torstai 23. tammikuuta 2014

Makuja matkan varrelta

Muutin 18-vuotiaana Kemijärveltä Ouluun. Moni voisi sanoa, että edelleen asuin Pohjois-Suomessa, mutta itselleni muutos oli yön ja päivän eron kaltainen. Muutaman Oulu-vuoden jälkeen muutin pääkaupunkiseudulle.

Lapsuudessani aika oli sellainen, että oliivi ei ollut jokamiehen lisuke ruokapöydässä. Minulle se oli puu Raamatusta. Ei tunnettu eksoottisia hedelmiä ananasta ja persikkaa lukuunottamatta, ja nekin pääsääntöisesti säilykkeinä. Taatelikin oli vain Raamatusta tuttu. Kaikki voivat nyt itse kuvitella tai muistella, mikä kaikki ei ollut arkipäiväivää: feta, munakoiso, kesäkurpitsa, tuoreet herkkusienet, chili, lime, mozzarella, parmesan, linssit, bulgurit ja kuskukset - vielä eksoottisemmista herkuista puhumattakaan. Kanakin oli harvinaista herkkua. Kanoja myytiin vain kokonaisina kauppojen pakastealtaissa. Ei sellaista sulatettu ruoaksi joka viikko. Tuoretta lohta tosin sai helposti, samoin kuin siikaa ja muikkuja.

Olemme joskus vertailleet lapsuuttamme mieheni kanssa. Hän on kasvanut Espoossa. Paljoa emme ole huomanneet eroja. Vierasperäisiä ruoka-aineita ei tuotu koko Suomeen vielä kovin yleisesti, mutta kyllä joku ero lähes tuhannen kilometrin etäisyydellä oli. Pohjoisessa ei kasvanut omenapuita, kanttarelleja eikä suppilovahveroita. Etelässä poro ja hillat olivat harvinaisempia, kun taas pohjoisessa niitä syötiin arkiruokana. Se, missä eroja oli enemmän, liittyi televisioon ja kulttuuritarjontaan. Pohjoisessa Suomessa näkyi yksi televisiokanava, ja sitä katsottiin tietysti mustavalkoisesta vastaanottimesta. Muistan, kun kaverini kotona näin ensimmäisen kerran väritelevision.

Pääkaupunkiseudulle muutettuammekin ostimme aina toisinaan poron puoliksi jonkun tutun tai sukulaisen kanssa. Niinpä vuosien ajan pääpaino kotiruokailussamme oli lihalla ja perunalla. Puolukat ja hillat tuotiin syksyisin pohjoisesta. Toki valmistin pastaruokia, kanaa ja riisiä sekä kalaa. Mutta kuinka olisin voinut keksiä jotain muuta, kun en muusta mitään tiennyt. Eikä me syöty huonosti. Noista raaka-aineista saa mahtavia herkkuja!

Matkustamisen myötä aloin nappailla uusia elämyksiä ja makuja ruokapöytääni. Lähes joka reissun jälkeen piti kokeilla kotona jotain matkalla maistanutta. Toki myös ravintolavierailut sekä kylästelyt tuttavilla toivat oman lisänsä. Muistan ensimmäiset tortillani tuttavillamme vieraillessamme. Ei mennyt montaakaan viikkoa, kun hommaa kokeiltiin kotona. Sama toistui blinien kanssa.


Muistan tiettyjen ruokien ensikohtaamisia. Aloin opetella syömään oliiveja 19-vuotiaana, kun opiskelukaverini toi niitä illanistujaisiin. Mietin, että jos joku pitää niitä herkkuina, eivät ne voi olla niin pahoja kuin miltä ne minun suussani maistuivat. Tätä ohjenuoraa käyttäen syön nykyään lähes mitä tahansa. En itse asiassa osaa sanoa ruoka-ainetta, jota en pystyisi maun vuoksi syömään. Valkohomejuusto maistui ja varsinkin haisi mielestäni suun kautta ulos tulleelta, mutta toisten syömistä hetken seurattuani aloin ankarasti harjoitella. Tuoreeseen korianteriin törmäsin todella myöhään, vasta reilusti yli kolmekymppisenä. Söin aasialaisen keiton ja luulin sen olevan pilaantunutta siinä olevan maun vuoksi. Tajuttuani mistä on kyse, totuttauduin nopeasti tuolle yrtille, joka nyt on yksi suosikeistani ja jota lapseni syövät kuin se olisi jokapäiväinen mauste. Ensimmäisiin raakoihin ostereihinkin törmäsin, kun olin yli kolmenkymmenen. Viimeisimpiä löytöjäni ovat juustokumina ja tahini. Mukavaa tosin, että edelleen löytyy uusia makuja!


Ihanaa on, että olen saanut lasten lautasille myös runsaasti yleisesti lasten vieroksumia makuja kuten: selleri, simpukat, oliivit (ei montaa kerrallaan), korianteri, feta, viininlehtikääryleet, sipulit, juustot, sienet ja sushit. Jotain kummallisia kieltäytymisiä on tullut ja tulee koko ajan, enkä tiedä missä on mennyt pieleen. Matti ei nurisematta niele keitettyjä kasviksia, kuten porkkanaa. Helmi päätteli tässä joulun jälkeen, että hän ei enää tykkää paprikasta ja kurkusta eikä tillistä, mutta sellerinvarret ja avocado uppoavat sellaisenaan. Yksi keino saada lapsi pitämään jostain tietystä ruoasta on ottaa hänet mukaan valmistamaan sitä.


Uskon, että lasten kanssa pärjään, he ovat kehittyvässä iässä, mutta kuinka opettaa 45-vuotiasta miestä sille sellerille!

4 kommenttia:

  1. http://m.youtube.com/watch?v=1YJsxMcAJoA mitä mieltä olet muuten tästä siruttamisasiasta, kun olen ymmärtänyt että olet jotenkuten uskovainen (?) ja tälläisesta on puhuttu jo kauan kristittyjen keskudessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Johan tuli kysymys :) Kai mun pitää saada pian se mun sielunelämä tänne luettavaksi...

      On puhuttu, ja on kohistu. Enkä ymmärrä sitä kohinaa. Jos se saastuttaa ihmisen, mikä tulee suusta ulos eikä se, mikä menee suusta sisään, niin sama varmaan ihon alle meneviin juttuihin? Eihän se kerro ihmisen sielun ja uskon tilasta mitään, miten hänen henkilöllisyytensä on tarkastettavissa. Ja usko ratkaisee.

      "Pedon merkin" ottaminen on mielestäni melkoisen kaukaa haettua tämän asian yhteydessä. EAN-koodeissakin piti olla itsensä pirun sisällä, enkä minä ainakaan ole nähnyt vielä ainoaakaan. Itse ajattelen pedoksi itsensä paholaisen, enkä jotain teknologista kehitysaskelta.

      Lapsen uskolla eteenpäin!

      Poista
  2. Aivan loistopostaus! Ha ha.. Näin se elämä vie !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pohjoisesta etelään ja maalta maailmalle! Kiitos ja kumarrus.

      Poista

Iloitsen jokaisesta kommentista!