maanantai 13. tammikuuta 2014

Macy's, 151 W 34th St, New York, NY

Lennähdettiin Mikon kanssa eilen Frankfurtista John F Kennedylle ihan kaksistaan. Mikolla on vajaan viikon mittainen työrupeama New Yorkissa, ja muutama viikko sitten hän keksi, että minähän voisin tulla mukaan.

Ensiksi ajattelin tuttuun tapaani, että tietenkään en voi, koska meillä on kaksi lasta ja koira kotona. Sitten muistin, että minähän olin ihan vähän aikaisemmin ehdottanut vanhemmilleni, että he tulisivat käymään meillä heti joulun pyhien jälkeen. Tiedustelin sitten, olivatko he miettineet asiaa. Eivätkä olleet, mutta tuntien vanhempani tiesin, ettei heille ole ollenkaan vaikeaa tehdä nopeita ratkaisuja.

Kolmen viikon varoitusajalla varasin sitten itselleni lennot JFK:lle ja vanhemmilleni lennot Frankfurtiin. Kaikki olivat innoissaan asiasta, lapsia myöten. Mummu ja pappa olivat tulossa kylään!

Mummu ja pappa tulivat sitten vuorokautta ennen meidän lähtöämme. Lyhyessä ajassa yritimme käydä kaikki mahdolliset eteen tulevat asiat läpi. Mitä kotona, mitä koulussa, mitä lapset ja mitä Elli. Asiaa ei helpota se, että vanhempani eivät puhu saksaa, ja englantiakin vain auttavasti. Isäni tosin tutustui turistisaksan alkeisiin pari viikkoa reissua ennen. Miettikääs itse itseänne vieraassa maassa ilman minkäänlaista paikallista kielitaitoa. Olen niin ylpeä vanhemmistani!

Meillä on pari back uppia. Ensinnäkin pienet ovat jo 9- ja melkein 11-vuotiaita ja puhuvat saksaa ja suomea sujuvasti. Toisakseen meillä on ihana, sukujuuriaan suomalainen naapuri lähellä, joka on luvannut ottaa langat käsiinsä, mikäli ne jostain päästä alkavat purkaantua kotipuolessa. Jokainen päivä on myös kirjoitettu paperille minuuttiaikataulun mukaan. Tätä kirjoittaessa ollaan jo sunnuntai-illassa, ja ohi on viikonloppu, jona mm. Matti on käynyt jalkapalloturnauksessa papan kuskaamana, ja reitti ajettiin läpi vain kerran. Seuraavana perjantaiaamuna otamme taas ohjat käsiimme.

Mitäs me reissaajat sitten olemme ehtineet?

Päivälento sujui mukavasti. Söimme miellyttävän aamupalan Frankfurtin lentokentän Senator-loungessa. Tämä on pieni kädenojennus niille, joiden perheenjäsen lentää vähintään yli 100 normaalihintaista, yhdensuuntaista lentoa Lufhtansalla vuodessa. Pieni valkoviinilasillinen kruunasi aamupalani. Senator-matkustajan etuihin kuuluu mm. se, että hänen vieruspaikkaansa pyritään pitämään mahdollisuuksien mukaan vapaana. Tämän tietäen varasimme istuinpaikkamme niin, että Mikko otti ikkunapaikan ja minä käytäväpaikan. Laskelmointimme osui kohdalleen, eli kun kone ei ollut aivan täyteen bookattu, niin keskipenkki välillämme jäi vapaaksi. Meillä oli välissämme tilaa mm. tietokoneelle, jota Mikko käytti työn tekoon matkan aikana.

Mikko teki töitä, luimme kirjojamme sekä katsoimme molemmat Lufthansan tarjoaman elokuvan Mozartista. Kuinka voikaan olla, että valikoimissa oli juuri tämä elokuva, minkä olemme ajatelleet näyttää lapsille! Tämän jälleen kerran katsottuamme sillä silmällä, täytyy tarkasti harkita, ovatko lapset vielä siinä iässä, että he voivat tämän katsoa. Kiinnostus Mozartia ja hänen elämäänsä ja tuotantoaan kohtaan kasvoi, kun Helmi näytteli Mozartia yhden pienen kappaleen verran musikaalissa syksyllä.

Lauantaina jonotimme kaksi tuntia maahantulotarkastukseen lentokentällä. Pääsimme kai aika vähällä? Jotkut olivat kuulemma jonottaneet pidempäänkin! Näillä on varaa. Tulijoita riittää, vaikkei palvelu niin pelaisikaan. Ulkona tuli vettä taivaan täydeltä. Onneksi ei kuitenkaan lunta, kuten kolme päivää aikaisemmin, kun koko Pohjois-Jenkkilä oli lumesta ja pakkasesta sekaisin. Jännitti kyllä meitä itseämmekin. Ei itsemme puolesta, vaan sen puolesta, kuinka HE selviäisivät tästä luonnonmullituksesta, mitä me suomalaiset kutsumme talveksi.

Tuloiltanamme minun kelloni oli puoliyö, mutta täällä ihmiset valmistautuivat päivälliselle. Mikon tarvitsi mennä kolleegoja ja asiakkaita tapaamaan, mutta minä päätin viisaasti jäädä hotellille, kun oma sisäinen kelloni oli hiukan sekaisin. Vanha, mikä vanha.

Yö ei ollut sen parempi. Aamuyöllä päätettiin nousta ylös eikä jääty odottelemaan hotellimme complimentary breakfastia, ja kello seitsemän jälkeen jo mittailimme Manhattanin katuja.


Hotellimme sijaitsee muutama sata metriä Times Squarelta. Sieltä hyppäsimme Subwayhin ja ajoimme ykköslinjaa sen eteläisimpään päättäriin eli South Ferryyn. Halusin nähdä Vapaudenpatsaan. Lauttoja kulki Ellisin saarelle jo tuohon aikaan, mutta lipunmyyntipä ei ollutkaan vielä auki, eikä meillä ollut etukäteen ostettuja lippuja. Niinpä katselimme saarta rannalta ja päätimme, että tulemme tänne vielä uudelleen, mikäli siltä tuntuu.


Vaikka minulle oli kuinka uskoteltu, että NY on turvallinen paikka itsekseenkin tutkia, en kuitenkaan ole varma olisinko halunnut istua metrossa yksin, aikaisin sunnuntaiaamuna neljän kodittoman kanssa. Kaksi heistä tosin nukkui aivan hiljaa,  yksi nukkui, mutta puheli itsekseen ja yksi oli täysin hereillä ja puhui ja laski sormiaan ja kelasi läpi povitaskunsa sisältöä pullean, oranssin toppatakkinsa uumenista. Ketään muita ei meidän lisäksi vaunuosastossa ollut. Meidän lisäksemme myöskään kukaan ei reagoinut päätepysäkille tuloon.


Liekö New York turvallinen sitten sen vuoksi, että poliiseja näkyi kadulla noin 500 metrin välein. Oli asemia, autoja ja hevospartioita. Heidän kanssaan sai ottaa kaverikuviakin helposti. Osa toimenkuvaa, oletan.


Manhattanin eteläkärjestä oli noin 7 km hotellillemme, joka sijaitsee West 51st Streetillä. Päätimme kävellä hotellia kohti. Kello ei ollut vielä aamuyhdeksääkään. Löysimme tyylikkään aamupalapaikan, Lafayetten, Broadwayn ja Lafayette Streetin välistä kolmannelta kadulta etelästä lukien. Samalla "aamupalalla" taidan ainakin minä mennä nukkumaan saakka...

Tällä aamulenkillämme näimme jo kaikki tärkeimmät: Vapaudenpatsaan, uudet World Trade Centerit, Empire State Buildingin, Flatiron Buildingin, Times Squaren, kuljimme pitkin Broadwayta ja Madison Avenueta. Enää tarvitsee miettiä, mihin haluamme tutustua tarkemmin.


Palasimme hotellille hiukan levähtämään. Sitten Mikolla alkoi bisnes. Minä päätin lähteä aivan itsekseni tutkimusretkilleni. Ilman aamulenkkiämme olisin tuskin poistunut hotelliltamme Manhattanin ytimessä. Olen kuitenkin sydämeltäni kemijärveläistyttö. Nyt uskalsin yksin 7th Avenuelle. Tavoitteenani oli löytää tavaratalo Macy's, 34th Streetiltä.

Kävi kuitenkin niin, että muistin kadun numeron väärin. Etsin sitä 43th Streetiltä, enkä löytänyt. 3-4 tuntia kului kuitenkin sujuvasti eri liikkeitä 51.-36. katujen välissä penkoen. Mikäli haluatte kuulla jotain tavaratalo Macy'sistä, täytyy teidän tulla tänne joku päivä uudelleen. Toivottavasti löydän sen huomenna!

7 kommenttia:

  1. Kuulostaa mahtavalta! Ja hatunnosto vanhemmillesi :)

    VastaaPoista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos. Pienet nautinnot olivat mielestäni juuri parasta: graffitit talojen kyljissä, kadun alta purkautuva vesihöyry, snack-myyjät kärryineen, puolihullut ääneen puhelevat vastaantulijat, poliisi- ja paloautojen summerit ja autojen kiivaat tööttäilyt ruuhkassa. Ihan kuin elokuvissa!

      Poista
  3. Jep, näin Nykkiä kokemattomana ihmisenä, on siitä aina ekana tullut mieleen tuo jonkun tason ainakin itselle tuntuva pelottavuus, ja se, kun on vaan niin erilaista liikkua siellä kaupungilla kuin kotopuolessa. Se hirveä ihmismäärä ja pakollinen tieto siitä, millä alueella on turvallista valkoihoisen tai ylipäätään liikkua. Mutta, ahh, kyllä sinne vaan olisi ihana päästä. Tee, jos viitsit, joku selviytyspakettipostaus uusille Nykinkävijöille ihan omasta näkökulmasta, olisi kivaa vinkkiä matkaa varten D ja paljon kuvia kiitos , on niin kiva katsoa niitä.

    VastaaPoista
  4. Anteeksi, "selviytymispakettipostaus"...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajattelin ensin, että näistä Nykki-postauksista tulee niin naiiveja, kun lukijoissa on varmaan raskaansarjan NY-kävijöitäkin, etten tästä reissusta tämän enempää. Tämä kun oli minulle tosiaan ensimmäinen kerta, ja todellakin vain pintaraapaisu.

      Ehkä kuitenkin sitten teen vielä yhden kuvakoosteen, jossa voin kertailla niitä asioita, joita itse löysin.

      Poista

Iloitsen jokaisesta kommentista!