalaustyö. Mikseivät ne maalaa öisin!

Linkki Zweibrucken, the style outlets -sivuille

Loppupäässä matkaa muutimme auton navigaattorin asetukset lyhyimmän reitin mukaisesti. Tällä tavalla pääsee useimmiten pienille teille, pois moottoriteiltä. Matka-aika pitenee, mutta näkee idyllisiä, pieniä kyliä, joihin ei muuten koskaan eksyisi.


Outlet oli taas aivan mieletön! Tunne on joka kerta samanlainen, kun tutustuu uuteen paikkaan. Nyt tuntuu, että tämä on ehdottomasti se paras. Reilun kolmen ostostunnin jälkeen olin piipahtanut yhden käden sormilla laskettavassa määrässä myymälöitä. Tarjontaa olisi ollut reilusti 120 liikkeen verran.


Satuin jämähtämään paikkaan nimeltä K.I.D.S. Tuo liike edustaa seuraavia lastenvaatemerkkejä: Boss, Burberry, Chloe, DKNY, Elle, Marithé + Francois Girbaud ja Timberland. Ja homma kulkee seuraavasti: Outlet-hinnat ovat perinteisesti joitain kymmeniä prosentteja ovh-hintoja alemmat. Kesäalennuksessa oli tuotteita joko 30, 40 tai 50 prosentin alennuksella outlet-hinnoista. Mikäli löysi 5-9 tuotetta, sai kaikista vielä 10 prosentin lisäalennuksen, mikäli löysi 10 tuotetta tai enemmän, lisäalennusprosentti oli 20. Joissain vaatteissa oli valmiiksi 70 prosentin alennus, näistä ei enää saanut lisäalennusta. Jotkut vaatteet taas olivat normaali- eli outlet-hintaisia. Pitihän tuo lisäalennusprosentti hyödyntää maksimissaan. Eikä ollut vaikeaakaan, kun minulla oli niin hyvä kumppani mukana sovituskopissa. Pojat jatkoivat jo Desigualin myymälään... Mukaan taisi lähteä kaikkia muita merkkejä paitsi tuota Elleä.


Ja mehän lähdimme matkaan lähinnä hakemaan urheiluvarustetta kesälomamatkaamme ajatellen. Ja tokihan sellaistakin löydettiin. Salomonin myymälästä saimme lahjaksi kivan t-paidan, kun heidän mielestään olimme sen ansainneet.


Ensi kerralla täytyy yrittää päästä sen K.I.D.S:n myymälän ohitse katselemaan vähän muutakin tarjontaa.

 
Desigualin mallit

torstai 11. heinäkuuta 2013

Näin kieltäydytään kutsusta linnanjuhliin

Tänä kesänä olemme saaneet ihania yllätyksiä! Kutsuja, joihin kaikkiin emme ole voineet edes vastata myöntävästi. Kutsuja, jotka tulevat sekä sähköisistä viestimistä että oikein ihanina, perinteisinä kirjeinä. Eikä ainoakaan niistä ole ollut hääkutsu.

Olemme istuneet yhdet aikuissyntymäpäivät puutarhassa grillaten ja seurustellen. Täällä aikuisetkin pitävät syntymäpäivänsä. Tulin siitä itsekin ajatelleeksi, että kun tänä syksynä täytämme molemmat 45 vuotta, niin sitähän voisi jotenkin juhlistaa. Viisi vuotta sitten vietimme 40-vuotispäiviämme matkustaen, ja nyt voisi pitää juhlat. Viisikymppisiin pitää sitten kehitellä taas oma teemansa.

Läheinen ystäväperhe kutsui meidät päivällisille Suomessa vieraillessamme. Saavuimme paikalle koko laajennetun perheemme, kymmenen hengen, voimin. Tällaista vierasmäärää ei joka emäntä hoidakaan ihan vain siinä kättelyn ohessa. Jäimme sitten samalla vaivalla myös yökylään!

Kotiin saapuessamme meitä odotti postilaatikkoon tullut kirje. Tiedättehän, postimerkit ja kaikki. Tuttavaperhe kutsui meidät supisuomalaiseen mökkimaisemaan vapaavalintaisena ja ennalta sovittavana ajankohtana tämän kesän kuluessa. Mitä muuta ihminen voisi haluta? No tietenkin aikaa. Aikaa siihen, että voisi vain tulla Suomeen ja unohtaa kaikki sukulaiset ja muut ystävät ja painella Suomen sydämeen tämän perheen kanssa Suomen suvesta nauttimaan.  Kutsuun painetut kuvat paikan päältä eivät helpottaneet tuskaa. Häpeäkseni tunnustan, että en ole vastannut mitään. Kun en halua sanoa "ei", mutta muutakaan vaihtoehtoa tässä tuskin on. Mutta jos vaikka kuitenkin!

Seuraavaksi saimme kutsun täkäläisen tuttavapariskunnan 88-vuotissyntymäpäiväjuhlille. Vuosien lukumäärä jaettiin kahdelle henkilölle. Ei lapsia, vain aikuisia. Entäpä, kun meillä oli sinä viikonloppuna yksi ylimääräinen aikuinen vahvuudessamme? Ei haitannut mitään. Mukaan ja matkaan vaan! Vietimme kivan juhannuslauantain tuttavaperheen syntymäpäivillä oman vieraamme kanssa. Täällähän juhannus ei ole normaalia viikonloppua kummempi.

Sitten tuli kutsu juhannusjuhlille, jotka vietettiin viikko juhannuksen jälkeen. Sopi meidän aikatauluumme. Meillä oli vain yksi jalkapalloturnaus tuona päivänä. Paino sanalla vain. Ajelimme siis lauantai-illaksi Frankfurtin seudulle, toisen suomalaisperheen luokse grillaamaan ja seurustelemaan. Täältä nappasin sen romesco-kastikkeen idean.

Seuraavaan kutsuun vastasin myöntävästi, koska se sopi niin hyvin muihin kulkemisiimme. Suomessa asuessamme järjestimme naapuruston kanssa aina koulujen alkamisen aikaan Pihalta pihalle -juhlan. Rinkiin kuului noin 6-7 perhettä, jotka ennalta laaditun ja joka vuosi vaihtuvan suunnitelman mukaisesti järjestivät lauantai-iltapäivänä ruoka- tai juomarastin pihallaan, puutarhassaan tai terassillaan, siten kuin itse kunkin tilat taipuivat. Sisälle ei kuitenkaan menty kuin tyhjennykselle. Hyvin usein sää suosi niin, että oli jopa lämmintä istuskella terasseilla. Ensimmäinen perhe tarjosi yleensä alkumaljat ja pieniä tapaksia, seuraava tarjosi kenties keittoa tai muita alkupaloja ja seuraava jotain ruokaisempaa. Sitten riittikin väliin pelkkä juomarasti. Häntäpään perheet tarjoilivat makeita jälkiruokia ja kahvit. Ihan viimeisessä paikassa piti taas saada jotain tasapainottavaa, kun ilta monasti kesti aina aamuyöhön saakka niillä, joiden pää kesti menossa mukana. Yleensä pimenevässä elokuun yössä grillattiin. Puutarhat olivat lyhdyin ja kynttilöin valaistut, ja tunnelma oli aina lämmin ja hieno.

Kuuden mukanaolovuotemme aikana koimme ihan mielettömän hauskoja hetkiä. Pelejä ja leikkejä, hyviä ruokia ja juomia, ja hauskaa yhdessäoloa aikuiset ja lapset sulassa sovussa keskenään. Monet lapsista kasvoivat tuona aikana aikuisiksi, ja perheiden pienimmistäkin kasvoi omilla jaloillaan seisovia. Oikein aina odotin koulujen alkua.

Tässä elokuussa on historiaa takana kymmenen vuotta. Sen kunniaksi kaikki joskus mukana olleet perheet kutsuttiin mukaan. Meillä, jotka emme enää ole naapurustoa, on vielä kerran mahdollisuus osallistua kaikkeen tähän! Emmekä voineet sanoa houkutukselle ei, kun meillä ei ollut mitään muutakaan kalenterissamme. Lapsillakin on vielä kesäloma parhaimmillaan. Päätin oitis, että lennän Suomeen lasten ja koiran kanssa pariksi viikoksi, kun mies muutenkin tekee töitä tuolloin. Ostin lennot, eikähän koiran mukaan ottaminen ihan läpihuutojuttu ollutkaan, mutta kertonen siitä myöhemmin lisää. Ja nyt ollaan tulossa Suomeen pihajuhlille ja sukuloimaan elokuussa oikein ajan kanssa.


Eiköhän posti tuonut viime viikonloppuna kirjeen, jossa koko perhe kutsuttiin paikallisen tuttavaperheen toimesta viikonloppujuhlia viettämään. Pariskunnan molemmat puoliskot ovat aatelisia, joten missä he muuallakaan kesäjuhlansa viettäisivät kuin suvun vanhassa, upeassa, edelleen toiminnassa olevassa linnassa! Kutsussa oli kerrottuna kaikki mahdollinen kiusa, mitä tilaisuuden varalle on suunniteltu. Meillä nyt kuitenkin on lennot ostettuna, kivaa ohjelmaa ja ihania ihmisiä Suomessa odottamassa juuri tuona ajankohtana. Miksei ihminen voi saada kaikkea! Tällaisia kutsuja saadaan vain kerran elämässä.


Pihalta pihalle vuonna 2005, kun meidän talomme remontti oli niin vaiheessa, että meillä oli vasta takaterassi. Meillä oli jälkiruokarasti: kahvi- ja suklaakiisselit sekä hot shotit.


Elokuu 2006. Meidän pääterassimme on valmistumaisillaan. Kyllä jännitettiin saammeko kaiteet juhliin mennessä valmiiksi. Kaiteet saatiin, mutta portaita ei. Ruokarasti: grillattiin.


Vuonna 2007 terassi on täysin valmis. Markiisikin on näköjään jo hankittu. Pihasta puuttui edelleen asfaltti ja muuta kivetystä (kivet siistissä pinossa terassin nurkalla). Kakkosrasti, alkupalat: itsetehtyjä karjalanpiirakoita, munavoita ja nuudelisalaatti.


2008 meillä oli jälleen jälkiruokarasti. Kookospannacottaa ja puolikuivaa kuohuviiniä.


Elokuussa 2009 näinkin vähän enemmän vaivaa tarjoilujen osalta, koska olin itse niin hurahtanut sushiin. Ruokarasti meidän hoidettavanamme.


Huuhteluun kahta erilaista valkoviiniä, koska kaikki eivät välttämättä pidä minun valinnastani sushille: puolikuiva Gewürztraminer.


Millään rastilla ei varsinaisesti tarvinnut kantaa huolta siitä, että jano pääsisi yllättämään.


2010 meidän rastimme oli toiseksi viimeinen. Tarjosin kahvit (avec) ja kahta erilaista kakkua: sacherkakkua ja prinsessakakkua. Jaksaa, jaksaa!

Näiden kuvien selailun jälkeen varmaan alan laskea päiviä tuleviin kymmenvuotisjuhliin. Tällä kertaa olemme vain vierailijoina, mikä on toisaalta sääli. Oli aina niin hauskaa suunnitella iltaa tarjoiluineen ja somistuksineen. Nyt vain menemme nauttimaan!

maanantai 8. heinäkuuta 2013

Minkälainen äiti olet?

Joku aika sitten blogeissa pyöri haasteen muodossa kysymys siitä, minkälainen äiti kukainenkin on. Aloin miettiä omaa vastaustani samaan kysymykseen. Ensiksi mieleeni ei tullut kovinkaan montaa imartelevaa adjektiivia. Vähemmän imartelevia kyllä: omaehtoinen, vaativa ja tiukka. Mutta sitten, kun aloin menemään syvemmälle, löysin paljonkin omaa äitiyttäni puolustavia seikkoja.

Muodostan asioista oman näkemykseni kokemusteni ja käsitysteni mukaan. Muutan mielipiteitäni kyllä, mutta tarvitsen siihen hyvät perustelut. Näiden näkemysteni mukaan sitten elän elämääni. Raukat lapseni ovat kuuluneet osaksi elämääni koko pitkän lapsuutensa, ja minun ehtojeni mukaan he ovat joutuneet elämään. Paljoa ei ole auttanut asiaa se, että kaikki muutkin ovat aina saaneet...

Kun lapsi on pieni, on äitiyskin helpompaa. Täytyy vain rakastaa ja jaksaa. Kun lasta täytyy alkaa oikeasti kasvattaa ja lapselle alkaa tulla tahtoa ja keinoja olla eri mieltä, alkaa työsarka. Kuinka saada lapsi kasvamaan tahtosi mukaan? Yksi punaisista langoistani on ollut puhuminen.

Olen aina perustellut kaiken huolellisesti. En ole koskaan käsittänyt, että joku antaa lapselleen vastaukseksi kysymykseen: "Miksi?", vastauksen: "Siksi!" Muistan montakin kertaa, kun olen päässyt selittämästä yhdelle lapselle jotain, että toinen on tullut paikalle kysymään: "Ai, että mitä?" Muistan myös monta kertaa, kun olen kutsunut kaikki lapset koolle, selittääkseni jonkin asian kaikille yhteisesti, vähemmällä päästäkseni. Uskon kuitenkin, että koskaan lapsilleni ei ole jäänyt epäselväksi miksi äiti on jotain mieltä jostakin tai miksi joku asia on kielletty ja toinen sallittu. Toivon myös, että tiukoiltakin tuntuneet sääntöni ovat saaneet selitystä perusteluistani, ja auttaneet lapsia ymmärtämään miksi.

Pääsääntöisesti lapset ovat hyväksyneet sääntöni. Eivät tietenkään kaikkea tai ainakaan mielellään, mutta ainakin kohtaloonsa tyytyen. Ja mitä suuremmiksi lapset ovat kasvaneet, sitä enemmän he ovat rajojakin sitten venytelleet.


Kuva on otettu reilut kaksi kuukautta ennen Matin syntymää, aikaan ennen kuin meillä oli digikameroita. Kuva valokuvasta.

Joku toinen vanhempi voisi sanoa, että olen antanut lapsilleni aivan liikaa vapauksia aivan liian aikaisin. Itse olen taas seurannut kauhistellen joitain toisia vanhempia ajatellen, että kuinka he voivat sallia lapsilleen niin paljon niin nuorina. Jokaisen on löydettävä oma linjansa juuri omia lapsiaan ajatellen. Mikä on liikaa toiselle lapselle, ei välttämättä ole ollenkaan paha toiselle. Jopa saman perheen sisällä.

Rakkaus lapsiini on luonnollisestikin ollut suurin vaikuttimeni kasvattajana. Että lapset saisivat kasvaa mahdollisimman turvallisen ja kehittävän lapsuuden, josta olisi hyvä jatkaa aikuiseksi. Ja että lapsuudesta jäisi hyviä muistoja elämän pohjalle. Äitiyden suurin ristiriita on siinä, että lapset itse eivät aina ole samaa mieltä siitä, mikä kehittää ja mikä on turvallista, puhumattakaan siitä, mikä on hauskaa ja mistä jää kivat muistot.

Parissa asiassa olen ollut mielestäni hyvä. Olen hyvä päästämään irti. Minulla ei ole ollut minkäänlaisia vaikeuksia antaa lasten kasvaa ja itsenäistyä, ja seurustelun olen hyväksynyt aina. Olen myös ollut aina avoin sekä puhumaan että kuuntelemaan, ja lapset ovat uskaltaneet avautua minulle aremmistakin aiheista. Koskaan en kuitenkaan ole ollut enkä halunnut olla lapseni paras kaveri.

Harras toiveeni on, että kun lapseni ovat itse vanhempia, he muistavat hetkiä omasta lapsuudestaan. Muistavat mitä sanoin ja miten käyttäydyin ja mitä vaadin. Toivon, että he viimeistään silloin ovat sitä mieltä, että ei äiti niin kauhean väärässä ollutkaan.

Tämän pohdiskeluni jälkeen kysyin lapsiltani, minkälainen äiti heillä on. Kunnollisen vastauksen sain vain Essiltä, pienet eivät vielä oikein ymmärtäneet tehtävänasettelua.

Essi, 20,5 v
Ei ole helppoa olla viiden lapsen äiti. Äitini on kuitenkin tehnyt sen yllättävän helpon näköiseksi, jonka vuoksi pienempänä haaveilin itsekin viiden lapsen perheestä tulevaisuudessa. Äitini on osannut olla äiti kaikille lapsilleen täydellä panoksella ja toisinaan toiminut vanhemman roolissa jopa kahden aikuisen edestä. Tarpeen vaatiessa äitini osaa olla erittäin ankara, ja nuoruudessani tämä ankaruus tuli myös tarpeeseen. Äitini on kuitenkin hyvä kuuntelija, jonka vuoksi välillemme on syntynyt syvä luottamussuhde, jota voi verrastaa myös ystävyyteen. Tämä suhde on säilynyt vuosien ajan, ja äitini tietää yhä lähes kaiken asioistani, enemmän kuin kukaan muu.


Osa liljojen nupuista on jo avautunut täyteen loistoonsa, osa on vielä vihreillä nupuilla. Aivan kuin lapsenikin.

lauantai 6. heinäkuuta 2013

Minun kukkakauppani, Oranje Blumen

Kun teimme muuttoa tänne, mieheni asui puolisen vuotta huoneistohotellissa Heidelbergissä. Aika nurkalla oli kiva kukkakauppa, jossa tavara on esillä kadulla liikeen edustalla. Ohi oli vaikeaa kulkea pysähtymättä vähintäänkin katselemaan, ellei ostaminen tullut kysymykseen.


Pelkästään ruusuja oli tarjolla noin 15 eri värisävyä jokaisessa kokoluokassaan. Kiusana lisää oli tietenkin muita leikkokukkia sekä ruukkukukkia. Keskivertoruusukimpun hinta on noin 4 eur/10 kappaletta.


Minua harmitti, kun muutimme tänne, eikä täällä ollut vastaavaa ihanuutta. Muutaman kerran laitoin mieheni tuomaan kimpun töistä tullessaan. Viimein löysin kivan myymälän ihan oman kaupunkimme keskustasta, galleriarakennuksesta, jossa en ollut aiemmin käynytkään.


Myöhemmin myymälä muutti vielä liiketilaa samassa kiinteistössä niin, että nyt meilläkin on kukat kadulla hidastamassa ohi kulkemista. Ja tänään, tätä postausta suunnitellessani tajusin, että nämä kaksi suosikkimyymälääni ovatkin samaa ketjua. Ilmankos! http://www.oranjeblumen.com/


Haen yleensä viikon kukkaset aina perjantaina. Eilen mukaan lähti ensimmäistä kertaa kaksi hennon vaaleanpunaista liljakimppua hintaan 4,99 eur/5 oksaa. Eikä varmasti viimeistä kertaa! Ruusu on nyt saanut vakavasti otettavan kilpailijan.


En tiennyt aiemmin, että lilja tuoksuu todella voimakkaasti. Tuoksu leviää ruokailuhuoneesta olohuoneeseen saakka. Ensikertalaisena jännitän nyt niiden kestoa. Ainakin ensi perjantaihin pitäisi jaksaa.

keskiviikko 3. heinäkuuta 2013

Romesco-kastiketta ja guacamolea

Pistäydyttiin viikonloppuna Frankfurtin liepeillä tuttavillamme kesäkekkereissä. Kaikki toivat tullessaan vähän jotain yhteiseen pöytään. Nyyttikestein hoidetaan täällä todella monet kutsut, koulujen juhlat ja harrastusseurojen tapahtumat. Olimme tässä vast'ikään myös aikuissyntymäpäivillä, jossa lähes kaikki tarjottava tuli vieraiden mukana. Kutsussa luki, että lahjan sijaan voi tuoda jotain tarjottavaa tullessaan. Ja kyllä olikin paljon hyvää tarjolla. Kutsujen emäntä ja isäntä pääsevät suhteellisen helpolla, ja kynnys juhlien järjestämiselle laskee.

Näillä kesäkekkereillä oli eräs vieraista, venezuelalainen mieshenkilö, tehnyt tuomisinaan romesco-kastiketta tai -tahnaa, sekä guacamolea aivan eri tavalla kuin miten minä sen yleensä teen. Eilen piti sitten kokeilla molempia. Romescosta en ollut koskaan aiemmin kuullut puhuttavankaan.
 


Romescon malliksi valitsin Helsingin sanomista löytämäni ohjeen. Tämä vieras sanoi, ettei hän käyttäny tahnassaan ollenkaan tomaattia, vaan pelkästään paprikaa. Minä laitoin sitten paprikaa ohjeessa olevaa enemmän ja tomaattia vähän vähemmän. Jälkeenpäin jäin miettimään olisiko chiliä tarvinnut ensinkään kiehauttaa. Kastike ei ollut yhtään liian tulinen.



Guacamolen olen aina tehnyt kermaviiliin ja maustanut sen vain sitruunamehulla, musta- ja cayennepippureilla sekä lisännyt suolaa. Tämä toimii mainiosti esimerkiksi dippinä maissilastuille. Nyt yritin jäljitellä venezueloa jättämällä kermaviilin pois ja lisäämällä edellisten lisäksi valkosipulia, tuoretta chiliä, tomaattia, basilikaa ja korianteria. Mies sanoi pitävänsä kermaviiliversioa parempana, mutta minä päästelin hommaa ihan sellaisenaankin. Niin hyvää se oli mielestäni. Meitä jakaa vähän tuo tuore korianteri.


Tarjosin kastikkeet grillatun porsaan sisäfileen, kesäkurpitsan ja herkkusienien kanssa. Eikä tarvittu mitään muuta!


Helmi leikki odotellessa Ellin kanssa, enkä ole aivan varma oliko Elli onnellinen vaiko osaansa alistunut. Liikuttava se ainakin oli.