tiistai 29. lokakuuta 2013

Kaiserschmarrn - Keisarin pannarimössö

Täytyi matkustaa Itävaltaan viisi kertaa ennen kuin tutustuttiin itävaltalaiseen jälkiruokaklassikkoon nimeltä Kaiserschmarrn. Läpiajoja en tässä nyt edes laske.

Paikallisten, itävaltalaistyylisten ravintoloiden ruokalistalta löytyy poikkeuksetta tämä jälkiruoka. Koska minulla ei aiemmin ollut mitään aavistusta siitä, mitä se on, en myöskään koskaan sitä tilannut. Viime kesänä olimme reissussa saksalaisperheen kanssa, ja he tunsivat naapurimaansa herkun hyvin. Näin mekin pääsimme tähän tutustumaan. Lapset varsinkin innostuivat.

Tällä viikolla, kun jääkaappiin oli taas kertynyt liikaa kananmunia, päätin kokeilla valmistusta netistä löytyneen reseptin avulla. Siitä tuli niin hyvää, että haluan jakaa tämän teidän kanssa.

Kuvailisin ruokaa niin, että kyseessä on pullan makuinen, kuohkea, paksu pannari, joka syödään tyypillisesti omenasoseen ja/tai vanilijakastikkeen kanssa. Mikä tahansa hillo tai jäätelökin käy hyvin.

Itse kehittelin taikinasta vähän perinteistä kevyemmän version. Korvasin osan vehnäjauhoista ruisjauhoilla ja vähensin sokerin ja voin määrää. Eikä tuntunut missään!

Yhteen paistinpannulliseen tarvitset:

1,85 dl täysmaitoa
1,25 dl vehnäjauhoja
0,25 dl ruisjauhoja

Sekoita keskenään.

3 munan keltuaiset
vajaa 0,5 tl suolaa

Lisää. Anna turvota jääkaapissa puoli tuntia (ei ollenkaan pakollista).

3 munan valkuaista kovaksi vaahdoksi vatkattuna
+ 2 tl vanilijasokeria

Lisää vanilijamuna-vaahto taikinaan.

reilu ruokalusikallinen voita
rommissa mehustuneita rusinoita (ei ollenkaan pakollinen)
ruokalusikallinen mantelirouhetta (ei ollenkaan pakollinen)


Sulata voi pannulla ja lisää mantelirouhe tai rusinat. Kaada taikina pannuun ja anna hyytyä miedolla lämmöllä 5 minuuttia. Homma kärähtää helposti.

Käännä kakku, eikä ole mitään väliä hajoaako systeemi vai ei :D Kunhan saat taikinan hyytymään molemmilta puolin. Kestää vajaat 5 minuuttia.


Leiko kakku paistinlastalla pieniksi, suuhun sopiviksi palasiksi, ja paistele niitä vielä hetki.

1 rkl sokeria

Ripottele sokeri palasten päälle ja karamellisoi palaset pannulla.


Kaada palaset tarjoiluastiaan ja siivilöi pinnalle halutessasi tomusokeria tai kanelia. Minä en halunnut.

Tarjoile omenasoseen ja/tai vanilijakastikkeen kanssa, mikäli on. Minulla ei ollut.


Parempaa kuin pannari, huolimatta hiukan terveellisemmästä versiosta. Lähemmäs aitoa saa jos unohtaa ruisjauhon ja käyttää koko määrän vehnästä ja tuplaa voin sokerin määrän. Mutta, miksi ihmeessä, kun hyvää tulee muutenkin! Ensi kerralla lisään taikinaan hiukan kardemummaa.

maanantai 28. lokakuuta 2013

Kaksin konsertissa

Täällä on syyslomaviikko nyt. Sen vuoksi viikonlopulle ei ollut mitään säpinää. Ei ainoatakaan jalkapallo-ottelua. Meillä oli omaa aikaa.

Sen vuoksi mieheni lauantaina ehdottikin, että tekisin jotain superhyvää ruokaa. Ilman tuota superia olisin voinut vaikka loukkaantua. Ja koska ei ollut kiire minnekään, vain aikaa, päätin pyöritellä koko perheen rakastamia susheja ja vähän sashimia.


Päivällä lämpötila nousi 24 asteeseen ja yölläkin oli vielä 20 astetta. Iltakävelyllä olo oli taianomainen: lokakuun loppu, pimeys saapuu aikaisin, lämmin iholla, ihmisiä istuskeli terasseillaan, kuului pientä puheensorinaa, lyhtyjä, valoja. Tuntui kuin olisi ollut ulkomailla! Lempilausahdukseni...

Sisäkiipeilyhallillamme emme olleetkaan käyneet lähes vuoteen. Sunnuntaina oli siis jo aika. Helmi oli selkeästi saanut meidät aikuiset kiinni greideissä, ja Mattikin kolkuttelee lähellä. Neljän reitin jälkeen aikuiset olivat aivan valmiita. Kainaloista lemusivat hapoilla olevat lihakset ja korkeanpaikanpelko. Tällaisena päivänä ei olisi kannattanut unohtaa laittaa deodoranttia. Lapsilla kyllä meni reitti poikineen, eikä hajukaan ollut kovin pistävä. Ja tällä kertaa evääksi ei ollutkaan banaaneja, vaan makeja. Leuhkat eväät!

Kotikylpylässä laittauduin parhaimmilleni lähteäkseni mieheni kanssa kuuntelemaan klassista konserttia ja sen jälkeen pienelle iltapalalle. Oikeat rasvat oikeisiin paikkoihin, lakkaa kynsiin, meikkiä kasvoille, kiharoita hiuksin, mekko ja bleiseri sekä Fendit jalkaan!

Konsertti pidettiin naapurikaupungin Bensheimin Katholische Stadtkirche St. Georgissa. Taas yksi esimerkki siitä, kuinka upeita rakennuksia löytyy lähes jokaisesta pienestäkin kylästä!


Konsertin ohjelmistossa olivat W.A. Mozartin Kruunajaismessu ja Jupiter-sinfonia sekä G.F. Händelin Coronation Anthems. Itseäni kiinnosti erityisesti tuo Kruunajaismessu, koska olen itse esittänyt kyseisen teoksen Prima Vista -kuoron riveissä laulaessani. Toinen varsin pätevä syy lähteä konserttiin oli se, että soolo-osuutta laulava altto on pienten pianonsoiton opettaja ja koska hänen miehensä johti koko konsertin. Tunnemme molemmat verraten hyvin.


Konsertin loputtua ajoimme toiselle oman kaupunkimme linnoista, Wachenburgiin. Rinnettä ylös kiemurteleva tie oli täysin pimeä ja hiljainen, peurakaan ei loikkinut edellämme. Ensimmäisellä parkkipaikalla ei ollut mitään eikä ketään, ja toisella parkkipaikalla oli kaksi autoa. Yritin saada miestäni pysähtymään ja kääntymään takaisin. Täällä ei olisi elämää! Hän kuitenkin suuntasi kohti valoa. Sanoin, että linna on valaistu läpi yön, ei se mitään merkitse.


Onneksi kuitenkin mentiin sisälle, jossa oli kolme ihmistä: tarjoilija, kokki ja joku muu. Koko viihtyisä ravintolasali odotti vain meidän kahden pientä yksityistilaisuutta varten valmiina, kynttilät pöydissä palamassa, eläviä kukkia maljakoissaan. Oma tarjoilija ja oma kokki, kuin yksityistilaisuus.


Tilasimme lasilliset valkoviiniä sekä pienet iltapalat. Viikonloppu ei olisi mitenkään voinut päättyä paremmin.

maanantai 21. lokakuuta 2013

Eine kleine Nachtmusik

Facebookia syytetään siitä, että se antaa ihmisten elämästä liian ruusuisen kuvan. Bloggaajia syytellään aivan siitä samasta. Elämä on täydellisyydestä toiseen lipumista. Vain hyviä ja positiivisia asioita tapahtuu. Itsekin tunnustan, että mukavampaahan niistä kivoista jutuista on kirjoitella, vaikka olen toki muutaman kipeän ja ongelmallisen asiankin täällä jakanut.

Tänäänkään en kerro, kuinka monta koneellista olen viime viikon aikana pessyt pyykkiä tappaakseni pölypunkkeja allergiaansa oireilevan poikani huoneesta tai taistelusta ensimmäistä kertaa täitä saaneen tyttäreni hoitamiseksi.

En myöskään kerro kuinka paljon lähti pölyä niin sohvan sisältä kuin altakin, kun täisodassa laitoin suuren kulmasohvani paloiksi, avasin jokaisen tyynyn ja irroittelin palat toisistaan, tai kun tuuletin, pyyhin tahrat, luutusin lattian sohvan alta, pesin torkkupeitot ja sohvatyynyt. En myöskään sitä, kuinka paljon sohvan palastelu vaikutti koko olohuoneen huoneilman raikkauteen. Kysynpä vain itseltäni, miksi teen sen aivan liian harvoin.

Vastoinkäymisiä ja arkista aherrusta siis riittää, vaikka nyt jaankin mieluummin tämän viikonlopun tähtihetket.


Matti aloitti sunnuntaiaamun mahtavasti saattamalla jalkapallon maaliin kaksi kertaa yhden matsin aikana. Viikonloppumme kirkkain tähti oli kuitenkin Helmi. Kuoro, jossa Helmi laulaa, valmistaa joka syksy musikaalin esitettäväksi kaupunkimme evankelisessa Peterskirchessä. Tänä vuonna oli kuoron kymmenvuotisjuhlavuosi, ja sen vuoksi kuoro oli ottanut kunnianhimoisen tavoitteen viedäkseen läpi teoksen, Krach bei Bach; Musical von Rainer Bohm und Gabriele Timm.


Helmi sai myös pienen roolin musikaalissa. Rooli oli sopiva ensimmäiseksi näin suuren mittaluokan esiintymiseksi. Pienestä pätkästä Bachin elämää kuvaavassa musikaalissa lopuksi esiintyy joukko suuria taiteilijoita, joilla on ollut joku rooli Bachin elämässä. Helmi oli Mozart ja lauloi pätkän Pienestä yömusiikista musikaalia varten uudelleen sanoitettuna. Tässä linkki Helmin roolisuoritukseen.


Musikaali esitettiin sekä lauantai- että sunnuntai-iltana. Sunnuntai-illan esityksessä yleisö puhkesi spontaaneihin suosionosoituksiin Helmin esityksen jälkeen, vaikka aplodit oli tarkoitus antaa kaikille taiteilijoille yhteisesti vasta sikermän päätteeksi. Oli vaikeaa kuvata kyynelten virratessa valtoimenaan pitkin poskia.

torstai 17. lokakuuta 2013

Vieraskynä; Raisan kynästä

Minulla ja perheelläni on ollut upea mahdollisuus vierailla täällä ystäviemme luona jo muutaman kerran. Meillä lomat ovat osuneet usein niin, että olemme päässeet tutustumaan sekä isäntäperheemme vapaa-aikaan sekä arkeen.

Olenkin näiden kauniiden vuorimaisemien syleilyssä usein pohtinut, mikä on saanut tämän perheen niin hienosti sopeutumaan uuteen kotimaahansa. Päätinkin kirjoittaa itselleni pienen muistilistan vastaisen varalle. Lukijan kannattaa kuitenkin huomioita, että lista ei todellakaan täytä kaikkia tieteellisen koettelun kriteerejä, vaan on enemmän mutua ja mietiskelyä. Mutta näitä ajatuksia ainakin itse kertaisin, jos muutto maailmalle osuisi oman perheen kohdalle.

1. Hanki koira

Koira on verkostoitumisen velho. Koira pakottaa isäntäperheen ulos ja juoksuttaa sen jokaisen muun koiraomistajan luokse. Koiran nimen valinnassa kannattaa huomioida se, että ihminen pystyy kertomaan sen paikallisille ymmärrettävästi. Koiran nimeä nimittäin kysytään aina, ja sen jälkeen on luontevaa keskustella monesta muustakin asiasta.

2. Heittäydy harrastuksiin

Vapaa-ajan suunnittelu on jopa tärkeämpää kuin esimerkiksi uuden työn suunnittelu. Monelle työ on syy muuttaa maailmalle, mutta vapaa-aika "liimaa" koko perheen uuteen osoitteeseen. Ennakkoluulottomuus kannattaa, näyttäisi nimittäin siltä, että antoisimmat ympyrät löytyvät alueelle perinteisistä lajeista (kyllä, juuri niistä, joista sinulla itselläsi ei välttämättä ole minkäänlaista kokemusta). Täällä Saksassa ei ehkä voi olla harrastamatta jalkapalloa?

3. Leivo pullaa

Pulla avaa ovia. Pulla positiivistaa ja yhdistää ihmisiä. Myös karjalanpiirakat käyvät, eikä kukaan osaa arvioida rypytystaitojasi (paitsi Weinheimissa Hannan rypytysten jälkeen).

4. Etsi muita suomalaisia

Vieraan kielen pommituksessa on ihana välillä vääntää kotimaista. Maailmalla suomalaiset pitävät ponnekkaasti yhtä, voisinpa viedä tätä tunnetta matkalaukussa kotiin! Kiitollisena muistelen mahtavan mukavaa iltaa Hannan ja Annikan kanssa.

5. Puhu, vaikka pelottaisi

Karjalaisena ihmisenä kalkatan helposti vieraampienkin ihmisten kanssa. Mutta entä, kun ainoa yhteinen kieli on jotain, mitä olet viimeeksi harjoitellut 20 vuotta sitten? Menee sormi suuhun minullakin! Lapset oppivat kielen ihailtavan nopeasti, murteineen päivineen, mutta aikuisten pitää olla erityisen rohkeita ja reippaita. Täkäläisellä perheellä sujuvatkin kuulemani mukaan jo keskustelut niin koiraroduista kuin viinilaaduistakin, auf Deutch, natürlich! Olen jopa hieman kateellinen.

6. Kutsu kotimaasta kylään

Paras tapa pitää koti-ikävä loitolla, on pyytää vieraita Suomesta. Kannattaa vaan laittaa toive ruisleipätuliaisista useamman median kautta ja muistuttaa ahkerasti (meidän leipätuliaiset jäivät keljusti kauppaan). Kun saat päivän Hesarin kaikkine ikävine uutisineen, niin kotimaahan liittyvvä romantiikka hälvenee sopivasti. Suomalaiset myös ymmärtävät tukea paikallista kansantaloutta shoppailemalla ahkerasti. Kaikki on (uuteen) kotiin päin.

7. Järjestä hauskaa

Hanna järjesti perheineen juhlat, joista täällä puhutaan vieläkin. Meitäkin tervehti täällä ihana iltapala viineineen, pääsimme syömään perheen suosikkiravintolaan, ostoksille valtavaan Outlet-keskukseen, maistelemaan viinejä läheiseen viinikauppaan ja nauttimaan upeista, aurinkoisista maisemista aamulenkeillä. Koiranrapsutusterapiaa unohtamatta! Ikäväksi tämän tekee mielestäni ainoastaan se tosiasia, että tämä on isäntäperheemme arkea, ja meitä odottaa pian marraskuinen Suomi...

8. Vaali perinteitä

Suomalaiset juhlapyhät, ruuat, kirjallisuus, kieli ja kaikki muu rakas kannattaa kaapata uuteen kotimaahan mukaan ja annostella sopivissa määrin arkeen uudessa ympäristössä. Näin voit päätyä lukemaan myös niitä klassikoita, joissa et pääsyt alkutekstejä pidemmälle kotimaassa. Parasta on, kun nimeltämainitsemattomat vieraat jättävät suosikkikirjojaan luettavaksi. Ne saattavat olla toooodella pitkäveteisiä, mutta lukematta jättäminen ei ole vaihtoehto.

9. Carpe diem!

Jossittelu ei kannata milloinkaan, eikä varsinkaan silloin, kun perhe vaihtaa uuteen maisemaan. Kannattaa sen sijaan ottaa ilo irti siitä, mitä on käsillä. Se, että voi napata sadonkorjuusta pensaaseen jääneen viinirypäleen tai hurauttaa hakemaan lypsytuoreen maidon suoraan tilalta, ei ehkä paikkaa lumitöiden tai räntäsateen kaipuuta. Mutta se auttaa sopeutumaan ja palkitsee urhean etabloitujan.

10. Ole kiitollinen

Olet saanut hienon mahdollisuuden avartaa sekä omaa että muiden perheenjäsenten maailmankatsomusta. Kiitollisuus auttaa myös silloin, kun vierasperheen äiti paukauttaa blogikirjoituksen puolestasi. Siitä ei ehkä tullut ihan sitä, mitä ajattelit :)


Minä kiitän Hanna, Mikko ja lapset koko matkustusyksikkömme puolesta ajastanne, vaivastanne ja huolenpidostanne nyt ja monina aiempina kertoina. Olette omalla esimerkillänne saaneet oman pelkokertoimeni pienemmäksi. Maailmalla pärjää, kun päättää pärjätä.

 Tschüß!

sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Yllätys, yllätys!

Meillä on tapana maustaa ihan arkipäiväisiäkin hetkiä sillä, ettei kerrota lapsille kaikkea, vaan pienistäkin asioista tehdään yllätyksiä. Yllätys menee esimerkiksi niin, että pyydetään lapsia pukemaan päällensä, hypätään autoon, eivätkä lapset tiedä minne mennään. Määränpää saattaa sitten olla uimahalli, ravintola, kyläpaikka tai mitä tahansa. Nämä yllätykset ovat aina yhtä mukavia lapsille eivätkä vanhemmat joudu ponnistelemaan. Uimaan olisi menty joka tapauksessa, mutta yllätyksenä siihen tuli vielä kiva lisämomentti.


Eilen saimme vieraita Suomesta. Tulossa oli Helmin suomenaikainen, paras luokkakaveri äitinsä ja isoveljensä kanssa. Olimme toki kertoneet lapsille, että vieraita on tulossa, mutta lapset eivät tienneet mikä viikko tai edes mikä kuukausi. Suomen syyslomalla, oli tarkkuus.


Mikko lähti hakemaan vieraita kentältä. Lapset istuivat tietokoneilla selaten Youtubesta hai-, käärme- ja skorpionivideoita. Minä laittelin iltapalapöytää seitsemälle. Lapset eivät havainneet isänsä poissaoloa eivätkä myöskään minun touhuilujani ruokapöydän kimpussa.


Jossain vaiheessa Matti pyysi leipää. Vastasin laittavani kohta iltapalaa. Vastaus tyydytti. Kun otin sämpylät uunista, olohuoneesta kuului saman pojan toteamus: Pitsaa! Näin ilmojen viilettyä raskaampi syötävä vetää puoleensa. Useampana viikonloppuna jo olemme napostelleet juustoja ja tapaksia iltaisin. Samalla tyylillä mentiin edelleen.


Sytytin 41 kynttilää aikani kuluksi ja merkiksi vieraille, että heitä oli odotettu. Aloitin kynttiläpolkuni ulko-ovelta. Muistan kerran, kun eräs ystävättäreni oli sytyttänyt vuokseni toistasataa kynttilää ja takkaan tulen. Muistaakseni en välttynyt tuolloin kyyneleiltä. Elina <3


Lapset havahtuivat ovikellon soittoon. Sanoin, että isi sieltä vain tulee, eivätkä lapset kysyneet edes mistä. Kun Suomi-vieraat sitten seisoivat olohuoneessamme, oli yllätys aivan täydellinen.

tiistai 8. lokakuuta 2013

Vierivä kivi ei sammaloidu; 66. Bergsträßer Winzerfest

Meillä oli viime viikolla neljän päivän vapaa. Torstai oli Saksojen yhdistymisen vuosipäivä, ja lasten koulusta oli sitten perjantaikin vapaa. Onhan tässä jo kuukausi käytykin kouluja ja syyslomaan on vielä kaksi ja puoli viikkoa!


Lasten jalkapalloseura päätti hyödyntää pitkän viikonlopun. Matin porukka lähti leirille keskiviikkoiltana ja palasi perjantai-iltapäivänä. Helmin popula lähti samaa leirikeskusta kohti vähän ennen kuin pojat olivat takaisin, ja palasi sunnuntai-iltapäivänä. Siivoojat ehtivät varmasti juuri vaihtaa lakanat välillä.


Näitä leiritavaroita purkaessa ja pakatessa, me saimme samalla nelihenkisen tuttavaperheen vieraaksemme perjantaina aamupäivällä. Helmi ehti juuri tervehtiä vieraitamme, kun bussi jo lähtikin leirille.


Panostimme vieraiden kanssa helppouteen ja letkeään yhdessäoloon. Kävimme sushilla ulkona, söimme kunnolliset aamupalat noin lounasaikaan, latasin uuninpellillisen täyteen uuniperunoita ja tein niille muutaman erilaisen kastikkeen, pistäydyimme paikallisilla viinijuhlilla katsomassa uusien viinikuningattaren ja -prinsessojen kruunajaisia ja korvasimme iltapalan juustoilla. Viiniprinsessat valitaan aina vuodeksi, ja he toimivat alueensa viinien pr-henkilöinä. Tuttavaperheemme tytär aloitti näistä juhlista oman prinsessavuotensa, ja tulevaksi vuodeksi on kalenterissa jo 80 varausta. Että ruusuilla eivät neidot lekottele kuin kruunajaisissaan.


Viini oli viikonlopun teema. Sitä oli tarjolla uutena, pirskahtelevana, punaisena ja valkoisena. Kylällämme pyörivät viinijuhlat ryydittivät menoa. Kun vieraat oli viety lentokentälle sunnuntaina puolen päivän aikoihin, puettiin Matti elokuvaryhmän tuotantotiimin jäseneksi ja vietiin juhlakulkueeseen koko muun koulun kanssa. Helmi ei valitettavasti aivan ehtinyt mukaan matkaan, koska leiriltä palaava bussi juuttui ruuhkaan.


Kulkueen jälkeen ennätimme kuitenkin koko perhe kylän hallille, jossa juhlallisuudet jatkuivat. Jo kolmatta päivää. Hevoset, traktorit, lampaat ja kanit vietiin kulkueen jälkeen talleihinsa ja tarhoihinsa, mutta isännät, prinsessat, bändit ja tanssijat täyttivät hallin. Ruoka ja juotavat maistuivat, soitto soi ja jalalla pantiin koreasti.


Tarjoilijoille tuli kiire siivota pöytiä, kun meno nousi niille saakka. Suomalaisia Leningrad Cowboysseja pilke silmäkulmassa parodioiva baijerilaisporukka, Blechrebellen antaa aina kaikkensa. Ja kun yleisö innostui niin täysin, niin bändikin innostui. Pojat laskeutuivat esiintymislavalta ja nousivat meidän kanssamme pöydille ja penkeille.


Maanantaiaamu valkeni ankeana. Kello soi 6.40. Koiralla oli alkanut yöllä ripuli, Matti piti pakata kouluun ja Helmi luokkaretkelle. Vierashuoneet olivat tyhjät, ja kylpyhuoneessa ei muuta ollutkaan kuin lakanapyykkiä ja purettavia leirikasseja. Onneksi oli sentään uuniperunoita jäljellä!


Tänään tiistaina kolmas pyykkikoneellinen pyörii ja kaikki narut liputtavat puhtaita pyyhkeitä ja lakanoita, mutta lattia ei ole edelleenkään näkyvissä. Pitäisikohän alkaa viikata kuivurista tullutta puhdasta pyykkiä. Voisi auttaa. Ehkä lauantaina, kun seuraavat Suomi-vieraat saapuvat, olen päiväjärjestyksessä.

torstai 3. lokakuuta 2013

Kuka pitää runoista?

Minä nimittäin en, ainakaan isosti. Tai sitten en ole vain löytänyt hyviä. Suurin osa runoista on mielestäni sananhelinää, kovaa yrittämistä ilman todellista ajatusta. Kuulen kyllä mielelläni, mikäli joku on löytänyt jotain aivan helmiä mielestään.

Toki matkan varrella vastaan on tullut hienojakin oivalluksia. Kivoja riimittelyjä, jotka syystä tai toisesta ovat koskettaneet jollain tasolla, ovat hauskoja tai jostain syystä vain jääneet mieleeni. Haluan jakaa tässä niistä muutaman. Mukana pari itkugeneraattoriakin.

Lapsen uni
 
Tuli enkeli taivaasta, makkara kädessä,
ja antoi sen minulle -
voi kuinka se maistui!
Ja enkeli sanoi: tule taivaaseen!
ja me mentiin. Ja siellä istui jumala.
Tikkukaramelli suussa. Ja antoi sen minulle.
Ja se vasta maistui!
Ja jumala sanoi: lihaa aina vaan
köyhille lapsille,
ja leivoksia päälle,
ja jäätelöä!
Ja kaikki söi.
Ja kaikkien vatsat
inisivät tyytymyksestä.
Ja jumala sanoi:
kuka siellä niin kauniisti laulaa?

Elmer Diktonius (1896-1961)
 
 
Helvetti

Minä heräsin silkkityynyjen päältä,
salit hohteli kullalta, loisteli jäältä,
ja naisia, paljaita sieltä täältä,
minun vuoteeni tanssien ympäröi,
ja nurkassa piru pianoa löi.

Luo pirun mä hiivin ja kysyin tältä:
“Mikä paikka tää, ei tunnu tää elämältä,
ei myöskään ikävältä,
onko naisia nää?”
“On, naisia on”, piru rähinöi
ja mielettömästi pianoa löi.

Minun mainen haluni heräsi silloin,
sitä tuntenut olin jo monin illoin,
ja piru-herralta kysyin:
“Näitä lempiä saako?”
“Saa, lempiä saa”, piru rähinöi
ja aivan hurjasti pianoa löi.

Vein naisista kauneimman vuoteellein
kädet kauniit kiertyivät kaulallein,
ja nurkassa piru pianoa löi.

Minä kääntelin ja vääntelin naista sitä,
mut arvatkaas, veljet mitä!
sillä ei ollutkaan sitä!

Minun ruumiini himosta kihelmöi,
luo pirun mä hiivin ja kysyin tältä,
“Kuinka olla näin voiskaan?”
“Ei helvetti tää muuten oiskaan!”
Piru rähinöi
ja kuin mieletön hyppi ja pianoa löi.
 
Uuno Kailas (1901-1933)


Mullekaikkihetinyt

Viekää takaisin
tämä annos!
En mä tätä tilannut
Mä tilasinn
Onnea ja Menestystä, Valtaa,
ison annoksen
Kaikilla lisukkeilla, Ihailua
Sen nimi on
Mullekaikkihetinyt,
sen annoksen
Viekää takaisin tämä annos!
Mulle kuuluu jotakin
suurempaa ja parempaa,
jotakin kivaa,
jotakin vaan
En mä tätä tilannut,
ei tämä maistu mulle
Mä en missään nimessä tilannut
Työtä, Nöyryyttä, Vaivaa
enkä tällaista pientä ja hidasta
Mähän tilasin
Onnea ja Menestystä, Valtaa,
ison annoksen,
eikö kuulu?
Mulle kuuluu juuri sellainen,
Mullekaikkihetinyt,
mulle kuuluu tuoda
juuri sitä mitä mä haluan
sillä muuten mä en ehkä
viitsi enää ollenkaan
ja miten suu sitten pannaan
jos mä en enää viitsi?

Tommy Taberman (1947-2010)


Laulu onnesta

Kell' onni on, se onnen kätkeköön,
kell aarre on, se aarteen peittäköön,
ja olkoon onnellinen onnestaan
ja rikas riemustansa yksin vaan.


Ei onni kärsi katseit' ihmisten.
Kell' onni on, se käyköön korpehen
ja eläköhön hiljaa, hiljaa vaan
ja hiljaa iloitkohon onnestaan.


Eino Leino (1878-1926)


Iltalaulu Riikalle

Me isäsi kanssa seisottiin
käsi kädessä tässä
ja juteltiin ihan hiljaksiin:
“No nyt se on elämässä.”

 
Sinä olit ihan pikkuinen
ehkä viikon vanha vasta.
Minä sanoin: “Pilvi kukkasten
kai ympäröi tätä lasta,


ja perhoset, lintuset untuvapäät
tuntuu lentävän korin yllä.”
Isä kysyi: ”Näkyjäkös sinä näät?”
Ja minä: “No ihmeitä kyllä.”

 
Sinä olit se ihme tietysti
vaikka poruun puhkesitkin.
Imit minusta maitoa nälkääsi.
Minä ilosta nauroin ja itkin.

 
"Sill’ on ripsissä tähden säkenet”,
isäs naurahti ja keksi:
“Sen varpaat on puolukan raakileet.”
Ja hän puki sinut puhtoiseksi.


Sinä nukuit. Oli talo hiljainen.
Löi kolmisin sydämemme.
"Tästä tulee kai hyvä ihminen",
me puhuttiin toisillemme
.

Kaarina Helakisa (1946-1998)





Footprints in the Sand

One night I dreamed a dream.
I was walking along the beach with my Lord.
Across the dark sky flashed scenes from my life.
For each scene,
I noticed two sets of footprints in the sand,
One belonging to me and
One to my Lord.
When the last scene of my life shot before me
I looked back at the footprints in the sand.
There was only one set of footprints.
I realized that this was at the lowest
And saddest times of my life.
This always bothered me
And I questioned the Lord
about my dilemma.
"Lord, You told me when i decided to follow You,
You would walk and talk with me all the way.
But i'm aware that during the most troublesome
Times of my life there is only one set of footprints.
I just don't understand why, when I need You most,
You leave me."
He whispered, "My precious child,
I love you and will never leave you,
never, ever, during your trials and testings.
When you say only one set of footprints,
It was then that I carried you.


Margaret Fishback Powers (1922-1999)


SYDÄMENI LAULU

(Linkki: Sydämeni laulu Sibeliuksen sävellyksenä)

Tuonen lehto, öinen lehto,
siell' on hieno hietakehto,
sinnepä lapseni saatan.

Siell' on lapsen lysti olla,
Tuonen herran vainiolla
kaitsea Tuonelan karjaa.

Siell' on lapsen lysti olla,
illan tullen tuuditella
helmassa Tuonelan immen.

Onpa kullan lysti olla,
kultakehdoss' kellahdella,
kuullella kehrääjälintuu.

Tuonen viita, rauhan viita!
kaukana on vaino, riita,
kaukana kavala maailma.


Aleksis Kivi (1834-1872)


 
Seuraava runo on päivitetty yleisön pyynnöstä. Olin aivan unohtanut tämän suuruuden. Häärunoksi sopivan letkeän oivalluksen, jonka voi kirjoittaa vain kaikkein tutuimpien ihmisten onnittelukorttiin.
 
Sikojen rakkaus 
 
Kun auringon alla
puhkeaa onni,
kun lehmänsä löytää muhkea sonni,
kun kaislikon hauesta hauki saa parin,
ja kukkoa kosii se kanoista arin.

Niin mikseivät sitten sika ja sika,
saparon verran ja kärsänsä mitan,
toisilleen vannoisi ikuista valaa:
Oi rakkaani sulle mun kyljykset palaa!
 
Niin kuu etsii maata,
niin suu etsii suuta,
niin kyyhkyset yhteistä nukkumapuuta,
kun peittojen alla on pehmoista kaksin
ja kahdelle yö ryhtyy suojelijaksi.

Niin mikseivät sitten sika ja sika,
saparon verran ja kärsänsä mitan
toisilleen vannoisi ikuista valaa:
Oi rakkaani sulle mun kyljykset palaa!

Ilpo Tiihonen (1950- )