tiistai 19. marraskuuta 2013

Note to self

On jälleen tullut se aika vuodesta, kun kaikki housut ovat menneet pieniksi, eikä mikään muukaan vaate näytä hyvältä päällä. On siis hyvä muistuttaa itseä muutamasta seikasta.

Laita kattilan kansi kiinni! Sinun ainoan ei tarvitse tyhjentää jokaista astiaa ja kulhoa, joka huushollissa tuoksuu hyvälle.

Älä leivo enempää kuin miehesi ja lapsesi jaksavat syödä yhdellä kerralla! Kaikki ylimääräinen huutaa sinun nimeäsi.

Pullon korkki kiinni! Oli se sitten glögi, Glühwein, viinipullo tai mehu - korkki kiinni. Ala hauduttamaan teetä. Keitä illaksi koko pannullinen, niin on helppoa. Kivennäisvedellä voi laimentaa täysmehua, ja tarjoilla sen vaikka jalallisesta lasista, itselleen. Tulee herkästi mielikuva jostain paremmasta.

Pidä kiirettä! Älä jää lenkillä ihailemaan maisemia. Kyllä ne siinä pysyvät. Äläkä juttele joka toisenkaan vastaantulijan kanssa. Anna mennä, pidä vauhtia yllä!

Sulje läppärin kansi. Älä jää sohvalle puolille öin. Ota kirja käteen. Ei kestä kauaakaan, kun uni kuiskuttelee korvaasi. Aikaisemman nukkumaan menon hyviä puolia on muiden muassa, että viimeinen iltapala jääkin syömättä, ja energiaa on aamulla vaikka kuntosalilla jakaa.

Lähde sinne kuntosalille! Puoli vuotta taukoa alkaa jo riittää. Kohta et enää muista missä se on. Reppu ovenpieleen valmiiksi, jo tänään. Kyllä se siitä mukaan tarttuu vielä joku päivä.

Käytä liikenevä vapaa-aika hyötyliikuntaan! Joulu on ovella. Pese ikkunat, vaihda huonekalujen järjestystä, siivoa komerot tai tamppaa vaikka matot. Energiaa palaa, ja jouluna kiität itseäsi.

4 kommenttia:

  1. Se on vaan puhdasta fysiikkaa. Talvella on kylmempi niin vaatteet kutistuvat. Kesällä ne sitten lämmön takia lämpölaajenevat taas.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No fiu! Mä jo pelkäsin jotain ihan muuta :o

      Poista
  2. Olet vaan niin oikeassa DD! Huoh, kiitos tsempistä, näin ennen joulua tekee hyvää vähän pihistää...........

    VastaaPoista

Iloitsen jokaisesta kommentista!