tiistai 26. marraskuuta 2013

Tryffelipasta ja tryffelikoira

Saatiin lahjaksi ystävien illalliselta yli jäänyt pala valkoista tryffeliä, maistiaisiksi. Kuka koskaan on sellaista pidellyt kädessään, tietää, ettei kyse ole ihan tavallisesta ruoka-aineesta. Jo tuoksu sen kertoo. Itselleni tuttavuus oli täysin uusi.

Valkoista tryffeliä suositellaan hankittavaksi noin 10 grammaa ruokailijaa kohden. Kuulostaako vähältä? Minun mielestäni ainakin kuulosti. Mutta sen jälkeen, kun olimme itse valmistaneet vajaan 10 gramman palasesta tryffelipastaa neljälle, ei 10 grammaa per ruokailija enää kuulostanutkaan ollenkaan vähältä.


Ja siis tryffelipastan valmistushan on melkoinen taidonnäyte. Pasta keitetään, maustetaan tryffeliöljyllä, suolalla ja valkopippurilla sekä lorauksella sitruunamehua. Siinäpä suurin piirtein se! Pasta nostetaan lautaselle ja tryffelihöylällä (lue: perunankuorimaveitsi) viipaloidaan ohuenohuita siivuja sientä pastan päälle. Eikä niitä viipaleita tarvita paljoa maun saamiseksi! Itse asiassa yliannostus lienee suurempi vaara kuin se, että makua ei saisi riittävästi.


Meidän onni oli, etteivät lapset osanneet arvostaa herkkua samassa määrin kuin me. Äidin leipomat tuoreet sämpylät tekivät paremmin kauppansa. Enkä sitten käynyt ahdistelemaan lapsia. Tyydyin kaapimaan heidän lautastensa pohjat.


Ehkä valmistan tänään pienen munakkaan niistä kahdesta kananmunasta, jotka laitoin edelliseksi yöksi sienen kanssa samaan ilmatiiviiseen pussiin. Tryffelin voimakas tuoksu kuulemma tarttuu munaan sen kuorenkin läpi. Tryffelimunakas on toinen suosittu ruoka, jota sienestä valmistetaan.


Kun sieni tuotiin kotiin, Elli steppasi keittiössä häntä viuhuen. (Mikä häntä?) Kokeilimme piilottaa palan ympärillä olleen paperikääreen ja sen sisälle koiran herkun palkinnoksi mahdollisesta löytämisestä.


Nokka tuhisi vain hetken. Ainakin kolme kertaa Elli etsi käärepaperit eri paikoista kotoamme. Ruokailun jälkeen Elli sai etsiä käyttämämme lautaset nuoltavaksensa. Tämä olikin hiukan vaikeampaa, kun tryffeli tuoksui ympäri huoneistoa. Pöydällä pastakulhossa, sekoitusastiana käyttämässäni kattilassa keittiössä, aterimissa. Pienellä ohjauksella lautaset kuitenkin löytyivät yksi toisensa jälkeen.


4000 euroa/kilo! Kyllä tekisi mieli ajaa Elli Ranskaan sieneen. Sesonki olisi suurinpiirtein nyt.

6 kommenttia:

  1. Yritimme aikoinaan opettaa kultaistanoutajaamme löytämään kanttarelleja Espoon Nuuksiosta.... Päivi : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä Ellillekin syksyllä esiteltiin kaikki Suomessa kasvavat lajit. Ei se niistä näin innostunut :D

      Poista
  2. Eipä ihme, että tryffeli on suurta herkkua. Itse en ole koskaan saanut herkkua maistaa...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei todellakaan ole ihme!

      Valkoinen tryffeli on nimenomaan se voimakkain lajikkeista, ja jos nyt kukaan herkkusuu ei minua nuiji, niin sanoisin, että sen haju on kuin valkosipulihapankaalin. Ei siis mikään miellyttävä läheltä nuuhkaistuna. Maku on sitten täysin toinen. Aivan kuin kaikki maailman sienipussikeittovalmistajat olisivat pyrkineet juuri tähän makuun keinotekoisia aromeja kehitellessään. Maistuu siis niin SIENELLE kuin voi sienen kuvitella maistuvan.

      Olikohan tämä nyt sinnepäinkään :D

      Poista
  3. Olin juuri tulossa kysymään täällä, että miten parhaiten kuvailisit tai mihin vertaisit tuota tryffelin makua ja hajua, kun ei ole mitään kokemusta siitä. Olipa hauska sattuma, että olit juurikin tehnyt sen :D Koiranne on ihan selvä tryffelikoira DD, jännä juttu, että koiraa kiinnostaa sienen haju.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Italiassa on ihan oma koirarotukin, Lagotto romagnolo, joka erityisen hyvin oppii tunnistamaan tryffelin hajun hyvän hajuaistinsa vuoksi. Sekarotuisenahan Ellissä voi olla vaikka sitäkin rotua!

      Poista

Iloitsen jokaisesta kommentista!