sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Lauantai-ilta vs. sunnuntaipäivä

Viikonlopussa oli kontrastia.


Lauantaina Matti oli kutsuttu kaverille yökylään ja me jäljelle jääneet olimme saaneet kutsun naapuriin. Meille oli luvattu tehdä vähän "leipiä" iltapalaksi. Isäntäväen viiniharrastuksen tietäen, meillä oli odotukset sopivan korkealla.


Kynttilöiden valaistessa pimenevää iltaa tutustuimme täysin uuteen tuttavuuteen nimeltä Crémant, ranskalaiseen kuohuviiniin, joka sopi erittäin hyvin minun suuhuni. Juotavan hyvää -blogissa kerrotaan tarkemmin tästä tutustumisen arvoisesta kuohuviinityypistä.


Maistelimme leipien kanssa ainakin kymmentä erilaista juustoa, leikkeleitä, hedelmiä, salaatteja ja pähkinöitä. Oli kuin pala taivasta olisi pudonnut pöydälle.


Isäntä avasi tilaisuuden vuoksi erinomaisen viinivuoden 2005 burgundia. Asiantuntijat pöydässä olivat kuitenkin sitä mieltä, että erä kannattaa jättää kellariin vielä 5-10 vuodeksi, vaikkakin jo nyt viini puolusti hyvin paikkaansa pöydässämme.


Kynttilöiden hämärä sai Helmin sulkemaan silmänsä selkeästi normaalilauantaita aikaisemmin. Illalla tehty ratkaisu kärrätä uninen tyttö pimeän turvin kotiinsa nukkumaan ei enää päivänvalolla kottikärryjä palauttaessa tuntunutkaan yhtä hyvältä ajatukselta. Seuraavana iltana kärryjä palauttaessani ajattelin, että kukaan ei takuulla keksi miksi emäntä työntää kottikärryissä tyynyä ja peittoa asfalttikatua pitkin. Toivoin, ettei vastaan tulisi kovin montaa tuttua, ja kysyisi.

Sunnuntaiaamu alkoi Matin noutamisella ja Helmin jalkapallo-ottelulla. Suihkun ja muutaman kalapuikon jälkeen ovikello alkoi soida. Matille alkoi virrata 9-vuotissyntymäpäivävieraita.


Olimme varanneet elokuvateatterista yhden rivin syntymäpäiviämme varten. Lapsia oli yhteensä 12. Toinen naapurimme oli lainannut meille tila-autoaan, joten pääsimme hyvin liikkumaan, kun meillä itsellämme on tila-auto myös. Leffan jälkeen paikallisen hampurilaisravintolan henkilökunta tyydytti juhlijoiden näläntunteet.


Kotona Matti avasi lahjat. Jännityksen tiivistyminen näkyi hauskasti piirin pienenemisenä. Volyymit olivat suhteellisen kovalla myös, muttei se haitannut, kun tämä hetki juhlia ei kestänyt ikuisuutta. Itse asiassa nyt, kun tunnen jo kaikki lapset aivan henkilökohtaisesti, osasin suhtautua heidän myötäelämiseensäkin aivan eri tavoin kuin silloin, kun jokainen innosta kiljahteleva lapsi oli minulle täysin vieras. Suloisia jokaikinen otus!


Kerroin lapsille, että nukuin aamulla aivan liian pitkään, ja nyt heidän pitää leipoa itse omat kakkunsa. Pyöräytin taikinan nopeasti Matin availlessa lahjoja, ja nyt sai jokainen lapsi vuorollaan tulla paistamaan oman minuutin mutakakkunsa mikroaaltouunissa. Päälle sai kauhoa vanilijajäätelöä halutessaan.


Taas kävi niin, että varatut neljä tuntia eivät riittäneet kaikkeen. Ensimmäiset hakijat odottelivat ovella, kun lapset tyhjentelivät kuppejaan. Joku ilmoitti noutajalleen, että tulee puolen tunnin päästä uudelleen. Minusta on tulossa aivan mestari siinä, kuinka järjestetään syntymäpäiväjuhlat ilman minkäänlaista stressiä ja valmistelupaineita! Eikä tarvitse edes tinkiä lasten mukavuudesta. Hauskaa näytti taas olevan kaikilla, äitiä ja isää myöten.

keskiviikko 25. syyskuuta 2013

Äidin pempukat

En ollut sellainen tyttölapsi, joka ihastelee kaikkia vauvoja. Kavereideni pikkusisarukset, varsinkin jos ne olivat tyttöjä, olivat mielestäni rasittavia. Ehkä siksikin halusin omaksi pikkusisaruksekseni veljeä. Sainkin odottaa suhteellisen pitkään. Olin tasan 10-vuotias, kun sellaisen sain.


Oma veli oli ihana, vaikka joutuikin kovaan kouluun toisella kymmenellä olevan isosiskon kanssa. Rakastin ja vihasin häntä kuin omaa lastani. Pystyvästä luonteestani johtuen vanhempani uskalsivat hänet minun hoitooni jo verraten varhain. Aloiteltiin iltahoidoilla, jolloin isä ja äiti olivat muutaman kilometrin päässä seuroissa ja minä laittelin pari-kolmevuotiasta veljeäni nukkumaan. Joskus muistan laulaneeni kaikki repertuaarissani olleet virret, hengelliset laulut ja suomalaiset kansansävelmät, eikä uni vain tullut pienen silmään. Varmaan vika laulajassa.


Muistan, että yksi opituista peloistani lapsia toivoessani oli, että mitä sitten jos ne eivät illalla nukahdakaan. Niitäkin öitä on viiden lapsen kanssa tullut vastaan. On hyssytelty itkuista lasta pikkutunneilla, kun kaikki muut jo nukkuvat. Kerran ajattelin, että laulan virsikirjaa alusta loppuun; kukaan lapsi ei jaksa nukahtamatta. Essi tosin oli poikkeus. Varmaan vikaa kuulijassa <3


Omasta lapsestani odotin luonnollisestikin myös poikaa. Kun hän syntyi kolme viikkoa etuajassa, 2800 grammaa painavana, ei hän näyttänytkään siltä Samulilta, joksi olin lapseni mielessäni ristinyt jo vuosia aiemmin. Mieheni oli sitä mieltä, että poika on ilmiselvä Olli pyöreine kasvoineen. Hänen isänsä oli Olavi, lempinimeltään Olli, ja isoisänsä oli ollut Olli. Ja se oli siinä. Pojasta tuli Olli Samuli.


Essinkin (2920 g, 10 vrk ennenaikaisena) piti olla poika. Ajattelin aina, että neljä poikaa olisi hyvä. Muutaman tunnin kuluttua synnytyksestä olin kuitenkin toipunut tilanteen saamasta uudesta käänteestä, enkä olisi enää vaihtanut suloista tytärtäni poikaan. Essi vain sopi yhteen Ollin kanssa, ja Maria toisena nimenä oli mielestämme kaunis.


Kun kahden lapsen nimet olivat nelikirjaimisia, sisälsivät kaksoiskonsonantin ja päättyivät i-kirjaimeen, oli seuraavalla vaihtoehdot vähissä. Emmi, Onni, Enni, Assi, Ossi, Alli, Elli, Anni... Emme kuitenkaan halunneet nimen muistuttavan liikaa isompien sisarusten nimiä, ettei tulisi sekaannksia. Anni (yli 3 kg, ja vain 5 vrk ennenaikaisena) kuulosti sarjaan sopivalta. Toisen nimensä hän sai mukaellen äitinsä nimeä. Myös minun isoisäni äiti oli ollut Johanna.


Sitten loppui avioliitto ja lasten saaminen. Kun uusi onni alkoi ja lapsiakin oli lupeissa, halusin pitää kiinni edes i-kirjaimesta nimen lopussa. Isoäitini sisko oli Helmi, ja nimi oli meistä äärimmäisen kaunis. Helmi (yli 3 kiloa, 2 vkoa etuajassa) sai äitinsä toisen nimen. Helmi Kristiina syntyi helmikuussa. Anni-pieni, kahdeksanvuotias, oli kriisissä, kun kuuli pikkusiskolleen suunnitellun nimen. Helmi oli hänen mielestään niin kaunis nimi, jopa kauniimpi kuin hänen omansa. Rakkaudesta pikkusiskoon tämäkin kriisi ylitettiin.


Arvatkaa yritinkö saada Touko-pojan! Mieheni ei ollut ollenkaan varma, oltaisiinko poikaa ristitty syntymäkuukauden mukaan kuitenkaan. Velikään ei kelvannut hänelle nimeksi. Helmi ja Touko, Helmi ja Veli...


Matti (yli 3 kg, 1 vko etuajassa) syntyi sitten vasta elokuussa. Eikä Elo ole varsinaisesti miehen nimi. Helmi ja Elo... Täytyi kehitellä jotain muuta. Mieheni isä on Martti ja isoisänsä oli Matti. I-kirjainkin täsmäsi taas! Kelpasi siis minulle. Mieheni toinen nimi on Mikko, ja häntä kutsutaan sillä nimellä. Niinpä Matti sai toiseksi nimekseen Mikaelin isänsä toisesta nimestä johdettuna.


Elli-koiramme sai nimensä vähän vahingossa :D

keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Juhlien jälkimaininkeja

Liljat eivät aukea kahdessa päivässä. Kuusi päivää ostamisesta, suurin osa nupuista alkaa olla auennut. Eikähän niiden aivan näin valmiita tarvitse olla, mutta olisi kiva, mikäli edes joku nuppu olisi auki juhlahetkellä.


Väriteema auttaa valmisteluissa. Minulla oli teemaväri, vaikka en tiedä tajusiko kukaan sitä. Liljat olivat hennon vaaleanpunaiset, pöydän kynttilälyhdyt olivat vaaleanpunaiset, menú oli printattu vaalealla roosalla, kynttilöitä oli sekä valkoisina että vaaleanpunaisina, servieteissä toistui roosa/vaalea lila ja varpaankynteni olivat vaaleanpunaiset. Teema auttaa kaupassa valintoja tehdessä ja on itselle hauskaa puuhaa. Muuta iloa siitä tuskin lienee.


Kinuskikissa neuvoi askartelemaan pahvista kakkupohjan kokoisen pyörylän ja vuoraamaan sen foliolla. Sen päällä on hyvä liikutella Sacherkakkua, ja kuorruttaa se suklaalla sotkematta tarjoilulautasta. Itselläni toimi irtopohjavuoan pohja vieläkin paremmin. Se oli sopivan jämäkkäkin, joten kuorrutusvaiheessa koko kakun saattoi nostaa minkä tahansa pienemmän astian päälle irtopohjan kanssa. Näin ei tarvittu uuninritilää laisinkaan, vaan ylimääräinen suklaa saattoi valua vapaasti.


Juustoja kuluu paljon. Pöytään kannattaa myös muistaa nostaa kaikki se, mitä on suunnitellut ja valmistellut. Jääkaappiin unohtunut artikkeli oli tällä kertaa oikeilla valkosipuleilla voimakkaaksi maustettu tuorejuusto. Olihan sitä mukavaa syödä ihan keskenäänkin sitten juhlien jälkeen, mutta varsinkin, kun kaikki muut juustot loppuivat alle tunnissa, olisi se ollut oiva lisä juustopöytään.


Ihanat lahjat auttavat muistamaan juhlahetken vielä vuosienkin jälkeen. Odotan innolla, että saisimme itse kutsun jonnekin, ja pääsisin valitsemaan sopivaa lahjaa kutsujalle. Yksi kutsu onkin odottamassa, mutta sinne tuskin pääsemme. Ehkä käyn kuitenkin viemässä jotain pientä joka tapauksessa.


Väsyneitä rellestäjiä. Pienet olivat yökylässä kavereillaan, mutta jotenkin en usko, että nukkumaan on menty puoli yhdeksän.

maanantai 16. syyskuuta 2013

Täydelliset 45 +45 -kutsut

Palasin juuri lentokentältä. Vein sinne molemmat isot tyttäreni sekä heidän poikaystävänsä. Hiljaisuus talossa on käsin kosketeltava. Tuntuu kuin ajatuskin olisi pysähtynyt. Mennyt viikonloppu oli niin vauhdikas, että kontrasti tähän hetkeen on valtava. On vaikeaa aloittaa, kun ei tiedä mistä.


Mieheni täytti 45 vuotta pari viikkoa sitten, ja itselläni on sama kohtalo edessä vähän myöhemin. Päätimme pitää vähän suuremmat juhlat, kun pariin vuoteen ei mitään juhlia perheessämme ole ollutkaan. Keväällä tosin on edessä taas parit valmistujaiset.


Vieraat oli kutsuttu kello kuusi alkaen. Juhlapäivänä tuli vielä kaksi ilmoittautunutta lisää, kun pelkäsin, että peruutuksia alkaa tulla viime hetkellä. Vain yksi vieraista oli sairastunut. Odotimme siis 31 vierasta.


Kutsutuista moni tiedusteli voisivatko he tuoda jotain mukanaan, ja elleivät he voi osallistua tarjoiluihin, mikä voisi olla kiva lahjaidea. Pyysin kohteliaasti olemaan tuomatta mitään syötävää, koska halusin tarjoilujen olevan täsmälleen suunnitelmani mukaiset. Sen sijaan kerroin, että kaikenlainen kaunis, hiukan ylellinen tai hyvänmakuinen voisi olla mukavaa. Jotain luksusta sisustukseen tai jotain hyviä makuja maisteltavaksi. Ja ihmisethän ottivat tosissaan!


Saimme upeita lahjoja ja hauskoja ideoita, joiden parissa voi puuhastella monet illat. Esimerkiksi maailman ihanimpia kynttilälyhtyjä, vaaseja, kukkia, koreja, karahveja, mauste-etikoita, mausteöljyjä, paukkureseptejä kaikilla ainesosillaan, upeita viinejä, kirjoja, suklaata, kynttilöitä, lahjakortin hyvään ravintolaan ja tuorekurkun.


Pukukoodi oli Cocktail Dress. Halusimme tällä luoda tilaisuuteemme lisää tunnelmaa. Ilman koodia, ihmiset olisivat todennäköisesti tulleet osin farmarihousuissaan, ja mielestäni juhlat kyllä tuntuvat enemmän juhlilta, kun miehillä on tummat puvut ja naisilla mekot. Useimmat olivatkin noudattaneet koodia, ja moni kertoi nauttineensa saadessaan pukeutua.


Kun suurin osa vieraista alkoi olla paikalla, mieheni piti tervetuliaispuheen, jossa hän kertoi kuinka paljon arvostamme kaikkia vieraitamme, koska he ovat juuri niitä, joiden avulla olemme solahtaneet niin helposti osaksi tätä paikallista elämänmenoa, kuinka avuliaita ja ystävällisiä meitä kohtaan on oltu ja kuinka hyvin, niin meidät kuin lapsetkin, on otettu täällä vastaan. Toivoimme myös, että kaikki viihtyvät juhlissamme niin meidän kanssamme kuin keskenäänkin.


Ja kyllä siltä vaikutti! Kun lähes kaikki kävivät henkilökohtaisesti kiittämässä ihanista juhlista, ja monet vielä useampaan kertaan, oli pakko uskoa. Kaikki myös tulivat juttuun keskenään, huolimatta siitä, tunsivatko he toisiaan aiemmin vai ei. Joitain uusia tuttavuuksiakin syntyi, vaikka suurin osa toki tunsi toisensa jo ennakkoon. Tunnelma oli välitön ja hauska aivan ensimmäisistä minuuteista alkaen.


Perisuomalaiset voileipäkakut olivat täysin uusi tuttavuus melkein kaikille saksalaisille ystävillemme. Moni paikalla ollut suomalainen taas totesi, ettei ollut saanut herkkua vuosikausiin. Tein kolme kalakakkua ja kaksi lihakakkua, ja niin vain olikin, että kala maistui paremmin. Joku kertoi syöneensä yksin yhden kakuista.


Juustoja oli aivan liian vähän, mutta en hennonnut laittaa miestäni uudelleen kauppaan, vaikka huomasin ongelman kyllä jo heti hänen tultuaan kaupasta. Tapakset onneksi riittivät hyvin.


Isoäidin kahvikiisseli herätti myös hilpeyttä. Koska en tarjonnut kahvia sellaisenaan ollenkaan, ajattelin, että kahvikiisseliä olisi sen sijaan. Oli kuitenkin joitain henkilöitä, jotka eivät voineet nauttia kahvia enää myöhään illalla. Tätä voisi miettiä seuraavalla kerralla vielä toisenkin kerran. Ainakin niin, että olisi sitten vaihtoehto heille.


Hot shotit eivät aivan kaikki onnistuneet. Kun nopeasti yrittää rakennella 30 kerrosdrinkkiä, voi käydä niin, että kerrokset eivät ihan muodostu. Makuun se ei kuitenkaan vaikuttanut. Tällä kertaa kahville oli vaihtoehtona Baileys.


Viimeinen virallinen asia listallamme oli sacher-kakku makean kuohuviinin kera. Kolmesta kakusta vain suurin syötiin illalla. Hukkaan eivät kyllä menneet ne kaksi muutakaan. Sunnuntai-iltana oli enää vajaa kakku jäljellä. Ja emännällä on aina helpompaa olla, kun tietää, että jääkaapista löytyy.


Viinejä oli tarjolla kaksi vaihtoehtoa kumpaakin väriä. Tiesimme, että vieraiden joukossa oli todellisia asian harrastajia. Sen vuoksi hiukan jännitti, kun emme kuitenkaan valinneet niitä arvokkaimpia pulloja kaupan hyllyltä. Ajattelimme reippaina, että määrä korvaa laadun! Oikeasti luotimme täysin viinikauppiasystävämme suosituksiin ja luonnehdintaan kyseisistä viineistä.


Suureksi helpotukseksemme viinitkin saivat kiitosta. Saatoimme iloksemme suositella ystävämme juuri avattua puotia ja sen valikoimia. Viinit tekivät myös tehtävänsä. Jossain vaiheessa arvostelukykyni petti niin paljon, että kutsuin jäljellä olevat vieraat (joita oli vielä arviolta puolet jäljellä) täysin siistimättömään yläkertaamme pianon äärelle. Joukossa oli musiikin ammattilaisia sekä innokkaita harrastajia. Pianon ääreenkin istui ainakin neljä henkilöä, oma rakas mieheni mukaanlukien.


Muutenhan kaikesta tästä olisi jäänyt jäljelle vallan mukavat muistikuvat, elleivät tyttäreni olisi taltioineet niitä unohtuneita ja kaikista noloimpia hetkiä videolle. Puheeni sohvan käsinojalla seisten sekä suomalaisten Viidestoista yö -esitys kilpalaulantana saksalaisten hiukan vastaavalta kuulostavan kappaleen kanssa kuuluivat näihin ikuistettuihin hetkiin. En suosittele sitä kenellekään! Itse asiassa, kun kuulin lauluani videolta, en enää halunnut nähdä kuvaa. Viimeiset vieraat poistuivat kellon käydessä kuutta.

tiistai 10. syyskuuta 2013

Homma etenee

Olemme saaneet vastaukset kaikkiin kutsuihimme. Vieraita on tulossa 30. Siihen lisäksi me kaksi. Lapsia ei ole eikä tule. Omatkin menevät yökylään. Koiralle on hoito hankkimatta, mutta meillä on viihtyisä kellari. Tiedän, ettei kukaan usko... Tuttu paikka Ellille, ja entisen kodin olohuoneen matot lattialla. Joku käy varmasti tunnin välein hyvistelemässä. Ja meidän "Keller" tarkoittaa vain pohjakerrosta ja varastohuonetta. Älkää soittako poliisia! Luulen, että Elli kuitenkin menee kaverille yökylään.

Sain tänään pestyksi viimeisenkin juhlakerroksen ikkunoista. Vierashuone ja työhuone ovat valmiit Suomi-vieraiden tuloa ajatellen. Siinä petatessa pesaisin sitten omatkin lakanat. Vaatekaappeja sen sijaan en ole siivonnut - vielä.


Meidän kylä on pieni. Osa vielä pienempää kaupunkia. Ja 300 metrin päässä meiltä asuu suomalainen rouva. Näin kuulin usealta taholta. Ainakin kolmelta. Heidän naapuriltaan, kiertävältä puutarhurilta ja vielä jostain, mikä ei ole edes rekisteröitynyt mieleeni. Puoli vuotta seurasin aktiivisesti liikennettä hänen talonsa kohdalla. Kerran näkyi jotain, mutta minulla oli liian kova vauhti pysähtyäkseni. Vierähti taas useampi kuukausi. Kun ei vuori tullut Muhammedin tykö, niin Muhammed sitten otti ja soitti suomalaisrouvan ovikelloa sillä seurauksella, että tänään suomalaiset yhdistivät Kartio-lasinsa, ja bileet ovat taas lähempänä täydellisyyttä!


Viinit hankittiin ystävämme juuri avaamasta viinipuodista. Oliko vähän mukavaa, kun joku muu oli ajatellut kaiken valmiiksi! Lähetin hänelle menúmme, ja astelimme liikkeeseen ostoksille. Ainoaksi suuremmaksi kysymykseksi nousikin tarvittavien juomien määrä. Onneksi kyse ei kuitenkaan ole pilaantuvasta tavarasta, niin saatoimme hankkia kaikkea vaikka vähän varastoonkin. Uskokoon ken haluaa...


Kahta laatua kumpaakin väriä.


Pölyt on pyyhitty, kynttilät vaihdettu uusiin, lampunjalat kiiltävät. Loppuviikon voikin kuluttaa keittiön puolella. Varsinkin kun juhlakalu viimeisteli varpaankyntensäkin jo tänään räväkällä, matalla vaaleanpunaisella. Tyylilleen uskollisena.

perjantai 6. syyskuuta 2013

Mitä täällä tapahtuu!

Kun palasimme Suomesta, oli vuoranantajamme vihdoinkin aktivoitunut talomme portaikon remontin suhteen. Kaikki portaikossa oleva, oli pitänyt nostaa huoneistoihin sisälle. Tämä tarkoittaa naulakkoa, paria lipastoa, kenkätelineitä ja mattoja. Arvaatte, ettei sisällä näyttänyt kivalta.


Maalarit tulivat töihin seuraavana aamuna, kun me olimme saapuneet illalla. Ei ollut kiva kulkea ylä- ja alakertojen väliä, kun mennessä piti ohittaa pari maalaria, vastamaalattuja seiniä tai astella suojapapereita pitkin (jonka jälkeen tossunpohjat olivat maalissa). Laukkujen purku ja pyykkäys saivat odottaa pari päivää, että urakka siirtyi alempiin kerroksiin. Kuinka niillä olisikaan ollut hyvää aikaa tehdä kaikki tämä, kun me olimme lomilla! On tärkeää kuitenkin, että saadaan homma valmiiksi. Uudet valaisimet portaikkoon asennetaan tänään.


Itse olen käyttänyt tämän viikon siihen, että olen päivittänyt viher- ja parvekekasvejamme nuutuneimmasta päästä, ostellut pientä ja kivaa sisustukseen ja etsinyt niille paikkoja kodissamme, täydentänyt astiavarastoja sekä pessyt ikkunoita, imuroinut ja pyyhkinyt pölyjä.


Kaiken tämän inspiraation syynä on se, että meille tulee vieraita ensi viikonloppuna. Eikä ihan vähän, vaan kaikkiaan noin 30 henkeä! Tyttäreni aveceineen ovat kutsuvieraslistalla, samoin kuin vuokranantajamme.


Maltan tuskin odottaa, että pääsen keittiön puolelle! Siihen saakka on vain hinkattava ikkunoita ja vessoja; ja laadittava suunnitelmia, listoja ja aikatauluja. Jotenkin on latautunut energia purettava.

sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Kuin Strömsössä?

Aina kaikki ei mene kuten kokkiohjelmassa! Kun pyydettiin lisää Suomi-postauksia, päätin koota tähän pienen ja toivottavasti hauskan koosteen niistä jutuista, mitkä eivät lomalla ihan menneet nappiin.


Isovanhemmilta lainaksi saadusta autosta putosi startatessa ikkuna sisään. Eikä meillä ollut yhtään ylimääräistä aikaa ehtiäksemme seuraavaan etappiin. Sukulaisten naapurien avustuksella nostettiin lasi paikoilleen ja teipattiin se kiinni karmeihinsa. Seuraavana arkena ajettiin auto huoltoon, ja hoidettiin homma kuntoon.


Jos ikäihmisen nukkumaanmenoaika menee ohi, voi joutua joukkueeseen nimeltä "Humalaiset". Onneksi voitto ei ole yhtä tärkeää kuin reilu peli, koska ei ole mitään muistikuvaa siitä voittivatko "Selvät" meidät. Ja onneksi "selviä" ei ollut oikeasti olemassakaan. Nimimerkillä: Kuka ei kuulu joukkoon?


Kun kala ei syö.


Kun miljoonan dollarin kuva oli tilanteesta, jossa polkupyöräilijä kaatuu itsekseen.


Kun Elli ei meinaa tajuta, että äitihän se, vaikkakin vain vähän lyhyemmillä hiuksilla.


Kun lapset vaan eivät osaa käyttäytyä...


Kun jäätelöpallo maksaa 80 centin sijaan 3 euroa!