maanantai 13. tammikuuta 2014

Vain elokuvissa?

Amerikan matkamme kestää viisi yötä. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä herkemmäksi olen tullut uneeni liittyvien tekijöiden suhteen. Viisi yötä on siis lyhyt aika sopeutua uuteen rytmiin, joka poikkeaa omastani kuudella tunnilla.

Ajattelin, että ellei rytmiin solahda itsekseen, niin en sitten isommasti edes yritä. Olenkin mennyt iltaisin nukkumaan jo puoli kahdeksalta ja noussut aamuyöllä suosiolla ylös (erittäin huonosti nukutun yön jälkeen). Toivottavasti äänieristys hotellissamme on kunnossa, koska tänäkin aamuna suihkuttelin ja laskin vettä ammeeseen puoli kuuden aikaan aamulla. Tosin kukaan ei kyllä hakannut seinääkään.


Mikon lähdettyä illalliselle, minä aloin valmistautua yötä varten. Huomasin siivoojan vieneen käytetyt pyyhkeemme kylpyhuoneen lattiamattoa ja suihkuneduspyyhettä myöten. Kurkistin käytävään, josko pyyhkeemme oltaisiin tuotu oven ulkopuolelle. Kurkistin liian pitkälle, koska raskas, jousella varustettu ovi teki sen, mikä oli tarkoituskin. Se sulkeutui asiakkaan poistuttua huoneesta.

Siinähän olin hotellin käytävässä, lukkojen takana, yöasussani, kello 19.15 paikallista aikaa. Onneksi sentään oli se yöasu, mallia mikroshortsit ja lähes hihaton paituli. Jalassa mustat nilkkamalliset Puma-sukat.

Vaihtoehtoja ei ollut, joten painelin reippaana hissiin ja aulaan. Virkalija huomasi nopeasti kömmähdykseni ja totesi, että aivan kuin elokuvissa. Onneksi minulta ei käyty tivaamaan henkilöllisyyspapereita, kuten kerran näkemässäni Youtube-pätkässä, jossa mieshenkilö jäi hotellihuoneen oven taakse aivan alasti, eikä aulavirkailija ollut suostua antaa hänelle huoneen avainta ilman henkilöllisyystodistusta. Totta vai tarua, mutta itse kyllä hyvin uskon tapahtuneen todeksi. Hissille palatessani vastaani tuli vain yksi pariskunta, aulabaarissa olevia ihmisiä en laskenut.

Luulen, että tämä ei tule tämän jälkeen minun kohdallani toistumaan.

7 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kuinka minua huvittikaan, kun aikoinamme katselimme Mikon kanssa tuon Youtube-pätkän. Sitä myötähäpeän määrää...

      Poista
  2. Sinulla on aivan ihana blogi sekä joihinkin asioihin osaan itsekin samaistua. Minulla olisi vähän erilaisempi kysymys sinulle, nimittäin mitä uskot tapahtuvan kuoleman jälkeen, vai tapahtuuko mitään sittenkään?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon!

      Tuohon kysymykseesi en voikaan vastata ihan vaan kommentissa. Sen verran tärkeä aihe on minulle, että siitä pitääkin tehdä aivan oma postauksensa. Ja haluan käyttää siihen vähän enemmän aikaa ja ajatusta. Kiitos hyvästä aiheesta!

      Poista
    2. Odotan innolla näkökulmiasi asiaan! :)

      Poista
  3. Tämä oli kyllä hauska vaikka sinua ei ehkä juuri tuolla hetkellä naurattanut? Kai menit yöasussa respaan kaikessa rauhassa ja "rinta rottingilla" ikään kuin se olisi maailman luonnollisin asia? Asenne ratkaisee :). Kiva lueskella New Yorkista, sillä sekin paikka on meillä vielä käymättä. Hyvää loman jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se naurukin sieltä tuli, vaikkakin vasta myöhemmin. Eikä näillä rinnoilla, ilman liivejä, pahemmin röyhistellä. Aika huomaamattomasti yritin asiani tiskillä hoidella.

      Kyllä New Yorkissa kannattaa käydä. Olin yllättynyt, kuinka helppoa siellä oli liikkua, varsinkin kun asui ihan keskellä. Ei pelottanutkaan yhtään, vaikka alussa ajattelin, etten siellä yksin uskalla liikkua. Ja nythän sitä ollaan jo syvällä omassa sohvannurkassa monia kokemuksia rikkaampana.

      Poista

Iloitsen jokaisesta kommentista!