keskiviikko 17. heinäkuuta 2013

Zweibrücken - the Style Outlets

Kuulin ohimennen eräästä outletistä, joka on lähempänä kuin Wertheim, jossa yleensä aina toisinaan pistäydymme. Ilmansuuntakin oli houkutteleva. Zweibrücken on aivan Ranskan rajalla, Rheinland-Pfalzin osavaltiossa. Reittiohjeiden mukaan matkaan menisi tunti viisitoista minuuttia, kaasupoljinta säätelemällä aikaa voisi kiriä tuostakin ja ruuhkaan juututtuaan, voi matka-aika venähtää yllättävästi. Kuten meille kävi. Syynä kilometrien ruuhkaan oli nelikaistaisen tien toiseen suuntaan tehtävän ohituskaistan maalaustyö. Mikseivät ne maalaa öisin!

Linkki Zweibrucken, the style outlets -sivuille

Loppupäässä matkaa muutimme auton navigaattorin asetukset lyhyimmän reitin mukaisesti. Tällä tavalla pääsee useimmiten pienille teille, pois moottoriteiltä. Matka-aika pitenee, mutta näkee idyllisiä, pieniä kyliä, joihin ei muuten koskaan eksyisi.


Outlet oli taas aivan mieletön! Tunne on joka kerta samanlainen, kun tutustuu uuteen paikkaan. Nyt tuntuu, että tämä on ehdottomasti se paras. Reilun kolmen ostostunnin jälkeen olin piipahtanut yhden käden sormilla laskettavassa määrässä myymälöitä. Tarjontaa olisi ollut reilusti 120 liikkeen verran.


Satuin jämähtämään paikkaan nimeltä K.I.D.S. Tuo liike edustaa seuraavia lastenvaatemerkkejä: Boss, Burberry, Chloe, DKNY, Elle, Marithé + Francois Girbaud ja Timberland. Ja homma kulkee seuraavasti: Outlet-hinnat ovat perinteisesti joitain kymmeniä prosentteja ovh-hintoja alemmat. Kesäalennuksessa oli tuotteita joko 30, 40 tai 50 prosentin alennuksella outlet-hinnoista. Mikäli löysi 5-9 tuotetta, sai kaikista vielä 10 prosentin lisäalennuksen, mikäli löysi 10 tuotetta tai enemmän, lisäalennusprosentti oli 20. Joissain vaatteissa oli valmiiksi 70 prosentin alennus, näistä ei enää saanut lisäalennusta. Jotkut vaatteet taas olivat normaali- eli outlet-hintaisia. Pitihän tuo lisäalennusprosentti hyödyntää maksimissaan. Eikä ollut vaikeaakaan, kun minulla oli niin hyvä kumppani mukana sovituskopissa. Pojat jatkoivat jo Desigualin myymälään... Mukaan taisi lähteä kaikkia muita merkkejä paitsi tuota Elleä.


Ja mehän lähdimme matkaan lähinnä hakemaan urheiluvarustetta kesälomamatkaamme ajatellen. Ja tokihan sellaistakin löydettiin. Salomonin myymälästä saimme lahjaksi kivan t-paidan, kun heidän mielestään olimme sen ansainneet.


Ensi kerralla täytyy yrittää päästä sen K.I.D.S:n myymälän ohitse katselemaan vähän muutakin tarjontaa.

 
Desigualin mallit

6 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Genau! Stau A6 Kaiserslautern Richtung Saarbrücken.

      Poista
  2. Suloiset mallit.Lisää kuvia näkisin mielelläni lasten uusista vaatteista.

    VastaaPoista
  3. Ihan tajuttoman upea kuva Helmistä ja Matista! On ne vaan niin süß <3 Ja tonne outlettiin mäkin tahdon joku kerta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva! Ja uskon, että sun pitää päästä sinne :D

      Poista

Iloitsen jokaisesta kommentista!